Yhteistyössä Moiko
Bloggaaja saa komissiota blogin kautta tehdyistä ostoista.

Tiedättehän ne maakunnat, jossa vastaantulijoille moikataan aina, oli naama tuttu tai ei? Mä olen kotoisin sellaisesta pitäjästä. Koska pääsen käymään kotikylällä harvoin, mulla menee aina tovi tottua morjensteleviin moottorikelkkakuskeihin ja kättään tervehdykseen nostaviin potkukelkkailijoihin. Aluksi kylänraitilla kulkiessa iskeekin hämmennys. Mitä tuo oikein meinaa, tunsinko mä sen? Pikkuhiljaa kuitenkin pääsen taas hommasta jyvälle ja alan naama vapautuneessa virneessä heilutella moikkia kaikille samalla tiellä kulkeville.

Helsingissä jos tervehtisi jokaista vastaantulijaa, saisivat kädet vispata propellina koko ajan. Lisäksi parissa viikossa saisi kylähullun maineen, minkä jälkeen kukaan ei mukamas olisi huomaavinaankaan, vaikka kuinka terhakasti moikkailisi.

Niinpä minä kuljen satojen ja tuhansien kanssakaupunkilaisten joukossa päivittäin niin keskittyneenä omiin ajatuksiini, että en monesti huomaa edes vastaantulevia tuttuja, vaikka kuulemma olisin heitä silmiin katsonut. Ehkä olisikin aika laittaa propelli vispaamaan, edes maltillisella tahdilla.

Nyt mulla nimittäin olisi vallan päheät, hauskat ja lämpimät lapaset sitä varten! Saatiin koko perhe helsinkiläisen Moiko-designyrityksen moikkauslapaset, joiden kämmenpuolelta löytyy tervehdys. Moikkaustekstejä löytyy eri kielillä, kuten englanniksi, ruotsiksi, islanniksi ja japaniksi, ja itselleni valitsemieni lapasten tahdoin puhuvan hämeenkieltä. Voinkin oikealla kädellä heilauttaa sanoen MORO ja vasemmalla hyvästellä sanoen HEINY.

Tähän mennessä olen morjenstellut näillä tuttuja ja heitellyt yläfemmoja Minimen kanssa, mutta ehkä joku päivä uskaltaudun päästämään sisäisen maalaiseni ulos vaikkapa metrossa. Sanaakaan sanomatta vain nostaisin lapasen ylös ja katsoisin, miten kanssamatkustaja reagoi lukiessaan lapasestani hänelle osoittamani terveyhdyksen: MORO!

Moikkauslapaset on kahden helsinkiläisen muotoilijan suunnittelema tuote ja ne ommellaan Tallinnassa. Kokoja löytyy yksivuotiaasta aikuisen miehen lapiokokoiseen kämmeneen. Muotoilijoita pääsee moikkaamaan lapasilla tai ilman heidän työhuoneellaan pitämään pop-up-myymälään tulevana lauantaina 14. päivä joulukuuta kello 12–16. Työhuone löytyy Lauttasaaresta, osoitteesta Pohjoiskaari 12. Jos mielit lapasia itsellesi tai vaikka lahjaksi, mutta et pyöri Helsingissä, tuotteita voi ostaa myös Moikon nettikaupasta. Jos tilaa 17. päivä mennessä, lapaset tulevat perille vielä ennen joulua.

Jaa: