Olemme olleet miehen kanssa kuin ehta vanhapari Kanarialla ja turinoineet säästä hartaasti ja pieteetillä. Vaikka hotelli Hermiguassa oli maksettu viikoksi, pakkasimme tavaramme torstaina ja jätimme sateisen laakson taaksemme pisaroiden vihmoessa tuulilasiin. Sateet, kylmyys ja vuoristo olivat lapsiperhemittakaavassa nähty, ja tahdoimme viimeisiksi lomapäiviksi lempeää lämpöä ja letkeää oleilua. Pohdimme jo tovin siirtymistä Teneriffalle, mutta sääennustusten sinne lupaamat sateet sekä vilpoinen keli olisivat olleet vähän plus-miinus-nolla.

Niinpä ajoimme aurinkoa ja päälle 20 asteen lämpötilaa lupailevaan Valle Gran Reyhyn, jossa yhtenä päivänä ehdimme jo piipahtaakin toteamassa meiningin sopivan letkeäksi loppuloman tarkoituksiimme. Noh, nyt täällä on tuullut niin, että tuulipuvut ovat revetä päältä. Sähköt ovat olleet poikki useampaan otteeseen, joten kaupat ja ravintolat ovat olleet auki vielä epävarmemmin kuin espanjalaisella mentaliteetilla noin muutenkin.

Viime yönä tuntui kuin olisimme nukkuneet epävireisessä nokkahuilussa. Läpiveto sai nurkat uikuttamaan, ikkunat helisemään, ovenkarmit kolisemaan ja meidät hätkähtelemään vähän väliä hereille. Ulkona ryskyi ja paukkui kunnon maailmanlopunmeininkiin. Aamulla totesimme sähköjen olevan taas poikki, kun lapsi heräsi pari tuntia ennen auringonnousua. Lapsen viihdyttäminen pilkkopimeässä parin tunnin ajan olikin jännää. Etenkin kun samalla on metelin perustella varma, että ikkunasta rysähtää hetkenä minä hyvänsä sisään palmu, aurinkotuoli ja laumallinen vuohia.

Auringon vihdoin noustua, kävimme tepastelemassa kylillä. Tuuli kiskoi riveleistä, riepotteli hiukset rastoille ja sai huulet ahavoitumaan. Tiellä lenteli palasia muovituoleista, mainoskylttejä, puiden oksia ja saviruukkuja kukkasineen. Teitä oli suljettuina, sillä talojen kattotiiliä oli tipahdellut kaduille hajottaen ainakin autojen ikkunoita. Meri tyrskysi valkoisenaan, ja valkoiseksi menin myös minä, kun ajattelinkin tulevaa laivamatkaa takaisin Teneriffalle.

Tuntui turvallisemmalta palata hotellille. Päivä onkin kulunut lähinnä varpaita laskien, päikkäreitä nukkuen ja tuulen ulvontaa kuunnellen – mikäs siinä toisaalta on ollessa. Netti ei toimi kuin pätkissä. Sama pankkikorttiyhteyksien kanssa. Punkku on loppu. No, se kaipaamamme aurinko on sentään paistanut välillä, jos sitä on ilmassa lenteleviltä esineiltä ehtinyt huomata. Mies liimasi viheltäviin tuuletusaukkoihin lapsen tarroilla kiinni piirustuspaperia, joten epävireistä nokkahuilukonserttia ei sentään enää ensi yönä tarvitse kuunnella.

Jaa: