Alkuviikko alkaa lupaavasti, kun pystyn syömään jopa aamupalan ilman selkeää pahoinvointia. Hypin ilohyppyjä kuitenkin liian aikaisin, kun heti maanantai-iltana iskee valtava hedari. Keskiviikkona on syntymäpäiväni, ja käyn lahjaksi saamassani hemmotteluhoidossa. Kolmen tunnin nautinnon jälkeen päälle valuu omituinen olo. Oksettaa, huippaa ja olo on epätodellinen. Ei mitään toivettakaan siitä, että tekisin suunnitelmieni mukaisesti loppupäivän töitä, vaan nuokun siihen asti, kunnes mies lähtee iltavuoroon. Mahtavat synttärit!
Perjantaina käymme ultrassa. Tällä kertaa sitä ei tarvitse jännittää niin paljoa, sillä päivystyksessä tehdyn ultran perusteella kaiken pitäisi olla ihan hyvin. Lapsen sydämenlyöntien kuuleminen ensimmäistä kertaa sykähdyttää. Vähän kyyneltäkin tulee tirautettua. Minimetä odottaessa taisin olla niin järkyttynyt ja ihmeissäni, että liikutuksenkyyneleille ei silloin ultrissa jäänyt ajatuksensijaa.
Kakkonen näyttää ruudulla ihan alienilta, mikä alkaa naurattaa niin että ultrakuva heiluu. Minimetä odottaessa ensimmäisessä ultrassa selvisi, että olen saanut valemenkat ja olenkin raskausviikolla 16. Minimen ekat ultrakuvat ovatkin vauvamaisen pyöreästä olennosta, kun tämä nykyinen vatsatyyppi on vielä luinen otus. Ultrasta lähtiessä kevät pyörii auringonsäteinä ilmassa ja hiekka rapisee kuivalla asfaltilla. Käymme miehen kanssa hakemassa kioskilta jätskit ja syömme ne ulkona.
Viikonloppu on paska. Mies ei juuri ehdi olla kotona töiltä ja harrastuksiltaan, eikä mulla tunnu riittävän pinnaa edes pienien arjen murheiden selvittämiseen. Kun ensimmäisessä raskaudessa muistelen olleeni yllättävän tyyni ja rauhallinen, nyt olen kiivaspinnainen itseni potenssiin tuhat. Sunnuntai-iltana vatsaan alkaa taas koskea ja vähäinen vuoto säikäyttää. Kovin herkkis tyyppi tuo vauva, mun pitäisi näemmä kyetä ottamaan rennommin.
Ai niin, tissiasiaakin on. Niiden olemassaoloa ei pysty nimittäin unohtamaan, sen verran kipeänä ne ovat.
Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.
”tosi asiassa paijailen paskasuoltani” 😀 😀 😀 😀 :'DDD
Mut joo, eipä kai sitä rv 16 vielä vauvamaisen pyöreä sikiö voi olla kun pikkukeskosetkin syntyy ihan luuta ja nahkaa -babyina.
Ultrakuvissa yhdessä kuukaudessa tapahtuu iso muutos. Alenista vauvaan. Vaikka eihän lapsi itsessään tietenkään ole kuin luuta ja nahkaa raskausviikolla 16. (ei hän ollut juuri muuta kuin sitä edes silloin, kun syntyi 18 viikkoa myöhemmin), avaruusoliosta on siihen mennessä tullut pyöreäpiirteinen vauvamainen olento verrattuna näihin kuukautta aikaisempiin ultrakuviin.
Blogiasi on kyllä kiva seurata, aina kun näen otsikon ”raskausviikko x” tulee iloinen mieli. Väillä häivähtää mielessä: Voih! Vieläkö meillekkin tulisi lisää lapsia… Sitten taas järki kulta huutelee perästä 😀
Nauti auringosta, koita olla rehkimättä liikoja!
Aurinkoista viikkoa, SJ
Kiva, että blogistani on iloa! Sen kuuleminen tuo mulle iloa 🙂 Nautin auringosta ja pyrin ottamaan rennosti tarvittaessa. Aurinkoisia ja rentoja päivä myös sinne!