Joukossamme on salakoodikielen taitaja ja salakuuntelija. Minime ei alkuinnostuksen jälkeen ole kummemmin viljellyt ensisanojaan; kissaa, äitiä ja isiä. Mutta sitä enemmän hän kyllä puhuu. Välillä hän puhua pälpättää niin antaumuksella, että en ehdi itse sanoa väliin mitään.

Harmillisesti mä en vain ymmärrä hölkösen pöläystä, mitä lapseni selittää. Puheen rytmi ja painotukset ovat kuin suomen kielestä, mutta lauseet ovat jostain hömpötipömpötimaasta. Voimme silti keskustella monet tovit, ja on ihanaa kuunnella hänen innostunutta puhettaan. Väliäkö sillä, että minä puhun iltapuurosta ja hän yksisarvisista.

Vaikka minä en ymmärrä hänen puhettaan, hän kyllä ymmärtää mun. Ajoittain jopa niin pelottavan hyvin, että tuntuu kuin kotiimme olisi soluttautunut salakuuntelija. Välillä pitääkin muistutella itselleen, että esimerkiksi tyttöjen lounailla nuorinkin osallistuja on jo osittain kärryillä, mistä puhutaan. Ja vaikka ei olisikaan, en tahdo hänen sanavarastoonsa ihan ensimmäisenä esimerkiksi jotakin sukupuolielimen nimitystä. Sutinointihommien vatvomiset, kaksimieliset läpät ja elämän syvimpien draamojen kertaamiset yritetään pitää puheenaiheissa minimissä tai ainakin lapsen korville sopivana.

Minimellä on etulyöntiasema. Hän ymmärtää, mutta minä en välillä ymmärrä, että hän ymmärtää. Häntä voi jo pyytää tekemään asioita ja kertoa esimerkiksi, mitä päivällisen jälkeen tehdään. Hän kuitenkin saattaa toimia puheistani huolimatta ihan toisella tavalla, mutta minä en voi tietää, tekeekö hän sen tahallaan vai siksi, ettei vaan vielä ymmärrä. Tyhmät sanat, kuten hampaidenpesu ja vaipanvaihto, hän jättää niin halutessaan ymmärtämättä.

Sen sijaan hän poimii ihmisten puheista sanoja, jotka ovat mieluisia. Esimerkiksi ruoka, jäätelö ja ulos ovat sellaisia sanoja, jotka saavat lapsen toimimaan välittömästi. Pyrkimään syöttötuoliin, vaanimaan pakastimella tai hakemaan kengät. Etenkin jälkimmäisen kanssa pitää jo vähän varoa, ettei sitä sano kuin vasta sitten, kun pihalle ollaan todella menossa. Muuten tyyppi hakee yöpaitaisillaan kuraiset kenkänsä sänkyymme, eikä voi uskoa, että ennen ulos lähtemistä pitäisi tehdä aamutoimet, syödä ja ylipäätään herätä.

Kaksi sanaa ovat Minimestä kuitenkin ylitse kaiken. Ne ovat niin ihania ja tärkeitä, että niitä hän myös aina toistelee hymyillen ja hartaudella ne kuullessaan. Syliin. Mennään. Nuo kaksi sanaa kertovat myös hyvin lapsen luonteesta. Hän on aina viihtynyt parhaiten, jos saa olla joko sylissä tai menossa. Mieluiten molemmissa yhtä aikaa.

Jaa: