Perheen yhteinen retki autiohuvilalle
Tänä viikonloppuna on nautiskeltu harvinaislaatuisesta herkusta, kun koko kolmikollamme on ollut yhteinen viikonloppuvapaa. Pitkästä aikaa olikin aikaa retkeillä perheen kesken! Suunnistimme tällä kertaa ihan oman kylän metsiin, Fastholman autiohuvilalle. Kävimme jo lauantaina tarkistamassa paikat talven jäljiltä, ja mies korjasi kärsineen nuotiopaikan. Tänään sitten suuntasimme Fastholmaan eväät sekä nuotiopuut toisessa repussa ja lapsi toisessa.
Fastholma on taas yksi niistä paikoista, joissa ei voi uskoa olevansa parin kilometrin päässä metroasemalta Helsingissä. Sinne pääsee kyllä hiekkateitäkin vaikka autolla, mutta kun alla on onneksi toimivat jalat, retkitunnelmaan pääsee mukavammin rämpimällä keväisen mutaisia metsäpolkuja. Perillä odottaa pihamaa, jossa ehdimme bongata vipeltämässä jäniksen ja oravia. Metsäkauriitakin alueella elelee, mutta nyt niitä ei näkynyt. Jos umpeen kasvaneen merenrannan takaa eivät näkysi Arabian ja Hermannin asuinalueet, voisi helposti luulla olevansa 3G-verkkojen ulottumattomissa.
Fastholman huvila
Huvilan puutarha on jo nyt keväällä luonnon oma leikkipuisto lapselle. Siellä on kalliota ja kivenlohkaretta, joten mitään mälsää nurmikkoa siihen ei onneksi edes saisi. Meininki on lähempinä Peppi Pitkätossun puutarhaa kuin mikään näkemäni. Maasta puski jo kukkasia, ja seuraavaksi Fastholmaan on tehtävä retki viimeistään huvilan omenapuiden kukkiessa. Jos vain saisin lisättyä tähän sen sen äänimaiseman, joka syntyy nuotiossa palavien puiden rätinästä ja mustarastaiden sekä satojen muiden lintujen liverryksestä huvilan puissa!
Mä en ole ihan varma, mikä Fastholman kohtalo tällä hetkellä on. Vuonna 1910 rakennettu huvila on ollut tyhjillään vuodesta 2011. Kaupunki omistaa sen, ja käsittääkseni huvilaan on saatu purkulupakin. Muistan, kuinka keväällä 2012 herttoniemeläiset aktiivit alkoivat puuhata huvilasta talkoovoimin vapaa-ajanviettopaikkaa kaikille kaupunkilaisille, mutta itse en ehtinyt toimintaan mukaan. Oli nimittäin sellainen kuin vauvavuosi siinä mukavasti aluillaan. Huvilalla on ollut ainakin kesäkahvilaa ja yhteisviljelmiä, mutta toiminnan nykytilasta en löytänyt netistä päivityksiä.
Toivottavasti alueen arvo luontoretkikohteena ymmärretään, ja että huvilalle voisivat tulevaisuudessakin tehdä retkiä vaikka päiväkotiryhmät. Ymmärtääkseni päärakennus on yhä asuinkelvollisessa kunnossa, tai ainakin kunnostettavissa. Miettikää, miten jännittävä yöretkikohde se olisi vaikka koululaisryhmille! Tai miten upea ja uniikki juhlapaikka – jos vain vieraat suostuvat pissimään huussissa.
Noh, meidän kolmikon juhliin riitti tällä kertaa pihamaa ja nuotiopaikka, jolla korkkasimme kevään nuotiokauden avatuksi. Vedän eron talvi- ja kevätnuotioretkelle siinä, että nyt tarkeni ensimmäistä kertaa talven jälkeen syödä ilman hanskoja. Ja siinä, että melkein maltoimme odottaa hyvää hiillosta, kun vilu ei puskenut jäseniin. Mutta vain melkein, joten perinteitä noudattaen saimme vedellä soijanakit vähän kärventyneinä tälläkin kertaa.
Retken jälkeen oli ihana käpertyä sänkyyn vilttien alle perhepäikkäreille hiukset nuotiolta tuoksuen. Vaikka sikin sokin menevissä työvuorossa on puolensa, ei käy kieltäminen, ettenkö olisi tällaisten viikonloppujen jälkeen melkoisen onnellinen ja levännyt muija.
Jos rauniohuvilaromantiikka kiinnostaa, muistakaahan myös Kruunuvuorenrannan hylätty huvilayhdyskunta. Sinnekin pääsee näppärästi retkelle täältä Herttoniemen kautta!
Pikkuretket herkkueväin on parasta!! Ihana tunnelma siellä autiotalolla. Ja miten hyvän näköset leipä+salaattieväät! m-mm! 🙂
http://kotiani.blogspot.fi
Ohh, nämä teidän retket on aina niin huippuja!
Joo, eipä kivaan päivään tarvita välillä kuin metsä ja eväät. Naan-leipä oli muuten törkeän hyvää paistettuna nuotiolla. Ei ole kokeiltu ennen, mutta takuulla jatkossa sitäkin käristellään nuotiolla.
Oli kyllä huippu lauantai! Vaikka talviretketkin ovat kivoja, kyllä silti näin kevään tullessa retkijalkaa alkaa kolottaa enemmän.
Voi miten ihanan näköinen retki kaikkinensa! Yhteiset viikonloppuvapaat on todella jotain. Meillä itse en käy töissä, mutta mies aamusta-iltaan usein seitsemän päivää viikossa ja juuri viikonloput ilman toista aikuisa on niitä vaikeimpia. Viikonloppuisin useimmilla perheaikaa ja on vaikea sitten puolikkaana perheenä löytää seuraa.
Ja tuollaisia ihania paikkoja pitäisi todella vaalia! Kun vanhaa jätetään heitteille tai puretaan, ei saa enää samanlaista tilalle. On todellla harmillista miten monet mahtavat rakennukset ja alueet hylätään, eikä pidetä huolta. Pienehköilläkin toimenpiteillä ja panostuksella säästyisi paljon. Rupeaa aina surettamaan ajatuskin.
Heippa, innostuin retkestänne niin, että taidamme ottaa saman suunnan viikonloppuna. Asutaan Viikissä, joten siitä polkaisee lasten kanssa ilmeisen helposti. Oliko niin, että siellä on siis nuotiopaikka?
T. Linda
Retki tosiaan oli ihana – kaikkine läsnäolevine perheenjäsenineen ja historiaa kätkevine rakennuksineen!
Kiva kuulla! Viikistähän tuonne pääsee tosiaan näppärästi kivoja metsäpyöräilyreittejä pitkin. Nuotiopaikka on, mutta omat puut kannattaa ottaa mukaan. Hauskaa retkeä!
Oi, onpa ihanan näköinen paikka. Monikaan ei välttämättä tiedä koko paikkaa eikä osaa kuvittalakaan sitä sinne ydinkeskustan lähettyville. Itsekin odottelen innolla lämpimiä kevätpäiviä, jolloin voisimme kirpun kanssa ottaa vaikka ihan tuohon lähipuistoon eväät mukaan ja nauttia samalla raittiista ilmasta. Ja ruokakin yleensä maistuu paljon paremmalta ulkona. Viime kesäksikin jo osottelin piknik-reissuja, mutta ne olivat lähinnä sellaisia, että kirppu söi kaikki eteensä tulevt kivet, kepit ja kävyt. Ehkä retkeily ja piknikkeily jo tänä kesänä onnistuvat, Intoa ainakin löytyy.
-Kirpun äippä
Joo, ulkoilmassa syöminen on ihanaa! Nyt piknikit ovat jo vähän siistimpiä, kun vielä viime kesänäkin ruokaa oli välillä enemmän vaatteilla ja piknikviltillä kuin lapsen suussa. Toivottavasti saadaan oikein kivat retki- ja pikniksäät ensi kesäksi!