Kävimme eilen ystäväni Tiian ja hänen pikkusankarinsa kanssa munajahdissa Korkeasaaressa. Samalla bongailimme tipuja ja tietenkin muita elukoita. Mä olen käynyt Korkeasaaressa viimeksi pari vuotta sitten kesällä, mutta lapsi on ehtinyt visiteerata siellä enemmän kuin minä koko elämäni aikana. Keväisessä Korkeasaaressa oli heräilevän kesän taikaa, kun eläimillä oli selkeästi kevättä rinnassa – ja etenkin hännän alla – ja ilmassa tuoksui kostea multa sekä suolainen meri.

Lupauksia lämpömittarin kesälukemista antoi myös se, että ensimmäistä kertaa mulle tuli talvitakissa ihan vähän kuuma. Joo joo, todellakin olen pitänyt talvitakkia vielä! Kaivoin kesätennaritkin ullakolta vasta viikko sitten, ja joka aamu niissä on varpaita paleltanut. No nyt heittäydyttiin porukalla niin kesätunnelmiin, että syötiin lounas ulkona. Vilun sijaan jännitystä aiheutti pöytäseurueeseemme änkevä riikinkukko, joka olisi myös tainnut tykätä kasvispihveistä.

Lasten mielestä hauskinta reissussa taisi olla päätön juoksentelu, jonka tarkoituksen ja hienouden ymmärtävät vain nuo kaksi. Myös hiekan kaivelu ja sen jemmaaminen paidan sisään tuntui olevan vallan riemukasta. Riemu repesi viimeistään merenrannassa, jossa kaksikko plunaili nilkkojaan myöten. Rantamudan kaivaminen, mädäntyneiden lehtien kuljettelu edestakaisin ja veden lotraaminen kepillä on niin paljon kivempaa, kun mukana on toinen, jonka mielestä homma on aivan yhtä parasta.

Tultiin siinä niin mutaisiksi koko sakki, että heitin reissun jälkeen pesukoneeseen lapsen vaatteiden lisäksi myös oman talvitakkini. Ja siitä suoraa sen voikin pakata talviteloille, sillä rohkeana vilukissalikkana annoin tänään kesän tulla eteiseen ja siivosin loputkin talvireleet ullakolle. Kesätäpinä!