Arki alkoi, mutta hypähdän vielä toviksi lomatunnelmiin ja uudenvuodenaaton sekä vuoden ensimmäisen päivän tunnelmiin. Saimme silloin yökylään ystäväperheen, ja tulimme viettäneeksi vuodenvaihteen puolivahingossa niin keski-ikäisesti, että jälkikäteen itseäkin nauratti.
Keski-ikäisen vuodenvaiheen juhlinnan karikatyyri rakentui illallispöytään valmistamistamme kevätrullista, rakettien (holtittomien ammuskelijoiden) kyttäämisestä ja paheksumisesta ikkunasta käsin, ylihinnoittelun ja -sokerisen lasten kuohujuoman korkkaamisesta, yhden tähtisädetikun fiilistelystä (ja pohdinnasta, josko sitäkään ensi vuonna tarvitaan), perheleffan katsomisesta sekä lastenhuoneen lattialle pedatusta siskonpedistä, joilla lapset ehtivät vuodenvaihteen aikana enemmän leikkiä ja sekoilla kuin nukkua.
Vuoden vaihtuessa muut nukkuivat – vihdoin lapsia myöten – ja minä havahduin korvatulppieni ja paksun romaanini kanssa, että paukunnasta päätellen vuosikymmen vaihtui.
Vuoden ensimmäisenä päivänä fillaroimme käymään pikkumökillä. Lapset painelivat pitkin metsiköitä sillä aikaa kun grilli kuumeni ja mökin edustalle rakentui hodaribaari. Istutimme pikkuisen joulukuusemme metsään ja kävimme nostamassa talviteloilla olevaa venettä nousseen veden tieltä (kyllä, meillä on nykyään ikoma punainen soutuvene!). Saatiin houkultetua ystävät jäämään vielä toiseksi yöksi, ja päästiinkin karkaamaan puolison kanssa kaksistaan pitkälle juoksulenkille. Päivän päätteeksi käytiin vielä mukuloiden kanssa taloyhtiön lenkkisaunassa.
Niin keski-ikäistä, ja niin parasta. Vaikka karikatyyriksi maalailtuna uusivuosi voikin kuulostaa kuivahkolta, tällainen tapa juhlistaa mennyttä vuotta ja tulevaa on juuri nyt hyvä. Ei sillä, että se selittelyjä kaipaisi, mutta tästä kaikesta tuli mieleen eräs lukemani nettikeskustelu:
Luin nimittäin jostain netin keskustelupalstalta anonyymin asiantuntijan luonnehdintaa itsestäni (kyllä, heikkoina ja omien havaintojeni mukaan etenkin väsyneinä hetkinä harhaudun edelleen toisinaan lukemaan ruotimista itsestäni – joka onneksi on kyllä melko vähäistä – vaikka teinkin hyvinvointiani valtavasti parantaneen päätöksen pari vuotta sitten ja poistin Jodel-sovelluksen puhelimestani). Viestin sisältö lyhennettynä oli se, että minä olin blogia aloittaessani freesi ja kiinnostava, mutta nykyään olen keski-ikäinen tylsä tantta.
Ja sehän on ihan täysin totta. Olen kirjoittanut Lähiömutsia nyt 10 eri vuoden aikana. Aloittaessani olin alle kolmekymppinen ja enemmän sekaisin itseni kanssa kuin tajusinkaan. Ja nyt olen jopa itsenikin vähän yllättäen tyytyväisenä matkalla kohti neljääkymppiä. Olisi outoa ja pelottavaakin, jos mikään ei olisi siinä matkalla muuttunut.
Jos keski-ikäisyys on tämä elämä tässä, tämä onnellisen rauhallinen olotila, vuosi vuodelta lisääntyvä ymmärrys, rakkauden täyteinen elo ja pinnan alla kupliva seikkailunälkä, ei ole mitään aikomusta laittaa vastaan.
Pidän tosi paljon juuri siitä tasaisen tyytyväisestä hyrinästä, mikä täällä blogissa vallitsee. Olen lukenut blogiasi suunnilleen alusta asti ja kun kolme vuotta sitten rupesin hieman yllättäen odottamaan esikoistamme, surffasin aika pian alkujärkytyksen jälkeen lukemaan blogisi ensimmäisiä postauksia. Samaistuin fiiliksiisi ja sain kaiken myllerryksen keskellä valtavasti lohtua siitä, että joku muukin on tottunut, kasvanut äidiksi ja nauttii olostaan. Nyt meillä eletään tasaista mutta paikoin kovin vauhdikasta perhe-elämää 2,5-vuotiaan lapsen vanhempina ja jälleen luen blogiasi ihastellen, että lapset tosiaan kasvaa ja ne voivat esimerkiksi kuunnella rauhassa äänikirjoja junassa, vau! Ole siis kaikessa rauhassa keski-ikäinen tylsä mutta älyttömän tyytyväinen tantta. Täältä tullaan hyvää vauhtia perässä. <3
Ihanasti kuvailtu: tyytyväinen hyrinä <3 Onpas mukavaa, että se tuntuu ruudun toiselle puolelle asti. Niin kiva kuulla myös se, että blogini vanhemmat tekstit ovat voineet tarjota vertaistukea omaan äitiyteen, se on hurjan iso juttu!
Ja kyllä, ihan älytöntä, että nykyään lasten kanssa junamatkaaminen tosiaan voi olla sitä, että kaikki puuhailevat (ainakin tovin ja joskus hyvällä tsäkällä toisenkin) ihan omiaan, vaikka kuuntelevat äänikirjoja 🙂
Ihana olet etkä mikään tantta! Eihän ihminen mitenkään ole sama aina. On osa ihmisyyttä kasvaa juuri itseksesi, sellaiseksi joka viihtyy omassa itsessään. Kiitos että olet sellainen.
Joo, on lohdullistakin, että ihminen tosiaan voi koko elämänsä kehittyä ja kasvaa enemmän itsekseen. Vaikka olin silloin blogin alkuaikoina onnellinen siihen ikään ja elämäntilanteeseen, en nyt vuosia myöhemmin enää tahtoisi samaan. Näin on hyvä, ja toivon voivani ajatella näin taas sitten vajaata vuosikymmentä myöhemmmin 🙂
Joo. Keski-ikäisyyden yksi piirre on mielestäni myös se, ettei muiden mielipiteet itsestään tunnu oikein missään. Eli hyvin sä vedät!
Niin, kun ymmärrys lisääntyy, sitä tulee myös itselleen lempeämmäksi. Toisaalta en tahdo sanoa, etteivätkö ilkeäksi tarkoitetut sanat satuttaisi. Ikä on tuonut hälläväliä-asennetta, kyllä, samaten kuin valitettavasti tottuminen tässä vuosien aikana, mutta kyllä ilkeily aina naarmuttaa panssaria ja saa aikaan kurjan olon.
Minäkin täytän tällä vuosikymmenellä 40. Ja vanhimmat pojat saavuttavat täysi-ikäisyyden rajapyykin. Siinäpä ihmeteltävää koko vuosikymmenelle. Tällä hetkellä olen niin onnellinen miten tyytyväinen ja sinut sitä voikaan olla omissa nahoissaan juuri nyt. Sinun tekstit niin usein puhuttelee minua ja samaistun vahvasti. Olen Lukenut blogiasi tasaisen epätasaisesti sen kymmenen vuotta, ja jatkan lukemista niin kauan kuin jaksat kirjoittaa. <3
Itsekin tajusin, että kymmenen vuoden kuluttua esikoinen on 18-vuotias. Itse olen sen ikäisenä jo asunut omillani. Ihan käsittämätön ajatus!
Vaikka olen aina ollut tyytyväinen sen ikäisenä, mitä olen, en kaivaten menneeseen tai tulevaan, nyt on jotenkin erityisen hyvä. Ehkä se on se, että tajusin salaa pelänneeni tätä keski-ikäistymistä ja nyt tajuan, että kaikki voi mennä hyvin ja paremminkin kuin kuvitella saattaa.
Niin ihanaa, että olet pysynyt messissä noin pitkään! Blogi itsessään täytti ”vasta” 8 vuotta, mutta tajusin, että silti olen kirjoittanut sitä kymmenen vuoden aikana, vuodesta 2011 tähän vuoteen 2020. Vaikka aloittaessani en olisi voinut kuvitella jatkavani Lähiömutsia näin pitkään, nyt ainakin tuntuu, että kun elämä kulkee, uusia ajatuksia koostettavaksi tekstimuotoon tulee sitä mukaa 🙂
En voi lopettaa ihailemasta kirjoitustyyliäsi. Se on niin kuvailevaa, että teksteihin on helppo hypätä mukaan ja elää mukana näitä tapahtumia sekä tunteita. Seesteisyys ja rauha välittyy lukijoille.
Pitkään olen minäkin blogiasi lukenut. Ensimmäiset kerrat taisivat olla jo vuonna 2013, jolloin elin esikoisemme vauva-aikaa. Nyt meillä on jo 7- ja 4-vuotiaat pojan viikarit.
Blogistasi olen saanut paljon lohtua, ettei muillakaan äideillä ole aina niin seesteisiä fiiliksiä lapsiperhearjesta. Olen saanut myös lukea ja huomata, kuinka lasten kasvaessa arki ja elämä monesti helpottuu. Samalla sitä itse kasvaa ja kehittyy ihmisenä, jolloin elämään ja asioihin suhtautuu eri tavalla kuin nuorempana.
Ihan ilolla olen itse menossa kohti seesteisempää neljääkymppiä ja iso kiitos sulle blogistasi ❤
https://hennahelena.fi
Voi miten kauniisti sanottu, kiitos! Seesteisyydestä ja rauhasta en kyllä tiedä, melkoista älänmölöä ja härdelliä elo edelleen on, mutta kun välillä saa myös hiljaisuutta ja rauhaa, balanssi on kohdillaan.
Olen niin onnellinen, että tekstini voineet tarjota lohtua. Se on hurjan merkityksellinen palaute, kiitos!
Ja tosiaan, lasten kasvaessa ruuhka helpottaa ja huomaamatta myös itse ihmisenä kehittyy. Onneksi <3
Ei kristus, että olisi raskasta olla jotenkin ”kiinnostava”! Sitähän pitäisi koko ajan miettiä, mitä seuraavaksi keksisi, että kiinnostavuus säilyy. Mä oon todella tylsä 38-vuotias – ja ylpeä siitä! Viikon kohokohta saattaa olla alesta löydetyt lämpökalsarit tai perhekerhossa tarjottu (ilmainen!!) Juhla Mokka.
Repesin täysin kommentillesi! Ihan samat fiilikset, joskin 10 vuotta vanhempana. Me käytiin miehen kanssa eilen kahdestaan koulutulokkaan infossa ja Tokmannilla, siitä riittää kohokohtaa hetkeksi.
Haha! 😀 Just tuossa joulun ja mummin kahvipöydässä istumisen jäljiltä kirjoitinkin postauksen siitä, miten tänä vuonna opettelen yhä enemmän iloitsemaan pienistä asioista:
”Ensi vuoteen toivonkin osaavani suhtautua vähän enemmän kuin kahvipöytäänsä kattava mummo maalta. Että olisi eteenpäin puskemisen, seikkailunnälän ja yltäkylläisen kaupunkielämän rinnalla malttia myös pysähtyä nauttimaan pienistä asioita; lintulaudan pulleista punatulkuista, siitä että on säästynyt kaikenlaisilta isommilta krempoilta sekä säryiltä ja että voi naapurin kanssa ensin fillaroida yhdessä kauppaan hakemaan maitoa ja leipoa sitten yhdessä pullaa.”
Että tavoitteena on olla yhä ”tylsempi” 😀 Mutta disclaimerina sanottava se, että ammatikseen kirjoittavana tekstien on tietenkin oltava kiinnostavia. Tässä vuosien saatossa asiat, joita itse pidän kiinnostavina ja ajatusmerkinnän arvoisina, ovat vain muuttuneet 🙂
Ihana mekko!!
Voi kiitos, niin mustakin! Kirppislöytö <3