Yhteistyössä Papu

Lapsena mä en liiemmin arvostanut pehmeitä paketteja. Niissä kun ei voinut olla lempilahjojani: lautapelejä, Barbieta tai hajukirjepapereita. Nykyään pehmeät paketit ovat niitä ihanimpia. Lämpimät itse tehdyt villasukat, joissa ei vielä ole tehokäytön jäljiltä kantapäässä reikää ja varressa nyppyä. Yöasu, jonka uumenissa tekisi mieli viettää koko jouluaika.

Minime sen sijaan ymmärtää jo nyt lahjakääreisiin kätketyn pehmeän lahjan arvon. Vaikka ei toki käy kieltäminen, etteikö joku koliseva ja piippaava lahja veisi voiton täpinöinnin määrän maksimoimisessa. Silti hän innostuu myös vaatteista ja vallan tärisee innosta halaillessaan pehmeitä materiaaleja, mitä en todellakaan muista tapahtuneen omassa lapsuudessani.

No nyt me tärisimme innosta molemmat, kun Papun Anna ja Hanna-Riikka lähettivät meille pehmeän paketin. Papulta on ilmestynyt muutamia uutuuksia, joista Minime sai harmaan Talviunilla-paidan sekä keltaharmaan Nappitunikan. Sekä paita että tunika on suunniteltu Suomessa ja ommeltu luomupuuvilla-elastaani trikoosta Portugalissa.

Materiaali on napakkaa, josta tuntee heti, että vaate kestää leikkejä ja aikaa. Mä olen etsimällä etsinyt lapselle päiväkotieloon sopivia pitkähihaisia, jotka ovat lämpimiä, mukavia päällä ja ulkonäöllisesti hauskoja ja kauniita. Yhden lettikuvioisen ostin Vimmalta ja tässähän ne loput ovat! Näillä kelpaisi mennä vaikka juhliin, mutta ne sopivat mitä parhaiten myös talviseen päiväkotielämään.

Jos teilläkin on tarvetta lapselle annettaville pehmeille paketeille, Weecosin joulukalenterista kurkistaa tänään sunnuntaina Papu, jonka kaikki tuotteet ovat tarjouksessa –10 prosenttia, osa jopa –30 prosenttia. Postitus on ilmainen ja tuotteet ovat perillä viidessä arkipäivässä.

Voit kokeilla onneasi myös arvonnassa, jossa palkintona vapaavalintainen Papu-tuote. Ja näin se menee: jätä tähän postaukseen kommentti, jossa kerrot lempituotteesi Papun valikoimasta. Liitä mukaan nimimerkki sekä sähköpostiosoitteesi. Vastausaikaa on torstaihin 19. päivä asti. Otan voittajaan yhteyttä henkilökohtaisesti ja lisäksi julkaisen hänen nimimerkkinsä Lähiömutsin Facebook-sivuilla.

Jaa