Maaliskuu 2014. Tällä viikolla raskausoppaat sanovat, että vauva alkaa pyöristää vatsaa! Huh, josko nyt voi ihan luvan kanssa olla vetämättä vatsaa sisään. Että nyt meininkiä laittaa pyöreäksi muutkin kuin tursuavat suoleni. Sitten näen kuvasarjan siitä, mitä tapahtuu kohdulle, vauvalle ja odottavan äidin sisäelimille raskauden aikana. Siitä käy ilmi, että aina viikoille 20+ asti päällimmäisenä vatsakumpua pyöristävät suolet. Vasta sen jälkeen eteen pullahtaa kohtu työntäen suolet lopullisesti kummun yläosaan. Tuntuu siis edelleen vähän kornilta hypistellä vatsaansa, sillä tosi asiassa paijailen paskasuoltani.

Alkuviikko alkaa lupaavasti, kun pystyn syömään jopa aamupalan ilman selkeää pahoinvointia. Hypin ilohyppyjä kuitenkin liian aikaisin, kun heti maanantai-iltana iskee valtava hedari. Keskiviikkona on syntymäpäiväni, ja käyn lahjaksi saamassani hemmotteluhoidossa. Kolmen tunnin nautinnon jälkeen päälle valuu omituinen olo. Oksettaa, huippaa ja olo on epätodellinen. Ei mitään toivettakaan siitä, että tekisin suunnitelmieni mukaisesti loppupäivän töitä, vaan nuokun siihen asti, kunnes mies lähtee iltavuoroon. Mahtavat synttärit!

Perjantaina käymme ultrassa. Tällä kertaa sitä ei tarvitse jännittää niin paljoa, sillä päivystyksessä tehdyn ultran perusteella kaiken pitäisi olla ihan hyvin. Lapsen sydämenlyöntien kuuleminen ensimmäistä kertaa sykähdyttää. Vähän kyyneltäkin tulee tirautettua. Minimetä odottaessa taisin olla niin järkyttynyt ja ihmeissäni, että liikutuksenkyyneleille ei silloin ultrissa jäänyt ajatuksensijaa.

Kakkonen näyttää ruudulla ihan alienilta, mikä alkaa naurattaa niin että ultrakuva heiluu. Minimetä odottaessa ensimmäisessä ultrassa selvisi, että olen saanut valemenkat ja olenkin raskausviikolla 16. Minimen ekat ultrakuvat ovatkin vauvamaisen pyöreästä olennosta, kun tämä nykyinen vatsatyyppi on vielä luinen otus. Ultrasta lähtiessä kevät pyörii auringonsäteinä ilmassa ja hiekka rapisee kuivalla asfaltilla. Käymme miehen kanssa hakemassa kioskilta jätskit ja syömme ne ulkona.

Viikonloppu on paska. Mies ei juuri ehdi olla kotona töiltä ja harrastuksiltaan, eikä mulla tunnu riittävän pinnaa edes pienien arjen murheiden selvittämiseen. Kun ensimmäisessä raskaudessa muistelen olleeni yllättävän tyyni ja rauhallinen, nyt olen kiivaspinnainen itseni potenssiin tuhat. Sunnuntai-iltana vatsaan alkaa taas koskea ja vähäinen vuoto säikäyttää. Kovin herkkis tyyppi tuo vauva, mun pitäisi näemmä kyetä ottamaan rennommin.

Ai niin, tissiasiaakin on. Niiden olemassaoloa ei pysty nimittäin unohtamaan, sen verran kipeänä ne ovat.

Kaikki raskausviikko-postaukset täällä. Kuva satunnainen Instagram-otos tuolta viikolta.

Jaa