©Lahiomutsi Kasvismakaronilaatikko Soijarouhe Kasvisliemi Sulatejuusto Kuusamon juusto Aurinkokuivattu tomaatti-0444

Kaupallinen yhteistyö: Kuusamon juusto ja Asennemedia

Yksi varsin epäsuosittu mielipiteeni tulee tässä: en erityisemmin pidä tavallisesta makaronilaatikosta. Tiedän, että sen sanominen on vähän kuin sivaltaisi tylsällä kokkiveitsellä suomalaisuuden ytimeen. Makaronilaatikko on perinneruoka etenkin suomalaisissa lapsiperheissä, ja siitä kuuluu pitää. Ja eihän makaronilaatikossa mitään varsinaista vikaa olekaan, mitä nyt perinteisellä reseptillä tehtynä se maistuu omaan suuhuni hivenen tylsältä ja mauttomalta.

Lapseni kuitenkin rakastavat makaronilaatikkoa, tietenkin. Ja se liittyy omiinkin lapsuusmuistoihini niin olennaisena, sellaisena turvaruokana, että meilläkin makaronilaatikko muhii uunissa ainakin kerran kuussa. Pidän siitä, että se on melko edullista tehdä, sitä voi kokata kerralla ison annoksen ja että siihen löytyy yleensä keittiön kaapeista raaka-aineet ilman suunnitteluakin.

Olen myös keksinyt pari kikkaa, joiden avulla perinteisestä makaronilaatikosta tulee niin hyvää, että minäkin santsaan sitä toisen lautasellisen. Kaivattua makua ja mehevyyttä laatikko saa aurinkokuivatuista tomaateista. Muna-maidon sijaan teen seoksen savuisesta sulatejuustosta ja kasvisliemestä. Savuinen juusto tuo laatikkoon potkua ja pehmeyttä samaan aikaan. Tärkeitä makuja ovat myös tomaattipyree, oregano, valkosipuli ja reilu juustokuorrutus. Makaronilaatikon tuoksun perusteella lapset useasti luulevat, että uunissa on tulossa pizzaa.

Pizzalta makaronilaatikkoni vähän näyttäkin. Minä teen sen nimittäin loodan sijaan uunipellille. Luulin olevani ainut asian keksinyt, mutta näemmä tämä tapa on ollut pari vuotta sitten ihan somehitti. Uunipellillä tehdessä lähes koko makaronilaatikko on ihanaa rapeaa kuorta, joka omasta mielestäni on se makaronilaatikon paras osa. Koulussakin yritin aina ottaa ruokalan linjastolla makaronilaatikkoa siltä kohdilta vuokaa, että sain mahdollisimman paljon rapsakkaa ja juustoista kuorta mukaan. Uunipeltimakaronilaatikon kanssa ei tarvitse kikkailla, kun koko pellillinen on sitä parasta kohtaa!

Minä osallistun tällä makaronilaatikko-ohjeella makaronilaatikkohaasteeseen, jossa Kuusamon juusto haastoi minut, Mami go go -blogin Mintun ja Hannan soppa -blogin Hannan kehittelemään ja toteuttamaan uudenlaisia makaronilaatikkoreseptejä. Meidän kaikkien ohjeet ovat kootusti täällä, ja samassa paikassa pääset myös äänestämään omaa reseptisuosikkiasi. Äänensä antaneiden kesken arvotaan kuusamolaisen Bjarmian uunivuoka ja tietenkin kuusamolaista juustoa.

Haastan myös teidät siellä kehittelemään arkiruokaklassikosta uudenlaiset ja luovat versionne. Jakakaa makaronilaatikkoreseptinne somessa tagilla #makaronilaatikkohaaste, jotta löydän ne tutkailtavaksi. Minä, Minttu ja Hanna nimittäin valitaan omat suosikkimme muiden haasteeseen osallistujien makaronilaatikoista, ja voittajat saavat hekin kuusamolaista keramiikkaa ja juustoa.

Kasvismakaronilaatikko uunipellillä

  • 400 g makaronia (yksi pussillinen)
  • 0,5 l kasvislientä (1 kasvisliemikuutio + 0,5 vettä)
  • 100 g Kuusamon juuston Savupaimenpoika-sulatejuustoa
  • 1 keltasipuli
  • 2 valkosipulikynttä
  • 0,5 dl rypsiöljyä (hyödynnä aurinkokuivattujen tomaattien öljy tässä)
  • 2 dl soijarouhetta
  • 1 dl vettä
  • pari rouhaisua mustapippuria
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 50 g tomaattipyreettä
  • 1 rkl oreganoa
  • 100 g aurinkokuivattuja tomaatteja (valmiiksi suikaleina)
  • 1 iso porkkana
  • 2 kananmunaa
  • 100 g Kuusamon juuston Maasdaam-juustoa (valmiiksi raastettu)
  • Tarjoiluun ketsuppia

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Keitä makaronit pussin ohjeen mukaan puolikypsiksi isohkossa kattilassa. Kaada vesi pois ja anna makaronien olla kattilassa. Sekoita joukkoon tarvittaessa hulaus öljyä, jotta makaronit eivät tartu toisiinsa.

Valmista kasviliemi, eli jos käytät kasviliemikuutiota, kuumenna vedenkeittimellä 0,5 litraa vettä kiehuvaksi, kaada vesi astiaan ja lisää sinne kasvisliemikuutio. Sekoita. Lisää mukaan Kuusamon juuston Savupaimenpoika-sulatejuusto. Sekoita.

Pilko keltasipuli ja valkosipulin kynnet. Laita aurinkokuivattu tomaatti valumaan siivilään (nappaa öljy talteen).

Kuullota sipulit pannulla öljyssä (hyödynnä aurinkokuivattujen tomaattien öljy). Lisää mukaan soijarouhe. Paista tovi ja lisää 1 dl vettä. Sammuta liesi. Lisää mukaan mustapippuri, soijakastike, tomaattipyree ja oregano. Lisää aurinkokuivatut tomaatit.

Kuori ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Lisää se makaronien joukkoon. Riko makaronikattilaan mukaan myös kaksi kananmunaa. Sekoita. Lisää sekaan vielä soijarouhehässäkkä. Sekoita.

Kaada koko komeus leivinpaperilla suojatulle uunipellille. Levitä tasaiseksi. Kaada päälle kasvisliemi-savusulatejuustoseos. Ripottele päälle Kuusamon juuston Maasdaam-juustoa.

Paista peltimakaronilaatikkoa uunissa noin 20-25 minuuttia.

Jaa: