Lähiöjepen loma on laittanut iloisesti sekaisin rutiinit ja aikataulut, joten ihan huomaamatta Minime keräsi taas yhden kuukauden lisää mittariin. Olimme kuukausipäivänä reissussa, joten varsinaiset 7-kuukautispäiväkuvatkin jäivät ottamatta. Noh, ei se ole niin vakavaa. Postauksen kuvat ovat pötkylästä hieman vajaan 7 kuukauden ikäisenä.

Seitsemän kuukauden iässä Minime:
– Pyörii lattialla ollessaan napansa ympäri ketterästi. Vahingossa saattaa ryömiä muutaman sentin eteen tai taakse siinä samalla.
– Nousee vatsallaan ollessaan suorille käsille niin komeasti, että napakin nousee ilmaan. Toisena hetkenä taas takapuoli nousee ilmaan ja jalat tekevät sellaista vispausliikettä, että jos tyypin jalkojen alle laittaisi maitoastian, voi olisi pian valmista. Nyt odotellaan sitä päivää, kun Minime tajuaa yhdistää nämä liikkeet ja lähtee konttaamaan.

– Vetää käsiään edelleen neuvolan kieltämään ”lentokoneasentoon”. Eipä olla jaksettu asiasta huolestua, sillä kyllä Minime varmasti pian hoksaa, että lentäminen ei ole ihmisten pääasiallinen liikkumismuoto. Kääntyileekin kaikin päin, jos vain sille päälle sattuu.
– Teki kakkakalenterin pitämisestä turhaa, tämä mainittakoon vessa-asioista. Luultavasti kiinteiden aloituksen myötä viikkojen välit kalenterin rakseissa ovat historiaa.
– Halaa. Välillä tyypille iskee hetkessäkin niin kova ikävä, että syliin päästyään hän painaa itseään tiukasti vasten ja aivan kuin vielä nappaisi sylissä pitäjän ympäriltä käsillään tiukemman otteen. Pikkaisen sulaa sydän moiselle, ihana.

– Juo nokkamukista. Kiinteiden aloituksen myötä aloimme antaa Minimelle ruokailun yhteydessä vettä nokkamukista. Aluksi hän en tajunnut homman jujua lainkaan, mutta melkein kuukauden päivät harjoiteltuaan vihdoin hokasi tekniikan. Pian tämän jälkeen keksi myös, miten suu imaistaan ensin täyteen vettä ja miten sitten purskautetaan koko suun sisältö näyttävästi ulos.

– On maistellut monia ruokalajeja. Tykkää etenkin kukkakaalista.
– Menee nukkumaan kello 20-21 aikaan ja herää kello 6-7 aikaan. Nukahtaa taas helposti yöunille, eikä ole väliä, vaikka yöpuulle käytäisiin ystävien luona, vuokramökillä tai junassa. Kuukauden aikana yöheräilyt laskivat kolmesta yhteen ja nyt ollaan taas muutamat viikot posotettu suoraan aamuun.

– Nukahtaa päiväunillekin aavistuksen ensimmäisen puolen vuoden taistelua iisimmin. Helppoa se ei ole vieläkään, mutta nykyään tyyppi saattaa posottaa ilman tissiä suussa omassa pinnasängyssään jopa reilun tunnin päikkäreitä.  Serpentiinejä, fanfaareja, skumppapullon poksahteluja! Koettiinpa mummilassa jopa kolmen tunnin päiväunet. Mä olin ihan sekaisin moisesta, enkä osannut hyödyntää aikaa mitenkään, sillä ajattelin Minimen kuitenkin heräävän minä hetkenä hyvänsä.

Hyväksi havaittu nukuttamismuoto on myös purjehdus, sillä se sai Minimen nukkumaan ennätyspitkät päiväunet. Välillä onkin tuntunut, että pitäisikö ostaa oma vene. Muutaman kymppitonnin purjevene on pieni hinta vauvan kunnollisista päiväunista.

– Ei enää tarvitse välitöntä ihokontaktia äitiin tai isään 24 tuntia vuorokaudessa. Täydellä vatsalla ja hyvien unien jälkeen Minime saattaa hyvillä mielin köllötellä leluinensa lattialla, kun minä vieressä ehdin laittaa tiskit koneeseen, pestä hampaat, viikata pyykit ja rapsuttaa jopa täysin heitteille jääneet kissapolomme. En osaa sanoin kuvailla, miten järjettömän mahtavaa se on! No, välillä sitten taas on päiviä, kun syli on ainut paikka, jossa on hyvä olla.

– Kulkee edelleen pelkästään kantorepussa. Mä kyllä haaveilen lenkeistä Herttoniemen syksyisen raikkaissa metsissä, niin että pääsisin ottamaan homman nautiskelun lisäksi myös reippailuna. Siksi koitettiinkin tänään reilun kahden kuukauden tauon jälkeen rattaita. Ihan saatanasta (paniikkihuutoitkua) ne eivät tällä kertaa olleet, mutta puolen tunnin kitinän ja natinan jälkeen nostin tyypin kantoreppuun, johon hän muutamat metsätieltä löytyneet vadelmat maisteltuaan nukahti. Että taitaa hölkkälenkit vauvan kanssa siirtyä taas hamaan tulevaisuuteen.

– Ei taida tykätä korkeista paikoista. Käytiin Linnanmäen Panoraama-näköalatornissa ja Minime sai järisyttävän itkukohtauksen. Saattoihan se toki olla jotain muutakin mystistä, mutta ennen ja jälkeen laitteen kaikki oli just hyvin.

– Jokelteli pienen pätkän. Ollessamme kävelyllä, kantorepusta alkoi yhtäkkiä kuulua lalalalalala. Minä taisin taas liikuttua ja riemastua asiasta niin paljon, että Minime päätti häkellyksissään lopettaa jokeltamisen siihen. Tähän asti tyyppi on harjoitellut lähinnä vokaalisiansaksaa, jossa vallalla on ollut etenkin ä-kirjaimen harjoittelu kuiskaten, möristen, laulaen ja kiljuen. Onhan se toki vaikea kirjan, kysykää vaikka pohjoismaiden ulkopuolisilta asukkailta. Nyt mukaan on tullut myös muita vokaaleja, joita maiskutellaan päivät pitkät. Ja ehkä tuo tavujen jokelluskin pian lähtee pientä ujoa kokeilua pidemmälle.

– Rakastaa uimista. Harmittaa, että kesä on ollut niin sateinen ja kylmä, eikä uimapuuhia ole voinut harrastaa niin usein. Minime tuntuu olevan sukua merenneidoille, joten kai mun on pakko antaa periksi ajatukselle vauvauinnista, jota pidän lähinnä hemmetillisenä rahastuksena ja jäänteenä jostain 90-luvulta.

– Rakastaa merenneitona oleilun lisäksi mansikkaista iltapuuroa, kutittamista, kantorepussa matkustamista, vanhempien välissä köllöttelyä, halimista, asioiden tutkimista suullaan, jokailtaista kylpemistä sekä kylpykissaa, tanssimista ja hytkymistä rytmin tahtiin, pusuttelua, äidin laulua ja höpöttämistä, Lähiöjepen ilmeilyä sekä hassuja ääntelyitä, ihmisvilinää, helistimen heiluttamista, kyläilyä ja unituttikin on tehnyt paluun lempparilistalle.

Jaa