”Voi miten ihanaa, sä saat jouluna syödä ihan mitä ja miten paljon sua huvittaa, kun oot raskaana!”
Mä en ole oikein ymmärtänyt ihmisiä, jotka ovat hekumoineet mulle moisilla lauseilla. Miten niin? Eikö raskaana ollessa juuri pidä katsoa tarkemmin, mitä sitä suuhunsa mättää? Jos en nyt ihan väärin muista, raskauden aikana energiatarve lisääntyy päivässä vain noin 200 kaloria, mikä täyttyy vaikka hotkaisemalla yhden avokadon.
Tai pari palaa suklaata. Ja jumaliste, sitä on tullut vedettyä sitten kuitenkin joulun kunniaksi. Kovat oli puheet, mutta kuusentuoksusta pehmentynyt mieli antoi periksi konvehtirasian kutsulle. Kautta kierojen raskaushormonien, normaaliminäni ei edes tykkää suklaasta!
Ahterin mittasuhteiden tutkiminen peilistä (voiko suklaapala imeytyä suoraan lössöksi ihraksi reisiin?) toi mieleeni kehotuksen käyttää tukisukkahousuja raskausaikana. Sukkikset kannattaisi kuulemma vetäistä jalkaan, jos kinttuihin on raskauden aikana kertynyt nestettä ja turvotusta. Omassa kropassani ihmisen jalkojen tilalle ovat ilmaantuneet norsumaiset ulokkeet, jotka eivät mahdu mukavasti kuin klonksuviin prätkäbuutseihin ja usealla villasukkavaralla ostettuihin hai-kumisaappaisiin.
Must-hankintalistan kärkeen tukisukkahousut pitäisi sijoittaa etenkin, jos suvussa on taipumusta suonikohjuihin. Tämän infopläjäyksen jälkeen vedin saman tien ähisten prätkäbuutsit jalkoihini ja suunnistin sukkiskaupoille. Suonikohjut tästä seksikkäästä valaskropasta vielä puuttuvatkin!

Lähiömutsin viimeinen kesä farkkushortseissa?

Tukisukkahousut osoittautuivat kuitenkin yhtä tehokkaiksi seksintappajiksi kuin suonikohjutkin. Vaikka kävin läpi kauppoja erikoisputiikkeja myöten, vastaan ei tullut raskausmallisina kuin mummovärisiä ja -paksuisia sukkiksia, joiden tekokuidut saivat aikaan välittömän hylkimisreaktion. Tiedän kyllä, että tukisukkisten tarkoitus on kiristää ja kuristaa, mutta nyt kun tavalliset nilkkasukatkin poraavat nilkkoihini vallihaudat, moisten kapistusten päälle kiskominen puistatti. Lisäksi kammotusten hinnat olivat 40–50 euroa, vaikka materiaali ei olisi kestänyt ainuttakaan kissojemme rakkaudenosoitusta.

Päädyin ostamaan testikappaleeksi muutamaa kymppiä halvemmat lentosukat. Nekin osoittautuivat kuitenkin jalkojen pakkopaidoiksi. Tekokuituiset kiristäjät kintuissani toivoin, että en vain päivän aikana joutuisi tilanteisiin, joissa kengät pitäisi ottaa pois. Jalkani hikoilivat tuskissaan niin, että sukkasillaan kulkiessani jätin perääni limaisen vanan. Lentosukkapäivinä kieltäydyin päivälliskutsuista, sillä halusin vain kotiin, jotta saisin kiskoa kuristajat pois jaloistani.
Pari viikkoa sitten investoin Weledan turvotusta laskevaan geeliin. Luonnonkosmetiikkamerkin lasipullossa oleva mönjä on myrkynvihreää ja tuoksultaan osastoa tajunnan räjäyttävä. Voi olla kiinni vankasta uskomuksestani tökötin tehoon, mutta ketarat todellakin ovat tuntuneet käsittelyn jäljiltä kevyemmiltä. Olen hinkannut mönjää iltaisin koipiini ja sen kuivumista odotellessa nostanut jalat ylös seinää vasten muutamaksi minuutiksi.

Miten muuten raskauskirjoissa pokalla kehotetaan naisia nostamaan turvonneet jalkansa ylös? Mulla moinen temppu ei ainakaan onnistu kunnolla ilman selällään makuuta. Ja kun vatsan tilalla on perunasäkki, selällään voi makoilla ilman tajunnan menetyksen pelkoa just ja just muutaman minuutin. Ja painaahan selällään rötkättely myös valtimoitalaskimoita-mitälie, joten kohdussa kasvavan lapsen hapensaanti saattaa vaikeutua. Vaikka kroppani ruhjoutumista raskauden aikana kammoksunkin, en mä sitä sentään Minimen terveyden edelle laita.

Oli miten oli, mutta ainakin turvotusta laskeva geeli on pätevä tekosyy kinua joka ilta Lähiöjepeltä pohjehierontaa. ”Muru, voisitko sä olla ihana ja levittää tätä mun jalkoihin, kun mä en oikein tän pötsin kanssa pysty?” Ja viaton hymy päälle. Toimii!
Jaa: