Tästä kesästä tulee superi. Vaikka en luultavasti tömistä hiekkaista maata yhdelläkään festarilla, katso auringonlaskua puistossa pitkäksi venyneen piknikin jälkeen tai aja pyörällä aamuyöstä kotiin paljain säärin, pääsen kokemaan paljon muuta.
Pääsen katsomaan kotikaupunkiani vauvan silmin, mikä on pitkällisen pohdintani ja omatoimisen aivopesuni jälkeen tosi jees – niillä penteleillä kun tuppaa yleensä olemaan paljon hauskempaa kuin meillä aikuisilla. Ja jumantsuikka, mulla on ensimmäinen kesälomani ikinä! Ja jos oikein vekkuleiksi lähdetään, tätä voisi kutsua palkalliseksi lomaksi, kiitos Kelan sponsoroinnin.
Ajattelinkin tänä kesänä ottaa Helsingin haltuun turistina. Vaellella vieraita katuja, unohtua pitkäksi imetystuokioksi itselleni uuteen kahvilaan, ihmetellä turistikohteita ja käydä paikoissa, joissa harvoin käydessään aina toteaa, että pitäisi useammin.
Aloitimme Minimen kanssa kotikaupunkituristeilun muutama viikko sitten Luonnontieteellisestä museosta. Tämä on yksi niistä Helsingin paikoista, joissa on pitänyt käydä monesti, mutta ei ole ikinä päässyt lähi-Alepaa kauemmaksi. Ei pitäisi olla hankala nakki, sillä kaunis museorakennus sijaitsee ihan keskustassa. Museo on myös hyvä mutsilomabudjetille, sillä torstaisin kello 15–17 sisään pääsee ilmaiseksi alle 7-vuotiaiden lisäksi myös kaikki muut.
Minä rakastan historiaa, ahaa-elämyksiä ja tarinoita, joten mun onkin helppo tykätä museoista. Sen verran lapsenmielinen kuitenkin olen, että museot, joissa ei itse saa osallistua elämyksen tekemiseen, ovat tylsiä. Ei sitä tiedettä ja historiaa pidä ottaa niin pölyisen vakavasti!
Siksi Luonnontieteellisessä museossa on ihanaa, että luonnon ihmeitä voi oppia ymmärtämään myös tekemällä itse: kokeilemalla nostaa ennätyspainoista haukea, kurkkaamalla eläinten jätöksillä täytettyyn astiaan ja arvaamalla luiden perusteella, mistä eläimestä on kyse. Minimehän ei näistä vielä ymmärtänyt mitään muuta kuin mutsin hihkumiset, mutta samaan aikaan paikalle osuneilla luokkaretkiporukoilla tuntui riehakkaasta metelistä päätellen olevan hauskaa.
Vauvaikäinenkin kuitenkin viihtyi luontotarinoiden keskellä, ja värikkäät näyttelytilat saivat osakseen pitkiä tuijotuksia suu auki. Museosta löytyy tilat vaipanvaihdolle, ja imetys ja muu välitankkaus onnistuu tarvittaessa museon heppoisilla valikoimilla varustetussa kahvilassa. Kolmen ja puolen museokerroksen koluamiseen meni meillä reilut kolme tuntia. Aivot eivät enää olleetkaan valmiita sisäistämään mitään ylimmän kerroksen maapallon kehittymisestä kertovassa näyttelyssä.
Onneksi tänä kesänä onkin aikaa poiketa museossa useamman kerran ottamassa tiedot pienemmissä annoksissa. Jos siis hampaidenpuhkeamisitkuhelvetiltämuulta lorvimiselta ehtii.

Muut Lähiömutsin vinkit äidin ja vauvan lomailuun Helsingissä löydät tagipilven kotikaupunkimatkailu-sanaa napauttamalla. 

Jaa: