Tulihan sitä sieltä vihdoin viimeisenä lomapäivänä, aurinkoa. Vietimmekin toissapäivän rannalla varmistaen, että korvista ja lomavaatteiden saumoista löytyy hiekkaa vielä ensi talvenakin. Valle Gran Rayn hippiasteen pystyi laskemaan rannalla siitä, kuinka monta ryppyistä hippimummon ja -papan paljasta pyllyä päivän aikana näkyi. Mä menin parin tunnin jälkeen laskuissa sekaisin.

Minime temmelsi innoissaan nakuina kirmaavien lasten kanssa. Lapsia oli niin paljon, että en millään pysynyt perässä, kuka niistä oli kenenkin vanhemman. Enkä ole varma, tiesivätkö sitä batiikkivärjättyjen peittojen päällä pötköttelevät vanhemmatkaan.

Päiväuniajaksi vetäydyimme hotellille. Me miehen kanssa nautimme terassilla aurinkoenergiaa lapsen nukkuessa. Mies kävi uimassa altaassa ja väitti, että tuntui jäätävämmältä kuin avantouinti. Nauroin, mutta en uskaltanut itse testata.

Aurinkoenergian lataamisen lisäksi päivän merkittäviksi tapahtumaksi laskettakoon pahanmakuisen, mutta niin kauniiseen pulloon pakatun oluen juominen ja siitä noin viiden erilaisen blogikuvan ottaminen. Join myös yhden hullunkurisen pienen oluen, josta siitäkin otin noin viisi erilaista blogikuvaa. Niissä jokaisessa näkyvät myös legendaariset lomavarpaat.

Nyt olemme kotona. Viikko tekemättä oikeastaan mitään riitti varsin hyvin, ja on ihana olla taas kiinni arjessa ja tekemisenmeiningissä. Etenkin kun selvisimme voittajina 16 tunnin kotimatkasta. Olen kuullut sanottavan, että parisuhteensa kestävyyttä voi testata kasaamalla yhdessä Ikean huonekaluja, mutta voi kuulkaa. Kyllä siihen toimii vielä paremmin kello 03.30 herätetyn ja siitä jääräpäisesti yhtä soittoa iltaan asti valvoneen lapsen kanssa lentomatkustaminen.