Raksapäiväkirjaan on kertynyt sekä rakkaudentunnustuksia uudelle kodillemme että ärsytyksen kärventämiä huomioita asioista, jotka ovat kesken, typerästi tehty tai muuten vain vitutuskäyrän nostattavia. Tällä kertaa huonosti nukutun yön ja takkuisen päivän jäljiltä remppamuija avaa päiväkirjastaan ne ärsytyksen kärventävät muistiinpanot. Sori.

Me olemme asuneet uudessa kodissamme ja vielä keskeneräisen remontin keskellä nyt reilun viikon ajan. Sinä aikana ollaan saatu suurin piirtein valmiiksi eteinen. Luulin tässä vaiheessa käyttäväni iltani uusien tapettien pohdintaan ja seinien värisävyjen vertailuun, mutta oikeasti käytän aikani yrittäen löytää jostain muuttolaatikosta pampulaa kadonneen tilalle tai edes puhtaita pikkuhousuja. Lasten kanssa muuttaminen todellakin menee sille nextille levelille.

On ollut yllättävää, että keittiöttömässä elämässä lieden tai uunin puuttuminen ei ole ollut se rassaavin asia. Ilman jääkaappiakin elää mainosti, kun parvekkeen ovien väliin muodostuu lokakuun kirpeässä ilmassa täydellinen kylmäkomero. Mutta keittiön vesipisteen puuttuminen syö hermoja.

Pesemme sekä astiat että kakkapyllyt saman minikokoisen kylppärilavuaarin varassa, ja suihkuun päästäkseen pitää ensin siirtää lattialle perustettu tiskipöytä muualle. Totuttelua ovat vaatineet myös suihkun ovet, jotka pitää avata tietyssä järjestyksessä, että niiden välistä mahtuu pujahtamaan sisälle. Kylppärissä on periaatteessa enemmän tilaa kuin aikaisemmin, mutta kaikki toimii nurinkurisesti. Muistelen kirjaimellisesti lämmöllä vanhan kylppärimme lattialämmitystä. Ja säilytystiloja. Ja isoa lavuaaria.

Kylpyhuoneen lisäksi vessa on toinen kotimme huone, johon aika ja budjetti ei tällä remonttikierroksella riittänyt. Vessa on sysipaska. Muumimukin kokoinen allas on polvien korkeudella. Putkiremontin yhteydessä kalusteita ei ole uusittu, vaan altaan lisäksi myös vanha pytty on laitettu uudestaan paikoilleen. Nykyään siinä on halkeama, vaikka onneksi tällä hetkellä vessassa vuotaa vain vanha bideesuihku.

Vessan ainoana säilytystilana ja laskutasona on lääkekaapin kokoinen osittain rikkinäinen peilikaappi, jonka ovi ei pysy kiinni ja jonka keltaisen kelmeä valo rätisee. Jos siitä rätinästä ei tule pää kipeäksi, viimeistään siinä vaiheessa jomottaa, kun joka kerta pöntöltä noustessa lyö päänsä peilikaapin oveen.

Jokaisen muuton ohessa tapahtuu kummallinen tarveilmiö. Vaikka meilläkin pitäisi olla ihan kaikki, mitä tarvitsemme, uudessa kodissa on uudenalaiset tarpeet. Huonekalut ovat epäsopivia paikoilleen tai sellaisia ei edes ole. Koska muutimme kaksiosta neliöön, meiltä puuttuu lamppuja. Ja ne lamput, jotka ovat katossa, ovat vielä sijoitettuna väärin. Viime aikoina on tullut käytettyä aika paljon iPhonen taskulamppua, että on iltojen pimetessä nähnyt eteensä.

Uudessa kodissa sain työhuoneen, mutta sen kalustuksena toimivat vielä ainoastaan purkamattomat muuttolaatikot ja kirpparilta bongaamani puinen toimistokaappi, joka vaatisi ennen käyttöä pintaremppaa. Missään ikkunoissa ei ole verhoja, enkä oikein tiedä, miten näihin monikulmaisiin vanhoihin ikkunoihin edes asentaisi verhot. Nyt ikkunoiden karmeissa roikkuu pyyhkeitä, hippipeittoja sun muuta rättiä antamaan edes vähän näkösuojaa ja pimentämään makkareita.

Jonkinlaista verhoratkaisua pitäisi miettiä myös vaatehuoneen oviin. Vaatehuoneeseen on kulku sekä eteisestä ja lastenhuoneesta, joissa molemmissa ovet tukkivat auki ollessaan sisäänkäynnit vaatehuoneeseen ja toisinpäin. Huomaamattamme vaatehuoneesta on muotoutunut meille kulkuväylä ja lapsiperhemallinen walk in and out closet, joten sinne ja sen läpi pitää päästä kulkemaan ilman ovien ryskäämistä ja ärsytystä. Ovet olivat jo kerran paikoillaan, mutta hermot meni ja ovet lähtivät.

Lista tekemättömistä puhteista on loputon. Ikkunalaudat pitäisi hioa sekä öljytä, yhden katonrajassa olevan komeron ovea siirtää ja kynnykset nikkaroida. Olohuoneen pöydän jalat pitäisi lyhentää ja lastenhuoneen komerot maalata. Eteisen ja vaatehuoneen lattia pitäisi suojakäsitellä, sillä sitä ei ehditty tehdä tarpeeksi monta kertaa ennen muuttoa. Suojausaine haisee hirvittävälle ja vaatesäilytyksemme on juuri noissa huoneissa.

Meille aikuisille pitäisi ottaa asiaksi etsiä sänky vuosien lattiatasossa nukkumisen jälkeen. Lapsien sängyissä on edelleen patjaratkaisuna vanhoista patjoista leikatut ja mytätyillä torkkupeittomytyillä jatketut versiot. Matot ovat vääränkokoisia, mutta toisaalta fiilistelen ajatusta elää ihan ilman mattoja. Yksi oviaukko pitäisi suurentaa. Lasten työpöytää ei ole vieläkään porattu seinään kiinni, vaikka ajattelin saavamme lastenhuoneen valmiiksi ensimmäisenä. Sähkötöiden viimeistely odottaa keittiön valmistumista. Parvekkeelle on vain dumbattu kaikki jotenkin parvekkeeseen liittyvä raparperipuskasta multasäkkiin. Tuoleja siellä ei ole, sillä vanhan kotimme säilytyslaatikkosohva ei sinne olisi mahtunut.

Meille on miehen kanssa tässä viikon aikana kehittynyt oma vitsimme. Se lähti siitä, että joku teistä ihanista lukijoista kertoi, miten on muuttanut ja samana päivänä palauttanut muuttolaatikot. Se kuulosti itsestäni kadehdittavan täydelliseltä ja kutkuttavalta, vaikkakin meidän perheellemme utopistiselta ajatukselta jo silloin ennen varsinaista muuttoamme. Nyt elämme täällä mustien muuttolaatikoiden keskellä ja väkerrämme kaiken vapaa-aikamme kotia pala palalta valmiiksi ilman että isoja muutoksia näkyy. Välillä jompikumpi keventää tunnelmaa kertomalla kaskun. ”Ajattele, jos palauttaisimme muuttolaatikot heti muuttoiltana!”

Jaa