Kiireisien kuukausien jäljiltä jo yhdeksi päiväksi pysähtyminen sai mut ymmärtämään, miksi olen ollut niin kovin väsynyt viime aikoina. Elämän perustarpeista retuperällä on ollut nukkumisen lisäksi perheen seurasta nauttiminen. Ja se näemmä vaikuttaa itselläni iloon ja jaksamiseen jopa unenmäärää enemmän.
Esimerkiksi tällä hetkellä tilanne on tämä: meillä on seuraava koko perheen yhteinen vapaaviikonloppu joskus joulukuun loppupuolella. Myös niitä iltoja, kun olemme yhdessä koko perhe kotona, on aivan liian vähän. Välillä tiedän miehen olevan olemassa siitä, että joku on vienyt päivän aikana lapsen päiväkotiin, jotta minä aamuvarhaisella töihin lähtenyt voin hänet sieltä iltapäivällä hakea. Todistettavasti joku myös välillä hiipii yön aikana viereeni nukkumaan.
Hyvä puoli sikin sokin menevistä työvuoroista on se, että lapsi voi viettää paljon aikaa vanhempiensa kanssa, eikä päiväkodille ole tarvetta kuin keskimäärin kolmena päivänä viikossa. Eikä parisuhteessa totisesti ala toisen naama risoa, kun sitä niin harvoin näkee. Mutta siitä huolimatta nykyjärjestelymme kaipaisi kipeästi fiksausta. Sen huomasi yhä selkeämmin, kun perheen yhteisen miniloman jälkeen mies ja lapsi jatkoivat lomailua.
Tuolloin ehdimme iltaisin töideni jälkeen tehdä asioita yhdessä perheenä ja erikseen. Ja kun joku aikuinen oli jakamassa arjen askareita ja ajatuksia kanssani, väsymys ei tuntunut iltaisin niin lamauttavalta. Vielä työviikon lopussakin tunsin itseni energiseksi. Tuntui kuin minut olisi heitetty keskelle Perheet vaihtoon -ohjelmaa: joillakin perheillä on tosiaankin näin paljon yhteistä aikaa ja sitä myötä energiaa ihan joka viikko!
Ja tälle perheelle se ohjelman loppukaneetti ja -opetus olisi se, että vaikka kalenteri on tukossa, sieltä puuttuu se oleellisin. Missään kohdassa ei lue ”pysähdy nauttimaan perheestäsi”. Tuntuu älyttömältä idealta tunkea perheaikaa kalenteriin, mutta ehkä niin pitäisi tehdä. Mä kun voisin myös luulla, että en ehdi käydä liikkumassa, ellen lähes joka viikko saisi ällistyksekseni tungettua ainankin pari liikuntaharrastusta kalenteriin. Nyt almanakkaan on raivattava tilaa sille rakkaimmalle, sille mikä tuo hyvinvointia kaikista eniten. Mistä tuo perheaika revitään, en vielä tiedä.
Siksi kysynkin teiltä, etenkin muilta vuorotyöarjessa eläviltä perheiltä, miten saatte haalittua kokoon perheen yhteistä aikaa? Etenkin niinä pitkinä viikkoina, kun yhteisiä vapaapäiviä toisen aikuisen kanssa ei ole? Miten saatte settiin mahtumaan vielä omat menot, kuten urheilutreenit, jotka muuten ovat mahdollisia vain, jos ne ottaa pois siitä vähäisestä perheajasta? Mä olen myös utelias tietämään, miten te tuon perheajan mieluiten vietätte?
Meillä kamppaillaan samojen ongelmien kanssa. Miehen kolmivuorotyö ja omat 10 tuntisiksi työmatkoineen venähtävät päivät eivät ole mikään helppo yhdistelmä, varsinkin kun viikonlopputöitäkin on siunaantunut ihan liikaa.
Perheaikaa otetaan omista menoista luopumalla, reenejä ja urheilua on pakko välillä jättää väliin, jotta ehditään olla koko porukalla. Kun on kaksi lasta, tuntuu ettei yksin saa annettua molemmille heidän tarvitsemaansa huomiota tarpeeksi, jolloin on parempi että kotona on mahdollisimman usein paikalla kaksi vanhempaa.
yhteisenä juttuna meillä on uimahallissa käynti. Aikuisille se ei ole mitään kuntoilua, mutta pienet vesipedot nauttivat lastenaltaassa loiskuttelusta. Ja vanhemman on keskityttävä lapseen, samalla ei pysty näpräämään puhelinta, tietokonetta tai tehtyä kotitöitä. Kerran viikossa on tavoitteemme, mutta kahdesti kuussakin auttaa jo pitämään kaikkien mielenterveyttä yllä 😀
Meillähän oli lasten ollessa pieniä useampi sellainen jakso, että mies työskenteli viikot toisella paikkakunnalla. Silloin yhteistä perheaikaa oli vain viikonloppuisin. Omaa aikaa minulla ei ollut koskaan, koska lapsia ei voinut jättää yksin eikä minulla ollut rahaa lapsenvahtiin tai turvaverkkoa joka olisi hoitanut heitä, jotta olisin voinut käydä vaikka lenkillä. Viikonloput sitten vietettiin yleensä ihan perheenä, sillä kumpikaan ei raaskinut lähteä mihinkään tai kutsua ketään kylään, kun yhteistä aikaa oli niin vähän. Aika meni lasten kanssa touhutessa ja normaaleja kotihommia tehdessä. Kaikesta on selvitty, mutta vaikeaa on välillä ollut. Ulkoilin tuolloin paljon lasten kanssa ja kävimme yhdessä uimahallissa, joten liikuntatarve tuli hoidettua tuolla tavoin. Kaikesta selvisi, vaikka vaikeaa se välillä oli!
Itselläni on ihan eri tilanne (olen puolivuotiaamme kanssa vielä vanhempainvapaalla kotona). Mies tekee pitkiä työpäiviä ja viime aikoina on ollut lisäksi x määrä kaikenlaista menoa ja ”pakko hoitaa” asioita, niin että olo on ollut välillä kuin yksinhuoltajalka ikään. Vaikka tilanteeni on erilainen, niin voisin kuvitella, että yhteistä perheaikaa otetaan nimenomaan siitä ”omasta ajasta”. Liikuntaharrastuksia pitäö ehkä karsia, mutta voisitteko liikkua yhdessä perheenä? Kun meidän vauveli oli kesällä ihan pieni, kävimme usein iltaisin koko perhe (koira mukaan lukien) juoksemassa yhdessä: vauva vaunuihin, koira hihnaan ja menoksi. Vähän vaati toki totuttelemista, mutta vaunujenkin kanssa oppii juoksemaan. Ja meillä ei tuolloin ollut mitään juoksurattaita, vaan ihan emmaljungan city crosseilla mentiin. Välillä käytiin myös pyöräilemässä yhdessä, kun tuli hankittua tuo pyöräperäkärry.
Mutta tällaisia mietteitä minulla aiheesta, toivottavasti teillä arki jossakin vaiheessa vähän helpottuu ja tasaantuu niin, että jää sitä ihan omaakin aikaa edes tunti pari viikossa, tiedän itsekin miten tärkeäö sekin on (yhteisen perheajan lisäksi siis)!
Terv. Ribis
Tää ei valitettavasti varmaan paljoa auta sua, mutta tässä kuitenkin meidän systeemi:
Mä teen töitä 6h/päivä (osa-aika hoitovapaa, lainmukaan työnantajan annettava) ja mies tekee kokopäivää. Meillä on normaalit työajat (toimistoduunia molemmilla). Lapsi on palkatun lastenhoitajan ja yhden samanikäisen hoitokaverin kanssa n. 5h päivässä. Eli päivä menee jommalla kummalla tavalla:
1)
* laps herää 6-7 aikoihin
* mä lähden töihin klo 7
* mies vie lapsen hoitoon klo 9:15-9:30
* mä lähden duunista klo 14 ja oon hakemassa lasta 14:30 mennessä
* mies tulee kotiin 18-19 aikaan illasta
* ollaan yhdessä hetki, kunnes lapsi menee nukkumaan klo 20 ja vietetään miehen kanssa vielä puoltoista-pari tuntia yhdessä (tai omilla koneilla istuen 🙂
TAI
2) (se yleisempi vaihtoehto)
* laps herää 6-7 aikoihin
* mies lähtee töihin klo 7
* mä vien lapsen hoitoon klo 10:30
* mies hakee lapsen klo 16
* mä lopetan duunit klo 17 about ja käyn duunipaikan alakerrassa salilla vetämässä puolen tunnin treenin ja kotona about 18-18:30
* ollaan yhdessä, lapsi unille klo 20 –> kaksin aikaa miehen kanssa
Näiden lisäksi meillä on molemmilla yksi sovittu harrastusilta viikossa, jollon voi olla vaikka koko illan veks. Yleensä se kuitenkin tarkottaa, että ehtii nähdä perhettä ennen / jlk harrastuksen (esim. miehellä sähly klo 19 ja mulla jooga / tanssi klo 19). Muut menot on karsittu aika minimiin. Viikonloppusin siivotaan kotia / nähdään kavereita / ulkoillaan / ollaan yhdessä. Joskus harvoin toisella on muita menoja, mutta viikonloput on aikalailla pyhitetty yhteiseen aikaan.
Mun on pakko sanoa, että tää toimii meillä todella hyvin. Aikaa tuntuu olevan hyvin kaikille, energiaakin riittää melkolailla hyvin, kaikki on tasapainossa. Ymmärrän, että kaikilla ei ole mahdollista tällaseen systeemiin ja oon kyllä tosi onnellinen, että meillä on.
Lisäksi tässä vielä on se bonus, että kun lähdetään meiltä Länäriä kohti stadia, järjestyksessä tulee vastaan hoitopaikka, mun duuni, miehen duuni. Eli kaikki on matkan varrella, kulkeminen on helppoa. Vain miehen pitkä (n. 40min) duunimatka on miinus, mutta senkin kanssa eletään oikein hyvin.
Mun täytyy sanoa, että toi mun lyhennetty työpäivä auttaa kyllä tosi paljon tässä tilanteessa.
Ah niin samankaltainen tilanne oli meillä pitkään, mutta on tällä hetkellä historiaa, onneksi!
Teimme 1. ja 2. lapsen ollessa pienempiä molemmat monivuorotyötä sisältäen kellon ympäri pyörivia työvuoroja ja viikonlopputöitä. Teimme vuorotellen vajaata työaikaa (joka tosiaan työnantajan on pienten lasten vanhemmille myönnettävä kuten joku jo totesi) ja työnantajat sumplivat työt niin, että lapset hoidettiin aluksi kotona.
Kaunis ajatus oli, että lapset ovat kotona jne. jne. Mutta en voi kuin näin jälkeenpäin todeta, että en lähtisi siihen rääkkiin enää mistään hinnasta. Aina kun olit kotona hoidit kaiken yksin ja yhteisiä vapaapäiviä oli n. 1-3/ 3vkoa. Menemättä mihinkään omiin menoihin tai harrastuksiin pelkästään perusarjen pyöritys oli todella raskasta ja parisuhteen olemattomuuden vuoksi myös tosi onnetonta ja eroakin jo mietittiin kun niin etäännyttiin toisistamme.
Lisäksi tietysti hoitoapurinki oli melko olematon kun eihän sitä yhteistä aikaa koskaan ollut milloim olisi lähtenyt aikuisten kesken jonnekkin.
Masentavan kuuloinen teksti, mutta tämän oli tarkoitus kertoa se, että niin monesti olen kuullut hampaat irvessä hoitokuvioista muistakin, vaikka ei vaan jaksaisi. Että voi myös höllätä ja antaa lapsen vaikka joskus olla hoidossa ja vaikka levätä jos on ollut koko yön töissä tms..
Kovin tuttua puuhaa… Meillä lapsi ei ole päiväkodissakaan vielä ja minun olisi tarkoitus tehdä vain 2 työvuoroa viikossa iltaisin ja viikonloppuisin. Homma on kuitenkin levinnyt (annettu levitä pankkitilin tilanteen vuoksi) käsiin ja teen 5 työvuoroa viikossa.
Viime viikonloppuna tuntui aivan luksukselta, kun menin lauantaina töihin vasta klo 14 ja saatiin viettää aamu kotona koko perhe.
Omia harrastuksia ei ole, tai ei ainakaan sellaisi, joita pitäisi suorittaa jossain muualla kuin kotona. Olen yrittänyt viritellä lukemista ja käsitöitä taas kuvioihin, että saisin edes jotain omaa. Mies taas menee perjantaisin saunaan riippumatta siitä, että pääsenkö töistä klo 22 vai 02.
Itselläni kynnys kotoa lähtemiseen on suuri, koska se tarkoittaa sitä, että remonttimme valmistuu entistä hitaammin. Tähän soppaan on siis lisätty vielä rintamamiestalo, jota remontoidaan huone huoneelta.
Tällä hetkellä lippu on kuitenkin korkealla, vaikka välillä iskee alakuloisuus vähäisen yhdessäolon takia. Kyllä kai se siitä, kun lapsi joskus kasvaa ja sen voi ottaa vaikka harrastukseen mukaan puuhaamaan omiaan…
Lounastauolla kuntoilua?:)
Itse olen palaamassa töihin vasta ensi syksynä (4pv/vko), mutta olen jotenkin ajatellut, että sitten kun molemmat käy töissä niin omista menoista sitä vaan pitää sitten karsia. Omasta liikkumisesta ajttelin pitää huolta työmatkaliikunnan puitteissa, onko se sulle mahdollista (edes osa matkasta)? Itse käyn joogassa kerran viikossa, miehellä on pari harrastusiltaa, mutta se ei haittaa mua kun luen paljon, niin saan lukea silloin rauhassa (mies siis lähtee bändi/futistreeneihin kun lapsi laitetaan nukkumaan). Mutta meillä on molemmilla virkatyöaika (miehellä tosin joskus pitempiä päiviä ja parin päivän, max. viikon työmatkoja parin kuukauden välein), joten tilanne on vähän eri kun teillä. Voisiko ajatella niin, että kun ne miehesi iltavapaat on kuitenkin ennakolta tiedossa, niin niihin iltoihin suunnittelisi sitä mukavaa perheen yhdessäoloa ennalta? Ja tietty sama viikonloppujen suhteen. Ankealtahan se kuulostaa, mutta auttaisko ne ennalta tehdyt kivat suunnitelmat jaksamaan kun on väsy? Mä huomaan meillä käyvän usein niin, että jos viikonloppuun ei oo ennalta suunnitellut mitään, niin sitten kun se vapaa on ja aletaan miettiä mitäs kivaa tehtäis, niin pää onkin ihan tyhjä eikä mitään keksi. Sit sitä vaan kökötetään kotona/lähipuistossa kun ei muuta keksitä. Ja siis hauskaahan ja palauttavaa se kököttäminenkin on, etenkin arjen kiireen keskellä, mutta kyllähän vaihtelukin virkistää!
Kivaan perheaikaan kuuluu mun mielestä hyvä ruoka (useimmiten itsetehtynä, mutta ajoittain ravintolaillallinen piristää myös keskellä viikkoa), ulkoilu jossain ei-siinä-lähipuistossa (meillä on Nuuksio lyhyen matkan päässä, usein retkeillään siellä, eväät mukaan), uimahallikäynti, lapsiystävällinen museo/taidenäyttely (museokahvilat on yleensä tosi hyviä ruokapaikkoja, by the way!)… tässä muutamia ekana mieleentulleita.
Tsemppiä. Syksy on ankeeta kun on pimeetä jo neljältä ja tuntuu siltä, ettei mihinkään viitti lähteä kun uniaika on jo ihan kohta, vaikka kesällä sitä lähtee vielä vaikka mihin ja paljon myöhempäänkin. Mutta, nyt on näin. Tää mantra auttaa mua, tilanteessa kun tilanteessa, toivottavasti suakin 🙂 -Anna
Meillä myös omista menoista tinkiminen. Tosin ei tehdä vuorotyötä, mutta silti niitä yhteisiä iltoja yms jää aika vähän (en nyt jaksa selostaa syitä). Mä en oikeastaan harrasta mitään nykyään, ja mieskin lenkkeilee yleensä joko myöhään illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen tai sitten aikaisin aamulla, ennen kuin muut herää (esim. klo 5:ltä siis). Tietty urheilukin on tärkeää, mutta jos on pakko valita jompikumpi, mieluummin valitsen yleensä sen, että saan viettää aikaa perheen kanssa.
Tärkeintä on selvittää itselleen mikä on juuri se asia, mitä eniten kaipaat. Itselle esimerkiksi tärkeintä on yhdessä nukkuminen, miehen yövuoroviikon jälkeen on selkeästi enemmän ikävä, kuin iltavuoroviikon jälkeen, vaikka hereillä yhdessä oloa yövuoron aikaan tuleekin noin tunnin verran enemmän per. päivä.
Tämä tuskin on oikea paikka avautua, mutta jonnekin on avauduttava.
Tuntuuko teistä muista mutseista joskus kamalalta hoitaa lastanne? Kun mies on myöhään töissä, ja itse on väsyneenä työpäivästä hakenut skidin hoidosta ja sitten sen kanssa pitää jaksaa seurustella, se pitää syöttää ja halia ja mitä vielä, niin tulee semmoinen olo ettei vaan jaksa. Elämä on sinnittelyä vartista toiseen. Odottaa että se mies tulee, että saisi kymmenen minuuttia omaa aikaa. Ja sitten se tulee kotiin ihan yhtä väsyneenä kuin itsekin on, eikä sekään jaksa.
Mietin vaan että kauanko tätä jatkuu. Meidän skidi on ihan just vuoden, eikä se ole vielä kovinkaan itseohjautuva. Sitä pitää huvittaa. Se ei syö itsenäisesti. Sen kanssa pitää koko ajan aktiivisesti olla.
Olispa sitä aikaa. Semmoista että saisi ladattua molempien vanhempien akut, että siitä lapsesta saisi irti sen ilon, mitä varten se on hankittu.
Anteeksi avautuminen. Helpotti.
Mutsi toisesta lähiöstä.
Mun piti vielä lisätä, että hyvä kun kirjotat tästä.
Ottaa välillä päähän mutsiblogit, joissa kaikki on vaan pullantuoksuista ihanaa, kaikki lakanat puhtaita ja lapsi niin ii-hana ja parisuhde parasta ja arki pelkkää luksusta.
Toisesta lähiöstä.
Kyllä..siis raskasta on hoitaa lasta kun töistä pääsee kotiin raahautumaan. Vuodenaika ei auta asiaa. Kiva tietää, että muillakin samoja aatoksia. Se auttaa.
Mä olen vielä kotona 8kk:n kanssa, eli sellaista loputonta väsymystä en ole vielä kohdannut, koska päiväunet on mahdollisia. Mutta turhautumista kyllä, koko ajan on joku uusi vaihe, johon ei ole vielä saanut itseään kalibroitua (unirytmi muutuu, ruokahalu muuttuu, oma tahto, hei tätä ei vielä ollut eilen!) ja sen olen kokenut yllättävän raskaaksi. Ja kun on eka lapsi, niin sitä vielä jotenkin varmaan ylisuorittaa, joka takia tän kaiken ottaakin varmaan raskaammin kuin tarttis.
Mutta sun tilanne kuulostaa jo huolestuttavalta, eikö teillä ole minkäänlaista turvaverkkoa? Ketään jolle viedä lapsi hoitoon akkujen lataamisen ajaksi? Oletko kysynyt neuvolasta apua? Espoossa saa perhetyöntekijän avuksi nimenomaan vanhempien ”akkujen lataamista” varten, jos ei ole ketään läheistä, joka voisi auttaa. Ymmärtääkseni kyse on just jostain parin tunnin hoitokeikoista tmv, että vanhemmat pääsee hengähtämään. Kysy teidän kunnasta onko tällaista saatavilla. Ja MLL:llä on lastenhoitopalvelua (maksullista kylläkin, mutta aika huokeaan hintaan) jossa voi kotiin tilata koulutetun lastenhoitajan (yleensä noin 16-vuotiaita, olen itsekin ollut teininä MLL:n lapsenlikka). Entä ystävät, naapurit?
Sun kysymykseen, luulen että vastaus on, että kyllä tuntee, mutta uskaltaako sitä itselleen myöntää on toinen juttu. Nää on varmaan niitä äitiyden kiellettyjä tunteita. Mä kutsun näitä fiiliksiä itelläni äitiyden kasvukivuiksi, kun pitää venyttää omia henkisiä ääriviivojaan ja sietää ihan erilaisia fiiliksiä nykyään kuin koskaan aiemmin, ja osata hyväksyä ne osaksi tätä koko pakettia. Että osais antaa niittenkin fiilisten tulla, ja sitten mennä.
Tuttua… Miehellä vuorotyötä ja itsellä lyhyt työpäivä. Lapsi mummulassa vaarin hoivissa päivät. Hoidan lapsen hoitoon ja pääsääntöisesti kaikki tällaiset menot. Ahdistaa aika lujaa, etten ehdi mitään. Eteisessä hutmin kahvakuulalla illalla 20 minuuttia. Se yhteinen aika, kun olisi kivaa, puuttuu. Nyt suoritetaan yksin ja yhdessä, jotta arki pyörisi. Joulua odotellessa. Täällä seuraavat yhteiset vapaat varmaan joulukuun puolivälissä. Välillä pelottaa.
Mä jätin päiväkodin alettua treenit kuukaudeksi, kun tuntui, ettei niille siinä hetkessä ollut aikaa. Mä menin niin jumiin ja kipeäksi, että oksentaessani hirvittävien hedareiden kourassa luulin jo olevani vakavasti sairas. ”Parannuin” heti, kun aloin liikkumaan.
Uimahallireissuperinne kuullostaa kivalta! Meillä mies ja lapsi käyvät uimassa heidän yhteisinä vapaapäivinään mun ollessa duunissa. Aina ovat kovasti täpinöissään molemmat niistä retkistä.
Totta, kaikesta selviää, vaikka välillä tuntuukin, että voisi sitä helpommin ja mukavemmin arkirumban hoitaa.
Mä en varsinaisesti edes alleviivattua omaa aikaa kaipaa, kummallista kyllä. No sellaista ovat toki nuo liikuntaharrastukset, jotka olen karsinut kahteen iltaan viikossa. Se on minini, sillä muuten toimistorotan kroppa alkaa voida todella huonosti – kokeiltu on. Mutta on totta, että on ihanaa käydä hyötyliikkumassa perheen kanssa niinä harvoina perheen yhteisinä vapaapäivinä. Etenkin retkeily hoitaa sekä kroppaa että mieltä.
Virastoajat töissä voi olla ajatuksena puuduttava, mutta voi miten luksukselta kuullostaa, että jokikinen ilta ja viikonloppu on yhtäaikaa vapaata! En osaa edes kuvitella moista luksusta 😀 Noh, tässä meidänkin hieman pakon sanelemassa systeemissä on puolensa, ja nyt vain yritetään löytää tasapainoa arkeen. Lyhennetty työpäivä kuullostaa varteenotettavalta ratkaisulta, sillä silloin voisi tehdä free- ja blogihommia muulloinkin kuin öisin haha!
Mä olen ihan ihmeissäni, miten jotkut perheet tällaista menoa jaksavat mielet ehjinä vuosia toisen perään, huh! Me yritetään nyt löytää tasapainoa ja tapaa, millä tästä systeemistä ja työkuvioista saisi parhaat puolet esiin ja miinukset minimoitua. Päiväkotipäiviä voisi tosiaan ehkä lisätä tai pidentää – sellaista ovat toivoneet päiväkodin hoitajatkin. Perheaikaa se ei tosin lisäisi tai helpottaisi mun kiirettä, mutta mies saisi välillä nukkua yövuorojen jälkeen ansaitusti kunnon unet.
Ah joo, tiedän ne päivät, kun on aamu tai ilta yhdessä vapaata. Niitä odotetaan ja niistä puhutaan perheen yhteisinä vapaapäivinä, vaikka eiväthän ne sitä kokonaisuudessaan ole. Ja joillakin perheillä on tällaisia vapaapäiviä ihan joka päivä, käsittämätöntä :DD Tsemppiä, jaksamista ja rakkautta sinne – kyllä me tämä perheenä yhdessä klaarataan!
Joo, se on hyvä idea! Vielä kun liikunta toimisi mulle piristyksenä, kuten se kai yleensä ihmisille toimii, eikä halkona takaraivoon, kuten mulle 😀 Rentoutusjoogaa mä olen kokeillut lounasaikaan, kun työpaikan lähijoogastudio sitä järjesti. Se oli ihanaa! Just hyvin aukaisi koneella istumisesta jumissa olevaa kroppaa ja antoi mielelle levähdystauon.
Joo on ihan totta, että niille perheen yhteisille vapaille on kiva suunnitella etukäteen jotain kivaa. Illat tosiaan aiheuttaa tällä hetkellä pimeydessään vähän haasteita, kun minnekään ei enää tee mieli lähteä, vaikka kesällä palloiltiin ympäri kaupunkia ihan yöuniaikaan asti. Onneksi kotonakin on ihana olla. Jo pelkästään perheen yhteinen päivällinen on odottamisen arvoinen juttu.
Liikuntaharrastukset olen karsinut kahteen iltaan viikossa, sen useampi tosin ei yleensä aikataulullisesti olisi edes mahdollista. Siitä en voi vähentää, koitettu on. Menin niin jumiin ja tulin niin kipeäksi, että kun päivän päättyminen johonkin migreenin tyyppiseen sekä oksentamiseen alkoi olla enemmän sääntö kuin poikkeus, oli todellakin syytä lähteä etsimään aikaa edes niille kahdelle treenikerralle viikossa.
Yksin nukkuminen on rumaa, olen samaa mieltä! Onneksi miehen yövuorojen aikaan viereisestä sängystä kuuluu tuhina, hihi. Mä pidän vielä yhdessä nukkumistakin tärkeämpä perheen yhteisiä aterioita, joita yritämme saada vietettyä niinä iltoina, kun voimme olla yhdessä kotona koko perhe.
Mä luulin, että täyspäiväiseen duuniin palattuani pääsisin eroon siitä inhottavasta tunteesta, joka vaivasi, kun tein töitä vapaana toimittajan kotoa käsin: ”voisipa lapsen laittaa jo nukkumaan”. Mutta kyllä se fiilis edelleen vaivaa silloin tällöin, onneksi paljon paljon harvemmin. Mutta eipä tosiaan vuodenajan pimeys asiaa helpota.
Äitiyden kasvukivut, osuva ja samalla kaunis nimitys!
Kuullostaa kamalalta, että teillä ei ole yhteistä aikaa, jolloin olisi kivaa. Toivottavasti saatte järjestettyä elon jotenkin niin, että kivakin löytää taas tiensä teille. Jaksamista, energiaa ja rakkautta teidän arkeen!
Meillä ei vielä olla tuossa tilanteessa, koska olen vielä kotona 6 kuukautta vanhan tytön kanssa. Tuo on kuitenkin edessä vuoden päästä… Mies tekee jatkuvaa 5-vuorotyötä eli meilläkin on vain 2-4 kokonaan yhteistä vapaapäivää kuukaudessa sitten, kun molemmat on töissä. Muistan, että se oli raskasta ilman lastakin, saati sitten, kun on lapsi… Hyvä puoli tuossa on tosiaan, että lapsen hoitopäivät on lyhyitä eikä niitä ole niin paljon kuin silloin, kun molemmat on perustoimistoduunissa. Teille siis oli ehdotettu, että hoitopäivät olisi pidempiä ja niitä olisi enemmän. Saako udella miksi? Mut itseä mietityttää, miten tulee toimimaan, kun viikot on kuitenkin erilaisia lapselle. Sitä myös mietin, että miten mies ”kääntää kelloa” seuraavaa vuoroa varten, jos lapsen kanssa on kuitenkin herättävä aamuisin samaan aikaan eikä voi nukkua. Itse ajattelin tehdä nelipäiväistä työviikkoa niin pitkään kuin mahdollista. Sillä tavalla niitä yhteisiä vapaapäiviä on kuukaudessa vähän enemmän. Tarkoitus olisi varmaan myös pitää omat menot minimissä. Mulla on vielä kaiken lisäksi vähän liian pitkä työmatka (50 min, jos yhteydet pelaa)… Pitääpä nauttia nyt tästä, että yhteistä aikaa on runsaasti.
Hoitajat toivoivat Minimelle useampia hoitopäiviä, että hän pääsisi paremmin mukaan päiväkodin rytmiin ja päivittäisiin aktiviteetteihin: jumppiin, lauluhommiin, askartelutouhuihin yms.
Meillä lapsi menee lyhyeksi päiväksi hoitoon, kun mies nukkuu yövuoron jäljiltä ja minä olen töissä. Jos taas on menossa iltaan ja on täten päivän kotona lapsen kanssa, hän pyrkii nukkumaan lapsen kanssa päiväunet, jotta sitten jaksaa vetää yön vielä töissä. Aikamoista säätämistähän se on, mutta loppujen lopuksi hurjan hyvin tästä on selvitty ja opittu myös.