Noin vain hujahti taas yksi kuukausi ja meillä asuva minityyppi on nyt viiden kuukauden ikäinen. Tässä kertaus kuukauden aikana hokatuista uusista asioista ja ihmettelyn aiheista.
Viiden kuukauden iässä Minime:
– Katsoo syömistä mielenkiinnolla. Suuhun menevää haarukkaa tuijotetaan niin intensiivisesti, että voi aivan kuulla aivojen raksutuksen, kun tyyppi pohtii, mikä tämän homman nimi nyt oikein on. Enteilee hyvää kuukauden päästä starttaavalle kiinteiden kokeilulle.
– Avaa suunsa lusikan lähestyessä. Ennen d-vitamiinitipat piti ujuttaa suuhun oveluudella, mutta nykyään Minime muina tyyppeinä avaa suunsa valmiiksi lusikan lähestyessä suuta. Peukut pystyyn, että tää tietää lusikkaosaamisessa hyvää.
– Päätti, että autoilu on kertakaikkisen perseestä. Tää meidän tyyppi tekee monet jutut just nurinkurin ja erilailla kuin muut vauvat, mutta tämä suunnanmuutos tuli ihan puskista. Normipikkutyyppien tapaan Minime kun ennen koisi automatkat tyytyväisenä turvakaukalossa.
Vajaa kuukausi sitten olimme käymässä Minimen mummiloissa ja mummuloissa Pohjanmaalla, jossa lakeuden toisesta päästä toiseen kuljetaan autolla. Matkat olivat vielä enemmän helvetistä kuin pakettimatkalennot Mallorcalle ilmaisen lentokonealkomahoolin aikaan.
Yksi kerta moottoritiellä autonratissa ja pakokauhuisesti itkevä vauva takapenkillä riitti, joten seuraavilla automatkoille hänen majesteettinsa hovineitinsä kanssa saivat kuskin. Mutta eipä auttanut mutsin siirtyminen takapenkille. Minime itki yhden mökkimatkan aikana kurkkunsa käheäksi, kun ei voinut ymmärtää, miksi mutsi vaan istuamöllöttää vieressä, eikä ota syliin. Sama jokaisella automatkalla koko reissun ajan.
Sylissä tyyppi rauhoittui, ja hetken salaa mielessäni toivoinkin, että elettäisiin 70-lukua, jolloin takapenkin turvavyöt ja vauvojen turvakaukalot olivat vasta tulevaisuutta.
Minime ei ole tottunut autoiluun, joten meteli luultavasti johtuu siitä. Mutta camoon vauva, joku roti nyt oikeesti tähän elämän vaikeeksi tekemiseen.
– Nukkuu yönsä hyvin. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Minime nukahtaa tuosta noin vain yöunille 7–8 aikaan. Parin viikon ajan tyyppi on posottanut suoraan aamuun ilman yöheräämisiä. Mutta se tarkoittaa sitä, että aamu on siirtynyt parilla tunnilla kohti yötä. Minime on siis virkeänä kuin tikka 5–6 aikaan aamusta. Olen valmis vaihtamaan tämän järjestelyn heti takaisin yhden yösyötön taktiikkaan.
Jonkin verran olen onnistunut huijaamaan aamuissa nappaamalla tyypin viereen ja imettämällä makuultaan. Huonoimmassa tapauksessa pystyn valumaan takaisin horrokseen Minimen ruokailun ajaksi. Parhaassa tapauksessa Minime nukahtaa myös itse vatsa vasten äidin vatsaa.
– Taistelee kaikilla tavoin päiväunia vastaan. Kun yöunet sujuvat niin upeasti, on kummallista, miten erimeininki päivisin vallitsee. Päikkärit tulevat edelleen vain menossa ja meiningissä. Ei siis toivoakaan siitä, että voisin monen tunnin päikkäreiden aikaan kirjoittaa kirjan, neuloa villapaidan ja järjestää valokuva-albumit ja pelastaa maailman. Tai no edes laittaa ruokaa ja siivota vessan.
Parhaiten uni tulee kantovälineessä ja kaupungilla. Joudunkin siis notkua pitkin kaupunkia just niin monta tuntia, kuin toivon unien kestävän. Voin kertoa että tulee välillä kalliiksi. Kotona kantovälineessä hengailu alkaa vain harmittaa, joten ovelat yritykset nukuttaa tyyppi ja vaikka silittää pyykkejä samalla on lopetettu tuloksettomina.
Aikaisemmin viikon muutamina kotipäivinä Minime otti unet vaunuissa. Silloinkin unet olivat juuri niin pitkät kuin lenkki. Heti kun kiesi pysähtyi, tyyppi heräsi. Nyt olen kuitenkin saanut sanoa hyvästit juoksuaskeleille lenkillä, sillä Minimen mielestä vaunut ja rattaat saisi polttaa samalla roviolla kuin autotkin.
– On alkanut kiinnostua leluista. Kaikki rapiseva on etenkin mieleen. Potkii, kiljahtelee ja tavoittelee hapuillen käsillään, kun lelua tuo lähemmäksi kasvoja. Sohii muutenkin käsillään ympärilleen ja pyrkii tarttumaan kaikkeen, minkä vain näppeihinsä saa. Koordinaatit ovat kuitenkin vielä vähän hukassa.
– Juttelee. Eli toisin sanoen ääntelee vokaalisiansaksaa. Välillä päästelee tulemaan älänmölöä minuuttitolkulla. On selkeästi totaalisen riemuissaan omasta äänestään.
– Tsekkailee jalkojaan. On hokannut, että hetkonen, noi mötikät taitavat jotenkin liittyä muhun. Varpaat eivät kuitenkaan ole vielä löytäneet tietään suuhun.
– Pyörii napansa ympärillä. Ollessaan lattialla mahallaan, keinuttaa itseään navallaan ympäri. Välillä pinnasängyssäkin ollaan aamuisin ihan nurinkurin. Ei kuitenkaan vieläkään jaksa millään tavalla olla kiinnostunut kääntymisestä. Olis jo, toivon mä. Sitten tyyppiä toivoakseni alkaisi ylipäätään kiinnostaa tuo lattialla oleminen. Nyt se aiheuttaa yleensä viimeistään parin minuutin kuluttua karjuntaa, vaikka kuinka esittäisin vieressä kaikki sirkustemput. Silloin ehkä voisin tehdä itselleni ruokaa päiväsaikaan. Alkaa meinaan tulla eilisen jämistä, voileivistä ja Finduksen fafafelpullista mitta pikkuhiljaa täyteen.
– Rakastaa kylpemistä, kukkuu-leikkejä, laulamista, kutittamista, hieromista, pitkiä ruokailuhetkiä, tanssimista, kävelylenkkejä kantovälineessä ja äksöniä. Etenkin viimeisintä. Koko ajan pitää olla Linnanmäki, sirkus, disco ja Hoplop käynnissä, tai muuten tulee tylsyydestä poru.
– Istuu tuettuna ketterästi. Minime tahtoo nähdä ja tutkia ympäröivää maailmaa, joten hän mielellään istuu sylissä. Myös lattialla on kiva istuksia, jos joku vähän tukee.
– Hämmästyttää silmien värillään. Tyypille taitaa kehittyä kameleonttisilmät, jotka eivät koskaan saa lopullista väriään. Välillä ne ovat tumman ruskeat, välillä syvän harmaat, välillä sinivihreät kuin meri.
– Sanoo tutille phtyi. Aikaisemmin päikkäritaistelussa auttoi tutti, mutta nykyään Minime sylkäisee tutin lähes aina pois. Ihan hyvä vaan, eipä tarvitse siitä sitten vieroittaa.
– Nauraa harkiten. Kräkistykset päästetään ilmoille vain tarkoin valituissa tilanteissa. Taito kyllä on hyvin hallussa. Sen todisti yhdet päiväunet, joiden aikana tyyppi nauroi katketakseen. Mistä lie näki unta, hassu.
– Valkoiset pisteet alaleuassa jumittavat. Jo kuukausi sitten näkyneet hampaanalut alaleuassa eivät ole ottaneet asiaksi kasvaa kunnolla esiin. Nyt onkin sitten koko kuukausi arvuuteltu, mahtaako joku raivoitku olla hampaita vai jotain muuta mystistä.
Mä olen kans aina välillä ihan avoimesti ajatellut että mitä jos elettäis vielä 70-80-lukua, ei tarvit 'turhia' autonistuimia… Mutta siihen taisi sitten kuitenkin olla joku hyvä syy että miksi ne vauvat niihin köytetään? Välillä se tosin unohtuu kun tyyppi huutaa takapenkillä kun riivattu jolta revitään raajoja irti yksitellen…
miopoikanimio.blogspot.com
Paljon on neitinne jo oppinut tästä maailmasta. Ja kun lapsella on noin mahtavat yöunet, ei sitä unta voi päivällä sitten riittääkään moneksi tunniksi. Hän on jo niin iso, että ympärivuorokauden nukkuminen ei ole enää mahdollista. Tiedän paljon lapsia, jotka ovat aina nukkuneet hyvin yönsä, mutta päiväunien kanssa on sitten vähän niin ja näin. Omani olivat toista maata. Yöllä herättiin monta kertaa, mutta päivällä meni 3-4 tuntia ihan sujuvasti. Ei paras vaihtoehto tuokaan…Mukavaa kesää!
Neiti on söpö kuin karkki! Meilla oli sama juttu etta yöt nukkui kun tukki ja paivalla ei nukuttanut, korkeintaan lyhyita torkkuja otti. Rytmi kuitenkin on muuttunut koko ajan, jossain vaiheessa ne paikkaritkin sitten saannöllistyivat. Tajusi ettei jaksa hillua aamusta iltaan ilman pienta paussia. Nyt lahestyy 1-v. plakkariin ja yöt nukkuu edelleen suht hyvin mutta ylös pitaa kömpia joskus jo puoli 6! No se etta saa yöt nukuttua on kylla aikamoinen lottopotti, silla jaksaa aika pitkalle… Meilla tytteli on tykannyt aina olla autoissa, junissa ja lentokoneissa mutta jossain vaiheessa oli sellainen tylsistymiskausi, se meni ohi kun ostettiin kaukaloon muutama harpake joilla leikkia ja taas matkan teko maistui. Hyvaa kuukausipaivaa pikku neidille!
moni inhoaa autoilua niinkauan kun pitää olla kaukalossa, ja meteli loppuu sillä sekunnilla kun isompana pääsee sitten tilavampaan istuimeen.
paitsi meidän kakkonen, joka joskus armaassa 7kk iässä kiljui 80km matkan. kuskina toki juuri kortin saanut eno… jumalaton parku aina kun auto oli liikkeessä, ja liikennevaloissa hiljeni. tästä eteenpäin kaikki pitkät matkat kujettiin junalla vuoden verran….
eikös se oli pääasia että nukkuu, ja ihan sama että missä tai miten. tia minä ainakaan en jaksa pingottaa että vaan omassa sängyssä tai omalla parvekkeella. meidän lapset on nukkuneet rattaissa/liinassa/repussa ja ihan missä vaan-kyllä se uni tulee sittenko tarpeeksi väsyttää. kolmas nukkui pitkään noin 9h yöunia ja 3-5h mittaiset päiväunet ja 11kk iässä vielä kahdet unet päivällä. nyt 1v2kk, 12h yöllä suunnilleen ja 2h päivällä. luulisi kasvavankin tällä unen määrällä, just siivosin 74cm vaatteet kaapista pois..
Minime on tosi sun näköinen!
Joo, yritän kovasti muistaa, että kyseessä ei ole kidutusväline.
Joo, uudet taidot hiipivät mukaan meininkiin niin huomaamatta, että välillä onkin kiva pysähtyä miettimään, mitä uusia taitoja on kerrytetty.
Ympärivuorokautinen nukkuminen ei tietenkään ole mahdollista, onneksi, tulis mutsin elämästä tylsää muuten. Mutta Minimen halu nukkua tuntuu välillä olevan vähäisempi kuin itselläni. Päikkäreitä selvästi vielä tarvitsee, kunhan vaan malttaisi ummistaa siksi aikaa silmänsä. Mutta joo, todellakin näin päin tämä unitouhu kuin toivottomat yöunet.
Mukavaa kesää myös sinne!
Nyt kun olen asiasta kysellyt, on käynyt ilmi, että Minime ei tosiaan ole ainut vauva, joka vain torkkuu päivisin. Mäkin odotan, että tyyppi itse tajuaisi, ettei jaksa hillua ilman paussia. Kaikki muut kun sen kyllä näkevät ja tajuavat.
Minime tykkää myös matkustaa junassa, metrossa ja kaupunkibusseissa. Lentokoneesta ei ole vielä kokemusta. Mutta vain autot ovat kirottuja. Niissä kun ei saa möllötellä mutsin sylissä. Ei auta minkäänlainen härpäkearsenaali. Tosin nyt viime reissulla auto ei ollut ihan niin hirveä kuin viimeksi.
Mahto olla nautinnollinen 80 kilometriä! Juna on onneksi autottoman perheen ystävä, mutta isovanhemmilla vieraillessa on pakko kulkea myös autolla. Saas nähdä, jos istuimen vaihto muuttaa suhtautumista. Silloin ei ehkä lisäksi enää ole niin hurja tarve imeä äidistä läheisyyttä 24/7.
Pääasia on tietenkin se, että lapsi nukkuu. Mutta se just ongelma onkin. Päikkärit ei maistu. Tai saattaa torkut vetäistä, kunhan tissi on suussa tai kantoreppua kuljettavalla tyypillä tarpeeksi rivakat askeleet. Mutta totta hitossa musta olis kiva välillä myös tehdä jotain muuta kuin olla tissitelineenä tai ratsuna näiden niin kutsuttujen päikkäreiden ajan. Noh, onneksi yöunilleen nukahtaisi vaikka pyykkikoriin.
Hassua! Itse en sitä samaa näköä niin kovasti huomaa.