Tänä viikonloppuna on nautiskeltu harvinaislaatuisesta herkusta, kun koko kolmikollamme on ollut yhteinen viikonloppuvapaa. Pitkästä aikaa olikin aikaa retkeillä perheen kesken! Suunnistimme tällä kertaa ihan oman kylän metsiin, Fastholman autiohuvilalle. Kävimme jo lauantaina tarkistamassa paikat talven jäljiltä, ja mies korjasi kärsineen nuotiopaikan. Tänään sitten suuntasimme Fastholmaan eväät sekä nuotiopuut toisessa repussa ja lapsi toisessa.

Fastholma on taas yksi niistä paikoista, joissa ei voi uskoa olevansa parin kilometrin päässä metroasemalta Helsingissä. Sinne pääsee kyllä hiekkateitäkin vaikka autolla, mutta kun alla on onneksi toimivat jalat, retkitunnelmaan pääsee mukavammin rämpimällä keväisen mutaisia metsäpolkuja. Perillä odottaa pihamaa, jossa ehdimme bongata vipeltämässä jäniksen ja oravia. Metsäkauriitakin alueella elelee, mutta nyt niitä ei näkynyt. Jos umpeen kasvaneen merenrannan takaa eivät näkysi Arabian ja Hermannin asuinalueet, voisi helposti luulla olevansa 3G-verkkojen ulottumattomissa.

Huvilan puutarha on jo nyt keväällä luonnon oma leikkipuisto lapselle. Siellä on kalliota ja kivenlohkaretta, joten mitään mälsää nurmikkoa siihen ei onneksi edes saisi. Meininki on lähempinä Peppi Pitkätossun puutarhaa kuin mikään näkemäni. Maasta puski jo kukkasia, ja seuraavaksi Fastholmaan on tehtävä retki viimeistään huvilan omenapuiden kukkiessa. Jos vain saisin lisättyä tähän sen sen äänimaiseman, joka syntyy nuotiossa palavien puiden rätinästä ja mustarastaiden sekä satojen muiden lintujen liverryksestä huvilan puissa!

Mä en ole ihan varma, mikä Fastholman kohtalo tällä hetkellä on. Vuonna 1910 rakennettu huvila on ollut tyhjillään vuodesta 2011. Kaupunki omistaa sen, ja käsittääkseni huvilaan on saatu purkulupakin. Muistan, kuinka keväällä 2012 herttoniemeläiset aktiivit alkoivat puuhata huvilasta talkoovoimin vapaa-ajanviettopaikkaa kaikille kaupunkilaisille, mutta itse en ehtinyt toimintaan mukaan. Oli nimittäin sellainen kuin vauvavuosi siinä mukavasti aluillaan. Huvilalla on ollut ainakin kesäkahvilaa ja yhteisviljelmiä, mutta toiminnan nykytilasta en löytänyt netistä päivityksiä.

Toivottavasti alueen arvo luontoretkikohteena ymmärretään, ja että huvilalle voisivat tulevaisuudessakin tehdä retkiä vaikka päiväkotiryhmät. Ymmärtääkseni päärakennus on yhä asuinkelvollisessa kunnossa, tai ainakin kunnostettavissa. Miettikää, miten jännittävä yöretkikohde se olisi vaikka koululaisryhmille! Tai miten upea ja uniikki juhlapaikka – jos vain vieraat suostuvat pissimään huussissa.

Noh, meidän kolmikon juhliin riitti tällä kertaa pihamaa ja nuotiopaikka, jolla korkkasimme kevään nuotiokauden avatuksi. Vedän eron talvi- ja kevätnuotioretkelle siinä, että nyt tarkeni ensimmäistä kertaa talven jälkeen syödä ilman hanskoja. Ja siinä, että melkein maltoimme odottaa hyvää hiillosta, kun vilu ei puskenut jäseniin. Mutta vain melkein, joten perinteitä noudattaen saimme vedellä soijanakit vähän kärventyneinä tälläkin kertaa.

Retken jälkeen oli ihana käpertyä sänkyyn vilttien alle perhepäikkäreille hiukset nuotiolta tuoksuen. Vaikka sikin sokin menevissä työvuorossa on puolensa, ei käy kieltäminen, ettenkö olisi tällaisten viikonloppujen jälkeen melkoisen onnellinen ja levännyt muija.

Jos rauniohuvilaromantiikka kiinnostaa, muistakaahan myös Kruunuvuorenrannan hylätty huvilayhdyskunta. Sinnekin pääsee näppärästi retkelle täältä Herttoniemen kautta!

Jaa: