Minime täytti tänään kuukausia. Tai no oikeastaan eilen, kun taashan tämä touhu meni puolenyön pimeämmälle puolen. Jossain välissä pienestä kurttuisesta vauvasta on kasvanut tyttö, jolla on omat tapansa, ilmeensä ja juttunsa. Apua, pian se menee jo kouluun, haistattelee mutsille teiniangsteissaan ja muuttaa kotoa!
Tyyppi tuntuu hoksaavan uusia asioita joka päivä ja monet jutut hiipivät lisinä päiviin vaivihkaa. Kun joku kysyy, miten kauan Minime on kiljahdellut jutellut, ei oikein osaa sanoa. Tai kun miettii, koska siirryttiin täyskestoiluun, ei muista. Siksi tasakuukausina voisi olla hyvä merkitä kuukauden virstanpylväät ylös.
Ai niin, Minimen päivänasu on mutsin vanha hörselömekko. Hienosti sillä näemmä keikistelee vielä seuraavakin sukupolvi.
Neljän kuukauden ikäisenä Minime:
– Näkee jo selvästi pidemmälle ja ottaa katsekontaktin huoneen toisella laidalla pousailevaan ihmiseen.
– Tykkää kylpemisestä. Parasta on olla kylvettäjän käsien varassa vatsallaan, jolloin jalat ja kädet vispaavat niin että ammeen laidoista meinataan mennä läpi.
– Kääntyy vatsalta selälleen ketterästi – mutta luultavasti puolivahingossa. Etenkin ilman vaippaa päivää paistatellessa tyyppi kiepsahtaa – sille päälle sattuessaan – vatsalta selälleen niin monta kertaa kun leikkikaveri vaan jaksaa tyyppiä kääntää taas uudelleen vatsalleen.
– Vatsallaan ollessa jalat punkaavat kroppaa siihen malliin, että ihan pian lähdetään ryömimään. Itse asiassa näyttää siltä, että konttaamaan se lähtee.
– Alakroppa kääntyy ketterästi selältä kyljelleen, mutta olkapäät penteles tyssäävät vielä väkkäröinnin siihen.
– On kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja tahtoisi imeä kaikki näkymät talteen. Uuteen tilaan astuttaessa pää heiluu puolelta toiselle, kun uusia ihmeellisiä asioita skannataan verkkokalvolle.
– On löytänyt kätensä, ja nyrkkiä on erikiva natustaa. Esineet pysyvät hetken aikaa käsissä, jos ne siihen laittaa, mutta itse ei esineitä tavoittele. Vielä kuukausi sitten sitterin lelukaari ei herättänyt minkäänlaista kiinnostusta, vaikka siihen kädet vahingossa osuivatkin. Nyt Minime ihmettelee suu auki, että jumantsuikka, mäkö noi tilpehöörit sain pyörimään.
– Kuolaa. Märät paidankaulukset ilmestyivät kuvaan pari viikkoa sitten. Saattaa enteillä hampaita, jotka mutsilleenkin ilmestyivät normaalia aikaisemmin.
– Ei vierasta, mutta jos jostain hermostuu, tyyntyy välillä vain äidin tai isin sylissä.
– Osoittaa huolestuttavasti perineensä äidiltään malttamattomuuden. Vaikka Minimellä ei olisi nälkä ja olisin antamassa vain varatankkauksen ennen liikkeelle lähtöä, tyyppi yltyy ynisemään ja itkemään malttamattomana, kun huomaa mutsin kaivelevan trippipurkkeja paidan sisältä esiin. Äkkiä ny!
– Nukkuu taas omassa sängyssään. Olimme kolmisen viikkoa sitten mökkeilemässä, eikä pieneen sänkyyn mahtunut kolmatta unimöyrijää. Pinnasänkykin oli jo pedattu valmiiksi, joten peittelin Minimen sinne odottaen levotonta yötä. Vielä mitä, tyyppi posotti menemään aamuviiteen saakka ennen kuin vaati sapuskaa. Mekin nukuimme paremmin, kun ei tarvinnut varoa välissä olevaa kiehnääjää. Niinpä kotonakin pinnasänky tuli taas käyttöön. Perhepeti oli kuitenkin ensimmäisten kuukausien yöunien parantaja.
– Menee nukkumaan 8–9 aikaan, herää normaalisti vain kerran (fanfaareja, serpentiiniä, skumppapullon poksahduksia!!) yössä syömään, 3–5 välillä. Aloittaa aamunsa kiehnaamalla unisen mutsin vieressä noin seiskalta tai milloin tahansa sen kellonajan ympärillä.
– Rakastaa lennättämistä ja ylipäätään kaikkea heilumista, pomppimista ja köröttämistä. Välillä meinaa mennä järki, kun ei yhtään voisi vain olla ja ihmetellä. Kaiken logiikan mukaan mulla pitäisi olla ihan hillittömät perse- ja pohjelihakset tällä menolla. Vaikka kävisin kaupassa ilman, että Minime on kantoliinassa tai -repussa mukana, heijjaan itseäni automaattisesti kassajonossa kuin vähä-älyinen. No totuus ei tietenkään siitäkään ole kaukana.
– Tykkää tanssimisesta. Tämä menee samalle heilumis- ja vispaamisosastolle, mutta on mutsille mielekkäämpi tapa pitää vauva tyytyväisenä.
– Kiljahtelee, mölyää ja kurluttaa.
– On saanut vatsansa jotenkuten tasapainoon. Kävimme vatsaongelmien kanssa vyöhyketerapiassa, minkä jälkeen vatsa alkoi toimia ilman tuskaa ja itkua. Silti kakkauutiset ovat edelleen kotoa poissa olevalle henkilölle lähetettävän tekstarin arvoinen paikka.
– Nukkuu päikkärit parhaiten kantovälineessä. Meteliä saa olla ympärillä vaikka imuroinnin, Stockan iltapäiväruuhkan tai tyttöjen välisen ravintolalounaan verran, eikä uni keskeydy. Myös vaunuissa nukutaan, mutta silloin lenkin pitää olla just niin pitkä kuin päikkärien haluaa olevan. Unta saatetaan jatkaa parvekkeella lenkin jälkeen vielä muutaman minuutin ajan, mutta pienikin kolahdus havahduttaa hereille.
– Tykkää laulusta ja juttelusta. Naapuritkin diggailevat, kun hoilotan päivät pitkät pitääkseni hänen majestettinsa tyytyväisenä. Biisien sanat koostuvat esimerkiksi tiskikoneen tyhjäämisestä ja pyykkien lajittelusta.
– On vihdoin alkanut myös viihtyä makoilemassa lattialla. Neuvolassa vähän moittivaan sävyyn kehottivat pitämään Minimetä lattialla, että lihaksetmitkälie kehittyvät. Pidä siinä sitten, kun tyyppi huutaa naama punaisena siitä sekunnista lähtien, kun peppu koskettaa maata. Ei auta, vaikka vieressä tekisi kaikki sirkustemput, naamanvääntelyt ja lauluesitykset. Nyt kuitenkin viltillä saatetaan välillä pötkötellä tyytyväisenä tuijottaen aamupuuhia tekevää mutsia.
– Viihtyy parhaiten sylissä tai kantorepussa. Joidenkin supermutsien kauhistus, meidän huh-helpotus sitteri on välillä ihan kiva paikka myös. Ainakin sen aikaa, että mutsi just saa siinä vieressä sampoot päähän – sitten on hyvä aloittaa hillitön rääkyminen. Sitteriä voi onneksi kätevästi jalalla heiluttaa, mikä on pelastanut monta lounashetkeä, jolloin ei halua ottaa riskiä, että kuuma keitto päätyy mutsin suun sijaan vauvan päälle.
– Nauraa ääneen. Tasan nelikuukautisena Minime yhtäkkiä hokasi, miten nauraakräkistetään. Ai että, miten maailman siistein ääni.
Ps. kiitos ihmiset ihanat kommenteista! Arvostan niitä nääääin paljon. Mä yritän löytää jostain hetken, jolloin ehdin syventyä niitä lukemaan ja niihin ajatuksella vastaamaan.
Kauniita kuvia 🙂
Ihana Minime! Sulla on kylla tuo sana sen verran hyvin hallussa, etta sitten kun Minimelta jaa aikaa niin ala ihmeessa raapustaa jonkinlaista uuden vauvaperheen arkea kasittelevaa kirjaa!
Terkkuja syksyisesta Sydneysta,
Maria
Toisiksi viimeinen kuva enteilee uuden Marilynin uraa!
kaunis äiti, kaunis tyttö, onnea minime!
Kauniita kuvia teistä! Kiinnostavaa vertailla kun tuo meidän vauvake on viikon nuorempi. Teillä kyllä nukutaan huomattavasti paremmin yöt!
Heippa! Olipas kiva lukea tätä postausta, kun meidän poika on just myös 4kk (6. päivä). Hauska huomata, miten samojen juttujen kanssa siellä elellään! Meillä myös yöt on menty nyt yhdellä herätyksellä, jolloin nostan pojan aina omasta sängystä viereen loppu yöksi. Nukahtaako Minime omaan sänkyyn ihan itse? Meillä tässä vähän ongelmia, kun tuntuu että rinnalle vain rauhoittuu ja nukahtaa.
Kaunis tyttö, äitinsä näköinen 🙂 Mukavaa kevättä teille!
Anna
Ihania ruusuisia ja kesäisiä kuvia! Mua harmittaa kun mies ei suostunut hankkimaan yhtä vauvakirjaa, kun siinä oli niin paljon avoimia kohtia kun ”ei niihin kuitenkaan ikinä mitään kirjottaisi”. No, sittenpä ei ole kirjoitettu mitään, kun en ole erikseen jaksanut ylläpitää jotain tiedostoa tai muistikirjaa. Kun lapsi täytti 5 kk niin piti tehdä rästiin ja niin aina sen jälkeen kun oltiin jossain reissussa ja siellä ehtisi tehdä kun ei ole kaikkia kotihommia. No, eilenhän se 8kk tuli plakkariin ja tässä vaiheessa on myönnettävä ettei enää muista kaikkea, 5kk kohdalla vielä pystyi taaksepäin sanomaan jotain. Harmittavaa :/ Välillä tosin flashbackeina tulee jotain tiettyjä vaiheita ja aikoja, yhtäkkiä mielessä pulppuaa jotain tiettyjä tunnelmia. Eikä meinaa uskoa, ettei niistä kuitenkaan ole kuin vasta puoli vuotta. Toisaalta ajattelee että niistä on jo puoli vuotta. Pitäisiköhän alkaa vaan kirjoittamaan asioita blogiin muttei julkaista niitä. Blogi kuitenkin on säännöllinen harrastus ja sen myötä tallentuisi yhtä sun toista, mutta koska en pidä yksinomaan vauvablogia tms. niin en halua niitä sinne päivittää – paitsi ehkä sitten vain luonnokseksi omaksi iloksi.
Joo, oikein ällösöpöjä! Suurimman osan kuvista äitini napannut tarkalla objektiivinäöllään.
Maria: Kiitos kiitos! Se olis kyllä siistiä. Mutta että moista voisi edes harkita, täytyy mun saada mun omat aivoni takaisin. Se penteleen vauvaperheen arki vei ne. Ja hei, kävin katsomassa blogisi, ihan mahtavia reseptejä ja kuvia – klikkasin itseni heti lukijaksi.
kerttu: kiitos Minimen puolesta, onnittelut välitetty!
Joo, hekottelin samaa kans. Niitä on vielä oikein sarja, viimeisissä kuvissa mekko on jo melkein kokonaan pois päältä 😀
Kiva kuulla, että on kiinnostavaa! Mä kovasti pohdin, että kirjoitanko nämä vain omaksi ja Minimen iloksi ylös, mutta sitten muistelin joskus lukeneeni samanlaista kuukauden kertausta mielenkiinnolla jostain blogista. Ja se vauva oli muistaakseni reilusti Minimetä vanhempi, mutta oli jännä lukea, että tommostako se meidänkin meno tulee vielä joskus olemaan.
Mukava, että oli kivaa! Ajattelin aluksi, että kirjoitan blogiin vain yleisemmin vauvaperheitä koskettavista asioista, mutta hei, mikäs sen enemmän perheitä koskettaisi kuin muppelon kehittyminen rääpäleestä itsenäisesti ajattelevaksi ihmiseksi. Pääpiirteittäin samat asiat sitä kuitenkin käydään läpi, jokainen vauva toki omassa tahdissaan.
Mäkin annan Minimelle aina rintaa ennen nukkumaanmenoa. Iltaimuuttelussa saattaa mennä parikin tuntia, kun likka tankkaa itsensä niin täyteen, että jaksaa posottaa kahdeksankin tuntia putkeen sen jälkeen. Fiksu tyyppi siis! Mä olenkin joskus pohtinut, että tän kanssa tullaan vielä joskus olemaan ongelmissa, kun ei enää annetakaan unikaveriksi tissiä. Toisaalta hän kyllä myös nukahtaa (yleensä) omia aikojaan sänkyyn, vaikka iltasapuskan jälkeen olisikin vielä ihan hereillä. Oli miten oli, mä ennustan, että tästä tulee vielä tulevaisuudessa avauduttavaa.
Kivaa kevättä myös sinne!
Kiitos, kesää ja ruusuja on ilmassa! Minimen vauvakirjassa ei ole erikseen kuukauden virstanpylväitä, mikä harmittaa. Omassani sellaiset sivut on, ja niitä on mielenkiintoista lukea nyt Minimen oppimisia ennustaen. Toki ennenaikaisuus verottaa vielä, mutta jotain osviittaa (toiveita) pystyi esimerkiksi päivä- ja yörytmin löytymisestä saada.
Mä ajattelin kans aluksi kirjoittavani nää ylös vain oman porukan käyttöön, mutta tämä tontti kun on reilusti vauvablogi, ajattelin, että mikä ettei.