Mun lapsuuden haaveammattejani olivat eläinlääkäri, mäkihyppääjä ja faaraoiden hautoja tutkiva arkeologi. Mutta koska pelkään verta sekä ahtaita paikkoja ja puusukseni katkesivat Matti Nykästä leikkiessäni kotitalon viereisen ojan pohjalle, tuli musta toimittaja. No, ei se ihan niin virtaviivaisesti mennyt, mutta kirjoittaminen on ollut aina osa minua. Ala-asteen todistuksissa oli erikoismainintoja hyvistä kirjoitustaidoista, ja opettajat joutuivat antamaan läjän uusia ainevihkoja, kun vanhojen rivit eivät tarinoilleni riittäneet.

Onkin jännä katsella omaa lastaan ja miettiä, mikä mahtaa olla se ammatti, joka on osa häntä kenties jo nyt. Johtopäätöksieni perusteella olen luonut Minimelle muutaman urasuunnitelman:

Vuoristoradan jarrunainen On harjoitellut tulevaa eläkeduuniaan varten määrätietoisesti jo yksivuotiaasta lähtien kiipeämällä jokaiseen mahdolliseen liukumäkeen. Hakee uutterasti parasta tapaa toteuttaa mahdollisimman sulava liuku mäkeä pitkin. Koettelee vatsansa muljahduskykyä sateella, kun märkä liukumäki yhdistettynä kurahousuihin mahdollistaa jopa 60 kilometrin tuntinopeuden.

Kirjastonhoitaja Tälle tulevaisuuden kirjatietäjälle ei tunnu riittävän mikään kirjamäärä päivässä, vaan hän voisi kahlata kirjastollisen opuksia viikossa. On erikoistunut alallaan etenkin eläinkuva-aiheisiin kirjoihin. On myös luomassa innovatiivista kirjojen lajittelujärjestelmää, jota harjoittelee levittelemällä kirjallisuutta koemielessä ympäri kotiaan tavalla, joka tietämättömästä saattaisi vaikuttaa mielivaltaiselta.

Siistijä Kokeilee taitojaan mielellään erilaisissa ympäristöissä, joten aiheuttaakin esimerkiksi ravintolahenkilökunnassa hilpeää hämmästystä ryhtymällä ruokailun jälkeen pyyhkimään serveteillä oman seurueen pöydän lisäksi myös naapuripöytien sotkuja. Kotona testailee mielellään erilaisia rättimateriaaleja löytääkseen sen kaikista parhaan. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka äidin alushousuilla saisi kaikista parhaiten lian irti eteisen lattiasta. Ja koska harjoittelumaastoa on itse kehitettävä, aiheuttaa myös paljon sotkua – mutta tietenkin vain ammattitaitonsa kehityksen takia.

Kampaaja On heltymätön muistuttaessaan hiustenharjauksen tärkeydestä. Hiukset on harjattava, vaikka hiusmallina toimiva perheenjäsen olisi juuri saanut hiukset sykerölle ja suihkuttanut niihin lakkaa. Edustaa ammatillista koulukuntaa, jonka mukaan enemmän on enemmän. Mitä useampi pinni, nipsu ja pampula kampauksessa on, sen tyylikkäämpi lopputulos. On kiinnostunut kaikesta karvaisesta, joten saattaa perustaa salongin, jossa saman katon alla trimmattaisiin kaikkine karvoineen niin naiset, miehet, lapset ja eläimet.

Pellehyppymestari Harjoittelee uutterasti joka päivä sitä kaikista hassuinta mahapläiskää kiipeämällä sohvapöydälle ja hyppäämällä siitä vatsalleen sohvatyynyjen sekaan. Oikeanlaisen esitystunnelman saavuttaakseen vaatii paljon yleisöä ja raikuvat aplodit. Myös muunlainen pelleily kuuluu olennaisena osana ammattitaitoaan hiovan mestarin päiväharjoitteluun.

Metronkuljettaja Ammatistaan pitää olla innostunut joka päivä, vaikka homma olisi jo kuinka tuttua kauraa. Sen tietää tämä oranssien junien rakastaja, joka hihkuu joka kerta metron sukeltaessa tunnelista laiturille ottamaan kyytiin sitä odottavat matkustajat. Myös esimerkiksi kävelytien ohi suhistavan metron ääni saa ammattiaan rakastavan kuljettajan hykertelemään innoissaan ja ehkä jopa ottamaan muutaman innostuneen loikan.

Henkilökohtainen järjestelijä Kaipaatko uudenlaista ajattelutapaa kotisi järjestykseen? Tämä yksivuotias oman alansa pioneeri tietää, että eloon saa uutta kulmaa ja säpinää, kun ajattelee toisin. Kengät ovat kauniita käyttöesineitä, joten sen sijaan että ne piilotettaisiin vaikkapa kaappiin, ne asetellaan komeasti esille kirjahyllyyn. On erikoistunut tilanteisiin, joissa lattiallasi on jostain syystä kipattuna esimerkiksi 100 pumpulipuikkoa ja 50 nappia, jotka hän saa lajitella takaisin purnukoihinsa.

Nosturinkuljettaja Urahaaveissa vain taivas on rajana. Tämä taitaja tahtoo pitää käsissään isoja juttuja, kuten työmaiden rakennuselementtejä tai satamien merikontteja. Siksi hän tähyääkin aina innoissaan taivaalla korkeuksissa kiikkuvia nosturikoppeja.

Tanssija Kun rytmi on veressä, keho alkaa nytkyä musiikin tahtiin ihan huomaamatta. Ammattilaisen tapaan innostuu monenlaisesta musiikista, eikä aliarvioi tai yliarvosta mitään tanssilajia. Harjoittelee kuitenkin intensiivisimmin luomaansa tanssilajia, jebujebua, johon kuuluu olennaisena osana tanssin alkuosassa jalkojen kiihtyvä nytkyttäminen ja sykettä nostava loppuosa, joka yleensä huipentuu näyttävään pyörimiseen ja siitä taiteelliseen heittäytymiseen pitkälleen maahan.

Vaatesuunnittelija Suorittaa tutkimuksiaan mielellään pläräämällä vaateliikkeiden rekkejä ja vanhempiensa vaatekaappia. On kiinnostunut etenkin äitinsä sukkahousulaatikosta, jota tutkiikin mielellään monta kertaa päivässä levittämällä sukkikset inspiraationlähteeksi ympärilleen. Suunnittelee uutta ja villiä printtikuosista sukkahousumallistoa, jota hahmottelee suuren inspiraation vallassa paperille puu- ja vesivärein.

Napinpainaja Aina on hyvä olla innostunut asiasta, jota voi hyödyntää monessa ammatissa. Harmistui kuitenkin kuullessaan, että hissinapinpainajat eivät etenkään Suomessa työllisty kovin hyvin, mutta ei lannistunut, vaan on alkanut laajentaa osaamistaan myös julkisten liikennevälineiden stop-nappeihin.

Minkä alan asiantuntijoita teidän kotona varttuu?

Jaa