Loppukesä oli täynnä viimeisiä ja olettamuksia viimeisistä. Viimeinen kerta, kun merenrannassa tarkenee uittaa varpaitaan. Viimeinen lauantai, kun koko perheellä on vielä huomennakin vapaata. Viimeinen pyöräilyretki ilman päämäärää. Viimeinen kerta kesäkahvilassa. Haikeita hetkiä, joiden toivoisi olevan niin konkreettia, että niitä voisi halata. Hassua pelkoa, että tämä kaikki unohtuu, jos sitä ei tarkasti piirrä mieleensä.

Elokuussa oli myös isikesän ja samalla koko kesän viimeinen reissu. Miehen vanhempainvapaa yhdistettynä mun kreisiin taiteilijakesään oli tällaiselle reissuroopeperheelle riemukasta aikaa. Kun sitovia aikatauluja ei ollut ripoteltuna kalenteriin kuin sinne ja vähän tuonne, voitiin tulla ja mennä oman mielen mukaan. Välillä vietiin rinkkaa ja matkalaukkua vintille säilytykseen, kunnes lopuilta annoimme niiden lojua olohuoneen sisustuselementtinä koko kesän. Sen verran usein niitä päästiin pakkailemaan, kun kuljimme ja kolusimme kotikaupungin lisäksi kotimaata ja vähän ulkomaitakin. Kesän vikalle reissulle pääsi mukaan matkalaukku, joka pakattiin Tukholmaa varten.

Matkasimme laivalla, mikä taisi lapsille olla se kaikista kivoin juttu koko reissussa. Pallomeri ei petä koskaan, ja laivan tanssilattialla meno yltyi villiksi heti alkuillasta. Möyriminen hytin isossa parisängyssä sai aikaan kikatushepuleita ja lopulta kaksi punaposkisena lasta, jotka nukkuivat valkoisissa ja kahisevissa lakanoissa sikin sokin.

Mäkin olen nyt perheellistyttyä alkanut arvostaa tuollaista hidasta kulkemista. Enää laivamatka ei ole vain pakollinen paha, vaan hassunkurinen elämys. Iltaisin lasten nukahdettua oli luksusta miehen kanssa juoda vessan kertakäyttöisistä muovimukeista tax-free-viiniä ja lukea kirjaa. Kotona tuntuu aina olevan jotain tekemistä, mutta muutaman neliön kopissa keskellä avomerta ei tarvitse kyetä muuhun. Sinivalkoiseksi botskiksi naamioitu pakkolepo.

Tukholmassa aikaa ei ollut kuin se hurauksessa sujahtava vajaa päivä. Päätimme pitkästä aikaa lähteä lorvailemaan Södermalmille. Olin merkannut puhelimen karttasovellukseen kymmenisen kahvilaa ja ravintolaa sekä muutaman kirpputorin sekä putiikin, joissa voisi piipahtaa, jos ohi kävelee. Pääsuunnitelma oli kuitenkin vain luuhailla ja käydä Bryggqträppan-leikkipuistossa (Gotlandsgatan 60-62). Se on puisto, joka on kuin pieni 1800-lukuinen kylä, lastenkokoisena ja leikkimielisenä totta kai. Tuli fiilis, että oli päässyt kylään Viirulle ja Pesoselle.

Kotimatkalla tehtiin taas sama rundi: ruokaa, pallomerta ja kikattelua hytin perhepedissä. Esikoinen ja mies liimasivat laivan leikkipaikasta annettuja feikkitatuointeja naamoihinsa ja kuopus yritti selvittää, miten saisi revittyä hytin verhot alas. Ihana hassu perheeni. Lasten nukahdettua nautiskeltiin kirjaa sekä viiniä – ja makusteltiin haikeita mutta onnen kyllästämiä mietteitä kesän loppumisesta.

Jaa: