Kun oli aika alkaa tarjota Minimelle äidinmaidon ohella myös kiinteää sapuskaa, mä olin ulalla. Mitä tommoiset minityypit oikein syövät?
Kävin tutkimassa hyvissä ajoin kaupan vauvanruokahyllyjä, joita perusmarketissakin on monen metrin verran. Hyllymetreistä huolimatta moni purnukka sisältää samat yhdistelmät, joissa pääraaka-aineina on monesti peruna, porkkana tai pasta. Proteiini on pääsääntösesti lisätty lihana. Ei kovin monipuolista tai maittavaa, etenkään lakto-ovo-vegetaariselle perheelle. Luomuvaihtoehdotkin ovat suppeita.
Olen opiskeluaikoina kiskonut vauvojen hedelmäsoseita purkin poikineen välipalaksi, mutta vasta nyt syynäsin purkin tuoteselosteita tarkemmin. Moneen soseeseen on lisätty suuria määriä vettä, mille en näe muuta syitä kuin tuotannon halpuuden. Mutta halpaa ostoskoria vauvanruokapurkeista ei silti saisi kasattua. Edullisemmin korin saa kukkuroilleen tuoreista raaka-aineista.
Siksi mä ihmettelenkin, miten luonnosta tunnettu Suomi on johtavia lastenruokamaita niin purkkiruokien kehityksessä, tuotannossa kuin käytössäkin. Valmiita lastenruokia syödään Suomessa keskimäärin 45 miljoonaa purkkia vuodessa (Pohjalainen 5.7.2012). Siitä riittää päivittäin parit ruokapurkit per napero.
Nyt kaikki mielensäpahoittajat tarkkoina: mä en voi ymmärtää, mikseivät perheet tee vauvojensa ruokia itse. Jos mulla on aikaa tehdä itselleni kunnon ruokaa, niin hitto vie, todellakin mulla on aikaa tehdä sitä myös lapselleni. En mä mikään kotiruokajeesus toki ole. Nytkin flunssan pyrkiessä päälle, olen ollut niin väsynyt, että olen kiitollinen pinaattilättyjen ja Euroshopperin Mozzarella-pizzan tekijöille. Jos ei silloin tällöin joutuisi turvautumaan eineksiin, olisi se jo kummallisuudessaan pelottavaa. Mutta jos me hoidettaisiin perheen sapuskat Saarioisten äitien voimin joka päivä, ajankäytössä ja asioiden priorisoinnissa olisi jotain pahasti pielessä.
Pohdinnat markettihyllyjen välissä eivät kuitenkaan aukaisseet itselleni sitä ensimmäistä kysymystä: mitä vauvat oikein syövät? Uusavuttomuusmutsiutta tai ei, mä en tiennyt, voiko vauvalle antaa valkosipulista ja inkivääristä potkua saavaa chilipapusoppaa soseutettuna vai pelkkää kauravelliä. Olin myös ulalla siitä, miten se chilipapusoppa olisi kätevintä soseuttaa sekä säilöä ja miten edes tehdään sopivan litkuista kauravelliä.
Kävin keräämässä rohkeutta vauvanruokakurssilla, joka ei tarjonnut innovaatioita, mutta antoi itseluottamusta siihen, että näin helppo kokkaus onnistuu keneltä tahansa. Eniten apua on kuitenkin ollut Tammelta saamastani Vauvan ja taaperon keittokirjasta. Siinä esitellään kattavasti mutta tiiviisti ravintotietoutta sekä niksejä kiinteiden ruokien aloitukseen ja valmistukseen sekä säilömiseen. Omat lyhyet kappaleensa löytyvät myös muun muassa sormiruokailulle ja kikoille, joilla nirsoa vauvaa voi auttaa rakastamaan ruokaa ja perheen yhteisiä aterioita. Mä olen selaillut tämän hiirenkorville tarkistaessani, mikä määrä proteiinipitoista ruokaa päivässä on tarpeeksi vauvalle tai millä mausteilla ja yrteillä vauvan ruuan voi maustaa.
Pääosassa kirjassa ovat reseptit, jotka on jaettu ikäkausiin. Ne alkavat yksinkertaisista soseista, joita voi tarjoilla 6-kuukautiselle vauvalle. Nyt tuntuu jo hölmöltä, että oikeasti tarvitsin neuvoja siihen, miten omena- tai kesäkurpitsasose valmistetaan. Ilman kirjaa olisin luultavasti keittänyt kuoritut hedelmät ja vihannekset, mutta kirja muistutti kuorineen höyryttämisestä, joka säilyttää raaka-aineiden vitamiinit ja maut paremmin, eikä vetistä ruokaa turhaan. Lisäksi tarvitsin myös suuntaa antavat ohjeet siitä, mikä on sopiva kypsennysaika kullekin ruoka-aineelle, etten varmuudeksi höyryttäisi vihanneksia ihan muusiksi ja vitamiinittomiksi.
Ilman kirjaa mä olisin myös saattanut sortua kaupan valmiisiin puurovelleihin, joiden käyttäminen kotioloissa on ehkä hölmöintä ikinä, ihan rahallisestikin. Kirjan vinkkaamana mä jauhoin blenderissä täysjyväriisit, ohrasuurimot ja kaurahiutaleet jauhoksi, josta keitimme Minimen vellit. Nykyään tyypin ollessa kahdeksankuinen, voimme jo keittää koko perheen puurot samassa kattilassa ilman hienonnusta. Kirja muistutti myös itsestäänselvyyksistä, jotka yksinkertaisuudessaan eivät ehkä olisi tulleet edes mieleen. Kuten se, että avokado ja banaani ovat vauvansapuskaa ja täydellistä välipalaevästä sellaisenaan.
Kirjan ruokaohjeet jatkuvat kausittain aina 3-vuotiaan sapuskoihin asti. Silloin kirja toimii parhaiten niin kuin reseptikirjat yleensä – inspiraationa niinä päivinä, kun aivojen sisäinen reseptikirjasto ei toimi. Kirjat kuvat ovat kauniita ja innostavia, mikä on ehdoton juttu ruokaopuksissa. Vaikka kirjan ruokaohjeet ovat sekaruokailijalle suunniteltu, suosittelen kirjan hankkimista tai kirjastosta lainaamista myös kaikille vegeperheille. Ohjeissa ei pysytellä porkkana-peruna -soselinjalla, vaan muistetaan mainita myös kasvisperäisten proteiinien tärkeys, rikotaan ruokarajoja ja käytetään raaka-aineita mielikuvituksellisesti. Mustapapu-kvinoamuhennosta banaanin kera on ainakin vielä kokeiltava.
Nyt kun Minime on pistellyt menemään kiinteitä sapuskoja melkein kolmen kuukauden ajan, huomaan, että ilman kotiruokapingottamistakin ollaan jouduttu turvautumaan purkkiruokiin vain kaksi kertaa. Yhdellä pitkällä lomamatkalla ja kerran kaupungilla, kun eväitä ei ollut mukana ja olikin niin kivaa, ettei maltettu palata ruoka-ajaksi kotiin. Jääpalamuoteissa ja silikonisissa muffinssivuoissa pakastetuista soseista ja pieniin minigrip-pusseihin pakastetuista marjoista sekä lisäkkeistä, kuten hirssistä, tofusta ja riisistä, on helppo miksata ruuat kotiolojen lisäksi myös evääksi. Kun eväsrasiaan paiskoo jäisten sosepalasten lisäksi mausteet, sapuska säilyy hyvänä ruoka-aikaan asti, jolloin sitä ei tarvitse kuin sulattaa ja lämmittää mikrossa.
Jos oltaisiin alusta asti käytetty purkkiruokia, kotitekoiseen siirtyminen olisi voinut tuntua työläältä. Nyt purkkiruokamahdollisuutta ei edes ajattele, vaikka tokihan tässä hommaa on, niin kuin nyt ruuanlaitossa yleensäkin. Alussa ruokavaraston kartuttaminen vei monet illat ja välillä mysteeri-itkujaan itkevän unisen lapsen kanssa hermot ja porkkanat paloivat pohjaan. Nykyään kun pakkanen on pullollaan Minimen ruokia, varastojen täydentäminen vie noin yhden illan viikossa, jolloin teen muutamat ruoka-aineet soseeksi.
Hyvä blenderi tai monitoimikone on ehdoton vauvanruokia valmistettaessa, sillä paskalla vehkeellä ei tule kuin paskaa jälkeä, vitutus ja retki kaupan purkkiruokahyllylle. Meillä Kitchen Aidin blenderi on toiminut moitteettomasti. Kadehdin silti vähän vanhempieni Kenwoodin monitoimikonetta, jonka lisäosiin kuuluu ison blenderiastian lisäksi muun muassa parin desin blenderikippoja. Niiden ansiosta pientenkin annosten sekoittaminen ja hienontaminen onnistuu tuosta noin vain. Mummilassa ollessamme sillä tehtiin esimerkiksi vauvan oma mansikkasmoohtie ja soijarouhekesäkeitosta oma kerta-annoksensa ruokapöydän pienimmälle.
Blenderin lisäksi me ei olla tarvittu kuin kattila, höyrytysritilä, jääpalamuotteja, silikonisia muffinssivuokia ja riittävästi pakastintilaa. Toisin sanoen meillä on nyt pieni arkkupakastin tyylikkäästi keskellä olohuonetta.
Piheille ja biojätemääriä kauhisteleville kotitekoisen vauvanruuan etuna on se, että hukkaan menevä ruoka on vähäistä. Jäisiä ruuanpalasia voi ottaa sulamaan juuri sen verran kuin oma vauva yleensä syö. Kun aluksi alas menee vain muutamia lusikallisia, olisi kokonaisen vauvanruokapurkin avaaminen vääntänyt mun laihialaisen luonteeni kireälle.
Toki on vauvasta kiinni, mutta uskaltaisin myös väittää, että kotitekoisen ruuan ansiosta Minimen sapuskojen karkeutta on voitu lisätä nopeaan ja kotitekoisuuden ansiosta juuri Minimen omaan tahtiin. Nykyään voidaankin aterioida usein samaa tai osittain samaa ruokaa ihan koko perhe. Jos kaikki muut vauva-asiat ja -vaiheet ovat tuntuneet äärikuluttavilta, onneksemme Minime syö mitä vain hyvällä ruokahalulla. Ja kappas, eihän tätä sosesirkusta enää kestäkään kuin saman verran kuin savottaa on takana. Sitten toivomme istuvamme ruokapöytään yhteisen kattilan ääreen joka päivä.
Itsellä vauanruokien tekeminen on ollut paljosti mielessä viimeaikoina, kun kohtapuoliin meillä se ajankohtaiseksi tulee. Tämä oli tosi hyödyllinen teksti, saatanpa myös käydä vähän tuota kirjaakin kurkkimassa.
Ja ne pääruokapurkkiruuat (on varmasti ihan oikea sana ;)) on useimmiten ihan karmivan makuisia. Oma muksu oli niin helpottuneen näköinen kun lopetettiin purkkiruuat ja soseutettiin maukasta perusruokaa 🙂
Itsetehty ruoka on minunki mielestä parempi vaihtoehto 🙂 Oonki päättäny että sitten joskus kun ja jos ja ehkä on omia lapsia, niin kierrän kyllä kaupan vauvojen valmis purkkiruokaosastot kaukaa.. Ellei sitten hätätapauksessa ole ihan pakko sellaseen sortua.
Meillä annetaan kotona ollessa itsetehtyä kasvis-lihasosetta ja pääasiassa kaupan hedelmäsosetta. Puurot on tehty alusta asti itse, poislukien yksi iltapuuro, kun oltiin häissä.
Syy kaupan hedelmäsoseisiin on yksinkertaisesti se, että ainoastaan päärynä-omena-soseen tekemisen koin mielekkääksi. Persikoitten ja nektariinien kanssa säätäessä meni hermot, kokonaisen ananaksen osto vauvan ruokia varten tuntui liiottelulta (itse en sitä voi syödä) ja muutenkin täältä saa niin huonosti hedelmiä. Pojan suosikki on mangosose, eikä meiän kunnan kaupoista ole saanut mangoa kuin noin viikon ajan tänä kesänä. Eli saadaan pojalle suurempi valikoima hedelmiin, kun ostetaan bonaa, pilttiä tai muksua. Lisäksi kahden viikon reissu, josta joka toinen yö oltiin eri paikassa, oli niin paljon helpompi kaupan soseitten kanssa.
Kiitos kirjavinkistä ja koko postauksesta. Höyrytin juuri kattilallisen parsakaalta soseutettavaksi ja pakastettavaksi. Puolivuotiaan tutustuminen makujen ja rakenteiden maailmaan on jännittävää äidillekin. Äsken hän söi ainakin ruokalusikallisen peruna-kukkakaalisössöä. Nam! 🙂
Minulla on ollut hyvin samansuuntaisia ajatuksia kuin sinulla. Esikoiseni hankalan allergian vuoksi jouduin aikanaan tekemään kaikki soseet itse. Eipä se iso homma ollut. Kuitenkin kuopuksen aloittaessa kiinteiden syönnin olin kuin lapsi karkkikaupassa katsellessani notkuvia purkkihyllyjä marketissa. Kauaa ei tarvinnut niitä tytölle syöttää, kun aloin ajatella ettei tässä tosiaan ole mitään järkeä. Muu perhe syö äärettömän harvoin, jos koskaan, valmisruokia, joten oli todella pöljää tarjota vauvalle 2 vuotta purkissa säilyvää karmealta haisevaa tahnaa. Kesällä oli ihanan helppoa saada kotimaisia luomuvihanneksia ja jopa lihaa. Sitä paitsi itse tekemällä luomuruoka-annoksen hinta oli aika tarkkaan puolet siitä mitä satsi kaupassa maksaa. Suurin osa pöperöistä oli jopa minunkin mielestäni hyvänmakuisia jos lisäsi pienen ripauksen suolaa.
Kuopus on muutenkin siirtynyt paljon nopeammin syömään samaa ruokaa muun perheen kanssa. Melkein kaikista ruokalajeista kun on niin helppo ottaa pieni erä sivuun ennen reilumpaa maustamista ja suolaamista. Loppujen lopuksi etukäteen pakkaseen tehtyjä ruokia meillä käytettiinkin vain reissun päällä. Kuopuksesta on tämän myötä kasvanut varsin kaikkiruokainen, kun isoveljensä on samaan aikaan maailman krantuin syöjä. Siihen tosin on varmasti vaikuttanut se, ettei raukka saanut ennen 9 kk ikää maistella paljon muuta kuin tisumaitoa, bataattia ja kanaa ilman, että seurauksena oli verille raavittu iho ja levottomat yöunet.
Suosittelen lämpimästi myös Matleena Lahden kirjaa Luomuruokaa lapselle – Vauvaperheen keittokirja.
Yllättävän nopeasti ainakin meijän lapsi, poika 9 kk, on ruvennut syömään kokkareistakin ruokaa. Kyseinen mallimme ei siis oe silkkikurkku. Pastaruokiin olen keittänyt kaurapastaa, jota ei ole tarvinnut lainkaan pieniä, vaan se on uponnut kokonaisena. Tänään tehtiin tästä sinunkin omistamasta keittokirjasta Kurpitsarisottoa, ainoastaan voita en vielä lisännyt, kun ei olla vielä kokeiltu muuta maitoa kuin äidinmaitoa.
Kokkausterveisin,
Johanna
meillä kiinteät aloitettiin niin, että kävin kaupassa.
ostin blenderin, parit muovilusikat, jääpalamuotteja lisää ja parit nokkamukit ja ruokalaput.
kesällä ekana ostettiin isompi pakastin 😉
syödään me kaupan ruokiakin, mutta kun ruokavaliosta on poissa muna+maito, kotim. viljat ja possu+nauta ja omena, ei paljoa ole jäljellä noista kaupan ruuista. oliskos 5-6 kpl mitä käy, ja onneksi niitäskin puolet on luomua.
tää on jo meidän toinen pahemmin allerginen lapsi, ja olispas edes se vaihtoehto ostaa kaupasta valmista mössöruokaa. se olisi aika outoa 😀
Kippuralla kirjautumattomana
Meidän typykkä ei ole myöskään kaupan soseita syönyt (takana 2kk sose-elämää), tai no, kerran annoin maistaa itselleni ostamaa Piltti/Bona luumusosetta ja se oli vauvasta pahaa. Mutta isän tekemät vihannesmössöt menevät alas suitsait (no okei, paprika-tomaatti-sipuli vaatii vielä maistelukertoja), äidin tekevät hedelmä/marjasoseet menevät sitten vaihtelevasti (joo-oh, bebe ei tykkää makeista jutuista, mutta onneksi kesäkurpitsaa lisäämällä menee esim. omppu alas). Nyt kun tosiaan toi marja/hedelmäosasto on ollut kompastuskivi, niin ostin Bonnen 100% hedelmää/marjaa olevia soseita ja ne maistuvat hyvin (näissä kuten monessa muussakin asiassa ei kannata mennä vauvanruokaosastolle, esim. vauvojen puurohiutaleet on suurin kusetus ikinä, kuka järkevä ihminen ostaa (vauvan) kaurahiutaleita 25e/kg hintaan kun luomuhiutaleita saa alle 3e/kg). Meillä soseutuksen hoitaa sauvasekoitin ja hyvin toimii (maissista se ei saa kuoria silpuksi, mutta siivilöiden sit, pikkusattumat ei bebeä näytä enää haittaavan).
Nähtyäni sen koiranruokaa vauvoille? (vai mikä nimi lie olikaan) dokumentin, päätin aivan erityisesti pitää kaupan purkkien kannet kiinni tämän toisen vauvani kanssa. Esikoinen söi kaupan purkkeja silloin tällöin, tosin paljon myös omia tekeleitäni. En tiedä oletko nähnyt kys. kotimaisen dokumentin (saattaa näkyä vielä areenalta), mutta pääasiallinen anti oli se, että noi ”ikuisesti” säilyvät purkit ovat todella puhdasta kamaa, liian puhdasta, eli eivät anna mitään haastetta vauvan elimistön mikrobi kehitykselle.
Nyt ostin blenderin ja ruoan vääntämisestä pakkaseen on tullut yksi lempikotitöistäni. Ne eriväriset sosepallerot ovat vaan jotenkin niin inspiroivia 🙂 Ja nyt vielä kun kotimainen sato on ollut parhaimmillaan, olen yrittänyt täyttää varastoja talven varalle. Itse siis soseutettuani laitan pakastimeen sopivalle tarjottimelle leivinpaperin, jonka päälle kasaan soseesta kekoja, kun ne muutaman tunnin päästä ovat jäätyneet, otan tarjottimen ja irrottelen jäätyneet köntit pusseihin. Helppoa kuin heinän teko 🙂 – Muistaakseni nappasin vinkin samasta kirjasta mikä sinulla on.
Sama dokumentti inspiroi minua myös pitkälle imetysuralle, tosin esikoistakin imetin 1,5 vuotiaaksi. Korvikkeen ja diabeteksen yhteydestähän on jo tutkimustuloksia.
Välillä olen tosi kyllästynyt, kun ei saa sanoa, että imetys on oikeasti lapselle parempi, samoin uskon oma tekemien ruokien olevan sitä. Neuvolan täditkin tuppaavat sanomaan, että kyllä sillä korvikkeella ja purkkiruoillakin hyviä lapsia kasvaa. Sellainen hissuttelukulttuuri, vaikka joskus äidit tarvitsisivat vain pientä kannustusta ja sellaisessa ihan hyvässä hengessä. Ääh, tästä voisin avautua paljon… .)
eepu
No kiva jos sinulla on imetys onnistunut. Minä taas en kaipaa yhtään lisää syyllistävää puhetta korvikkeen antamisesta. Suomessa on niin laadukkaat korvikkeet, että ei kenenkään tarvitse ruoskia itseään niiden syöttämisestä.
Voi vitsit kuinka osaat tehdä aiheesta kuin aiheesta mielenkiintoisen! 🙂 Tosin meillä aihe on ajankohtainen kuukauden sisään, kun tyttö lähenee 4 kuukauden ikää. Tämä avasi omia silmiää, kiitos siitä!
Minä kyllä tunnustan antavani vauvalle (8kk) myös kaupan ruokia, vaikka itse kartankin eineksiä. Heti kun noita lapsia on kaksi, on ollut paljon vaikeampaa löytää aikaa ruuanlaitolle. Purkkiruuat myös kelpaavat lapselle paremmin, oisko se sileys. Tai sitten huijaan vauvaa niin että sulatan muutaman jääpalakuution pakastimesta omatekoista ja vähän kaupan ruokaa sekaan. Tästä postauksesta sisuuntuneena (en nyt jaksa loukkaantua kuitenkaan 😀 ) väkersin just kesäkurpitsa-pasta-tomaattisose-paprika-maissisosetta, ja upposi vaikka jäikin sauvasekottimella aika isoksi. Kiitti kirjavinkistä, mulla on ruokien suhteen valitettavan huono mielikuvitus. Laita myös tänne jotain reseptejä!
Olenkin etsinyt ryhtiliikettä lastenruokien korjaamisesta eineksittömäksi. Kun on itse työelämässä ja yrittää pudottaa painoa (ateriankorvikkeilla), perheessä on yksi nirso 5v syömäri, yksi 1v kaiken syöjä suursyömäri ja yksi HYVIN nirso mies joka ei itse kokkaa, niin se kaupan makaroonilaatikko on ollut liian helppo vaihtoehto… Viikonloppuna voisi paneutua ryhtiliikkeen pariin ja shokeerata perhettä uusilla mauilla… Kiitos! 🙂
Mun pitää kanssa käydä etsimässä nuo kirjat käsiini. Jotekin netissä on todella huonosti tietoa saatavilla ja neuvolasta ei saa niitä ”avuttoman kotiäidin”-neuvoja, kuten miten kauan parsakaalin kypsennyksessä menee 😉 Neuvolan vinkit ovat sitä rataa, että seuraavaksi lihaa ruokavalioon, mutta miten hitossa sen saa soossiksi ;-DDD Ja pitäisi siis käydä ostamassa höyrytyskattila/-ritilä.
Ajallisesti kuinka kauan mukana kuljetetut pakasteet ovat säilyneet?
Tiina
Minä olen kans tehnyt itse kaikki Poikasen pääruuat. Hedelmiä on turha alkaa itse vääntämään kun eksoottiset hedelmät (esim. mango, meidän suosikki) tulee kilohinnaltaan kalliimmaksi tehdä itse. Ja onhan niihin lisätty C-vitamiiniä…
Olemme tosin nyt 11 kk kohdilla siirtyneet myös kaupan ruokiin, sekoitan omatekemää ja kaupanruokaa. Kaupanruuat kyllä tuoksuu kaikki samalla ja niitä on vain viittä sorttia mitkä meillä menee…. Koska emme itsekkään syö eineksiä, miksi antaisin niitä vauvalleni?
Ja ”sihtikurkku”-ilmiötä ei meillä ole tavattu ikinä.
Kaupan puurot!!! Älkää ihan oikeasti!!! Meillä ne lähinnä oksennetaan pois, äitin tekemä puuro on paljon parempaa!
Tuli tässä mieleen pari kysymystä: Mitä on tuo vihreä sose, jota on alimmassa kuvassa? Ja miten saat soseet irti toisiks alimmassa kuvassa näkyvistä kovasta muovista tehdyistä jääpalarasioista? Minä innoissani tein ekat soseet tuommosiin koviin muotteihin ja paloja irrotellessa hajos kumpikin 😀
Ekalla kerralla kun tein itse vauvalle ruokia ja oikeasti innostuin että jee hei tää on jännää, niin melkein puolet parsakaali, kukkakaali ja perunamössöistä jäi jääkaappiin jumittamaan, kun ei ne mahtunut mitenkään meidän pikkupakkaseen!!! Enkä tosiaan ollut äitiaivoineni tajunnut tarkistaa pakkasen tilavuutta ennen niiden mössöjen tekoa..
Minulla ei aina ole energiaa/aikaa tehdä edes itselle kunnon ruokaa ja välillä saatan syödä päivässä vain muutaman palan leipää ja ehkä jotain hedelmiä, kun ei muuta ehdi. Joudun tiskaamaan 3hengen tiskit, siivoamaan sotkut, pesemään pyykit, tekemään ruuat, syöttämään/nukuttamaan/vaihtamaan vaipat/kylvettämään/viihdyttämään/jne vauvan ”yksinään”.
Haaveilen tiskikoneesta, koska se olisi oikeasti pelastus, sillä käsin tiskaaminen vie tuhottomasti aikaa, kun pitää joka viides sekunti olla ottamassa ipanaa pois jostain missä ei saa olla tai sitten lopettaa 5min tiskaamisen jälkeen koko homma kun se pieni karjuu jaloissa naama punasena ties mistä syystä. Tänne vaan ei saa edes sitä perhanan tiskikonetta kun talo on niin vanha ettei ole paikkaa sellaiselle(asutaan vuokralla eli eipä tänne muutoksiakaan voi tehdä)…
Kaikkein ärsyttävintä siinä on se, etten edes ole yh, eikä mieskään ole töissä !!
Anteeksi avautuminen: DD
Meidän neiti muuten rakastaa nimenomaan niitä itsetehtyjä, koska hän ei tykkää lihasta[paitsi kala]ja niissä purkeissa on todella huono kasvisruoka valikoima, kuten mainitsitkin jo.. Olen kuitenkin syötettyä neidin saanut sillä että olen antanut jotain tomaatin/kurkun/tms palaa käteen ja sekoittanut niitä vähiä omatekemiä mössöjä pakkasesta kaupanpurkkiruuan joukkoon… 😀
Enkä muuten uskalla hirveästi ostaa vähän erikoisempia tuore vihanneksia/hedelmiä, koska en ymmärrä yhtään niiden kypsyysasteita tms. Esim. avokadoa haluaisin antaa tytölle, mutta en tiedä yhtään milloin se on hyvä!!? Tai mango… JNE 😀
Ihana postaus! 🙂 Minäkin olen alusta asti tehnyt itse soseet ja etenkin puurot keitellyt. Pakastimen alin lokero on täynnä pelkästään lapsen ruokia 😀 Aluksi meilläkin hienonnettiin puurohiutaleita mutta niitäkään ei enää 8kk alkaen tarvinnut hienonnella. Ihan ensimmäisille puurokerroille ostin kyllä sitä kallista Muksun ensipuuro-hiutaleita mutta äkkiä me siirryttiin peruselovenaan 😀
Poika on nyt pian 11kk ja syö kyllä aika hyvin kaikkea mitä pystyy maito- ja kananmuna- allergialtaan. Kyllä meilläkin on kaupansoseita etenkin reissuilla tarjottu, ja joka kerta itseä oikein yököttää tarjota sellasta ”moskaa” pienelle, mutta kyllä vaan sekin on ihan hyvin maistunut 😀 Tuo on kyllä pätenyt meilläin että kokkareisempi ruoka on mennyt aika helposti alas kun on itse tehnyt soseet alusta asti. Maissinjyviä ei enää kakota ja koskaan ei ole poika sylkenyt ruokaa ulos.
Nyt on mukavaa kun olen alkanut tehdä enimmäkseen jo kunnon ruokia kuten kanarisottoa, kalasoppaa, possupataa, karjalanpaistia, lihapullia muussilla yms. alkaa vähitellen jäädä se tapa että tekisin erikseen kasvissose-seoksia ja hienonnan lihat ja kanat omaksi napeiksi. Tämä on nopeuttanut selvästi kokkailuja, pian tuo syö ihan samaa kun mekin. Jännä homma on kyllä se että leipä ei maistu eikä sitä edes haluta maistella mutta banaanin puolikkaan osaa syödä hienosti ihan itse ja niin nautiskellen syökin. 🙂
Ihana postaus tosiaan! Kiinteiden aloitus oli meilläkin jännä kohta. Hedelmäsoseita meillä syödään paljon, tosin keskittyen sokeroimattomiin, erityisesti sitä luumusosetta menee paljon. Ruokasoseita ei ole tämäkään tyyppi loppujen lopuksi montaa purkkia saanut, vaikken koskaan tehnyt mitään suuria periaatepäätöksiä aiheen tiimoilta. Melkoista sontaahan niissä einespurkeissa on, ja se teollinen haju.. voi oksennus.
Meillä toimi sormiruokailu tosi hyvin, ja kun lapsi aloitti kiinteät natustamalla kurkkua ja perunaa, meillä ei edes jauhettu puuroa koskaan, vaan puuroa alettiin antaa siinä 6kk korvilla ihan sellaisenaan. Hyvin upposi.
Yksi suosikki täällä on ollut maustamaton soijajugurtti. Vaikka siinä on hitunen suolaa, olen antanut sitä tyypllle vähän kerrallaan. Ne hyvät bakteerit katsokaas. Ja meidän neuvolatäti sanoi jo joskus 7kk korvilla että leipää voi antaa natustaa joskus, ettei se suola ihan niin pienestä, niin tässä olen uskonut neuvolatätiä.
Ihanaa miten jaksat tehdä itse! Mä olen laiskana äitinä tarjonnut vauvalleni vain sormiruokaa. 😀 Kaupan soseet olisi toki jääneet hyllylle, en esimerkiksi aikaisemmin ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että niihin hedelmäsoseisiin lisätään mehutiivistettä. Taas kerran hyvä postaus, vaikkei meillä soseita hirveästi syödäkään. Ainoastaan iltapuuron kanssa tarjottavaksi teen hedelmä- ja marjasoseet itse. Voisikin alkaa tekemaan isompia eriä ja pakastaa niitä juurikin noissa silikonimuoteissa.
Ai niin, ja tuosta leipä jutusta… Olen leiponut Poikaselle itse suolatonta sämpylää ja siitä tykkää kovin. Parhautta on tietty se kun isi antaa ensin maistaa omasta ruisleivästä palasen… vaikka tyyppi olis vetäny sen aamupuuron naamariin!!
Mä en syönyt eineksiä juuri ollenkaan ennen lapsukaisen syntymistä. Mutta nyt me sitten syödään molemmat. Kyllä se nyppii, mutta en oikein näe vaihtoehtoja. 10 kuukauden ikäisen lapsosen kanssa on täysin utopiaa, että tekisin kenellekään mitään ruokaa, hyvä kun saan aamukahvit edes keitettyä. Silloin tällöin keittelen pari kattilallista porkkanoita, kesäkurpitsaa ynnä muuta, mutta ne on syöty parissa päivässä, eli ei tarvitse edes pakastaa.
Olen hyväksynyt tilanteen. Koitan nyt vaan selvitä hengissä ja myöhemmin mietitään sitten näitä sekundäärisiä asioita. Siksi.
mahtava idea tuo jääpalamuotteihin tekeminen! tuo tulee takuulla kopioitua omaan käyttöön, vaikka tällä hetkellä lapsi onkin vasta tuloillaan 🙂 Onnittelut hyvästä valinnasta tehdä kaikki itse, lyön vetoa, että vuosien päästä lapsi kiittää terveydestään 🙂 Katsoitko aikanaan sitä Koiranruokaa lapsille -dokumenttia, joka oli Areenassakin esillä aikansa? Siinä tutkija oli sitä mieltä, että lastenruoissa on aineita, jotka todennäköisesti aiheuttavat mm. diabetestä.
http://pieniajuttujapienokaisesta.blogspot.fi
Mekin tehtiin aikoinaan lapsille itse soseet, niin esikoiselle kuin kuopuksella. Tosin kuopus siirtyi aika nopeasti sormiruokailijaksi (äidin laiskuuden vuoksi) joka helpotti vielä enemmän ruokien tekoa. Tehtiin paljon sellaisia ruokia aluksi jotka sopi meille kaikille neljälle, eli esim maitotuotteet vaihdettiin kaura/soija/kookos valmisteisiin.
Ja oli kyllä aluksi outoa kun sellainen 7-8kk napero veteli kanssa makaronilaatikkoa sormin itse kun me muut haarukalla lapattiin suuhumme. 10kk ikäisenä sitten ei enään kelvannut sormet vaan neiti tahtoi kanssa haarukan ja jatkoi niin syömisiään.
Esikoinen meillä ei ollut aikoinaan sormiruokailija vaan syötettävä johonkin vuoden ikäiseksi, nyt tokan kohdalla on laiskistunut 😀
Omena-avokado oli muuten yksi lempparihedelmäsoseista, niin äidin kuin lasten 😉
Mietit tuossa postauksessasi, miten kaikki eivät valmista vauvanruokia itse. Ymmärsin myös, että koit valmiit vauvanruokavalikoimat suppeina/huonompana vaihtoehtona itse valmistetulle ruoalle. Mä en näkisi tarvetta tällaiselle kahtiajaottelulle tai paremmuusjärjestykselle, mikä voi aiheuttaa joillekin turhaa syyllistymistä. Etenkin, kun onhan nyt niin, että Suomessa valmistettu vauvanruoka on terveellistä ja monipuolista kattaen vauvan tarpeet ikä- ja kehitystasoisesti todella hyvin. On myös yhtä totta, että vauvanruoan valmistaminen itse ei tosiaankaan ole vaikeata ja se palkitsee tekijänsä monin eri tavoin. Vanhemmuuden perusjuttu on kyetä ruokkimaan lapsensa ja mikäs sen mukavampaa kuin itsetehty ruoka. Ohjeesi sitä paitsi ovat tässä postauksessa aivan erinomaisia!
Tärkeämpää kuin ruokien paremmuusjaottelu on mielestäni se, että lapsen perustarpeet tulevat tyydytetyiksi. Se, että saa oman ja lapsen arjen rytmitettyä siten, että ruokailut ylipäätään onnistuvat ja jaksaa vastata lapsen tarpeisiin asianmukaisesti (ts. ruokkii, kuivittaa, sylittää, lohduttaa lastaan, selittää ympäröivää maailmaa), on itse asiassa ihan mistä tahansa näkökulmasta katsottuna riittävää ja hyvää vanhemmuutta. Kaikki muu tulee sen jälkeen ainoastaan plussana. Jos kykenee/jaksaa tehdä vauvanruoat itse, sehän on hienoa. On kuitenkin ainakin mulle itsestäänselvää, miksi jotkut eivät valmista ruokia itse. Syitä on lukuisia kuten meitä vanhempiakin on eri elämäntilanteineen ja jaksamisineen erilaisia. Joillakin ei ole moninaisista syistä mahdollisuutta valita muuta kuin se, mikä on oleellisinta. Ne vanhemmat, joilla on aikaa ja jaksamista pohtia luomuruokavaihtoehtoja, Tula-reppu/Manduca-debattia, Life Factoryn pulloja ja luomubambuisten vaippojen paremmuutta vauvalle verrattuna muihin vähemmän aikaa ja vaivaa vaativiin ratkaisuihin, ovat yleensä vanhempia, joilla voimavaroja vain on enemmmän syystä tai toisesta. Ja hyvä niin! Olisi mukavaa, että kaikki tämä hyvä ja ylimääräinen lisä vanhemmmuudessa ilmaistaisiin kunnioittavasti nähden niihin muihin vähemmän panostusta vaativien, mutta lapsen kannalta kuitenkin riittävien, ratkaisujen rinnalla. Perusempatiakyky auttaa jo pitkälle. Kaikkien elämäntilanteet eivät ole sitä, mitä itsellä ja kaikkien muiden kokemusmaailma/tarpeet eivät ole samoja.
Hyvä, jos tekstistä sai jotain inspiraatiota omaan sosesavottaan!
Mun mielestä noi munkin tekemäni ovat välillä sekoituksina ihan hirveitä, mutta hyvin tyyppi niitä vetää 😀
Itsetehty tai ravintolasapuska, ne ovat itselleni parempi vaihtoehto, joten tietenkin valitsen ne myös muksulleni. Paitsi välillä on pakko sortua. Niin kuin tänään, kun aamukiireessä unohdin pakata eväät mukaan.
Joo se persikoiden ja nektariinien kanssa askartelu on kyllä aikamoisen aikaavievää. Minimekin rakastaa mangoa, mutta sitä olen antanut ihan ilman keittelyä ja soseutusta tuoreena. Siitä saa niin näppäriä sormiruokasiivuja, ja koostumus on loistava ikenillä järsimiseen.
Ollos hyvä! Parsakaali on ollut Minimen lemppari ihan alusta asti. Tyttärestä polvi paranee, sillä itse olen oppimilla opetellut syömään parsakaalia vasta viime vuosina.
Sitäpä, jos mä en itse syö aamupalaksi, luonaaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi eineksiä, miksi vauvani pitäisi elää pelkillä eineksillä. Oli kyllä ihanaa, että Minimen kiinteiden aloitus osui kesään, kun torit, pellot ja kaupat pursuavat värikkäistä ja tuoreita raaka-aineita!
Joo, mainitsemasi kirja löytyy sekin hyllystä – pitäisi saada aikaiseksi postaus siitäkin.
Kiitos kaurapastavinkistä, sitä täytyykin kokeilla!
Sano mun sanoneen, pakastin keskellä olkkaria on sisustuksessa se seuraava iso juttu!
Voi onneksi minityypille ei ole ainakaan vielä ilmaantuntu allergioita, siitä saa olla kyllä superonnellinen.
Ei tykkää makeasta?! No aikamoinen bebe teillä kyllä 😀 Vaikka Minime diggailee onneksemme ruuasta kuin ruuasta, kyllä ne makeat jälkkärisoseet nopeammin alas menevät. Mä olin oikeasti ostamassa niitä vauvan puurohiutaleita, mutta onneksi ummikkomutsia auttoi tuo kirja. Samaa sapuskaa koko perheelle, mitä nyt aluksi pitää muussiksi vetää ja vähemmillä mausteilla.
Mä en ole kyseistä dokkaria nähnyt, olisi kyllä kiva löytää se käsiinsä. Hyvä tietää, että se on kotimainen, joten pätee luultavammin Suomessa tehtäviin purkkiruokiin.
Mustakin noissa erivärisissä sosepalleroissa on jotain söpöä ja inspiroivaa, sitä mutsius näemmä teettää haha! Hyvä vinkki tuo soseklönttien pakastus leivinpaperin päällä. Mäkin irrotan jäätyneet soseet muoteista ja pussitan. Ei tarvi kymmenittäin muotteja, vie vähemmän tilaa ja ruoka-aikana on helppo ja nopea tehdä päivän mix eri pusseista.
Joo, muakin vähän korpee tämä hissuttelukulttuuri. Saa kyllä reteenä huudella, että minä syötän lapselleni purkkiruokaa, koska on tässä muutakin elämää kuin soseiden kanssa askarrella. Mutta kun ihmettelee, että miten luonnosta ja lähiruuasta tykkäävät suomalaiset syöttävät vauvoilleen niin paljon eineksiä, nettimaailmassa vedetään kahvit väärään kurkkuun ja naama norsunvitulle.
Kiva jos jutusta oli apua ja inspiraatiota!
Kiva, jos sisuunnuit postauksesta niin, että keittiössä alkoi tapahtua. Mä oon päättänyt, että jos ajanpuuttesta johtuen joku meillä syö eineksiä, se on sitten minä tai Lähiöjeppe, ei Minime. Mutta koska en tahdo eineksiä syödä kuin poikkeustapauksissa, keittiön minikokoinen vauvanruokatehdas on ollut tuottelias.
Suosittelen kyllä lämpimästi tuota kirjaa, se on inspiroiva. Ja juu, saatanpa ainakin jotain fiiliskuvia Minimen sapuskoista jatkossa laittaakin tänne.
Haha, no kiva, jos lähiöstä tuli vähän potkua perssuuksille!
Joo, mä uunoilin ihan samojen kysymysten äärellä ennen Minimen kiinteiden aloitusta. Onneksi on hyviä opuksia, jotka osaavat auttaa ummikkomutsiakin perustamaan sosetehtaan kotikeittiöön. Meillä on ollut käytössä Ikean höyrytysritilä, joka ei maksunut kuin muutaman euron ja on pelittänyt hienosti. Sujahtaa niin pieneen kuin isoon kattilaan eikä vie paljoa säilytystilaa.
Mä olen kuljettanut pakastettuja eväitä mukanani keskimäärin kolmen tunnin ajan. Isot klöntit ovat silloin sulaneet vähän reunoistaan, mutta ovat pääsääntöisesti yhä täysin jäässä. Olemassahan on pieniä termareita, joihin ruuat voisi laittaa, mutta mä olen luottanut, että hyvinä pysyvät näinkin.
Mango näemmä on hittisapuskaa muuallakin kuin täällä lähiössä. Me ei olla muistaakseni annettu mangoa soseena lainkaan, vaan törkätty tuoreesta mangosta palasia eteen. Koostumus on just passelia sormiruokaa tyypille, joka nakertaa ja imeskelee herkkutikkunsa ikenillään.
Olen kuullut muidenkin sanovan, että purkkiruuat haisevat kaikki samalta. Tuoksu ja ulkonäkö on puoliruokaa, mutta onneksi sen taitaa tajuta vasta vähän vanhemmat ruokailijat.
Alimman kuvan vihreän soseen voisin veikata olevan parsakaalta. Tai kesäkurpitsaa. Mä olen saanut soseet noista kovistakin jääpalarasioista näppärästi irti, sen kun väännän molemmista reunoista eri suuntiin ja palaset irtoavat. Mutta Lähiöjepellä oli samanlaisia ongelmia kuin sulla, joten toinen muoteista on nyt keskeltä halki 😀
Avautuminen on hyvästä, että anna tulla vaan 😀 Meidän perheonnea on nostanut niin paljon astianpesukoneen hankkiminen, voi kun teille pystyis saman pelastajan hankkia myös.
Mun syöminen kuullosti aika samalta kuin sun ekan puolen vuoden ajan. Paitsi silloin kun söin Finduksen pakasteaterioita tai kun Lähiöjeppe vapaapäivänään teki ruokaa tai vaihtoehtoisesti oli Minimen kanssa mun laittaessa ruokaa. Tilanteeseen tuli radikaali muutos, kun Minimen sai laittaa syöttötuoliin istumaan. Siinä se istua tapittaa tyytyväisenä järsien mun hänen eteensä heittämiä alkupaloja. Sillä aikaa mä ehdin laittaa ruokaa, luksusta! Välillä selvitään kitinöittä ihan astioiden kattamiseen asti. Jes!
Tuossa Vauvan ja taaperon keittokirjassa on hyvät ohjeet monen vihanneksen ja hedelmän kypsytykseen. Mä olin luultavasti posottanut niitä täydellä teholla ja liian kauan ihan vain varmuuden vuoksi, ja siinä samalla keittänyt kaikki vitamiinitkin pois. Jos se löytyy vaikka lähikirjastosta, suosittelen lainaamaan. Avokadoa voi antaa ihan pienellekin vauvalle sellaisenaan, se ei tarvi esikypsennystä. Avokadon pitää vaan olla kunnolla kypsä, eli kun sen kuorta painaa, se tuntuu pehmeältä. Se menee nätiksi mössöksi ihan haarukalla. Mangosta en ole varma, jos se kannattaisi ihan pienelle vauvalle kypsentää, että se sulaa paremmin. Mutta me ollaan annettu sitä Minimelle ihan sellaisenaan nakerrettavaksi. On ihan hittikamaa muuten.
Meilläkin on pakastimen ylin lokero Minimen sapuskoille, no ja vähän keskimmäinenkin. Ja juu, täälläkin syödään nykyään samasta kattilasta puuroa koko perhe.
Leipää täällä taas voitaisiin vedellä liiankin kanssa. Nautinnollinen mmmmm-mumina vaan kuuluu pupeltaessa. Mutta niin menee banaanikin. No ylipäätään kaikki. Ihan uskomattoman helpolla päästy tässä asiassa.
Joo, maustamaton Alpron soijajugge hitti täälläkin. Vähän on merisuolaa joo, mutta sille on oikein ravintoterapeutin siunaus. Mä oon vähän muutenkin lepsuna ollut tuon suolan kanssa. Leipää Minime syö niin itsetehtynä suolattomana kuin kaupan suolallisia. Oon myös antanut maistaa oliiveja, ja suolaahan niissä tietty on. Ja kah, tyyppi poimi lautselta vielä muutamat oliivit lisää tyytyväisenä suuhunsa. Mä olen välillä ihan ihmeissäni, miten mahtavasti Minime syö kaikkea mahdollista.
Juu, välipalat, alkupalat ja ravintolasapuskat Minime vetää käsipelillä myöskin. Se on kyllä laiskapäivien pelastus. Jos olisi heti törkätty ruuat tyypin eteen ilman soseuttamista ja lusikoita, sapuskat voisivat pääsääntöisesti mennä sormin alas. Nyt kuitenkin Minime on tottunut saamaan lautasellisen sapuskaa osittain valmiiksi hienonnettuna, joten itku ja parku tulisi, jos pelkkien omien näppejensä varassa yhtäkkiä olisi.
Silikonimuotit on kyllä käteviä. Soseiden jäädyttyä ne voi irrottaa muoteista ja laittaa pusseihin, jolloin ne saa nopsasti paiskottua puurojen joukkoon.
Meidänkin minityyppi söis vaikka pussillisen sämpylöitä, vaikka alla olisi kolmen ruokalajin päivällinen.
Huh, kuullostaa pelottavan tutulta. Sitten tyyppi oppi istumaan. Ja mä istutin sen ruuanlaiton ajaksi syöttötuoliin ja paiskoin eteen kurkkua, tomaattia ja muuta natustettavaa alkupaloiksi. Ja jumantsuikka, siinä se istui ja tyytyväisenä järsi vihanneksia, kun ennen moinen heitteillejättö olisi aiheuttanut kiljumista ja hätääntynyttä parkua alta kymmenen sekunnin. Käsittämätöntä.
Tsemppiä sinne, toivottavasti pian tulee se aika, kun ehditte syödä kunnon ruokaa molemmat.
Kiitos jälleen hyvästä postauksesta! Samaa mieltä olen itsekin, miksipä ei tarttua toimeen ja tehdä naperon safkat itse kun luulisi sitä aikaa riittävän näin mammalomalla:)Tietenkin jos on useampi lapsi niin sit voi olla homma olla eri, mut ainakin näinesikoisen kanssa tuota aikaa on yllinkyllin ähertää keittiössä:) Itse olen myös tehnyt 7,5kk (iik,kohta 8kk!) vanhalle neidilleni soseet, typy on saanut vain pari kertaa elämänsä aikana kaupan purkista murkinat jos en ole extempore-reissuun sulattanut pakkasesta omatekoisia soseita mukaan.Tää tapaus on niin herkkäihoinenkin et mielummin just annan sellaista safkaa, mistä varmana tiedän mitä se sisältää.Mut en tietenkään sorsi niitä, jotka ostavat ipanansa soseet suoraan kaupasta.Kukin tekee tyylillään, mutta itse ainakin pyrin jo pienestä pitäen opettamaan pienokaistani suosimaan kunnon kotiruokaa tässä nykyajan kiireisessä yhteiskunnassa jossa saarioisen mikrossa lämmitettävä roiskeläppä on jollekin yhtä kuin ravitseva päivällinen.
Mua kiinnostais tuo teidän lakto-ovovegetaristinen ruokavalio.Oisko siitä mahdollisuutta saada jonkinlaista postausta tulevaisuudessa? Haluttais tietää mitenmiksimilloin itse olet ottanut kyseisen ruokavalion osaksi elämääsi? Ja maistuvia ohjeita ois kiva lukee kans ja testata itsekin, mä kun olen kans tässä pohdiskellut lakto-ovovegeks ryhtymistä. Ainoo vaan et pitäis saada toteutettuu se käytännössä.Ja sun vinkit ja infot varmasti auttais asiaan :)Sellaista tyhjentävää infopakettia lakto-ovovegetaarisuudesta kaipaan ja sä taidat olla just oikee henkilö sen rustaamiseen!
T: Edelleenkin anonyymi blogisi lueskelija Nappisilmä + Nappisilmä Jr
Heijdo!
Piti laittaa jo aikaa päivää sulle pikkunen pyyntö 🙂 vellireseptiä tarttisin!? Mä oon laiskuuden perikuva enkä jaksanu lähteä metsästämään kun sulla oli tää niin hyvä kirjotus! Sain sen verran jo toimeksi, että soseet on tehty ja pakastettu yms. vihannesta pusseissa 🙂
Joten kiitos taas kerran inspiraation herättämisestä!
-Emmi-
Erittäin hyvä kommentti! Erilaisten ihmisten ajankäyttöprioriteetit vaihtelevat: joku panostaa kotiruokaan, toinen johonkin muuhun. Jollain voimat menevät ihan perusjuttujen pyörittämiseen.Täydellistä vanhempaa ei ole. Meillä syödään kotisoseita, kaupan purkkiruokaa ja sormiruokaa tilanteesta riippuen. Mistään vaihtoehdosta en jaksa tehdä ideologista valintaa, joka tekisi minusta paremman tai huonomman vanhemman.
Kiitos kuitenkin kirjavinkistä blogin kirjoittajalle!
Tähän voisi lisätä, että erot jaksamisessa eivät aina johdu asioista, joihin voi itse vaikuttaa. Lapsenhoidossa ihan pikku nyansseillakin on merkitystä, esim. että saako edes kerran viikossa nukkua kunnolla vai onko synnytyksestä lähtien menty puolivaloilla.
Mä olen (olin?) oma käsitykseni mukaan aktiivinen ja uusista asioista kiinnostunut ja ennen vanhaan kolusin tapahtumia läpi ja kokeilen uusia reseptejä. Nyt vaan tilanne on se, että poika vie voimat. Jokainen vaipanvaihto on tahtojen taistelua, pukemisesta puhumattakaan. Lapsi ei viihdy yksikseen eikä nuku kunnolla. Eli menemme ulos vain kun on pakko ja syömme sitä, mitä helpoiten saadaan. Kaiken lastenhoitoavun käytän lepäämiseen. Näin niinku kärjistettynä 🙂
Makin tein itse tytön ruuat ja nythan tuo jo 15kk ikaan ehtineena popsii samaa kotiruokaa kun mekin. Taalla on tosi suppea valmisruokavalikoima joten muuta vaihtoehtoakaan ei oikeen ole. Musta niiden pöperöiden teko oli vaivatonta, uhrasin niihin yhtena paivana viikossa muutaman tunnin ja pakastin oli pullollaan ruokaa pitkaksi aikaa. Suomi on todella harvinainen maa josta löytyy jarjetön valikoima ja myös taaperoille purkkiruokaa. Taalla ei tuossa vahassa valikoimassa ole oikein mitaan jarjellista yli vuoden ikaiselle. Taalla nuo valmisruuat on myös todella kalliita joten saastöa syntyi ja tytölle maistuu hyvin meidan kotiruoka nyt kun on tottunut jo pienena samanlaisiin makuihin. Mikaan jeesus en tassakaan asiassa ollut vaan kylla meilla niita purkkeja oli mukana matkoilla ja varalle aina kaapissa.
Juu, jääpälamuotit ja sitten isompia annoksia tehtäessä noi silikoniset muffarivuuat on huippuja tähän hommaan. Sitten kun ovat jäätyneet sosekakuiksi, voi irrotella ja pussittaa pakkaseen. Mäkin uskon, että sapuska-asioilla on kauaskantoisia vaikutuksia, jotka näkyvät koko eliniän.
Dokkaria en ole katsonut, toivottavasti se tulee joskus uusintana.
On tosiaan näppärää vaihtaa maitotuotteet kasvismaitoihin, niin pystyy vedellä samaa sapuskaa koko poppoo. Me ei maitoa kotona käytetä muutenkaan kuin juustoissa, joissa niissäkin pyritään pitämään kohtuus mielessä. Siksi ei ole ollut ongelmia asian kanssa.
Oonkohan mä vielä koittanut sotkea omeanaa ja avokadoa keskenään hmm? En nyt ainakaan muista, joten kokeiltava on!
Jos tuoreista raaka-aineista tehty ruoka on parempaa kuin teollisesti valmistettu eines, miksi sitä ei saisi sanoa ääneen? Olkoon purkkiruoka kuinka Suomessa valmistettua tai ei, se on kuitenkin huoneenlämmössä vuosia säilyvää einestä. Eikä todellakaan monipuolista vegeperheelle. Musta on todella kummallista, että juuri Suomessa vauvan syöttäminen purkkiruualla on normikäytäntö, kun muualla pelkkien purkkiruokien syöttämien ei purkkien valikoiman takia olisi edes mahdollista. Jatkavatko nämä vanhemmat lapsensa syöttämistä pelkillä eineksillä myös kouluiässä? Syövätkö he itse aamupalaksi, luonaaksi, välipalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi pelkkää einestä? Tuskin, näin ainakin toivon.
Siksi mä ruokaan intohimoisesti suhtautuvana haluan herätellä ihmisiä. Näiden kommenttien perusteella moni vauvansa kiinteitä vasta miettivä on saanut postauksesta jos ei nyt valaistuksen, niin inspiraatiota valmistaa vauvansa ruokia myös itse. Jotkut ovat närkästyneet, mutta toivoakseni olen jättänyt jonkinlaisen muistijäljen, joka saa miettimään, josko seuraavalla kauppareissulla ostaisi vaikka kukkakaalin ja koittaisi heittää sen vauvaa varten pataan. Netissä pyöriessä olen huomannut, että tämä teksti on myös vituttanut suunnattomasti. Se on hyvä, siinä fiiliksessä ihmiset yleensä sisuuntuvat. Onpa joku sanonut äärivalinnaksi ja -ideologiaksikin. Siis puhutaanko nyt kotiruuan tekemisestä omalle lapselleen? Äärivalinta? Ideologia?
Mä todellakin tiedän, että välillä aikaa ei yksinkertaisesti tunnu olevan. Itse söin Minimen kuuden ensimmäisen kuukauden ajan paljon eineksiä tai en mitään, sillä vauva oli niin kiinni minussa, että suihkuunkaan ei päässyt. Ano kakkosen kommentti kuulostaa siis peltotavan tutulta. Onneksi täällä mennään parempaan päin tämän asian kanssa. Unimääräni on kuitenkin edelleen yössä noin kolme tuntia lyhyempi kuin ennen vauvaa. Se ei kuitenkaan johdu vauvanruuan tekemisestä, vaan esimerkiksi halustani kirjoittaa blogia. Jos itselleen ehtii tehdä ruokaa, siinä samassa tekee myös vauvalle. Jos ei itselleen ehdi, vauvan ruokien tekeminen pakkaseen vie viikossa reilun tunnin. Silloin homma ei ole kiinni kuin ajankäytön priorisoinnista.
Gatan kommenttiin viitaten, vaikka toivoisin, että muutkin käyttäisivät vauvoillaan tulevaisuutta ajatellen kestovaippoja, tiedostaisivat muovituttipullon ja lasituttipullon erot tai saisivat kuulla, miten ihanaa kantaminen on sekä vauvalle että vanhemmalle, en mä näistä jaksa mesota. Kerron, jos jota kuta sattuisi kiinnostamaan. (Note to my self: vaipoista ja tuttipulloista en muuten olekaan vielä kirjoittanut.) Mutta ravinto on niin tärkeä asia, että voin sen kanssa suhaista mutsilandiaa, jossa joku aina ärähtää.
Mun ykkösmutsisääntöni on ”onnelliseen vauvaan tarvitaan onnellinen mutsi”, joten jeesukseksi ei tämänkään asian kanssa tarvitse lähteä. Mutta jos tällaiset blogikirjoitukset tuntuvat syyllistämiseltä, ei peli vauvan kotiruuan merkityksestä ole vielä ihan menetetty purkkiruokabisneksen voitoksi. Silloin syyllisyystuntoja potevan omatunto sanoo, että ruokarintamalla ei kaikki ole niin hyvin kuin helposti olla voisi.
Joo, on siinä ihan eri fiilis, kun koko perhe syö samaa ruokaa sen sijaan, että yhdelle syötettäisin mönjää suoraan purkista. Ja joo purkkiruokaa on tosiaan kaapissa varalla pitkiä reissuja varten ja repun pohjalla yksi smoothie pitkäksi venähtäneitä päiväretkiä varten täälläkin.
Mä voisin vähän pohjustaa omia vegevalintojani yhdessä tulevassa postauksessa, jahka saan sen aikaiseksi. Tyhjentävää pakettia tuskin on tulossa, ettei mene ihan mutsiblogiaiheiden ohi ravintoblogien puolelle haha! Ruokaohjeissa oon vähän huono, kun ohje valmistuu samalla kuin ruokakin, eli näppituntumalla. Mutta Minimen sapuskoista inspiskuvapostauksia saattaa olla tulevaisuudessa tulossa.
Heijdo itselles! Ihana kuulla, että sait postauksesta inspiraatiota soseiden tekemiseen! Vellit me tehtiin niin, että jauhoin blenderilla ihan jauhoksi puuroleseitä, suurimoita ja esimerkiksi täysjyväriisiä. Minime söi jo alusta lähtien isoja annoksia, joten sellaiseen 2-3 desin kulhoon puuroa taidettiin lisätä alkuun 1,5 teelusikkaa vellijauhoa. Ja tehtiin veteen. Mukaan lisättiin pieni kuorallinen marjoja, jotka velliä vispatessa ”sulivat” vellin joukkoon. Hedelmäsosettakin välillä laitetaan mukaan. Siitä sitten kasvatettiin jauhon määrää hiljalleen. Nyt pariin kuukauteen ei olla enää jauhettu ollenkaan, vaan tyyppi kiskoo ihan samaa kokkareista puuroa kuin mekin. Toivottavasti tästä on jotain apua!
Joo, taaperoille on kans tosiaan purkkiruokaa täällä puhtaan ja luonnollisen ruuan Suomessa. Kolmevuotiaalle purkkiruokaa WTF? Mutta joo, mä luulen kans, että sitä nopeemmin päästään samoihin ruokiin, mitä nopeemmin ja useammin tyyppi syö osittain tai täysin samaa ruokaa kuin muutkin pöydän ympärille kokoontuneet.
…mutta miksi pitää olla halventava? Herättelyn vuoksiko? Provosoinnin? ”[–] ajankäytössä ja asioiden priorisoinnissa olisi jotain pahasti pielessä”, ”mönjää suoraan purkista”. Puhuisitko näin silmätysten? Vai oletitko, etteivät NE TOISET, JOTKA EIVÄT OSAA PRIORISOIDA, lue tätä?
On tosi hyvä, että oikeiksi uskomiensa/tietämiensä asioiden puolesta puhuu, mutta valitsemasi hyvään ja pahaan ryhmään jakaminen ei missään nimessä ole se rakentavin lähestymistapa. Ihan ihan muutamaa sananvalintaa muuttamalla tekstissä olisi silti ollut munaa ja me-ryhmä olisi ollut paljon laajempi. Ja tässä yllä vielä ”omatunto sanoo” ja syyllisyydentunteiden poteminen – anteeksi, mutta nyt menee jo tahattoman komiikan puolelle. Vaikka kyllähän osassa tämän postauksen kommenteista on ollut ripittäytymisen makua…
Purkkiruoka on saatanasta –> purkkiruokiaan lapsilleen syöttävät vanhemmat ovat saatanasta. Tai siis ei – he vain priorisoivat väärin. Itse puolestani en ikinä antaisi alle vuoden ikäisen syödä oliiveja. Purkista! Suolaisia! Se etikkaliemi! Tummien oliivien väriaineet! Säilöntäaineet! Ekologisesti kyseenalaisia! Tuntuuko kivalta? 😉
Hmmm. Mihinköhän anoryhmään tämän kommenttini perusteella kuulun… 😀
Halventava ei tarkoituksena todellakaan ole olla. Provosoiva kyllä. Ja kyllä, omatunto, syyllisyys ja ripittäytyminen, ne ovat jo komiikkaa, naurettavaksi menevää provoa. Eihän se nyt muuta voi olla, kun tässä puhutaan niinkin kummallisesta aiheesta kuin kotiruuan tekeminen lapselleen.
Itse postauksessa en ole vetänyt rajaa hyvään ja pahaan. Ihmettelin vain, miten juuri Suomessa syötetään niin paljon purkkiruokaa kun kotiruoka muuten on käsittääkseni arvossaan. Kun soseiden tekeminen ei vie kuin tunnin viikossa, sen ajan voi ottaa pois vaikka ärsyttävien blogien lukemisesta. Ja olen koko ajan sanonut, että myös itse syön sillon tällöin eineksiä ja olen saatanan kätyrinä antanut niitä myös lapselleni.
Ihmettelinkin, kuinka joku ei ole jo tarttunut uudemmassa päivityksessä mainitsemaani oliivien syömiseen. Mutta tulihan se sieltä. Oliivit olivat ravintola-annoksessa, jonka pyysin kokkia valmistamaan Minimelle. Itse en olisi niitä safkaan laittanut, mutta en ala jeesustellen niitä sieltä poiskaan ottamaan. Hyvin maistui, suolan, etikan, väriaineiden ja säilöntäaineiden kera. Ja joo, kun pitää omalla naamallaan blogia, saa tottua siihen, että anokommentoijat tykkäävät huudella nimettömyyden takaa jos ja jonkinlaista. Että ei tunnu kivalta, eikä pahalta, kiitos kysymästä.
Jes, provoapa oli tuo oliivikommenttinikin, mutta laskettiin nyt siis huuteluksi anonyymiyteni takia. 😉 Hyvä, ettet kuitenkaan vetänyt oliivia anooliin. 😀
Ärsyttäviä blogeja minulla ei ole tapana lukea kommentoinnista puhumattakaan, vaan tämäkin on kuulunut niihin mieleisiin, mutta tämä postaus kyllä sai minut kuohumaan, kun sen jo tuoreeltaan luin. Juuri ne muutamat sanankäänteet johtivat sitä paitsi siihen, että itse asian sijaan mietin mielessäni blogin kirjoittajan olevan vittumainen tyyppi. 😛 Sehän varmaan ei ole ollut tavoitteesi, vaikka mainitsitkin mielensäpahoittajat postauksessasi ikäänkuin ennaltaehkäisevästi. Enkä ole ilmeisesti ollut ainut näin reagoinut, jos tätä kerran puidaan jossain muuallakin. Vaikka kyllähän sitä nyt netissä puidaan kaikkea matalaotsaisiin naurettavuuksiin ja ilkeämielisiin kunnianloukkausmittasuhteisiin saakka. Jokin tunnereaktio vain sai minut lukemaan näitä kommenttejakin ja seuraamaan tapaasi vastata niihin. En aio tästä jäädä sen enempää inttämään tyyliin ”ihan selvästi sieltä se arvoasetelma hahmottuu”, koska kyllähän sinä nyt blogiisi saat laittaa arvoasetelmia ihan vapaasti – kommenttini pointti oli siinä, ettei postaustasi ollut mielestäni paikoin kirjoitettu rakentavaan sävyyn. Mutta ehkä rakentavuus on helposti hyssyttelyä. Ehkä tässä blogissa on tarkoituksella tietynlainen valistava eetos. Ehkä tällaisissa äitiyden valintojen moraalisuutta tms. peilaavissa aiheissa helposti ajautuu hieman rippipapin asemaan. En tainnut muuten saada synninpäästöä. 😛 Nyt vielä arvausta peliin, minkälaisia ruokia oma vauvani on syönyt. 😀
Oli miten oli, Minime on hurjan söpö ja niin sinäkin. Mukavaa syksyä!
Kiitos hyvästä ja valaisevasta tekstistä! Laitoin tuno kirjan nimen muistiin ja aion sen käydä itselleni lainaamassa/ostamassa.
Mulla on beibi vielä turvallisesti kohdussa, mutta silti jo mietin valmiiksi näitä ruokailujuttuja 🙂 Oma äitini mulle ihmetteli, että miksi ihmeessä nykyään syötetään vauvoille purkkiruokaa kun äiti saa olla vauvan kanssa kotona ja näin ollen voi kuluttaa aikaa siellä keittiön puolella?? Niinpä.
Kannattaa kokeilla, se on hyvää 😀 Mutta jääkaapissa ei kauaa säily hyvänä eli on pakastettava heti ja sulatuksen jälkeen syötävä heti pois.
Olitteko te muuten miettinyt sormiruokailua soseiden rinnalle? Siitäkin löytyy paljon kaikkea hyödyllistä, mm tässä blogissa on kattavasti tietoa jos kiinostaa http://lenniledweaning.blogspot.fi/
Kiva kuulla, että postaus inspiroi! Ja juu, kannattaa ehdottomasti hankkia kirja tai ainakin lainata. Mulla ei ollut aikaa olla keittiössä juuri lainkaan minityypin ollessa ihan minimini. Onneksi tilanne on nyt kuitenkin muuttunut parempaan päin, eikä Minime vaadi läheisyyttä 24/7. Nii ja onhan aina ne yöt, kotimutsin aikaansaavimmat vuorokauden hetket.
Joo, siitä avokado on vähän kökköä, että ei hyvänä kauaa pysy.
Ja juu, sormiruokailu on mukana soseiden rinnalla. En vain ole siitä(kään) vielä ehtinyt avautua täällä blogissa.
Hei, minulla on pian 10 kuukautinen lapsi, joka söi jo kesällä ilman hampaita kokonaisen luomu-nektariinin. Oppi todella nopeasti syömään vaan hedelmän ja sylkemään kuoret pois.. Se oli helppo syödä, kun kooltaan sopiva, mutta ei liian, iso. En ole antanut soseita ollenkaan, pelkkää sormiruokaa ja nyt koko perhe syö samaa ruokaa, tosin vanhempien on ollut totutteleminen hyvin vähäsuolaiseen ruokaan. Kaikkeen tottuu. Itselleni oli alusta saakka tärkeää, etten anna lapselleni sellaista ruokaa, jota itse en söisi (ja sellaista sapuskaa valmiit purkkimössöt olis…) Rohkeutta toverit!
http://sekavuustila.blogspot.fi/2012/11/normiruokailun-puolesta_4.html
tässäpä lähiöön vähän suvaitsevaista näkökulmaa 🙂
On se jännä, että kun sanoo tekevänsä lapsensa ruuat suurimmaksi osaksi itse käyttäen siihen ehkä tunnin viikossa, on heti supermutsipisteitä kalasteleva oman minuutensa mutsilandiaan kadottanut raakki. Sen sijaan saa reteenä huudella, että meillä kyllä syödään vaan eineksiä, kun on muutakin elämää, ja heti saa virtuaalista nyökyttelyä ja hymistelyä osakseen.
Tai jos ihmettelee, miten Suomessa syötetään lapsille niin paljon eineksiä vanhempien itsensä syödessä edes suht tuoretta ruokaa, on suvaitsematon syyllistäjä. Mutta sitä saa kyllä ihmetellä, miten jotkut supermutsipisteitä (kotiruokaa tekemällä, OMG) kalestelevat vanhemmat eivät tajua, että soseuttamista mukavempaa on ottaa kahvit ja rötvötellä sohvalla. Ja taas hymistellään ja ilkkuen nauretaan ihmisille, jotka haluavat lapsensa ruuat tehdä itse.
Siinäpä sitä suvaitsevaisuutta juu.
Tämä ei nyt varsinaisesti liittyvät linkkaamaasi postaukseen. Mutta eipä linkkaamasi postaus myöskään varsinaisesti liittynyt mun postaukseeni.
Koska tämä ei ole mikään valtion virallinen ravitsemustiedotuskeskus vaan henkilökohtainen blogini, saan ihan salettiin olla täällä asioista mitä mieltä haluan.
Tuo keittokirja on mainio, sain kesällä lahjaksi! Intialainen linssipata oli herkkua
koko perheelle, aikuisille pistin vaan lisää mausteita.
Kun aloin tehdä Pirpanalle (nyt 9kk) itse ruokia, halusin että hän tottuu alusta asti sipulin makuun. Eli kun rupean keittämään lihaa, pistän kattilaan kourallisen pilkottua sipulia, pari maustepippuria ja laakerinlehden ja kiehutan puoli tuntia, sitten lisään lihan. Myös lihattomiin ruokiin pistän hyvin usein hiukan sipulia makua antamaan, välillä myös valkosipulia. En voi sietää sitä, että kukaan kitisee, että ”en tykkää sipulista”, joten vauva tottuu sen makuun jo pienestä pitäen.
Jos lihaa keittäisin ilman mitään mausteita, niin syömättä taitaisi jäädä (kokeilkaa jos ette usko 😀 ).
Kirja on kyllä erihyvä! Meilläkin Minimen lautaselle meneviin safkoihin lisätään sipulia ja etenkin valkosipulia. Ja hyvin maistuu – tosin tyypille maistuu hyvin kaikki ruoka. Siitä saa kyllä olla niin onnellinen!
Ensinnäkin, kiitos erittäin paljon tästä blogista! Löysin sen vahingossa kun googletin nimiäisiä. Meillä ei tämä ruokapolitiikka ole vielä ajankohtaista kun esikoinen on vielä mahassa, mutta olen aloittanut opiskelun hyvissä ajoin 🙂 Itsekin olen aikonut tehdä ruuat etupäässä itse, eihän se oikeasti voi viedä NIIN paljoa aikaa!?
Tosin meillä kiistellään vielä siitä, elääkö vauva pelkällä rintamaidolla 6kk vai ei! Mies on sitä mieltä, että raukka kuolee nälkään..
Ollos hyvä, kiva että päädyit tänne Lähiöön visiteeraamaan – tervetuloa toistekin!
Vauvavuoden aluksi sitä aikaa ei tuntunut olevan edes ruuanlaittoon itselle, mutta onneksi homma vähän puolessa vuodessa tasaantui. Ja kun perheen mineimmälle pitää laittaa ruuat, tulee siinäs sivussa myös itse syötyä taas paremmin. Alun varaston kartuttaminen vie aikaa muutamia iltoja viikosta, mutta koska sapuskat säilyvät ainakin sen kolme kuukautta pakkasessa, varastojen kartuttamisen voi aloittaa ajoissa ja pikkuhiljaa. Sen jälkeen extratyötä ei tullut kuin tunti tai kaksi viikossa, kun täydensi varastoja + tietenkin ainesten hakureissut kaupasta ja torilta. Nyt tyypin ollessa yksivuotias, ”ylimääräistä aikaa” ei kulu yhtään, kun tyyppi pupeltaa kuudella hampaallaan menemään samaa sapuskaa kuin mekin.
Mun mielestä homma ei siisvie aikaa tolkuttomasti, ja kai siihen on jossain vaiheessa totuteltava, että lapselle täytyy joskus ehtiä ruokaa laittaa, kun eivät ne toivottavasti loppuelämäänsä eineksiä syö.
Tsemppiä ja iloa odotukseen!
Luin tämän jo aiemmin, mutta kiinteiden aloituksen myötä palasin lukemaan tämän uudelleen. Kiitos hyvästä kirjoituksesta! 🙂 Loistava vinkki tuo muffinsivuoka, sitten kun meilläkin siirrytään isompiin annoksiin!
p.s. Oletko huomannut, että Puolivahingossa-blogiin on ilmestynyt lähes identtinen kirjoitus? :/
Kiva, että postauksesta on ollut iloa ja apua! Muffarivuuat olivat kyllä käteviä pakastusmuotteja, vinkki taisikin olla juuri tuossa kirjassa. En ole huomannut identtisiä kirjoituksia?
http://www.lily.fi/juttu/ruoasta-ja-sen-tekemisesta
Kiitos tästä postauksesta! 🙂 Lähden metsästämään tuota kirjaa, ja ajattelin tehdä myös aiheesta oman postaukseni. Linkitän tämän tekstin siihen. 🙂
Mulla on lojunut soseiden teko ties kuinka pitkään ja parin epäonnisen yrityksen jälkeen (vetinen omenasose jne) jäi koko sosetouhu. Mut onneksi sain täältä kipinän yrittää vielä ja onnistuikin ihan kivasti. Nyt vain pitäisi saada juippi maistelemaan ja hommattua tehosekoitin koska sauvasekottimella ei pitkälle pötkitä.-Jenni-
Kiitokset inspiroivasta kirjoituksesta näin jälkikäteen! Meillä on juuri aloitettu pikkuisen soseiden keittely ja pakastelu, ja täältä sain rutkasti uutta intoa kokkailuun. Pienet jäiset ruokanappulat ovat kyllä oudon söpöjä. 🙂 Suosittelemasi kirja on myös varattu kirjastosta. Makoisaa kesää teidän poppoolle!
Vanha kirjotus mutta tulipa tosi huono fiilis tästä kommentista, mulla kun loppu maidon tulo täysinkun vauva oli kaks viikkonen…. imetin kyllä parhaani mukaan mutta sitä ei tullut, yritin ja yritin ja pumppasinkin välillä, ei… :/ nyt lapseni saa diabeteksen ja joku joka näkee mun ostavan säännöllisesti koriketta pitää mua paskana mutsina tietämättä totuutta. 🙁 ja kyllä, itsetuntoni on huono tässä asiassa mutta nälässä ei lasta tietenkään voi pitää.
No mut toihan nyt on ihan pönttöä! iteki imetin 'vaan' 3 kk vaik olisin halunnut vuoden, olosuhteiden pakosta myös lopetin sillon enkä siitä huonoa omaatuntoa ota ettei meillä valitettavasti imetys jatkunut pidempään, eihän se kenenkään vika ole! silti olen sitä mieltä että vauvalle parasta ravintoa on äidinmaito vuoden ikään asti. jos joku tuomitsee sut siitä että ostat korviketta niin kyllä on siinä tuomitsijassa se vika.
Nathalie
harvinaisen ärsyttävä kirjoitustyyli. kiitti mulle riitti
Tämä on vanha mutta hyvä teksti.
Purkkiruokavuodet ovat ohi, mutta muistan omat perusteeni, miksi lasipurkissa ostettu ruoka tuntui hyvältä. Kerron jo heti alkuun, että nyt huomaan perusteeni olleen jollain tasolla vääriä ja harhatietoon perustuneita, mutta osa perusteistani elää edelleen mielessäni ihan hyvinä.
Purkkiruoat taitavat olla jollain tavoin kuumennettu mikrobien kasvun ehkäisemiseksi ja esim. toksoplasmoosin tappamiseksi ja täten esim. mustikka, joka on kerätty Hollannissa pensaasta, on kuumennettu ennen kuin purkki päätyy kauppaan. Samoin mango, joka on kerätty Perusta, on kuumennettu. Ajattelin, että on parempi ostaa valmista bataattisosetta kuin kuoria itse bataatti, saada sormiinsa multaa ja siirtää se vahingossa vauvaan. Uskoin myös, että esim. Piltti ja Semper valvovat paremmin banaaneja, jotka tuotantoon päätyvät kuin minä. Pelkäsin, että ostan kaupasta omenan johon joku c-hepatiittia sairastava on koskenut avohaavaisilla sormillaan. Tiedän, kuulostaa hassulta, mutta oma luottoni oli tosi luja valmisruokiin vs. omiin. Olin kovin pelokas tekemään soseita, koska jollain tavalla vauvan maitopullojen keittämisohjeet ja sitten ruoan aseptiikka menivät hormonipäässä sekaisin, ja käsitin, että myös ruoan on oltava iskukuumennettua.
Yllä mainitussa asiassa uskon olleeni väärässä. Mutta ravintoarvoista puhuttaessa ajattelen vielä itse, että purkkiruoka on ihan sama kuin itse tehty. Esim. Semperin purkissa oleva makaronilaatikko on ihan yhtä hyvä kuin itse tekemäni, tuoreesta jauhelihasta ja makaronista keittämäni makaronilaatikko. Perustelen tämän sillä, että säilöminen on ihan hyvä tapa, ja pilttipurkkihan on kuin säilyke. Makaroni, jonka ostan pastaan Siwasta, ei minun mielikuvissani mitenkään eroa purkissa olevasta makaronista.
Kolmas perusteluni oli, että jos ostan kaupasta kanaa ja teen siitä lapselle kanarisottoa, ja jos kanassa onkin jotain vikaa, kana ehtii olla jo masussa ennen kuin kauppaketju tiedottaa siitä. Mutta jos ostan 5 kk aiemmin purkitettua Semperiä, se ehditään tod.näk. huomata ennen kuin se päätyy lapseni suuhun.
Huomaan, että ajattelen siis melko eri tavalla. Erityisen intohimoisia ajatuksia aihe ei herätä, koska tuoretta kasvista on syöty vauvavuonnakin vähitellen, ja purkkiruoat ovat nyt historiaa. Silti tämä on aihe josta itseään sivistää mielellään, onhan ruokavuosia vielä paljon edessä.
-Kaislakerttu