Olen viime aikoina saanut itseni kiinni stressaamisesta. En tiedä, johtuuko se enemmän siitä, että raskauskirjoissa näillä viikoilla odottavan äidin kerrotaan stressaavan vai yksinkertaisesti siitä, että nyt iski paniikki. Tee ennen Minimen saapumista -lista on pitkä, eikä yhtään helpota, että alan vihdoin tajuta, että tämä luultavasti ainakin nelikiloiseksi itsensä kasvattava lähetys pitäisi ihan oikeasti synnyttää.
Kahdet pikkujoulut viikonloppuna juhlineena tajusin, mitä olen vailla: rehellistä darrapäivää. Siisteintä olisi sen aiheuttaakseen vetää oikein kunnon punaviinipöhinät, mutta koska se on nyt vähän niin kuin mahdotonta, voisin ottaa edes yhden darrapäivän.
Juhlapukeutumisen ongelmat: 1. Mekot nousevat nykyään vesirajan yli napaan asti tai näyttävät säkeiltä, joiden alle yritetään piilottaa jotain. Koska tässä on nyt selvästi harrastettu sitä, mikä tähän tilaan on johtanut, turha sitä on piilotella. Niinpä säkkiin on tehtävä muotoa. 2. Ainut vyö, joka ei kiristä, ei ole tätä päivää enää missään muualla kuin täällä lähiössä. Eikä sitäkään saa tietyistä syistä johtuen viritettyä kuin millenium-tyyliin tuohon suoraan tissien alle. Yrittämisestä silti täydet pojot ja loput korvataan piirtämällä naama meikeillä esiin.
En ole puoleen vuoteen vain olla pötköttänyt ja röhnöttänyt. Yli yhdeksään nukkuminen aamuisin (jos se nyt olisi ylipäätään edes mahdollista) pilaa päivän. On niin paljon tekemistä, ei nyt ehdi kauneusunia ottamaan! Päiväunet lupaan itselleni harva se päivä, mutta ikinä en niitä ehdi vetäistä. Helsingin pizzankulutus on laskenut dramaattisesti, kun en enää syö pizzaa yöpalaksi, aamupalaksi ja hiukopalaksi darraa korjaamaan. Televisiota en katso juuri lainkaan, ja jos katson, silloin pitää tehdä samaan aikaan jotain hyödyllistä – silittää ryttyiset vaatteet, lukea lehteä tai ainakin neuloa puikot kilisten. En enää vietä kokonaista sunnuntaita yöpaita päällä, vaan viimeistään kahdeltatoista on vedettävä tuulipuku niskaan ja lähdettävä lenkille.
Kun ohimossa tykyttää mahtava ilta ja superi yö, saa ihan hyvällä omallatunnolla olla ja korjata riekkumisesta muodostunutta oloaan. Mutta kun vatsassa mellastetaan niin että äidin mekko heiluu, ei ehdi pysähtyä. On suoritettava.
Ps. Suoritin Tein tänään loppuvuoden kirjanpitoa ja kauhulla odotan pian tapahtuvaa tulojen romahdusta. Miksi en siis tajunnut löydä rahoiksi ja ostaa lähiapteekin raskaustestihyllyä tyhjäksi heti kusitikun näyttäessä kahta viivaa?
Mutsi lähti vähän Kallioon. Vaikka maha ei mahtunut kuvaan, tämä poseeraus Roskapankista oli ikuistettava vauvakirjan väliin.
Jaa: