Kävin ennen Kambodzan-matkaa etsimässä kirpputoreilta hellevaatteita. Edellistalvi Balin kuumuudessa ja kosteudessa kulutti kaikki trooppiseen säähän sopivat riepuni niin puhki, ikitahraisiksi ja lopulta homeisiksikin, että lähes kaikki oli pakko heittää roskiin, sieluni viheromatunto eiiiii huutaen.

No mitä kirpputorikierroksien jälkeen repustani sitten löytyi? Kaksi villapaitaa, yksi nahkahame ja yhdet nahkashortsit. Eh. Ei oltu ihan hellemeininkeihin valmistauduttu kirppareillakaan, joten hairahduin tutkimaan rekkien muita aarteita.

Kambodzaan lähtivät lopulta mukaan järjestötyökelpoinen ja mukava matkavaatearsenaali, mutta pohjoisempiin olosuhteisiin paremmin sopivat kirpputorisaaliitkin ovat löytäneet paikkansa arjessani ja päälläni. Etenkin nahkahame on saavuttanut garderobissani paikan, jota tyyliblogeissa kai kutsuttaisiin luottovaatteeksi. Sille voisikin suoda ihan oman postauksensa myöhemmin.

Näissä Riikan blogi -Riikan ottamissa kuvissa (kiitos muru!) päälläni on kuitenkin nahkashortsit ja toinen kirpputorivillapaidoista. Hintaa kumpaisellakin 3 euroa kipale. Shortsit ovat myrkynvihreät – tai nätimmin kuvailtuna vihreät kuin suolakurkku – ja sillä kieroutuneella tavalla rumat, että ne ovat jo hienot. Shortsien paksu nahka on kulunut ja muokkaantunut edellisen käyttäjän tai käyttäjien kintuissa, ja jostain syystä voin kuvitella pöksyjeni nähneen entisessä elämässä paljon saksalaisia hämyisiä baareja ja täysiä kaljakolpakoita.

Suolakurkkuisten shortsien kaveriksi tarvitaan tietenkin jotain sinappista. Villapaidan sävyn murrettu keltainen on vaatevärieni suosikki. Äitini osti minulle lapsena paljon keltaisia vaatteita, koska hänen mielestään keltainen sopi minulle niin hyvin (vaaleapiirteinen pikkusiskoni kulki samoista syistä sinisissä vaatteissa), ja kai sävyn eri variaatiot tuttuudessaan tuntuvat siksi niin hyvältä. Ja sinappinen sävy on siitä jännä, että se näyttää kivalta niin muiden murrettujen sävyjen kaverina kuin pastellivärikarttaan sekoitettuna.

Sinappinen villapaita on hyvä esimerkki siitä, miten villavaate säilyy hyvänä vuosikausia. Tämä villapaitani tosin ei välttämättä näppituntumalta ole sataprosenttista villaa, ja käytössä kuluneesta pesulapustakaan asiaa ei voi tarkistaa. Oli miten oli, villapaita oli kirpparirekissä hurjan nyppyisessä kunnossa, mutta en vain voinut vastustaa sen venepääntietä, erilaisilla neuloksilla leikkivää pintaa ja karheaa villapintaa. Kotona pesin paidan hellävaroin villapesuaineella, tuuletin pakkasessa ja harjasin. Pahimmat nypyt nappasin pois nukkaleikkurilla. Eihän siitä kuin uusi tullut (pitäisi ehkä uskaltaa käyttää nukkaleikkuria vielä rohkeammin), mutta juuri sopivan rouhea seikkailupaita. Toisin kuin vaatekaappini ohuet  ja pehmeät merinovillamuruset, tämän kanssa uskaltaa lähteä pyörimään Kallion lisäksi myös metsään.

Jaloissani olevat kengät ovat nekin ainakin elämänsä toisella kierroksella. Löysin vintage-Pomarit kesällä Pohjanamaan-reissullamme Merikaarron kirpputorilta. Ostimme silloin ystäväni kanssa muovipussillisen vaatetta ja kenkiä, ja hinta oli viisi tai kaksi euroa koko pussista –  miten vain, hykerryttävän edullinen säkillinen käytettyä onnea.

Asukokonaisuuden hinta siis 6 euroa ja kymmeniä senttejä päälle. Niin no ja sitten tasoittamaan Falken 40 euron merinovillasukkahousut. Alkavat muuten kaikki kolme kauden alussa ostamaani villasukkahousuparia olla niin pahasti haaroista ratkenneet ja varpaista reikiintyneet, että lumen ja pakkasen ihanuudesta huolimatta odotan jo kovasti puuvillaisiin (ja edullisempiin) sukkahousuihin siirtymistä. En nimittäin aio enää tälle talvea sijoittaa latiakaan villasukkahousuihin, vaikka kuinka vilukissa olenkin.