Vihdoin se on valmis. Kahdeksan kuukautta, lukemattomia valvottuja öitä, yksi pölyä keräävä kangaskasa, kaksi katkennutta neulaa ja muutamat hermoromahdukset itse tehdyn vauvan virikematon tekemiseen meni. Tai no seitsemän kuukautta + yksi siitä kertovan postauksen aikaansaamiseksi.
Ajatus leikkimaton ompeluun lähti yksinkertaisesti siitä, että kaikki tarjolla olevat leikkimatot ovat Nalle Puheineen, hilavitkuttimineen ja silmiin sattuvine väriyhdistelmineen niin rumia, että migreeni iskee jo ennen kuin kukaan ehtii vetää mattohärdellissä olevan soittorasian käyntiin. Hintaakin niillä on törkeästi.

Vähän halvemmaksi tämä itse ompelemani tuli, mutta ulkonäkö riistäytyi hallinnasta. Ihan aasin oksennus siitä ei sentään tullut, mutta vähän turhan paljon kaikenlaista siihen askartelin ompelulapasen lähdettyä käsistä. Matto viikataankin suosiolla pois silmiä rasittamasta Minimen mentyä nukkumaan.
Virikematon päällys on Ikean ale-kangasta, jonka väri- ja kuosimaailma miellyttää itseäni, mutta jonka luulisi räikeydessään iskevän myös vauvan aistimaailmaan. Päällyskankaan lisäksi ostin uutena maton pehmusteena olevan vanun ja pörröisen keltaisen aurinkokankaan. Muut tilpehöörit löytyivät omista varastoista.

Uudelleen päällystämästäni pinnasängyn reunasuojuksesta jäi yli kangasta, josta tuli näppärästi maton reunoille jättimäiset kanttinauhat. Niillä sain kurottua maton yhdeksi paketiksi.

Kirpputorilta löytämästäni lakanasta osa päätyi maton takaosaksi. Lisäksi leikkasin lakanasta irti yhden kissa- ja yhden pupu-kuvion, joista tein mattoon lelut. Tein ne irtonaisiksi, sillä alkuperäinen idea oli, että tarranauhaa käyttämällä niistä olisi saanut matosta irrotettavat kaverit. Se idea ei kuitenkaan toiminut käytännössä, vaan ompelin pupun ja kissan kiinni peittoon jälkikäteen.

Pupun sisälle ompelin vanun lisäksi kovaa rapisevaa muovia, jonka olen joskus ottanut virikematto mielessäni talteen. Kissa taas imaisi sisäänsä vappuhulinoista löytyneen muovisen töötin. Kissimirrin tööttäävä maha onkin Minimen ehdoton suosikki.

Maton reunaan hipelöitäväksi ompelin pitsin, joka on kotoisin kirpputorilta ostamastani lampusta, jonka pelkkä metallirunko toimii makuuhuoneemme lamppuna. Lisähipelöitävää Minime sai, kun leikkasin ylijääneestä päällyskankaasta palloja. Täytin ne vanulla ja kulkusilla sekä laitoin killumaan rypytetyn kankaan sisälle pujotetun kuminauhan päähän. Minimetä jaksaa hämmästyttää (ja harmittaa) kerta toisensa jälkeen, kun pehmoinen pallo kimpoaa pois käsistä kesken sen maistelun.

Ompelin lisää kuminauhan päähän laitettavia mötiköitä aikoinaan tyynykankaaksi ostamastani kukkakankaasta. Ne kiinnitin rei’ille kulutetuista äitiysfarkuistani leikattuihin takataskuihin, joihin pallon ja pitkulan voi piilottaa löydettäväksi. Tää leikki ei kyllä ihan aukea Minimelle.

Samaisesta kukkakankaasta ompelin myös pari isompaa pötkylää mallia ala-asteen liikuntatunneilla tuttu hernepussi. Pussit kiinnitin  maton yhteen reunaan. Toisen sisään sulloin rapisevaa muovia ja toiseen sujautin kilisemään ison kourallisen farkkujen vaihtonappeja, joita on vuosien saatossa kertynyt ompelulaatikkoon nolostuttavan iso läjä.

Pörröauringon ympärille ompelin keltaista silkkinauhaa, jota jäi yli, kun ostin uuden nauhan äitini aikoinaan minulle tekemään villamyssyyn. Jätin joka toisen nauhan pään ompelematta, niin että Minimelle riittää niissä maisteltavaa. Ompelulaatikon pohjalta löytyi nauhaa myös mustana, joten ompelin sitä hipelöitäväksi reiluina suikaleina sekä pieneksi tähtisäteeksi silputtuna.

Maton punainen nirunaru oli Minimen saaman kirjalahjan ympärille kääräistynä. Ompelin sen sellaisenaan kiemurtamaan mattoon ja laitoin väliin helmiä, jotka ovat peräisin hajonneesta korustani. Loput helmistä jäivät vuonna nakki erään turkulaisen baarin tahmaiselle lattialle.

Paljon muistoja ja tarinoita ommeltuna yhteen vauvan virikepeittoon, joka on yhtä aikaa ruma ja hieno. Vaikka itse sanonkin.

Jaa: