Mun suhtautuminen eläintarhoihin on kaksipiippuinen. Niissä eläimet on sullottu ahdistavan pieniin aitauksiin ja linnut häkkeihin, joissa lentäminen on hankalaa ja liitäminen mahdotonta. Kakarat hakkaavat tarhan asukkaiden aitausten turvalaseja vanhempien estämättä ääliömäistä toimintaa mitenkään.

Toisaalta eläintarhat ovat toiminnallaan pelastaneet lähes sukupuuttoon kuolleita lajeja. Lisäksi ne tuovat luonnonvaraisten eläinten kauneuden ja ihmeellisyyden perusjampankin ihasteltavaksi. Itse en ikinä unohda vierailua budapestiläisessä eläintarhassa, jonne Lähiöjeppe joutui maanitella mua monta päivää. Lopulta päädyimme yhden tarhan gorillan kanssa katselemaan toisiamme silmästä silmään vain lasiseinä välissämme. Se katse oli pysäyttävä, jopa hyytävä ja etenkin kunnioitusta herättävä.

Kun Minime kuluneen kesän aikana selvästi osoitti kiinnostusta kaikkea karvaista ja liikkuvaa kohtaan, päätimme, että olisi aika herättää hänen kunnioituksensa eläimiin kotikaupungin eläintarhassa, Korkeasaaressa.

Oli jännä retkeillä saaressa ensimmäistä kertaa mutsina. Eläinten sijaan mä olisin voinut viettää koko päivän seuraillen mielenkiinnolla muiden perheiden tapoja olla. Edelleenkin löytyi verta kuohuttavan paljon niitä kakaroita, jotka räkäiset nenät tarhojen laseissa kiinni hakkasivat pleksiä kiinnittääkseen eläinten huomion. Ja vanhemmat eivät kiinnitä kultaisten vesseleidensä toimintaan mitään huomiota. Vapaana kulkevat riikinkukkoparat saivat nekin lapsilta kyytiä lasten jahdatessa niitä takaa. Kyl maar mä niin moista ihmettelen.

Mutta onneksi löytyi myös niitä perheitä, joissa yksi lapsi kuvaa innolla perhosta, kun toinen juttelee hellästi papukaijan kanssa. Voi kun me osattaisiin tehdä kasvatuksessa sellaiset kikat, että tullaan kuulumaan tähän jälkimmäiseen jengiin. Niihin, joille eläimet eivät ole vain näyttelyapinoita ja hyödykkeitä, vaan osa maapalloa ja luontoa, jota pitää arvostaa ja josta täytyy pitää huolta.

Korkeasaaressa lasten ja eläinten välisen kunnioittavan suhteen pohjien luominen on tehty helpoksi. Sisäänpääsymaksu on alle 6-vuotiailta ilmainen. Saarelta voi lainata rattaat, mutta epätasaisen kulkumaaston takia mä suosittelen ehdottomasti kantoreppua. Ja koska jokaisen retken huippukohta on eväiden syöminen, saarelta löytyy viheriöitä, joille piknikvilttinsä levittää, puistonpenkkejä ja pöytiä sekä sisätiloja, joissa eväänsä nauttia. Niin ja toki ravintoloita, mutta ne kannattaa skipata kaiken muun paitsi jäätelön osalta.

Päivä kului hujauksessa Minimen tuijotellessa silmät ihmetyksestä ymmärykäisinä löntystelevää amurinleopardia ja heinää autuaana mutustelevaa myskihärkää. Omasta mielestäni kivointa oli kuitenkin katsella kanoja. Jep, kanoja. Jos vain olisi mahdollista, haluaisin takapihallemme tepastelemaan ja munimaan muutamat citykanat.

Jos sinua kiinnostaa kanojen sijaan enemmän isot kissapedot, kannattaa suunnata Korkeasaareen tulevana perjantaina, kun vietetään syksyn toista ja viimeistä Kissojen yötä. Saari on silloin auki kello 16–24, eli Kissalaakson asukkaiden aktiivisimpaan aikaan.

Viilenevässä syysillassa valoin ja elävin tulin koristeltu saari on edellisvuosien kokemuksen perusteella myös romanttisen kaunis, etenkin jos pysyttelee ruuhkaväylien ulkopuolella (esimerkiksi katsomassa kanoja). Ja lapsille ohjelmanumeroineen ja hämärän luoman ekstrajännityksen ansiosta vielä normaaliakin mielenkiintoisempi. Ehkä äksöniä riittää jopa niin paljon, ettei kukaan pölvästi mene niitä turvalaseja paukuttamaan kähmäisillä nyrkeillään.

Jaa: