Käytiin koko porukalla leffassa. Käveltiin Tennispalatsin ohi ilman sen suurempia suunnitelmia, päätimme extempore ostaa liput ja pian jo astuimme leffateatterin hämyyn. Lapselle kerta elokuvateatterissa oli ensimmäinen. Mutta virstanpylväs se oli myös mulle. Koko sakki ihan oikeassa elokuvateatterissa, punaisten upottavien tuolien syleilyssä ja popcorneja rinnuksilla!

Tai no, ollaanhan me tällä kokoonpanolla oltu leffassa aikaisemminkin.  Vauvakino-kokemus oli vain jotain niin jäätävää, että ei enää ikinä. Kauhuelokuvakokemukset eivät ole koskaan olleet mun mieleen.

Uskallusta tämänkertaiseen kokeiluun saimme pari viikkoa sitten, kun vietimme vanhaa kunnon kotileffailtaa. Sohvapöydälle oli katettu herkkuja ja DVD-soittimeen aseteltu Disneyn Frozen-elokuva. Ensimmäinen laatuaan tuokin kokemus. Ja siinä me kaikki lököilimme sohvalla vierekkäin, napostelimme mansikoita sormet punaisenaan ja annoimme elokuvan viedä. Ei kaatuneita mukeja, ei kitinää, ei pause-napin painamista. Olo oli kuin rinnakkaistodellisuuteen sukeltaneella.

Ilta ihan oikeassa teatterissakin meni hyvin. Tai no, Bamse ja Rosvokaupunki -leffa oli kyllä ihan kuraa. Elokuvan loppukohtauksen aikoihin suoritetut kiipeily-yritykset selkänojan yli olivatkin ihan ymmärrettäviä.