Ventovieraillakin tuntuu olevan mielipiteensä siitä, miten mun kuulusi mahani kantaa. Korkokenkiä ei saa käyttää (ei ne kyllä enää jalkaan mahtuisikaan), pyörällä ajaminen on kuin kaksoismurhan tavoittelua ja baarissa notkuminen epäilyttävästi alkoholilliselta näyttävä nollaprosenttinen olut edessään on täysin edesvastuutonta.
Mutta yhdessä paikassa muhkean rantapallon kokoista vatsaa ei yhtäkkiä huomatakkaan. Julkisissa liikennevälineissä pätevät jääkiekkokaukalon lait: taltuta vastustajasi murhaavalla katsella, murjo tiesi kohti tavoitettasi vaikka laitaa vasten taklaamalla ja käytä pelin tiimellyksessä varmuudeksi hammassuojia, sillä mustelmia tulee. Äläkä anna piiruakaan periksi, vaikka vastustajasi yrittäisi peittää oveluutensa raskaana olevan naisen figuurin taakse. Sinun ahterisi on penkkinsä ansainnut.
Käyn duunissa toimistoaikoihin, joten käyttämäni bussilinja on aina ylibuukattu kuin thaimaalaisen viisihenkisen perheen mopo. Vaikka kuinka yritän käytävällä seisoessani pömpistellä ja kuroa talvitakkia niin kireäksi, että tiukasta tunnelmasta johtuen tiineyteni painaa vieressä tyytyväisenä istuvan ohimoa, saan tyytyä seisomapaikkaan.
Kyllä mun jalat matkan kestävät, vaikka niissä korkokengissä, kyse ei ole siitä. Mutta kun vatsassa kasvaa ihminen, sitä ei tahtoisi käyttää pömppöään puskurina ja turvatyynynä osumia vastaan. Jos joku on joskus matkustanut ruuhkaisen liikennevälineen käytäväpaikalla bussikuskin tehdessä kimiräikkösohituksia ja niskat koetukselle laittavia jarrutuksia, tietää tunnelman olevan sama kuin hattarasta huonovointisella Linnanmäen törmäilyautoissa.
Luulen, että pian on aika vetää esiin mä olen raskaana -kortti. Ei niissä julkisissa ole turhaan se isovatsaisen naisen kuva siinä vanhusten paikkoja merkitsevän kuvan vieressä. Seuraavaksi kysyn sellaisella paikalla istuvalta mieheltä, kuinka pitkällä hän mahtaa olla raskaana.
Tai ehkä varmuudeksi kuulutan koko bussille kysymyksen: ”Jos joku täällä olevista miehistä ei kanna siittiön ja munasolun kohtaamisesta johtuvaa aikaansaannosta kohdussaan, olisko mitään nostaa ahterinsa ylös ja antaa istumapaikka naiselle, jolle niin hassusti on päässyt käymään?”
Mä jaksan myös edelleen ihmetellä sitä, missä tynnyrissä tai minäminäminä-kuplan sisällä valtaosa porukasta on kasvatettu.
Mut on tiukasti kasvatettu tarjoamaan paikkaa AINA, POIKKEUKSETTA vanhuksille, raskaana oleville, kipsin tai muuten vaan keppien kanssa kulkeville ja ylipäänsä kaikille, jotka näyttävät siltä että tarvitsevat sitä minua enemmän. Mut on myös kasvatettu auttamaan rattaiden, rollaattorien ja kaikkien muiden mahdollisten kanssa, auttamaan maahanpudonneiden tavaroiden kanssa sekä kysymään onko kaikki hyvin jos näen että joku kaatuu.
Mitä ilmeisimmin suurimmalla osalla kanssakulkijoista ei ole yhtä esimerkillisiä vanhempia kuin mulla, joten saan aina pyöritellä päätäni toisia auttaessani kun raavaita miehiä rynnii junan ovista väkisin ohi ja sisään kun yritän auttaa toista ihmistä lastenvaunujen kanssa. Muutaman kerran on tullut sanottua melkoisen rumasti vaikka asian olisi voinut ilmaista asiallisemminkin (anteeksi äiti ja isä).
Kovasti tsemppiä itsekkyyden ilmentymien keskelle ja onnea tulevasta pikkuisesta!
feel U sister, oma ongelmani on vielä pieni maha – vaikka maaliviiva häämöttää jo, ei vatsakumpuni ole kuitenkaan mikään mega-möllykkä. Ja sen kun vielä verhoaa talvitakilla, on aika todennäköistä, että tyhmempi ei edes tajua tilaani. Tästä johtuen a)seison täydessä liikennevälineessä tai b) vastaanotan murhaavia katseita ja supinaa, kun istun vanhuksille, raskaanaoleville ja invalideille varatuilla paikoilla. Aluksi en edes uskaltanut istua niillä, mutta mitä vähemmän yöhön kertyy nukuttuja tunteja, sitä välinpitämättömämmäksi tulen muiden mielipiteistä.
Mutta siinä poikkean,e ttä mielestäni keski-ikäiset naiset on PAHIMPIA. Ne 40-50 vuotiaat jotka eivät käytännössä katsoen ole niin vanhoja tai raihnaisia, että olisivat jotenkin etuoikeutettuja näille (tai millekkään muullekkaan) penkille. Siihen ne iskee perseensä, käytävän puoleiselle penkille, ja laukkunsa ikkunan puoleiselle, jotta varmasti ei kukaan istu viereen ja jotta varmasti kaikki muut joutuvat antamaan paikkansa vanhuksille, kun eivät nk. 2omille” paikoilleen pääse.
Suvi: Mahtava kasvatus ja periaate sulla! Olen kuullut, että raskauden jälkeen ongelmaksi julkisissa tulevat vaunupaikoilla notkuvat tyypit, jotka eivät tee elettäkään antaakseen tilaa vaunuille – saati auttaakseen valjakon saamisessa sisään. Onneksi voin ajatella, että jossain tuolla on Suvin kaltaisia ihmisiä, joilta jelppiä saa! 😀
Prinsessa Paskavarvas: Mäkään en raskauden ekoina kuutena kuukautena edes uskaltanut istua pömppövatsaisille, invalideille ja vanhuksille tarkoitetuilla paikoilla. Nyt pyrin niille äässini saamaan, vaikka edelleen joudun ottamaan vastaan paheksuvia katseita. Talvitakki saattaa hämätä, joten siksi yritänkin vetää takkia julkisissa niin kireälle, että ei pitäis kenellekään jäädä epäselväksi, ettei kyseessä ole enää pelkkä jäätelön yletön ahmiminen. Ehkä pitäis aina asetelle käsi tohon kummulle mammatyyliin, ehkä vähän jopa silitellä pömppöään. Sitä en yleensä tee kuin salaa yksin kotona, mutta sen pitäis olla aika selvä merkki tyhmemmälle uivelollekin :DD Ja ne käytävän puolelle istuvat ja laukulla penkin valtaavat tyypit, naiset tai miehet. Voi hemmetti, en edes aloita….
Jeps, sama kohtalo kuin toisella Suvilla, kasvatus, kasvatus… Nyt kun penska on pihalla voin kertoa salaisuuden: mulle antoivat busseissa aina paikan ulkomaalaiset tai maahanmuuttajat. Ne oli jopa överi ystävällisiä, jos halusin seisoa ja oli muitakin tyhjiä paikkoja niin ne olisivat antaneet omansa 😀 Tai sit näytin niin valaalta, että ne kuvitteli, mun tarvitsevan ne kaikki.
T: Toinen Suvi
Allekirjoitan saman kun Toinen Suvi, raskaana olevalle paikkansa antaa yleensä vain maahanmuuttajat, supisuomalaiset vaan tuijotti jurosti ulos ikkunasta vaikka kuinka yritin työntää pinkeää raskausmahaani eräänkin rouvan syliin ahtaassa ruuhkabussissa 😀
Eräskin päivä kun vaapuin hyyyyvin väsynein ja turvoinnein jaloin työpäivän jälkeen bussiin, teki mieli halata maahanmuuttajapoikaa joka antoi paikkansa minulle. Tyydyin pyyhkäisemään vaivihkaa liikutuksen kyyneleen 😀
Ihana blogi sulla! Eksyin tänne lukuisten blogien kautta mutta aion ehdottomasti laittaa lukulistalle!
Kiitos 🙂
Itse otin seuraavan linjan, niinkuin tänä päivänäkin missä vaan asiassa. Neutraalin ystävällisesti hymy ja kysymys ”Anteeksi, voinko istua tähän?” Aina on paikka lohjennut. Samoin kun olen reippaasti ja ystävällisesti kysynyt paikkaa lastenvaunuille.
Tiedän, sitä ei pitäisi edes joutua kysymään, mutta ihmiset voi olla kuitenkin ajatuksissaan, lähden siitä ettei ne huomannut. Kysyn vaan, joskus on oikein pahaa tehnyt kun toinen on hiusmartoa myöten punaisena hämillään poistunut.
Pahempi on mielestäni se, kun ihmiset tulee takaapäin kävellen päälle, siis olin raskaan, vaunuilla, lapsen kanssa käsikädessä, tai yksin liikenteessä. Joku punkee takaa päin ohi, tai pamauttaa jotenkin selkään, tämä on uusoutotapa! Silloin useimmiten sanon anteeksi, jolloin moukimmat toteavat -ei se mitään. ?!?
Mutta usein valitettavasti hermostun, ja ilmoitan mielipiteeni. Nyt jouluruuhkassa Tapiolan Stockalla meinasin jo että jos menen pyytämään infosta että kuuluttavat ettei ihmisten päälle sitten saa äkkiarvaamatta kapeilla käytävillä eikä muutenkaan kävellä, vaan pitäisi kohteliaasti sanoa ”Anteeksi..” ja pyytää väistämään.
Fillaroidessa ja etenkin lapsen kanssa, kun sitä tietä ei tahdo herua millään, huudan vain reippaasti LATUA!!! Koska kaikkinainen arka ”pääsiskös tästä..” kohtaa vain ihmettelyä ja jahnailua, enkä lapsen kanssa lopulta pääsisi enää pysähtymisiltäni ollenkaan eteenpäin. Latua-karjaisu on meillä kai verissä kuin ”SAUNA PALAA!” Se saa kummasti liikettä niveliin hitaammallekin. ;)) Suosittelen suun avaamista, ystävällisesti.
Jouduitko lopulta kertaakaan ottamaan tuota istuinasiaa puheeksi ja kuinka kauniilla sanakäänteillä sen teit?
Esikoisen aikana en tainnut ottaa. Mutta kuopusta odottaessani pariin kertaan kysäisin ystävälliseen sävyyn, olisiko mahdollista päästä istumaan, että en mahoineni kaadu tai muuten satuta sisälläni kasvavaa vauvaa ruuhkabussissa.
🙂