En ole koskaan ollut mustasukkainen nainen. Johtuu kai kasvatuksestani, jossa tehtiin selväksi, että mustien sukkien vetäminen jalkaan on vielä tennissukkiakin kavalampi vaihtoehto. Mustasukkaisuus aiheuttaa katkeruutta, ahdistusta, riitoja ja pahimmillaan napin otsaan ja muutamat yhteisille lapsillekin. Ja yleensä mustasukkaisuudelle on ollut yhtä järkevät perusteet kuin mukuloiden viikoittaisille selkäsaunoille ”varmuuden vuoksi”.

Silloin tällöin suhtautumiseni on aiheuttanut Lähiöjepessä hämmennystä. Joskus hän on hämyisessä ravintolassa tullut kysymään, enkö minä lainkaan huomannut, miten paikan hemaisevin tsubu pisti täydellisesti meikattuja huuliaan myöten kaiken viehätysvoimansa peliin raahatakseen mieheni saaliinaan kotiin. Jep, huomasin kyllä ja huvittuneella mielenkiinnolla tilannetta myös seurasin. Mutta siinähän donna kiehnää ja pyörii, mitäs minä esitystä keskeyttämään.

Onhan se suorastaan imartelevaa tietää, että mieheni on muidenkin naisten mielestä uskomaton herkku. Myönnettäköön kuitenkin, että yhden kerran olen puuttunut yksipuoliseen soidintanssiin. Mutta sekin siksi, että Lähiöjeppe tuli pyytämään apua hätistelläkseen päärynäsiiderin sumentavin silmin metsästävän naislauman pois housunlahkeistaan. Mutta mustasukkaisuus, siinä pahuudessa en näe muuta hyvää kuin tsäänssit riidan jälkeiseen sovintosutinaan.

Sitten tuli positiivinen raskaustestitulos ja joku vipstaakeli aivoissani napsahti pois sijoiltaan. Vaikka mieheni vokottelija muistuttaisi enemmän hiirulaista kuin naista, minussa herää raivotar. Pantterin nopeudella singahdan paikalle ja muristen häädän muut naaraat reviiriltäni.

Koska raskauden aikana nainen toimii monesti alkukantaisten vaistojensa varassa, olen varma että tässäkin on kyse luolanaiseksi taantumisesta. Minulla kasvaa lapsi kohdussani, joten jonkun on vahdittava luolaa ja tuotava ruokaa pesään. Vieraan naaraan hajukin voi vaarantaa yleishuollon toimivuuden ja johtaa kantavan naaraan ja poikasen hitaaseen ja tuskalliseen kuolemaan.

Olen myös joutunut häpeillen myöntämään, että olen mustasukkainen siitä, että mieheni voisi halutessaan jatkaa raskauden aikana elämäänsä melkeinpä normaaliin tapaan ja lähteä vaikka krrrreisibailaamaan. Olen onnellinen, että meillä minä olen ollut se, joka on ravannut pitkin yörientoja sukkahousut mutkalla, kun Lähiöjeppe mieluummin vaikka vuokraa leffan. Mutta olen naurettavan katkera siitä, että hänellä edes on mahdollisuus olla kuin ennenkin. Lähteä kavereiden kanssa parille kaljalle ja hätistellä niitä pirun naisia kimpustaan. Sormus sormessa tekee hänestä vain paremman saaliin, sillä parhaat miehethän ovat legendan mukaan varattuja.

Mutta jos minä lähden baariin, mikään ei ole kuten ennen. Alkoholiton olut on itsensä huijaamisen lisäksi muiden asiakkaiden jekutusta, sillä heidän mielestään mutsi tuossa ihan selvästi vetää prosenteilla kerrostettua bisseä pötsiinsä. Lökäsaappaissa tanssilattia tuntuu niin paljon tahmeammalta kuin korkokengissä. Parasta olisi itse asiassa istua paikoillaan, sillä silloin ei tarvitse myöskään pelätä, että vatsa saa huojuvasta humalaislaumasta osumia. Mutta kun yhdessä paikassa kököttäminen aiheuttaa lamaannuttavan väsyn ennen puoltayötä.

Niin ja ne iskuyritykset, niitä ei enää mutsina saa osakseen. Jos sormus tekee miehestä vain haluttavamman, naisen kasvava vatsa tekee naisesta vain ihan liian kosketun, merkityn. Paitsi onneksi sentään Kallion kuumimmassa räkälässä, Roskapankissa, yritetään kaataa vällyihin myös kahdeksannella kuulla raskaana olevia. Ja keski-ikäisten Onnelassa, Königissä, olisi myös käynyt flaksi useammankin pikkutakkiäijän kanssa.

Jos tämä mustankipeys ei puristu ulos kropasta samalla kuin vauvakin, minä lupaan vetäytyä luolaani ja polttaa jok’ikisen mustan sukan nuotiossa.