Innostukseni kynttilöihin on kuluneen syksyn aikana saanut jo hieman maanisiakin piirteitä. Kai siinä käy niin, kun useamman vuoden ajan on nautiskellut kynttilän lempeästä kajosta vain silloin tällöin kahviloissa ja ravintoloissa.
Ehdimme elää 10 vuotta kissaperheellistä elämää, jona aikana kynttilät pölyyntyivät lipaston laatikoihin ja unohtuivat. Kerran vuosia sitten koitin vähän fiilistellä kynttilänvalossa, kunnes kaikesta yltiöpäisen kiinnostunut ja hieman hömelö Pekko-kissamme kävi istumassa kynttilän päälle ja sytytti häntänsä palamaan. Kissa itse ei edes tainnut tajuta tapahtunutta – mitä nyt kummasteli silmät selällään pahaa hajua ja minun hätääntymistäni. Mustaan puuhkahäntään tullut lovi sai ajan kanssa uuden karvapeitteen, ja jälkikäteen tilanne jo vähän nauratti. Mutta säikähdin silti niin pahasti, että en sen koommin kaivanut kynttilöitä esiin.
Vasta tänä syksynä aloin ymmärtää meidän olevan nykyään kissaton perhe. Alma-kissan kuolemasta tulee keväällä kolme vuotta. Ja minähän olen nyt ihan höpsähtänyt kynttilöihin. Vanhempieni vanhat Iittalan Festivo-kynttilänjalat ja erään kuvausprojektin ohessa saamani Iittalan Nappula-kynttilänjalat kulkevat pitkin päivää pöydän kulmalta toiselle.
Sytytän kynttilän useasti jo aamupalalle, ellei sitten ole enemmänkin sellainen kaurapuurot pitkin seiniä aamu. Lapsetkin tietävät käydä sammuttamassa muut valot siinä vaiheessa, kun istumme ruokapöytään ja sytytän kynttilän. Koen jotain hassua ylpeyttä siitä, että hekin ymmärtävät ja aistivat, miten koko aamun ilmapiiri muuttuu ihan vain yhdellä tai kahdella kynttilällä. Hentoinen liekki tuntuu laskevan stressitasoa ja kiireentuntua vähintään 70 prosenttia.
Tykkään eniten Havin kynttilöistä. Ostan yleensä antiikkikynttilöitä, mutta toisinaan myös kruunukynttilöitä. Pidän ajatuksesta, että käyttämäni kynttilät tulevat tuosta ihan läheltä, Havin Riihimäen tehtaalta. Havin kynttilät myös palavat tasaisesti ja pitkään, minkä lisäksi käyttämissäni Havin kynttilöissä on Ympäristömerkki. Tekin varmaan tiesitte, että ei ole ihan sama, minkälaisista kynttilöistä polttaa kotinsa huoneilmaan pienhiukkasia.
Sitä vain ihmettelen, miksi suurin osa sisäänostajista ei uskalla ottaa kauppojen valikoimiin kuin Havin valkoisia kynttilöitä ja ehkä jouluaikaan sähäkästi vähän punaista? En voi olla Suomen ainut ihminen, jonka mielestä kotia on kiva kaunistaa muillakin kuin valkoisen eri sävyillä.
Menin ihan sekaisin kynttiläonnesta, kun pitkään remontissa ollut lähikauppamme Hertta aukesi. Siellä kun oli hyllyssä Havia monessa pastellisessa sävyssä. Lappasin ostoskärryyn hölmön onnellisena pehmeän korallisia, hempeän minttuja ja lumisen vaaleansinisiä kynttilöitä. Olin jo kassalla, kun palasin hakemaan vielä muutaman paketin lisää. Jos vaikka värit loppuvat maailmasta ennen seuraavaa kauppakäyntiä!
Kun kynttilöissä oli väriä, oli aika ehostaa rumat tulitikkurasiat. Taisin jo mainita hieman höpsähtäneeni näihin kynttilähommiin? Kynttilät tietenkin sytytetään tulitikuilla, sillä sytkäri ei pääse lähellekään samaa tunnelmaa. Leikkasinkin tulitikkurasioiden molemmille puolille askartelulaatikosta löytyneestä Marimekon mainoslehtisestä palaset. Liimaa vähän väliin, ja valmiina olivat Marimekko-kuosiset tulitikkurasiat, joita ei tarvitse piilotella lipaston laatikoissa.
Taidan suhtautua kynttilöiden polttamiseen pian lähes samalla intohimolla kuin japanilaiset teeseremonioihinsa.
Oletko tutustunut desicon kynttilöihin? Fiskarsin ruukissa valmistetut kynttilät ovat aivan mielettömän ihania. Kynttilän pinta on tasaisen pehmeän värinen, värejä on paljon ja kynttilät palavat todella kauniisti.
Meillä myös lapset jo pyytävät sytyttämään kynttilän aamiaispöytään. Kun takkaa/uunia ei ole, kynttilästä saa sen lämmön ja valon tunnelman, mitä tuli tuo kotiin.
No enpä ole ainakaan tietääkseni tutustunut! Enpä olisi nimen perusteella tajunnut niiden olevan Suomessa valmistettuja. Nettisivut saivat myös vakuuttuneeksi laadusta. Ja oi oi oi, mitä värejä! Näemmä myös jälleenmyyjiä on aika kivasti etenkin Helsingissä, ja nettikauppakin näytti toimivalta. Pitää ehdottomasti tutustua näihin, kiitos vinkistä!
Eikun hei, olen mä näitä testannut! Paketointitapa näytti niin tutulta, ja tajusin, että olen ostanut Desicoa Pop up kemuista. Ihania sammaleen vihreitä kynttilöitä, jotka paloivat pitkään ja tasaisesti. En tajunnut, että ne olivat Suomessa tehtyjä! Hienoa, ihan ehdottomasti ostan niitä myös jatkossa, kun satun kaupaan, jossa Desicoa myydään.
Teillä taitaa lapset olla jo sen verran isoja ettei kynttilöitä tarvitse vahtia kauheasti? Meillä on sen verran pieniä (molemmat alle 2 v) ettei vielä uskalla heidän valveillaoloaikana sytyttää kynttilöitä vaikka mieli tekiskin. Iltaisin kyllä tunnelmoin jos vauva on malttanut mennä ajallaan nukkumaan 🙂
Joo, lapset ovat tosiaan sen verran isompia, että ei tarvitse kynttilöiden kanssa olla niin varovainen, etteikö vaikka ruokapöytään voisi muutamaa sytyttää. Mutta kyllä se pitää heti ruokailun jälkeen sammuttaa, kun ei katse ole pöydässä koko ajan 🙂
Eastonin Cittarissa oli myynnissä Havi’s-kynttilöitä. On kai Havin valmistamia. Ne pöytäkynttilät on kauniita, kun niissä on kauniita kuvioita pinnassa.
Cittareissa onkin varmaan isompi valikoima kynttilöitä. Pitääkin käydä kurkkaamassa joskus ihan vain kynttilöiden takia isommassa marketissa 🙂
Kiitos päivän nauruista. En tiedä miksi tuo kissan palava häntä nyt huvitti niin kovasti 😀
Haha, ole hyvä 😀 Nykyään se naurattaa muakin, mutta silloin en kyllä yhtään. Onneksi ei käynyt pahemmin – ja kissa itsehän ei edes tainnut tajuta, mitä tapahtui 😀
Moi Hanne!
Tämä juttu on kiva ja tunnelmallinen, mutta sitä lukiessani huomasin, että rivi riviltä olin varovaisempi sen suhteen, mitä tällä kertaa mainostat. Ahaa, kynttilöitä, ahaa, kynttilänjalatkin on saatu. Kaupallisia yhteistöitä on täällä nykyään jo tosi paljon – niin paljon, että niitä välttääkseni välttelen jo välillä lukemista.
Ymmärrän hyvin, että teidän perheen kauraryynit ostetaan näillä rahoilla ja minusta on tosi ok, että blogit hiljalleen kaupallistuvat. Kuitenkin jo jonkin aikaa on tuntunut, että jotain on kadonnut siitä alkuperäisestä Lähiömutsista, jonka takia olen pysynyt kyydissä kolmisen vuotta. Yritin miettiä mistä on kyse, ja minun kohdallani kyse on kai tästä kaupallisuuden määrästä. En laskenut tarkemmin, mutta selasin äkkiseltään kolme sivua postauksia läpi – niistä yhdessä ei ollut ilmeisesti saatua tuotetta (Islannin langoista neulottu takki).
Kirjoitat hauskasti ja arvostan monia valintojasi arjessa – esimerkiksi töiden ja perheen yhdistämistä luovasti – jo näiden takia lukisin mielelläni jatkossakin juttujasi. Kuitenkin tuntuu siltä, että yhteistyö yhteistyön perään vie blogista aitouden maun – tuntuu jotenkin halvalta klikkailla päivästä toiseen oikeastaan vain katsomaan mainoksia. Semminkin, että olet lahjakas tarinankertoja ja usein paketoit mainokset houkutteleviin kääreisiin.
Jos siis näin lukijana minun sopii toivoa, niin olisi mahtavaa jos pystyisit hieman tarkistamaan kaupallisten ja ei-kaupallisten postausten suhdetta. Sillä tavalla meiniki pysyisi elämänmakuisena – se kun on mielestäni blogisi paras puoli.
Moikka! Kiitos palautteesta. Harmi, että koet Lähiömutsin olevan kaupallista postausta toisen perään. Varovainen ei kannata olla – jos kyseessä on kaupallinen postaus, kerron sen ihan ensimmäisenä postauksessa 🙂
Tämä ei siis ollut kaupallinen postaus, enkä laskuta tästä yhtään ketään. Kerron kyllä kynttilöiden merkin, koska mielelläni niitä suosittelen, mutta en ole tehnyt minkäänlaista yhteistyötä Havin kanssa. Saadut kynttilänjalat eivät liity varsinaisesti blogihommiin, mutta koska tahdon kaiken olevan avointa, kerron saaneeni ne työhommien kautta.
Tuntuu, että välillä blogeissa juuri se avoimuus on ongelma. Kun kirjoitin vaikkapa kulttuurielämyksistä ja kosmetiikasta toimittajana lehtiin, en koskaan kertonut saaneeni niitä palveluita / tuotteita. Se vain ei ole perinteisessä mediassa tapana, eikä mikään ohjeistus sitä vaadi. Olisi joskus kiva kuulla lehtiä ja blogeja lukevien ajatuksia siitä, miksi nämä ovat eri asia. Vai eivätkö ihmiset ehkä tiedosta, että eivät vaikka Hesarin kulttuuritoimittajat tai naistenlehtien kauneustoimittajat ole ostaneet arvioimiaan tuotteita itse? Kuulisin tästä mielelläni ajatuksia. Miksi saatu tuote laskee bloggaajan työn uskottavuutta, mutta ei toimittajan?
Oma rajani on, että teen maksimissaan kaksi yhteistyöpostausta viikossa. Välillä olen keskustellut muiden bloggaajien kanssa tästä, ja jotkut eivät ymmärrä, miksi pidän niin tarkkaa rajaa. Jos aihe sopii blogiin, mitä sillä on väliä, vaikka tekijä olisi voinut laskuttaa jokaisesta postauksesta? Ymmärrän sen ajatuksen tosi hyvin, mutta olen silti tahtonut pitää rajan.
Mikä sinun mielestäsi olisi hyvä raja? Viimeisin yhteistyö on ollut viime viikon tiistaina, sen jälkeen on tullut viisi postausta, josta en laskuta yhtään ketään. Huomenna on tulossa yhteistyö mahtavasta projektista, jota nuorten parissa työskentelevä säätiö tekee yhteistyökumppanini rahallisella tuella.
Luulen, että yksi selitys kaupallisuuden vaivaavuuteen (!) on blogi-genren muuttuminen. Aloin lukea perheblogeja ehkä vuonna 2012. Silloin meininki oli erilainen: enemmänkin käytiin kylässä kuin showroomissa, Puutalobabyt ja Isyyspakkaukset kirjoittivat omasta pienestä piiristään, itse ostetuista kestovaipoista ja heittoaisan mysteeristä. Vuosien saatossa maailma on muuttunut ja vaikka bloggaajat ovat pelanneet ihan avoimin kortein, lukijana en oikein meinaa päästä eroon vanhasta lukutavastani. Toisin sanoen tulen blogiin edelleen kuin kylään, ehkä hakemaan kuulumisia ja jotain pallottelupintaa omille ajatuksilleni. Yhä useammin tunnen kuitenkin tupsahtavani mainoksen äärelle – vaikken sitä siis oikeastaan hakenutkaan.
Perinteinen media on muuttunut tässä suhteessa paljon vähemmän. En ole naistenlehtien kuluttaja juuri muulloin kuin kampaajan penkissä, mutta käsitykseni mukaan 2000-luvulla lukemani Demi oli kauneuspalstoiltaan ihan yhtä mainos kuin nykyäänkin. Lähestyn siis naistenlehteä ihan eri tulokulmasta kuin blogia, sillä se on jonkin sortin journalistinen mainos ollut aina. Eli vaikka naistenlehdet ja perheblogit varmasti kuuluvat samaan genreperheeseen, niiden historia on kovin erilainen eikä niitä sitä myöten voi mielestäni yksi yhteen verrata.
En olisi mutu-tuntumalla uskonut, että kaupallisia postauksia on vain kaksi viikossa. Tästä kun selasin muutaman sivun taaksepäin, katsoin että käsirasvoista ainakin osa oli saatu, juustot syötiin Kantolan kekseiltä, oopperassa olit kutsuttuna ja Melli oli piffannut vaatteet. En tiedä millainen diili tarkasti ottaen on ollut näistä kunkin takana, mutta kaltaiselleni rivimutsille näistä mikäänhän ei ole saatavilla ilman että vingautan Visaa. Olivat ne siis teknisesti yhteistöitä tai ei, koen, että tekstisi tarkoitus on saada minut ostamaan jotakin. Ja tämä on siis se, mikä vaivaa.
Kuten sanoin, en vastausta kaupallistumista sinänsä, ymmärrän että bloggaajan on saatava ansionsa. Ehkä eniten suren sitä yleistä tunnelman muuttumista, jonka koen tähän liittyvän. Olen saanut suurimman vertaistuen täältä silloin, kun olet pohtinut elämää kahden lapsen äitinä, omaa jaksamistasi, jakanut päiväkotiarjen kokemuksia tai vaikka puolustanut äitiyteen hurahtamista. Näistä yksikään ei ole sisältänyt linkkiä mihinkään, ja silloin kirjoitus tuntuu jotenkin… rehellisemmältä? Vilpittömämmältä? Samaistuttavalta? Jotain sellaista.
Vastaukseni viimeiseen kysymykseesi on siis epämääräinen. En osaa sanoa tarkkaa määrää, mutta toivon, että vähän nykyistä useammin täällä voisi lukea tekstejä, joissa ei ole mukana tuotteita tai palveluja. Saatko ajatuksestani kiinni?
Nyt on kyllä ensin puollustettava vanhana toimittajana lehtiä 🙂 Mä tein arviot esimerkiksi kulttuuririennoista ja kosmetiikasta ihan samalla pieteetillä kuin nyt bloggaajanakin, ja uskon, että suurin osa nykytoimittajistakin niin tekee. Mä itse mielelläni luen muiden arvioita ja kokemuksia esimerkiksi elokuvista tai museoiden näyttelyistä. Täällä Helsingissä kun on niin ilahduttavan iso tarjonta, että kaikkeen ei aika riitä. Mielelläni siis muiden kokemuksista haistelen, kannattaako. Toki myös kiinnostun esimerkiksi jostain itselleni ihan uudesta teatterinäytelmästä blogien tai perinteisen median kautta, mutta itselleni ei siitä tule fiilistä, että mua pakotetaan nyt ostamaan jotain.
Hyvä muistutus muuten, että sinulle ja monille muille lukijoille ei varmasti ole selkeää, miten ansaintalogiikka menee. Siitä pitäisi ehkä kirjoittaa laajemmin ihan postaus. Mutta lyhyesti: jos postauksen edessä heti ensimmäisenä on maininta kaupallinen yhteistyö, se tarkoittaa, että laskutan postauksesta tahoa, jonka mainitsen siinä alussa myöskin. Mutta jos kerron vaikka arvostelukappaleena saamani kirjan perusteella heränneistä ajatuksista, mutta se ei ole yhteistyö, en laskuta siitä mitään. Sama juttu kulttuuririentojen kanssa, joissa olen käynyt kutsuttuna, tai testiin saatujen kosmetiikkojen kanssa.
Jokaisessa työssä on työsuhde-etunsa, ja bloggaajana ne ovat kieltämättä tosi kivat. Kuten nyt vaikka kutsut tulla elokuvien pressinäytöksiin. Niillä eduilla ei kuitenkaan elä (okei, välillä saan myös ruokaa, joten niillä periaatteessa jopa elää haha).
Hyvä herättely tuo, että vaikkapa kirjoitukseni ensimmäisestä oopperakokemuksesta tuntuu siltä kuin pakottaisin ostamaan jotain. Ei oikeasti ollut tullut mieleenkään moinen, sillä itse en lue vaikkapa kulttuuriarvioita niin.
Mutta mielelläni esimerkiksi kosmetiikoissa – joita ihmiset yleensä ostavat joka tapauksessa – ohjaan ostokäyttätymistä luonnonkosmetiikan suuntaan.
Mä kirjoitan toki edelleen myös vaikkapa äitiydestä. Faktahan vain on, että ihmeteltävää sillä saralla on vähemmän nyt, kun lapset ovat isompia. Blogissa pidän juuri siitä, että blogi elää kirjoittajansa mukana ja tämän mielenkiinnonkohteiden mukaan. Jos tekisin vielä juttuja vaikkapa Vauvaan, kirjoittaisin vuodesta toiseen niistä samoista aiheista, jotka eivät totta puhuakseni itseäni enää kiinnosta juuri ollenkaan.
Lukijoiden toiveiden välillä tasapainoilu on välillä tosi tosi hankalaa. Jos olet ollut mukana kolme vuotta, tiedät varmasti, että kuuntelen teidän ajatuksia tosi herkästi. Teitä on tosi paljon, mikä tekee vaikeaksi kaikkien miellyttämisen. Multa on pyydetty postauksia, joissa kertoisin käyttämistäni tuotteista ilman kaupallisia kytköksiä. Kun sitten esimerkiksi tässä postauksessa tein niin, sinä ja painettujen sydämien mukaan moni mukaan ei siitä pitänyt. Luullaan, että piilomainostan jotain, vaikka vilpittömästi tahdoin kertoa kynttiläfiilistelystä ja samalla toisten lukijoiden toiveet huomioonottaen kerroin myös kynttilöiden merkin.
Mä olen ollut kirjoittamassa tästä kummallisesta riittämättömyyden tunteesta kirjoittajana useasti tänä syksynä, mutta ehkä tästä sain nyt viimeisen kimmokkeen siihen 🙂 Välillä tuntuu, että repeän keskeltä kahtia, kun yritän pitää kaikki tyytyväisinä.
Tuohon arkisuuteen ja sen kaipuuseen ajattelin sellaista, että alkaisin taas ensi vuonna tehdä arkikuvasarjaa, joka pari vuotta sitten oli kovin suosittu. Sillä tavalla saisin väylän kertoa arkisia juttuja ilman että niissä välttämättä on päätä, häntää tai sen suurempaa punaista lankaa. Seurasitko sitä postaussarjaa? Tykkäisitkö sen paluusta?
Toivon muutenkin, että tuleva vuosi on vähän armollisempi kuin tämä kulunut syksy. Elämässä tapahtuu asioita, joihin liittyy niin paljon muutakin kuin oma napani, joten ne asiat jäävät blogin ulkopuolelle. Mutta samalla ne ovat vaikuttaneet kai siihen, miten paljon pystyn itsestäni puristaa ulos ajatuksia ja mietteitä tänne blogiin.
Vielä iso kiitos palautteesta ja ajatuksistasi. Koitan jotenkin ympätä asiat niin, että mahdollisimman moni lukija olisi tyytyväinen 🙂
Niin, tuossa alempana kirjoitat juuri niin kuin asiat ovat: et varmasti voi tehdä muuta kuin sellaista blogia, joka on sinun näköisesi – ja juuri sellaisenahan se on meitä kiehtonut jo vuosien ajan.
Arkikuvahaaste kuulostaa kivalta!
Tsemppiä syksyyn, pian on onneksi joulu. Toivottavasti pääset siihen rauhoittumaan!
Blogissa ihanuus on tosiaan se, että voin tehdä juuri sellaista ns. paikallismediaa kuin tahdon ja jonkalaista itse tykkäisin lukea. Nyt kun voin sitä onnekseni tehdä työnäni, tietenkin sinun ja muiden lukijoiden toiveita ja ajatuksia pitää ottaa tosi tarkasti huomioon myös. Siksi arvotan jokaista ajatusta ja rakentavaa palautetta, jonka saan. Kiitos siis Maria, että ehdit sellaista antaa!
Arkikuvahaaste oli tosi kiva vuoden projekti, josta jäi itselleni ja perheelle mahtava muisto vauvavuodelta. Nyt olisi hauska nähdä, minkälainen siitä muodostuisi vähän isompien lasten kanssa 🙂
Rauhoittuminen joulunviettoon tulee kyllä varmasti tarpeeseen muillakin kuin itselläni. Lempeyttä sinne arkeen, ja toivottavasti tulet kylään tänne lähiöön niin kauan kuin vain ovet ovat auki 🙂
Hei!
Olen pitkälti samaa mieltä Marian kanssa liiallisesta kaupallisuudesta, vaikkakin kaupallisuus tässä blogissa on monia muita blogeja paremmin toteutettu. Maria osasi mielestäni hyvin kiteyttää pointin siitä, että lukijalle on aikalailla yhdentekevää, esiintyykö kaupallisuus yhteistyöpostauksien (ns. laskutettavien) muodossa, vai sellaisissa postauksissa, joissa mainitaan saaduista tuotteista tai palveluista. Vaikka kirjoittaja laskuttaa vain yhteistyöpostauksista, kaikenlainen kaupallisuus, myös ”pelkästään” saadut tuotteet näyttäytyvät lukijalle mainontana.
Nautin edelleen blogin lukemisesta ajoittain, mutta yhdyn Marian näkemykseen lisääntyvästä kaupallisuudesta.
Moi!
Tosi harmillista, että koet niin. Mä olen nyt kovasit miettinyt tätä. Vaikka kuuntelen teitä lukijoita tarkasti, aioin kuitenkin jatkossakin kirjoittaa esimerkiksi teatterikokemuksista, kirjoista, kosmetiikkatuotteista, lapsille tarkoitetuista palveluista, museoista ja sen sellaisista, jotka olen saanut työni puolesta kokea ja testata. Ihan samalla tavalla kuin kirjoittaisin, jos tekisin vielä duunia toimittajana lehtiin. Mitä nyt Lähiömutsissa voin tehdä kaiken just omalla tavallani (ja kirjoitan tekstiini, että pavelu / tuote on saatu, toisin kuin tein toimittajana). Osa näkee sen mainoksena, mutta toivon osan näkevän sen kuten minä tehdessäni Lähiömutsia ja lukiessani esimerkiksi Hesarin kulttuurisivuja: mukavana juttuna, ns. palveluksena, lukijoille ja mielekkäänä lukukokemuksena.
Olen huomannut saman mitä Maria kokee joidenkin blogien suhteen ja joitakin olenkin lakannut lukemasta.
Mutta, mua ei kaupallisuus haittaa niissä blogeissa joita edelleen vielä säännöllisesti luen. Minulle blogit ovat nimenomaan hyvä korvaus naistenlehdille: juoruja, elämäntarinoita, uutisia, ajankohtaisia asioita, enemmän personoituja mainoksia… Minulle osa syy blogien lukemiseen on juuri saada kaupallista tietoa, vaikka toki rakastan myös lukea paljon ihan niitä jokapäiväisiä postauksiakin.
En asu itse Suomessa, enkä lue paljon suomenkielistä tekstiä. Siksi musta on ihanaa lukea suomeksi hyvin kirjoitettuja Lähiömutsin-postauksia, (ja paria muutakin perheblogia). Mielelläni siis luen niitä kaupallisiakin postauksia jos se on tapa tukea Lähiömutsin toimintaa. Ja nyt vielä kuuntelen podcastit kans 🙂 Kiitos paljon!
Ihana kuulla, kiitos <3 Kaipasin tätä vahvistusta juuri tänään. Vaikka kuuntelen herkästi lukijoiden toiveita, on mielestäni tärkeää myös tehdä juuri sellaista blogia kuin itse toivoisi voivansa lukea. Mä itse pidän juuri sellaisesta kattauksesta, jossa on nuo kertomasi elementit. Tasapainoiluahan se vaatii, eikä aina irtoa niin päräyttäviä ajatuksia elämästä kuin ehkä pitäisi.
Niin kiva voida olla sinulle yksi väylä, jolla pitää yllä suomen kielen taitoa ja merkitystä arjessa 🙂