Jouluksi ei tarvitse siivota kaappeja. Paitsi jos haluaa. Ja etenkin jos kaapit ovat omien sijaan vanhempien, mikä tekee touhusta paljon jännempää. Ikinä kun ei tiedä, mitä aarteita voikaan löytyä. Synkkien salaisuuksien osastolta esiin on tänään kaivettu Tauskin kulunut C-kasetti ja hupaisuudessaan jo päheiden muistojen saralta punainen tupsupipo, jonka edessä lukee kohokirjaimin nimeni.
Pölyrätin huiskiessa pikkuveljeni löysi ullakolta laatikollisen Dubloja. Niitä on minun ja kolmen sisarukseni jäljiltä kerääntynyt aika läjä, joten osa potista lymyää vielä ullakon kätköissä odottaen löytäjäänsä. Olipa nytkin löytyneessä laatikossa läjäpäin sekä vanhempia että uudempia Dubloja.
En olisi uskonut, että tuollainen vajaan vuoden ikäinen repii noin paljon riemua irti palikoista, joista ei vielä osaa rakentaa. Mutta muiden rakentamia torneja tyyppi osaa kyllä hajottaa, ja se on lystiä se! Lisäksi ylipäätään palikoiden paukuttelu yhteen, sekoittelu laatikossa ja paiskominen ympäriinsä aiheuttaa juuri täpinään tarvittavan määrän meteliä ja pauketta.
Olisipa siivoaminen kotonakin aina kuin aarteenmetsästysretki!
Teen mummulan vintiltä samanlaisia aarteenmetsästysretkiä aina täällä vieraillessamme. Nyt kaksivuotias innostuu palapeleistä – niistä samoista, joita minä tein muutama vuosikymmen sitten.
Olen sanonut, et taaperomme ei tarvitse yhtään uutta lahjaa – senkun käärii aarteita paperiin tuolta vintiltä.
Oijjoo, ne palapelitkin odottavat ullakolla vielä aarteenmetsästäjiä! Ja ihan sama juttu, ullakolta löytyy lahjoja paperiin käärittäväksi vuosiksi eteenpäin.
Hihi, ihanasti kieli keskellä suuta duplopalikoiden parissa 😀
Moikka! Oon lukenu montaa äitiys/raskaus/vauvablogia, ja sinun on yksi ehdottomista lemppareistani. Kirjotat hyvin, selkeästi ja mielenkiintoisesti erilaisista jutuista 🙂 Kiitos ja kirjoita jatkossakin! 🙂
Joo, kielen asennosta voi aina päätellä, ollaanko kuinka tärkeän askareen parissa tällä hetkellä.
Kiitos kivoista sanoistasi! On aina ihana kuulla, että joku näistä mun jorinoistasi tykkää, kiitos!