Se iskee syksyisin, kun iltapäiväaurinko paistaa matalalta, märkä hiekka rahisee tennareiden alla ja puut ovat pukeutuneet väreihin. Se muljahtaa ihanasti sydämen takana ja kutittaa vatsanpohjaa: rakkaus kotikaupunkiimme.

Mä olen kotoisin maalta, mutta vasta Helsingissä tuntuu, että luonto on lähellä. Herttoniemeä ympyröi meri, jota ilman en enää voisi elää. Takapihalta alkavat hiihtoladut ja metsä, jossa kasvaa villivadelmia ja suppilovahveroita. Viikin upea luonnonsuojelualue on kävelymatkan päässä. Puistot ovat vehreitä ja kauniita, koetilan lehmät laiduntavat pellolla. Silti metro sujahtaa päärautatieasemalle 12 minuutissa.
Saman verran meiltä menee kävellä Kivinokkaan. Se on yksi lempipaikoistani Helsingissä, ja onkin kummallista, että nyt kun asuu ihan sen lähellä, siellä tulee käytyä harvoin. Onneksi ystäväni Marika on kovan luokan Kivinokka-fani, joten sovimme muutama viikko sitten piknik-tärskyt sinne.
Kivinokka sijaitsee ihan Herttoniemen siirtolapuutarhan vieressä. Jos siis mestoille saapuu metrolla, voi samalla reissulla kuljeskella suloisten pikkumökkien ja rakkaudella hoidettujen ryytimaiden välitse. Se antaa etukäteismakua retken antiin – pikiriikkisten kesämajojen ihasteluun. Kivinokan puolella meininki on siirtolapuutarhaa karumpaa, sillä majojen pihat on pidettävä mahdollisimman luonnonmukaisina. Jos aivonsa kääntää vähänkin lapsenmieliseen suuntaan, voikin kuvitella kuljeskelevansa röllimetsässä, jossa pieniä töllejä puskee ison kuusen alta ja kallion kielekkeeltä.
Alueelta löytyy myös lyhyt luontopolku, jonka varrella esitellään kesäisin ympäristötaidetta. Lintubongarivanhemmat varmaan pissivät innostuksesta housuun, sillä vauvanvaunujenkin kanssa pääsee polkua pitkin lintutornille, josta on komeat näkymät Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen lintukosteikkoon.
Minä suosittelen kuitenkin suuntaamaan munkkipossujen tuoksun perässä niemen toiselle puolelle. Sieltä löytyy sympaattinen Maijan taidekahvila, joka sijaitsee Elannon vanhassa myymälärakennuksessa. Vanha pytinki kumartaa kukkultaltaan jo vahvasti mereen, mutta se sopii Kivinokan heikun keikun -tunnelmaan oivallisesti.
Maija ei ole pessyt munkkitaikinan tahmeaa essuaan aikoihin, mutta hänen joka kesäaamu paistamansa munkit saavat unohtamaan moiset pikkuseikat. Ne kun ovat juuri niin lurpsis kuin mainoksessa luvataan.
Pihamaalta löytyy katseltavaa ja rapsutettavaa, sillä Maija hoitaa kahvilan ohessa myös lampaita ja kanoja. Ja täällä aitauksissa lukee ”eläimiä saa syöttää”. Ilmainen karitsa- ja tiputerapia on kuitenkin tältä syksyltä jo ohi, sillä eläimet on siirretty talviasumuksiinsa pois Kivinokasta (tai vaihtoehtoisesti laitettu päät poikki, en tiedä). Siksi myöskään Maijan kahvila ei ole enää auki kuin tsäkällä ja silloin tällöin.
Omat eväät kannattaakin siis pakata mukaan, sillä syöminen on tunnetusti joka retken kohokohta. Viltin voi levittää vaikkapa rannalle, josta aukeavat maisemat Itäväylälle ja nostokurkien valloittamaan Kalasatamaan. Siinä maisemassa on just sitä ihanaa kontrastia, jota Helsingissä rakastan. Kivinokka-konkari Marikan vinkkinä mainittakoon, että jos vain jaksaa, kannattaa kuitenkin tallustaa ihan niemen nokkaan.
Siellä piknikin voi perustaa kalliolle, josta näkymät avautuvat Vanhankaupunginlahdelle ja Arabiaan. Kallioiden vieressä on pieni suojainen ranta, jonne syksyinen koleus ei ole vieläkään löytänyt. Sen todisti Marika, joka auringon innoittamana kiskaisi vaatteet pois ja pulahti uimaan (ja hakemaan mun kalliolta mereen vahingossa tiputtamani eväsrasian). Me Minimen kanssa tyydyttiin hurramaan supertädille ja tutkimaan rantahietikon kiviä sekä simpukoita.
Ja taas se kutittaa, rakkaus Helsinkiin.
Muut Lähiömutsin vinkit äidin ja vauvan lomailuun Helsingissä löydät tagipilven kotikaupunkimatkailu-sanaa napauttamalla.

Jaa: