Heräsin synnytyksen käynnistäviin supistuksiin kolmelta yöllä. Kolmelta samana päivänä olin imettämässä vastasyntynyttä vauvaani siinä samassa sängyssä, josta supistuksiin heräsin. Pukerruskeikka sairaalassa meni siis polikliinisena synnytyksenä, kun kotiuduimme vauvan ollessa kahdeksan tunnin ikäinen. 

Emme koskaan suunnitelleet nopeaa kotiutumista. Enemmänkin odotin joutuvani viettämään sairaalassa esikoisen tapaan viikon tai enemmänkin, kun vauva syntyisi ennenaikaisena. Kun täydet raskausviikot sitten tulivat kasaan, mietin vain haluavani kotiutua niin pian kuin mahdollista. Esikoisen sairaala-aika vuodeosastolla jaetussa huoneessa oli yksityiskohtiin sen tarkemmin menemättä kamala, stressaava ja masentava. Olimme miehen kanssa valtavan onnellisia, kun vihdoin pääsimme kotiutumaan – eikä vain sen takia, että se tarkoitti vauvan olevan tarpeeksi vahva pärjätäkseen ilman ympärivuorokautista sairaalatarkkailua.

Tällä kertaa tahdoinkin sekä itselleni että vauvalle mahdollisuuksien mukaan miellyttävämmän alun myös sen suhteen, minkälaisten seinien sisällä ensihetket yhdessä vietämme. Lisäksi ajattelin nopean kotiutumisen olevan hyvä esikoiselle. En olisi poissa uuden elämäntilanteen alussa useampaa päivää, vaan voisin olla kotona näyttämässä, että sylissä on vauvasta huolimatta tilaa hänellekin.

Polikliinisesta synnytyksestä kuulin kuitenkin vasta synnytyksen jälkeen, kun mahdollisimman nopeasta kotiutumistoiveesta kätilölle kertoessani hän ehdotti yhdeksi mahdollisuudeksi polikliinista synnytystä. Itselleni termi kuulosti joltain, johon liittyy paljon desinfiointiainetta, metallisia instrumentteja ja vaaleanvihreitä sairaalalakanoita. Polikliininen synnytys tarkoittaa kuitenkin sitä, että sekä äiti että lapsi kotituvat sairaalasta alle 24 tunnin kuluessa synnytyksestä ­– siis pikainen poliklinikkakäynti, jonne tullaan yhtenä ja lähdetään kahtena. Aikaisintaan sairaalakassit voi pakata kotimatkaa varten kuuden tunnin kuluttua pukerruksesta. Tämä suunnitelma sopi meille! Luin myöhemmin, että normaalisti polikliininen synnytys pitäisi suunnitella etukäteen ja ilmoittaa toiveestaan jo neuvolassa, mutta näemmä tällainen iloisena yllätyksenä tuleva mahdollisuus pikaiseen kotiutumiseen on mahdollista sekin.

Jäimme odottamaan iltapäivän lastenlääkäritarkastusta, joka on edellytys kotiutumiselle. Emme siirtyneet lainkaan vuodeosastolle, vaan saimme hengailla omassa rauhassa siistityssä synnytyssalissa. Se oli juuri sitä, mitä toivoin. Oman tilan ja rauhan lisäksi vielä luksuksena oma vessakin. Jäimme vauvan kanssa nukkumaan (vauva nukkui, minä en väsystäni huolimatta voinut kuin tuijottaa haltioituneena vauvaa) miehen hakiessa sairaalaan tuoreen isosiskon sekä äitini.

Lastenlääkäri tarkisti vauvan hänen ollessa kuuden tunnin ikäinen. Kaikki oli tarkistuksessa hyvin. Esteitä kotiutumiselle olisi ollut esimerkiksi vauvan kellastuminen. Normaalisti aikaisemmallakaan lapsella ei ole saanut olla kellastumista, mutta koska esikoisella bilirubiiniarvojen nousun syynä oli ennenaikaisuus, ei tämä tullut esteeksi meidän aikaiselle kotiutumiselle. Muita vaatimuksia polikliinisen synnytyksen toteutumiseen on vauvan alateitse syntyminen, täysiaikaisuus, normaalipainoisuus ja tietenkin hyväkuntoisuus. Vauvan pitää myös osata imeä rintaa. Äidillä ei saa olla runsasta jälkivuotoa ja kohdun pitää olla supistunut. Bongasin eri synnytyssairaaloiden nettisivuja tutkiessani vaatimuksiksi myös sen, että sekä äidin että vauvan on pitänyt pissata. Me saimme luvan lähteä kotiin, ja kannoimme vastasyntyneen ja lähes koskemattomat sairaalakassit taksiin.

Kätilö soitti seuraavana päivänä kysellen kuulumisia, ja vauvan ollessa kolmen päivän ikäinen kävimme varhaisen kotiutujan kontrollissa Kätilöopistolla. Siellä me istuimme samoilla hiostavilla keinonahkapenkeillä odottamassa vuoroa kuin esikoisenkin aikana. Mulle ei ollut aikaisemmin tullut mieleenkään, että siellä käydään vauvojen kanssa tarkastuksessa myös iloisissa asioissa, eikä vain jonkun ollessa pielessä. Vuorollamme lastenlääkäri tarkisti muun muassa vauvan keltaisuuden ja painon. Lisäksi hän tsekkasi lonkat, joita ei heti syntymäpäivänä voitu katsoa. Kaikki oli hyvin, ja painokin oli muutamaa kymmentä grammaa vaille syntymäpainon. Niinpä saimme lähteä takaisin kotiin ja siirryimme neuvolaseurannan piiriin.

Tiedän joidenkin ihan odottavan, että pääsevät sairaalan all inclusive -palvelujen pariin synnytyksen jälkeen, mutta itse koin voivani levätä paremmin kotona. Itselleni nopea kotiutuminen olikin erinomainen ratkaisu, ja polikliinisesta synnytyksestä puhutaan myös vaihtoehtona kotisynnytykselle. Nopea synnytyssairaalakeikka ei kuitenkaan taida olla kovin yleinen tapa, sillä esimerkiksi TYKS hoiti vuonna 2010 yli 4300 synnytystä, joista polikliinisia oli vain 18 (Vauva 10/2011). Maailmalla pikainen pyörähdys sairaalassa on tavallista ja sen suosio on nousussa myös Suomessa. Itse voisin kuvitella siihen isoissa kaupungeissa myös henkilökunnan kannustavan, sillä vuodeosastot ovat aina ruuhkaisia, kuten meidänkin ollessa Kätilöopistolla. Mutta jos sairaalan ja kodin välillä on pitkä matka, itse ainakin jäisin pariksi päiväksi osastolle ihan varmuuden vuoksi, vaikka sekä oma että vauvan vointi olisi kuinka hyvä tahansa.

Nyt oli kuitenkin ihanaa syödä heti syntymäpäivän iltana yhdessä päivällistä, oman pöydän ääressä (noutopizzat suoraan laatikoista ahmittuna). Kun ensimmäisenä yönä nelihenkisenä perheenä nukuimme kaikki neljä samassa makuuhuoneessa, tunsin hykerryttävää onnea ja varmuutta siitä, että näin asioiden kuului meidän kohdalla mennäkin.

Jaa: