Keväällä vuonna 1986 tapahtui elämässäni kaksi mullistavaa asiaa. Sain silloin pikkusiskon ja paappani tekemän leikkimökin. Aluksi taisin olla enemmän innoissani leikkimökistä kuin siskosta tai ainakin sitä mieltä, että pikkusisko voisi muuttaa leikkimökkiin saadakseni yksivaltiaan asemani kotitalossamme takaisin. Molemmat, sisko ja mökki, olivat kuitenkin onnekseni tulleet elämääni pysyvästi.

Kun sisko kasvoi, sain hänestä leikki- ja mökkiseuraa. Minä pidin esikoisen oikeudella leikkimökin emännän valtikkaa kädessäni, kun sisko sai tyytyä enemmänkin piian tehtäviin. Kun minä keitin voikukista ja sepelistä keittoa, pikkusisko kasvatti mökin nurkassa hiekkaämpärissä mehiläisiä.

Muistikuvissani leikkimökki suursiivottiin joka kevät: raitainen matto kannettiin ulos, syksyisien hiekkaleivosten jämät lakaistiin lattialta pihalle ja katonrajassa majailevat hämähäkit häädettiin pois. Näön vuoksi myös nukkejen vaatteet mielikuvituspestiin ja ripustettiin pienin pyykkipojin mökin kuistin pyykkinarulle.

Nyt 27 vuotta siitä kun mökki tuotiin traktorin peräkäryllä pihaamme, leikkimökissä ovat minun ja siskoni jälkeen leikkineet vielä nuorempi siskoni ja veljeni sekä vanhempieni marja- ja vihannestilan kotimyyntiasiakkaiden lapset. Ruskea kuisti on kulunut leikkijöiden askelista ja pienen pirttipöydän sininen maali on rapistunut. Ja myös uusi leikkijä on syntynyt perheeseen.

Niinpä kannettiinkin Minimen kanssa se vuosikymmeniä vanha raitamatto ulos pesulle ja lakaistiin, kuurattiin sekä jynssättiin mökki lattiasta kattoon. Astiat pestiin ämpärissä hiekkalaatikon reunalla istuen ja levitettiin kuivumaan aurinkoiselle nurmikolle. Nukkejen peitot ovat vuosien saatossa päätyneet luultavammin kissojen petivaatteiksi, mutta onneksi yksi äitini mumman virkkaamista vilteistä löytyi pedattavaksi punaiseen nukkejen kerrossänkyyn, johon värikäs viltti on alun perin tehtykin.

Ainakin tänä vuonna minä olen vielä Minimetä enemmän fiiliksissä leikkimökistä. Vaikka lapsi ei vielä kotileikkien päälle perusta, piknikit ja jälkkärit ovat kyllä tyypin mieleen. Niinpä katoinkin mökin pikiriikkiselle pöydälle äitini tekemää raparperipiirakkaa, kaadoin kuppeihin mansikkamehua ja pyysin pihalla häärivät perheenjäsenet mehukahveille.

Mehukestit olivat menestys, eivätkä kaikki halukkaat vieraat mahtuneet kerralla sisään juhlapaikkaan. Lapsikin malttoi leikkiä mun kanssa kotia sen tovin, että natusteli piirakanpalansa ja kaatoi vain yhden kupillisen mehua pöydälle ja lattialle.