Tänä vuonna palstallamme rapisivat siemenpussit heinäkuun loppupuolelle asti. Muistin nimittäin ensimmäistä kertaa hyödyntää lisäkylvöjä ja mahdollisuutta saada samasta...
Kaupallinen yhteistyö: Fiskars Palsta on malttamattoman kaupunkiviljelijän oikukas mutta lempeä opettaja. Kasvulaatikoihin ja parvekkeille perustetut kaupunkiviljelmät ovat olleet...
Kun palstalle perustamani pitkä perennapenkki keväällä puhkeaa kukkaan, voin toivoakseni samaistua sen roudan jälkeiseen ilakointiin. Rakensin perennapenkkiä pari...
Kaupallinen yhteistyö: Biolan Siinä on jotain maagista: me laitamme bio- ja puutarhajätettä kompostoriin, jossa pieneliöt muokkaavat jätteet kasvien...
Kaupallinen yhteistyö: Fiskars. Postauksen lopussa alekoodi! Eipä olisi Hanne 1990-luvulla uskonut tätä tulevaksi: yksi lempipuuhistani kesäisin on kasvimaan...
Eletään niitä aikoja, kun palstalla tapahtuu niin paljon, että vaikka möyrisin blogissa päivittäin puutarha-aiheita, mukana ei pysyisi. Mutta...
Kaupallinen yhteistyö: Fiskars Urbaanin marttailijan aarin koelaboratoriossa tapahtuu jälleen, kun rakensin palstallemme kohopenkin. Olen talven aikana ehtinyt sukeltaa...
Alkaessani miettiä tämän vuoden viljelysuunnitelmia, kaivoin ensimmäisenä esiin viljelypäiväkirjani. Tämä on yhdestoista aktiivinen kaupunkiviljelijävuoteni, mutta vasta viime vuonna...
Ulkona on rapsakka pakkaskeli, mutta meillä sisällä mullasta puskee jo hentoisesti vihreää. Tein viikonloppuna ensimmäiset esikasvatuskylvöt, ja nyt...
Page 2 of 41234