11/01/2012by Hanne / LähiömutsiEi kommenttejaPerhe-elämä

Vauvanhuoltotauko

Minime tykkää selvästi yllättää. Ei hän ennenkään ole kysellyt, olisikos nyt hyvä hetki. Joten mitäs sitä syntymistäkään ajoittaa kalenterintarkasti. Niinpä Minime parkaisi ja lujaa 3. tammikuuta 2012 kello 4.07, reilua kuukautta ennen laskettua aikaa. 
Mutsi ei hötikässä ehtinyt hankkia synnytysmanikyyria.
Tyyppi näytti syntyessään – nenä poskella ja tummat kutrit kinasta kikkuralla – ihan turpiinsa saaneelta eskimopeikolta. Mutta olihan se nyt heti maailman söpöin ja kaunein merenneitotyttö. Vääntelehti kuin mittarimato ja kömpi suoraan mutsin sydämeen.
Varaslähdöstä huolimatta Minime voi teräsvauvan elkein hienosti. Painoakin tyyppi oli ehtinyt kerryttää 2850 grammaa ja pituutta se oli venähtänyt 46 senttiä. Mutsikin voi superloistavasti – mitä nyt mun vaipat ei ole yhtään niin kuulit kuin Minimellä. 
Tuntuu, että äidinmaito on noussut rintojen lisäksi päähän, joten mielessä ei ole liikkunut kuin:
  • Se, joka onnistuu purkittamaan ne synnytyksessä äidin valtaansa ottavat hormonit, voi hallita maailmaa rakkaudella. Sen todistaa se, että mutsi rakastuu varpaitaan myöten parkuvaan, veriseen ja limaiseen tyyppiin, jonka takia on juuri joutunut kestämään repivää kipua.
  • Kätilöopiston sisäänajoliuskalla hermostuneena tupakoivissa isissä on jotain kummallisen hellyttävää.
  • Mitä ajatteli se Stockmannin myyjä, joka joutui pukemaan mulle päälle sovituksessa olevat imetysrintsikat. Itse kun jouduin pitelemään molemmin käsin iholla liivinsuojuksia, jotta en olisi aiheuttanut sovituskoppien kokolattiamattoon vesivahinkoa ja ikuisiksi ajoiksi jämähtänyttä mädäntynyttä maidonhajua.
  • Miten voi pärjätä näinkin tervejärkisenä, kun elämä kulkee kolmen tunnin sykleissä? Nyt mahdollisuus 15 minuutin päikkäreihin on kuin vaahtokarkkia leirinuotiolla istuville, kun ennen se olisi ollut kuin eteen kannettu pizza, josta saa syödä vain reunat. Ennen kymmenen tunnin yöunet näin talviaikaan olivat normaalit, nyt neljä tuo hurmioituneen olon, kun on nukkunut niin paljon.
  • Miten vauva voi tuoksua niin huumaavalta, vaikka kauneusrutiineihin kuuluvat vain vesipesut? Kunpa sen tempun osaisi vielä sittenkin, kun oppii itse hallitsemaan vessakäyntejään.
  • Mutsin päässä on tietty määrä tilaa numeroille. Opin juuri ja juuri muistamaan ulkoa Minimen henkilötunnuksen, mutta sen tieltä muistista poistui pankkikortin pin-koodi. Ja kun hoitajat kysyvät Minimen viimeisintä painoa, se pitää tarkistaa papereista. Ja älä edes kysy muista tyyppiin liittyvistä luvuista ja arvoista.
  • Miten joku joka syö niin vähän, voi paskoa kaksikymmentä kertaa vuorokaudessa?
  • Uskaltaisinkohan avata telkkarin ilman vaaraa siitä, että sieltä tulee a.) söpöjä eläimiä b.) se vaippamainos, jossa on vastasyntyneitä lapsia tai c.) Kauniit ja rohkeat -tason draamaa. Ne nimittäin laukaisevat taatusti hysteerisen itkukohtauksen hormonivuoristoradassa kiitävälle mutsille.
  • Ja etenkin: se joka pölli mun kätevästi mukana kuljetettavan kokoiset rinnat ja jätti tilalle nämä jättimäiset ja pinkeät pallotissit, huono vitsi hei!
Blogissa on siis pieni vauvanhuoltotauko. Ihmeteltävää on kertynyt suuren elämänmuutoksen verran, joten en varmasti malta kauaa olla avautumatta. Tällä hetkellä kuitenkin blogikirjoittamista jännempää on ihailla pienen ihmisen jättipituisia ripsiä ja nautinnollista ilmettä, kun vaipassa törähtää.
Jaa