En ehtinyt lakeuksilla ollessamme käydä kuin kahdella kirpputorilla, mutta vanhempieni ullakolle tehty löytöretki täydensi saalista hyvin. Löysin sieltä tilpehöörilaatikon, jota en ollutkaan pitkään aikaan kollannut. Ja ajan kuluessa jotkut rumat ja hirvittävät asiat muuttuvat näemmä taas siisteiksi ja ihaniksi jutuiksi. Kuten esimerkiksi tilpehöörilaatikosta löytyneet kukkopillit, jotka nyt vuosien pölyttymisen jälkeen koristavat lähiökeidasparvekettamme.

Kukkopillien paluun elämääni olisin voinut uskoa jo vuosia sitten, mutta posliinisten koriste-esineiden en. Mä keräilin niitä lapsena ja sainkin kokoelmiini aina syntymäpäiväjuhlilla toiveideni mukaan uusia posliinisia hirvityksiä. Kun vihdoin siivosin kirjahyllystä posliiniset hevoset sekä muut elukat ja asettelin tilalle erilaisia tyhjiä kaljatölkkejä ja mainostuoppeja (oikeesti, mitä hemmettiä?!?), en uskonut posliiniesineiden tekevän enää koskaan paluuta. Nykyään mun mielestä käyttöesineiden pitää olla niin kauniita, että ne voi jättää esille osaksi sisustusta. Ei siinä tarvita mitään hölmöjä koriste-esineitä erikseen. Mutta kappas.

Niin vain tutkin vanhan posliiniesinekokoelmani läpi ja kotiutin muutaman koriste-elukan Herttoniemeen. Pandan, kauriin ja koiran. Ne vielä etsivät paikkaa kodissamme, mutta olen varma, että ne kuuluvat tänne. Ainakin siihen asti, että alan taas sisustaa kaljatölkeillä.

Jos noloimmat palat ysärimenneisyydestäni alkavat vaikuttaa kotimme sisustukseen, samaa on ollut havaittavissa jo pitkään vaatekaapissa. Ostin Pohjanmaa-kirroksellakin mainitulta Laihian Lähetyskirpputorilta harmaaksi kuluneet farkut. Ne ovat juuri samalla tavalla grunge, kuin vaatekaappini Nirvanan innoittamana joskus 90-luvun puolivälissä oli. Nyt vain napsaisin boot cut –lahkeet irti ja housut saivat uuden elämän shortseina. Samalta kirpparilta löytyi törkeä tekoturkki, jossa on juuri hyvällä tavalla katemossmainen asenne. Nämä molemmat pukineet kustansivat yhteensä 3 euroa, Laihia rokrok!

Vaasan SPR-kirpputorilta ostin ison palan kangasta ja kreisin ruusulakanan, joka sekin päätyy kankaaksi ompeluhommiin. Loppuosa saalista olikin lapselle. Kauluri ja parit tumput, joista jälkimmäisiä ei varmaan ainakaan päiväkodin aloittamisen jälkeen voi olla liikaa. Muutamat pikkupöksyt mekkojen kanssa kesähelteillä pidettäväksi, jotta vaipan sijaan maassa möyrivän lapsen helman alta näkyykin raitaa ja kukkaa.

SPR:ltä löytyneessä kuutiopalapelissä on nostalgiset piirroskuvat, mutta palikat toimivat tietenkin ihan rakennus- ja paiskomishommissakin. Vanhempieni ullakolta löytyi toinen kuutiopalapeli, jossa seikkailevat taasen Minimen lempieläimet kissat. Harmillisesti siitä on yksi pala päässyt katoamaan.

Iso punainen muovinorsu oli teiniaikoina kirjahyllyni koristeena, niiden kaljatölkkien kanssa sulassa sovussa. Se kaipaa vielä uuden vetonarun, jotta pääsee taas alkuperäistehtäviinsä vedettävänä leluna.

Kirjaosastolta nappasin tällä kertaa mukaan Zacharias Topeliuksen Vattumadon, jonka olemassaolon olin jo ihan unohtanut. Kirja kauniine kuvituksineen teki muhun lapsena suuren vaikutuksen ja on ihanaa päästä lukemaan samaa opusta Minimelle. Ullakon kätköistä löytyi myös jättimäinen pino Miina ja Manu -kirjasia. Otin läjästä mukaan pari, loput saavat jäädä löydettäväksi ensi kerralla.

Jaa: