Neuvolan arvovaltainen lautakunta puolsi kuin puolsikin matkustamistani jouluksi Pohjanmaalle, supistuksista huolimatta. Siirtymisen tapahtuminen junalla sai tiukat tädit heltymään, kun automatkustaminen olisi ollut kinkkisempi juttu. Autottomuudelle pojot, jälleen kerran!
Lunta lakeuksillakaan ei ole kuin muutama kurainen läntti pellonreunoilla, joten ulkoilusuunnitelmani eivät olekaan toteutuskelpoisia. Minä kun ajattelin, että ulkoilma voisi freesata tätä röhnöttämisen jäljiltä tunkkaista oloa. Lenkkeily ja lepo eivät kuitenkaan neuvolalautakunnan mukaan ole sama asia. Kiero suunnitelmani olikin raskauteen vedoten pakottaa joku vetämään valasruhoani pitkin metsäteitä pulkalla, mutta nyt moinen meno muuttaisi tällä painolastilla tiet kyntöpelloksi.
Vatsalihaksia ja keuhkojen tilavuutta on sentään tullut harjoitettua. Perheeni on sen verran lystikästä väkeä, että olen nauranut parin viime päivän aikana niin, että hyvä kun ei vauva ole tullut housuihin.
Tonttutunnelmista huolimatta minulta ja Lähiöjepeltä ei tänä vuonna ole kukaan saanut joulukorttia. Yleensä tykkään näperrellä kartonkia ja haistella kuumaliimaa, mutta tänä vuonna on tässä ollut kaikenlaista. Kelasin, että hommasta olisi tullut stressi, joten samalla koko touhun pointti olisi hävinnyt. Kortitta siis jäitte, tekin ihanat, jotka terveisillä olette meitä lähiöasukkaita muistaneet.
Mietiskelin, että seuraavana jouluna ystävien ei enää tarvitse kärsiä mun rakkaudella maalaamista epäsymmetrisistä lumiukoista ja joulukuusista. Ensivuodesta eteenpäin istutan kameran eteen Minimen, sitä seuravana vuonna lisään asetelmaan vaikka hyasintin ja kolmantena vuonna joulunpunaisen nallen ja niin edelleen. Tiedättehän te kuvion, vaivatonta ja informatiivista samalla kertaa.
Sitten tajusin; onhan mulla jo nyt moniakin kuvia Minimestä! Päätinkin askarrella teitä kaikkia ilahduttamaan kortin, joka vetää sanattomaksi. Ihan itse tein, kyllä tuli hieno!
Oi kiitos kortista! Tää oli kyllä…eriskummallisin mitä olen nähnyt.
No, ensi vuotta odotellessa. Kyllä sellaisille alle yksivuotiaille on jo ihan kivoja tonttupukuja, usko pois.
Ja terveiset Karjalasta – tänään leivoin crocsit jalassa karjalanpiirakoita. Not my usual stuff.
Mainiota. Joulua. Kiitos kortista. Tämä on eittämättä omatekemistäsi paras 😉 Tähän sydän. Huomenna nähdään muruset! Suvi
Ullanlinnan bööba: Ole hyvä! Jouluhalin rutistan jälkitoimituksena! Minimellä ei siis ole vaatetusongelmia ensi vuonna, hän on tonttu marraskuusta tammikuuhun. Ja lakeuksilta terkut takaisin karjalaan! Mutta katokkin, että et vahingossa pakkaa niitä crocseja mukaan ullanlinnaan – karjalanpiirakoita voi kyllä yllätysvierailijoita varten vähän varata!
Suvi: Joo, itekkin olin ihan, että mitens sitä tommosen on aikaan saanutkaan! 😀 Oli ihana nähdä eilen, pussa!
Pieniä on silakat joulukaloiksi….vai oliko hän silakkkkka??????
Ano: En oo ihan niin syvällä mutsimeressä vielä, että ymmärtäisin silakoiden ja haukien päälle. Toisin sanoen nyt ei mutsin lanttu leikkaa. Mutta jos yhtään tulkitsin oikein, tässä vastaus: pieni se on vielä, siksi onneksi vielä uiskentelee kohdussa, vaikka supisteluista päätellen pitää mestaa nykyään lähinnä katiskana.
Minä olen oikeasti saanut tuollaisen joulukortin ja ekana meille tuli miehen kanssa mieleen, että onks tää tarkoituksella Mr. Hankeyn näköinen? Ei vissiin ollut. Ei kehattu kysyä lähettäjiltä.
😀 Mäkin olisin voinut oikeasti tuon lähettää, jos olisin ajoissa tajunnut. Sen verran pitää olla kreisimeininki myös jouluna, haha!