Kun Minime päätti putkahtaa maailmaan raskausviikolla 34, ei meillä ollut kotona valmiina juuri mitään vauvaa varten. Eipä siinä, tyyppi pysyy tyytyväisenä tissillä ja rakkaudella, muu on vain plussaa siihen päälle.
Pikkusiskoni ja -veljeni käytössä olleen pinnasängyn olimme saaneet jo raskauden puolivälissä, mutta se kannettiin silloin suoraan ullakolle. Musta on pelottavaa, että jotkut vanhemmat petaavat vauvalleen sängyn valmiiksi jo ennen kuin mahaakaan näkyy. Meiningissä on kunnon kauhutarina-ainekset – siinähän oikein houkutellaan huonoa onnea raskaudelle. Ja ehtiihän pehmoinen vauvalinnake pölyyntyä pötsin kasvamista odottaessa.
Mutta nyt vihdoin sain Minimen unipesän valmiiksi. Olisi tietenkin voinut keksiä jotain tähdellisempääkin tekemistä – Minime kun ei nuku pinnasängyssä vaan välissämme. Nyt pinnasängyssä säilytetään lähinnä sinne tänne ajelehtivia puhtaan pyykin kasoja, jotka mä silitän ihan just. No onpa päheä pyykkinurkkaus sitten.
Starttasin pinnasänky prameaksi -projektin pinnasängynsuojuksista / laitapehmusteista. Yritin metsästää pupu- ja nallekuvioisten suojusten joukosta jotain graafista ja ryhdikästä, mutta metsästysretket olivat turhia. Harkitsin hetken, että olisin värjännyt Ikean valkoisen suojuksen vaikka tumman lilaksi, kirkkaan keltaiseksi tai vaaleanpunaiset mutsit järkyttäväksi mustaksi. Noita Ikean suojuksia kun tuli kirppareilla vastaan tuon tuosta.
Lopuilta päädyin ”uudelleen verhoilemaan” vanhan suojan Ikean alekankaalla ja mustalla kanttinauhalla. Musta-valkoinen kuviointi miellyttää pienenkin vauvan silmää ja kehystää komeasti monen kirjavat pussilakanat. Vasta asetellessani tekelettä sänkyyn, huomasin sen jäävän vajaaksi. Onneksi sängyn päät ovat umpinaiset, niin ei moinen haittaa kuin mutsin silmää.
Seuraava ongelma olikin pussilakanat. Lasten lakanoissa löytyy kivoja värikkäitä kuoseja, mutta vauvojen oletetaan kai nukkuvan makoisasti vain jos ympärillä on yliannostuksen verran hempeitä ällöpyllysävyjä. Suunnittelin ompelevani lakanat itse kierrätyskankaasta tai vaikka surauttavani yhdestä aikuisen pussilakanasta pari vauvakokoista. Hemtexin alelaarista löytyi kuitenkin jotakin ihanan raidallista. Minimen vihreä kapalopeitto on anoppini neuloma.
Pyjamabileseuraa Minimen pinnasänkyyn sen sijaan on jonoksi asti. Tällä kertaa kutsun ovat saaneet Hampurista hankkimani pöllötyyny, ystäviltämme lahjaksi saatu unipupu, äitini antama raitapaitapupu ja lettityttö, joka hänen oli ollut ”ihan pakko ostaa” siksi, että se muistuttaa minun vauva-aikojeni lempilelua, Lettipäätä.
Lettipää-nukke onkin kehystettynä Minimen sängyn yläpuolelle. Sen kanssa kaveeraa Amsterdamista hankittu kissakortti, joka muistutti aikoinaan haagilaisen opiskelijahuoneen seinällä kotona kehräävistä kissoistamme. Mukana on myös ystävämme, kulttuurigaselli Ainon, ottama kuva Minimestä. Tuorein hankinta on RK-designin käsinpainettu kuu-ukko -printti, jonka viiksien alla on hyvä vetäistä päikkärit. Minime ei vaan ole ihan vielä hokannut tätä asiaa.
Makuuhuoneemme verhot ovat eriparia. Vanhempien asukkaiden puolella hulmuaa valkoinen lakana, joka on saanut uuden tehtävän verhona. Minimen puolella kukkii Marimekon Siirtolapuutarha-kankaasta ommeltu verho. Vielä on testaamatta, mitenkähän psykedeelisiä unia näkee, kun tuota väriräjähdystä ennen nukahtamista tuijottelee lähietäisyydeltä. Jos meno Nukkumatin kanssa yltyy liian villiksi, tyynyn voi onneksi heittää toiselle puolelle sänkyä ja tyytyä tuijottelemaan valkoista seinää.
Verhon takaa kurkkii pupuvalaisin, jota himoitsin jo aikana ennen vauvaa, mutta kelasin sen menevän vähän liian Liisa Ihmemaassa -osastolle kolmikymppisen pariskunnan asunnossa. Mutta nyt mutsia sai leikittää ihan rauhassa. En mä itselleni vaan lapselle!
Maasta käsin meininkiä valvoo pinkki elefantti, jonka adoptoin Nürnbergiläisestä pikkuputiikista. Timanttisen meiningin kruunaa pinnasänkyyn lättäisty dimangitarra.
Jaa: