Kun Minime oli juuri syntynyt, katselin vajaan kolmikiloisen vauvan rinnalla puolivuotiaita vauvoja ja ihmettelin, pitääkö noin isoille lapsille tosiaan vielä vaihtaa vaipat. Ja että imevätkö ne vielä rintaa, kun näyttävät ihan siltä, että menevät pian kouluun. Hämmästyin tajutessani, että ne eivät yleensä vielä edes istu tai konti, saati kävele.

Kuuden kuukauden iässä Minime:

– Pyrkii nousemaan ylös puolimakaavasta asennosta, kun esimerkiksi imetän häntä. Yhtenä yönä puoliunessa oleva tyyppi ponkaisi kesken imetyksen täysin pystyyn istumaan, joten ainakin tokkurassa vatsalihakset toimivat paremmin kuin mutsillaan. Välillä syömätouhut menevätkin jumppatuokioksi, kun vauva ottaa nopean huikan rinnasta, ponkii ylös heittäen samalla rintakumin lattialle ja taas seuraavassa sekunnissa on makuulla vaatimassa sapuskaa suu auki kuin pääskysen poikanen. Ja uudestaan alusta.

– Jumittaa muuten paikallaan liikkumisen hokaamisessa. Esimerkiksi välillä vatsallaan ollessaan kädet vetävät edelleen ”lentokoneasentoon”. Neuvolan kehotuksesta ollaan oikein harjoittelemalla harjoiteltu kääntymistä lattialla. Etenkin nakuna sille päälle sattuessaan tyyppi kääntyy hujauksessa selältä vatsalleen. Kääntyminen vatsalleen saattaa huvittaa myös harjoitusleirien ulkopuolella, mutta yleensä paljon kivempaa on pönöttää sylissä. Pienellä avustuksella myös vatsalta selälleen kääntyminen hoituu, mutta tässä vaiheessa harjoituksia minityypillä tulee yleensä mitta täyteen.

Neuvolassa huomasivat myös, että taidot kääntymiseen löytyvät, intoa harrastukseen ei. Terveydenhoitaja kelasikin puolitosissaan, mahtaako Minime jättää ryömimiset ja konttaamisen väliin ja siirtyä suoraan kävelyyn. Täytyy kuitenkin muistaa, että Minime syntyi kuusi viikkoa etuajassa, joten jos hän olisi syntynyt laskettuna aikana tai sen jälkeen, ikää ei olisi vielä kertynyt kuin neljä kuukautta ja rapiat. Onhan tässä vielä aikaa.

– Ei vielä maistele varpaitaan. Ennen viiden kuukauden ikää ilmaantunut intensiivinen varpaiden tuijotus on nyt saanut lisäkseen väsymättömän jalkapohjien yhteen hinkkaamisen. Välillä käy niin kova suhina, että melkein kipinät lentelevät.

– On taas auton kanssa kaveria. Yhtä mystisesti kuin autoilun aiheuttama itkuraivohuuto alkoi, se myös loppui. Olemme nyt maalla, jossa autolla on pakko kulkea, eikä Minime ole kyydissä istumisesta muutamien viikkojen tauon jälkeen moksiskaan, mitä nyt vieressä istuvan yhden ihmisen sirkuksen ja jukeboksin täytyy olla koko ajan toimintavalmiudessa.

– Vierastaa. Riippuen tilanteesta, fiiliksestä ja ihmisestä enemmän tai ei ollenkaan. Joidenkin ihmisten kasvot saavat minityypin suun mutrulle ja  alahuulen väpättämään. Joidenkin sylissä joinakin päivänä hän kiihdyttää itsensä paniikki-itkuun sillä aikaa, kun pyrin tekemään vessassa käynnin nopeusennätystä. Joidenkin ihmisten sylissä tyyppi ei taas olla moksiskaan.

– Unitouhuilee epäsäännöllisemmin. Olemme saaneet viivästettyä nukkumaanmenoa tunnilla, noin kello 20-21 asti. Mutta muuten ollaankin menty takapakkia. Liekö vierastaminen ja sen syynä oleva ”tajuan nyt olevani erillinen yksilö, enkä yhtä äidin kanssa” -hokaus  takana unihommien epäsäännöllisyyteen. Yleensä iltaisin omia aikojaan sänkyynsä nukahtava Minime tarvitsee nyt paljon enemmän tyynnyttelyä nukahtaakseen. Välillä pinnasänkyyn laittaminen on laukaissut itkukohtauksen, joka on pahimmillaan sisältänyt 45 minuuttia veret seisauttavaa itkua, johon ei auta sylissä tyynnyttely.

Myös yöheräilyt ovat pompsahtaneet muutaman viikon kestäneestä läpi yön nukkumisesta kolmeen yöruokailuun. Kolmannen aamuyön sapuskoinnin jälkeen olen ottanut Minimen väliimme nukkumaan, sillä ilman tissiä suussa tyyppi ei enää nukahda. Tai minä en nukahda, kun vauva on 15 minuutin välein vaatimassa lisää rintaa läheisyyttä. Kävin hakemassa vinkistänne pimennysverhonkin, mutta mitään mainittavaa eroa en huomaa. Tai no minä nukun paremmin, mutta sitä veemäisemmältä sitä tuntuukin herätä makoisista unista muutaman tunnin välein tyydyttämään hänen korkeutensa tarpeita.

No nyt tosin maalla on taas vedetty takana olevat muutamat yöt hyvin. Täällä makuuhuoneet eivät kiehu aurinkoisen päivän jäljiltä, millä luulen olevan tekemistä asian kanssa.

– Ei edelleenkään ihan ymmärrä päiväunien päälle. Kun vauvaa on yritetty uneen vaikka päällään seisoen vajaan puolen vuoden ajan, päätin luovuttaa. Ainut toimivaksi havaittu keino saada bebe uneen on makoilla hänen kanssaan vatsa vasten vatsaa ja työntää tissi suuhun. Ja asento on pidettävä just niin kauan kuin Minimellä unta riittää. Yleensä sitä riittäisi enemmän kuin mulla riittää makuulihaksia könöttää hievahtamatta kylkiasennossa.

Tää toimintamenetelmä on lopetettava viimeistään silloin, kun Minimen leuassa edelleen jumittavat valkoiset pisteet puhkeavat hampaiksi. Nyt en jaksa vielä ajatella sitä, vaan nautin, kun vauva nukkuu ilmiselvästi tarvitsemansa päiväunet muutaman minuutin torkkujen sijaan. Täytyy myös myöntää, että olen ehtinyt koukuttaa itsenikin noihin pakollisiin iltapäivän lepohetkiin.

– Ei kulje vaunuissa tai rattaissa lainkaan. Vaunukoppa pakattiin jo ullakolle ja rattaat ovat nyt kuukauden ajan odottaneet uutta tulemistaan pyöräkellarissa. Ihan hemmetimoinen helpotus sekä mulle että Minimelle. Mä en ymmärrä, miten jaksettiinkin niin kauan yrittää niitä viikon muutamaa lenkkiä rattailla, kun seurauksena oli vain hysteerisenä itkevä vauva ja paniikista väsynyt mutsi. Yhtä maalla tapahtunutta lainarataskokeilua lukuun ottamatta minityyppi onkin kulkenut nyt pelkästään kantorepussa.

– On oppinut protesti-itkun jalon taidon. Aikaisemmin Minime itki, kun jokin oli hätänä. Tai ainakin piilotti hyvin sen, että kyseessä olisikin ollut protesti-itku. Nyt vauva itkee välillä selvästi tekoitkua, kun joku harmittaa. Vauvoille tiedoksi, että tekoitkusta jää aika hyvin kiinni, kun kesken itkun nauraa äidin hölmöille jutuille. Ei auta, vaikka mokaa yrittäisi paikkailla vääntämällä kasvonsa hekotuksen jälkeen äkkiä mutruun. Etenkään jos mutristuksen jälkeen taas meinaa naurattaa.

– Seuraa mielenkiinnolla muiden ihmisten suun liikkeitä heidän puhuessaan. Erilaiset äänet, kuten päristely ja maiskuttelu, saavat riemun repeämään. Juttelee (pitää älänmölöä) välillä ihmisten lisäksi myös leluille.

– Vaihtaa lelua kädestä toiseen. Aluksi homma vaikutti koordinaatioratojen summittaiselta kohtaamiselta, mutta nykyään tuntuu, että ihan tietoisesti Minime räpeltää helistimen toisesta kädestä toiseen.

– Laajentaa makumaailmaansa. Tasan puolivuotispäivänä Minime sai ensimmäiset maistiaiset äidinmaitomaailman ulkopuolelta.

– On hokannut kissojen olemassaolon. Meitä on Lähiöjepen kanssa ihmetyttänyt, miten vähän kiinnostusta Minime osoittaa kissojamme kohtaan. Nyt yhtäkkiä Minime on kokenut kissavalaistuksen ja seuraa suu hämmästyksestä auki karvaisten olioiden vaeltamista reviirillään.

– Rakastaa musiikin päälle laulamista (kiljumista), kun joku pöristää vauvan vatsaa suullaan, ihon sivelemistä, pitkiä ja rauhallisia aamuja sängyssä vanhempien välissä, lennättämisleikkejä, äidin laulua (!!), että saa osallistua vanhempien ruokahetkeen tärkeänä sylissä istuen, rapisevia leluja, kylpemistä (ja Leenalta saatua kylpykissaa, jonka ”sylkemä” vesi saa aikaan holtitonta kikatusta), tanssimista mutsin kanssa, retkiä kaupungilla kantorepussa matkaten ja etenkin kaikkea, mihin liittyy menoa, meininkiä ja äksöniä.