Kaupallinen yhteistyö: Lundia + alevinkki

Eihän tuota seesteisen tyylikästä hyllykaunokaista uskoisi samaksi hyllyksi, joka nökötti tuossa ihan samalla paikalla vielä muutama kuukausi sitten!

Kotimme lattiaremontin yhteydessä pyöräytettiin ympäri myös huonejärjestystä, ja lasten yhteisestä huoneesta tuli meidän aikuisten yhdistetty kirjasto- ja makuuhuone. Aristokraattinen kirjastohuonelisä huoneen käyttötarkoitukseen tuli siksi, että sain myytyä itselleni idean kodin isoimman makuuhuoneen laittamisesta pelkäksi makuuhuoneeksi. Se tuntui kaupunkikodin neliöissä tuhlailevalta, mutta nyt hyväksyn idean, kun lepäilyyn ja nautiskeluun yhdistyvät myös kirjat.

Kirjastohuonetittelin makuuhuoneemme sai, kun lastenhuoneen vanha Lundia-hylly muokattiin lisäosilla seesteisemmäksi. Yläpuolella olevissa kuvissa on sama nurkka ja sama hylly, eri käyttötarkoituksissaan. Lapsilla kaikki hyllyt olivat avohyllyjä, mikä toimi pienten lasten kanssa. Kaikki lelut, kirjat ja aarteet olivat koko ajan esillä ja valmiina leikkeihin, eikä mikään hukkunut kaappien kätköihin.

Lapsilla oli hyllyssä kiinni myös puusepällä teettämämme taittopöytä, joka oli liian iso lasten omiin huoneisiin, mutta joka laitettiin silti visusti varastoon talteen. Luulen, että viimeistään kun lasten omissa huoneissa pakataan muuttokuormaa, mukaan lähtee ensikotiin sopiva hyllykokonaisuus kotimme Lundioista ja siihen kiinnitettävä taittopöytä, joka voi toimia pienen kodin ruokapöytänäkin.

Jos jotain lisäosaa tarvitsee siinä vaiheessa hankkia, kaikella todennäköisyydellä näitä ihan samoja Lundian Classic-sarjan osia saa silloinkin – onhan niitä tehty jo yli 70 vuoden ajan.

Lundia-hylly muokkaantuu elämäntilanteen mukaan

Juuri muokkaantuvuus tekee Lundiasta niin pitkäikäisen ja mainion hyllykaverin. Me hankimme valtaosan lastenhuoneen kirjahyllyn osasista käytettynä sieltä-täältä, hyllytaso ja tikas kerrallaan, ja osat, joita ei käytettynä löytynyt, kävimme ostamassa Lundian myymälästä. Samassa hyllyssä saattaa olla palasia monelta vuosikymmeneltä, mutta silti kaikki sopivat yhteen.

Siispä nyt, kun meidän hyllymme käyttötarkoitus muuttui, ei tarvinnut hankkia kokonaan uutta hyllyä, vaan muokata vanha uudeksi.

Toiveissamme oli jonkin verran avohyllyjä kirjoille (jos pöly alkaa jossain vaiheessa ahdistaa, voi aina hankkia vaikka lasiset ovet erikseen) sekä runsaasti poissa silmistä olevaa säilytystilaa.

Kotimaassa, kotimaisesta männystä

Tässä maailmantilanteessa, kun huonekalujakin tehdään massatuotantona ja kierrätyskeskukset täyttyvät huonolaatuisista mööpeleistä, joita kukaan ei halua ostaa, sydäntä läikähdyttää tieto siitä, että on Lundian kaltaisia tekijöitä.

Lundia on tehty koko sen historian ajan Suomessa – silloinkin, kun sellainen ei vielä ollut myyntivaltti, vaan enemmänkin merkki takapajuisuudesta kun maailma alkoi avautua (joo, näin on todella ajateltu, miten karsealta moinen nyt kuulostaa). Lundian yhteistyökumppanit ovat pieniä suomalaisia perheyrityksiä, joiden yhteisestä osaamisesta syntyvät Lundian eri osat.

Lundia käyttää puumateriaalina massiivimäntyä. Se tekee huonekaluista elämää kestäviä, minkä lisäksi massiivipuu mahdollistaa huonekalujen huollon ja muuntelun. Mekin hiomme käytettyinä hankkimamme Lundia-osat ja joitakin niistä maalasimme.

Ilmainen suunnittelupalvelu auttoi löytämään oikeat ratkaisut

Lundian Classic -huonekaluissa on yksi huono puoli: erilaisia vaihtoehtoja on ihan valtavasti! Hyllytasoja on monen värisillä lakkauksilla, liukulaatikostoja erilaisilla sulkumekanismeilla ja ovet voivat olla vaikka rottinkitäytteisiä, paneelitäytteisiä tai lasitäytteisiä. Ja sitten vielä erilaiset vetimet, joilla hyllyn ilme muuttuu täysin.

Kuka pystyy päättämään, en ainakaan minä!

Onneksi Lundialla on ilmainen suunnittelupalvelu, joka jeesi meitäkin. Suunnitteluvaiheessa pandemia myllytti vielä siihen tahtiin, että kotikäyntiä ei tehty, mutta myös etäsuunnittelu onnistui mahtavasti. Minä otin olemassa olevasta hyllystä mitat ja kerroin, minkälaisia odotuksia ja toiveita meillä olisi hyllyn muokkaamisen kanssa.

Sen perusteella Lundialla tehtiin muutamat vaihtoehtoiset suunnitelmat. Geometrinen hahmotuskykyni ei ole vahva, joten en olisi ikinä osannut itse mallailla, minkäkokoisia kaapinovia ja laatikostoja kannattaa yhdistää, että niistä tulee tuossa meidän hyllykoossamme tasapainoinen ja seesteinen kokonaisuus. Siksi kai yllätyin niin, kun yksi suunnitelmista oli juuri sellainen, mitä emme puolison kanssa olleet ihan sellaisenaan osanneet edes toivoa.

Tuota kokonaisuutta siis lähdettiin työstämään yksityiskohtaisemmin:

Valtaosa avohyllyistä muuttui kaapeiksi, joihin oviksi valitsimme maalatut MDF-väriovet magnolia-sävyssä. Kermainen väri on 1950-luvulla rakennettuun kotiimme sopiva, ja samaa aikakautta henkivät myös lankavetimet. Hyllyssä ei entuudestaan ollut takalevyjä, mutta Lundialta vinkattiin, että sellaiset vähentävät pölyjen eksymistä kaappiin. Ja hitsi, onpa nyt vimpan päälle, kun kaappiin kurkatessakin näkyy kaunis vanerinen tausta.

Kaappien kaveriksi hyllyyn laitettiin pari laatikkoa. Alkuun suunnitelmissa oli laatikot, joissa olisi ollut samanlaiset lankavetimet kuin kaapeissa, mutta Lundialta keksittiin ehdottaa ratkaisua, johon rakastuin heti: massiivimäntyiset laatikot vedinkoloilla. Siis juuri tuollaisilla kolosilla, joita minun lapsuuskodin 80-luvun Lundiassa on! Vaikka kokonaisuus on edelleen 50-luvulle uskollinen, nuo kirkaslakatut laatikot tuovat mukaan kivaa leikkisyyttä ja kerroksellisuutta.

Lisäksi hankimme vielä muutaman lisähyllytason. Toisin kuin meillä jo olleet valkoisiksi maalatut hyllytasot, ne ovat luonnonväriseksi kirkaslakattua mäntyä. Nuo hyllytasot laitettiin ”kirjahyllyosan” alimmaisiksi, jossa ne ovat vähän kuin pöytätasoja. Tarkoitus oli, että kirjahyllyosan ylimmäiset hyllytkin olisivat mäntyiset, jotta ne loisivat tikkaiden mäntyisten osien kanssa ikään kuin raamit kirjahyllyosalle. Asennuksessa hyllyt lätkittiin kuitenkin vähän toisin, mutta eipä se haittaa. Laitetaan ensi kerralla hyllyä muokatessa suunnitelmien mukaan – tai sitten jotenkin ihan toisin.

Lopulta vielä viimeistely, jota en olisi tullut ajatelleeksi. Koko hyllyyn laitettiin etulistat, eli ikään kuin sokkelit, joilla hyllyn ja lattian väliin jäävä tila peittyi. Miten pienellä jutulla hylly sai vielä viimeisen silauksen lisää seesteisyyttä! Ihan jo siksikin, että nyt sinne pieneen rakoseen ei enää pääse pesiytymään laumoittain pölykoiria.

Huokailtavan ihana tavaranahmaisija

Hyllystä tuli niin kaunis, että yhä edelleen saatan illalla sängyssä ennen nukahtamista vain katsella hyllyä ja sen kirjoja onnellisena huokaillen. Jos joutoisin katsella sitä lastenhuoneen lelukaaoshyllyä, huokailujen sävy olisi vähän erilainen (niin paljon kuin tykkäsin lastenhuoneen Lundiastakin, mutta ymmärtänette)!

Järjestimme kirjat värijärjestykseen, mistä tuli kiva fiilis, mutta lisäksi huomaan muistini olevan niin visuaalinen, että löydän kirjat parhaiten niiden kansivärien mukaan. Hyllyille jäi myös tilaa, kasveille, uivakukille, lasten askarteluille ja valokuvakehyksille. Olen haalinut vanhoja kehyksiä lisää kirpputoreilta, sillä kuvamuistojen esillä pitäminen on tuntunut kivalta.

Rakkauteni kuviin näkyy myös siinä, että yksi kaapeista on täysin pyhitetty kuville. Siellä ovat kaikki perheemme valokuva-albumit ja kuvakirjat. Yksi jättimäinen laatikollinen printattuja valokuvia on kyllä säilössä muualla, ja kovalevyillä on varmasti jo satoja tuhansia kuvia, joista tahtoisin tehdä valokuvakirjoja. Muuuutta ei mennä nyt siihen.

Yksi kaapeista on itselleni erityisen tärkeä. Sillä se on minun ikioma kässäkaappini, johon kenelläkään muulla ei ole asiaa. Tämä sääntö ei toiminut työhuoneessani, josta joku kävi aina kähveltämässä kaikki parsineulat, paperit ja teipit, minkä lisäksi sakseni olivat aina jossain liimaklähmässä ja tarkoin varjelemani ihanuuslangat THE kässäprojektia varten (jolle ei VIELÄ vain ole ollut aikaa) hävisivät palanen kerrallaan.

Oma kaappi -systeemi on toiminut jostain syystä paremmin, ja vaikka silmäneulani ovat edelleen jossain karkuteillä, minun ihania uusia vain minun saksiani ei ole käyttänyt kukaan glitterisen ja liimaisen askartelusilpun leikkaamiseen.

Hyllyn vasen pääty on vielä vähän välitilassa, sillä lastenhuoneiden keskeneräisyyden takia säilytysjärjestyksemme tulee vielä muuttumaan. Jahka vaate- ja tavararalli saadaan pyöräytettyä kohdilleen, hyllyn vasempaan päätyyn tulee todennäköisesti liinavaatteet sekä pyyhkeet. Ja koska työhuoneen sijaan minulla on nykyään pikkuinen työpiste, myös osa työtarvikkeistani – kuten kuvausvalot, jalusta ja kirjanpitohommat – sujahtanevat noiden kaappien uumeniin.

Nythän osassa kaappien hyllyjä on tyhjää tai vain tyhjiä säilytyslaatikoita, mikä kertoo siitä, miten älyttömästä säilytystilaa isoon mutta silti siroon hyllyyn mahtuu.

Harvinainen herkku: Alekoodi Lundialle

Lundialla ei juuri koskaan ole alennuksia, sillä miksipä pitäisi myydä alella jotain, mitä voi myydä vielä ensi vuonna tai ensi vuosisadalla. Mutta nyt sellainen on tulossa, ja minulla olisi tarjota siihen vähän lisää.

Nimittäin Lundialla on tulossa äitienpäivänä 8.5. kampanja, jolloin kaikki tuotteet ovat 24 tunnin ajan 24 % alessa. Kampanja koskee kaikkia Lundian normaalihintaisia tuotteita. Minun koodillani saatte 24 % alennusta jo lauantaina 7.5. Koodi on HANNE24.

Alennus koskee sekä verkkokaupassa esillä olevia valmiita huonekalukokonaisuuksia kuin vaikka yhtä täydennysosaa kotoa jo löytyvään Lundiaan. Halutessaan voi Lundialle laittaa viikonlopun aikana suunnittelupyyntöä, jolloin suunnitelma tehdään etänä ja alennuksen saa myös näistä ostoksista.

Jaa

Meillä lapset eivät saa kotitöistä rahaa. He eivät saa tällä hetkellä myöskään viikko/kuukausirahaa, mutta kun siihen joskus luultavimmin siirrytään, ei tuohon rahasummaan vaikuta kotityöt. Tästä aiheesta minua haastateltiin taannoin myös Meidän Perhe -lehteen, ja samainen artikkeli löytyy luettavaksi myös Helsingin Sanomien sivuilta (juttu luettavissa vain tilaajille).

Meillä koko perhe osallistuu kotitöihin, ihan ilman kolikoita tai palkkiota, myös lapset. Toiveenani on, että lapset kasvavat ajattelemaan kotityöt normaalina arkeen kuuluvana asiana, ei jonain, johon ryhdytään vain, jotta saisi rahaa.

Hinnan tästäkin joutuu toki maksaa. Aika usein olisin itse vienyt ne roskapussit jo kymmenen kertaa siinä ajassa, kun asiasta joutuu muistutella. Elämä ylipäätään olisi leppoisampaa ja hermot löysemmällä, jos ei koko ajan pitäisi olla muistuttamassa, huomauttamassa ja kehottamassa tekemään sitä tätä ja tuota.

Alkuperäiskansojen kasvatusoppeja

Eipä siis ihme, että kuullessani lapsista, jotka tarttuvat kotitöihin omatoimisesti, ilman että kehiin on heitetty mitään länsimaisen vanhemmuuden klassikoista – uhkailua (peliaika lyhenee, jos et nyt siivoa huonettasi!), kiristystä (pääset kaverille vasta kun olet viikannut nuo vaatteet tuosta kaappiin) tai lahjontaa (syödään jätskit, kun koti on imuroitu!) – olin yhtenä korvana.

Kuuntelin nimittäin Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja -kirjan, jossa käsitellään alkuperäiskansojen kasvatusoppeja. Kirjan kirjoittanut Michaeleen Doucleff on San Franciscossa asuva kemian tohtori ja palkittu tiedetoimittaja. Hän on ihan yhtä H. Moilasena taaperonsa kanssa kuin minä omassa vanhemmuudessani vähän väliä.

Sen takia Doucleff päätti pakata kapsäkkinsä, muistiinpanovälineensä sekä taaperonsa ja lähteä selvittämään, miten homma hoidetaan modernin länsimaisen vanhemmuuden vaikutuspiirien ulkopuolella. Hän vietti lapsensa kanssa pitkiä aikoja Meksikossa maya-perheessä, matkasi elelemään lapsiperhe-elämää inuiittien luo ja sai tehdä pesänsä Tansaniaan nadzabe-heimon luo.

Miten tulin vahingossa opettaneeksi lapset olemaan auttamatta

Maya-vanhemmilla on hallussaan taika, jota he opettavat eteenpäin jo pienille taaperoille, ja jonka minäkin tahtoisin oppia. Se on taito havainnoida ympäristöä sekä tilanteita ja reagoida niihin oikein. Toisin sanoen, lapsikin jo huomaa tekemättömän askareen ja tarttuu sen jälkeen toimeen.

Tämä kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti. Palkinnoksi ei saa tarroja, ei kolikoita, ei edes sitä jäätelöä. Kaiken takana on taika, jolle on Meksikossa oma adjektiivinsa: acomedido. Se ei tarkoita (vain) pelkkää auttavaisuutta ja kotitöiden tekemistä koska niin käsketään, vaan lapsen ymmärrystä siitä, minkälaista apua milloinkin tarvitaan.

Okei, nyt joku saattaa miettiä samaa kuin minä: kyllähän minä teen hyvin selväksi, minkälaista apua tarvitaan. Välillä sen verran kovalla volyymillakin, että ei pitäisi jäädä epäselväksi. Mutta homman juju onkin siinä, että olen ohjannut lapset käyttäytymään kuten käyttäytyvät – pääasiallisesti välttelemään kotitöitä – jo silloin, kun he olivat pieniä taaperoita.

Sillä ihmislapsessa on sisäänrakennettu halu auttaa läheisiään, oppia tekemällä. Kuinka monet kerrat minäkin olen työntänyt pienet nakkisormet varovaisesti sivuun leikkuulaudalta, ripustanut pyykit taaperon avuntarjouksista huolimatta itse ja huokaissut väsyneenä kun parivuotiaan pölyjenpyyhinnän seurauksena on meinannut aiheutua vain vesivahinko. Arjessa on kiirettä ilman taaperon antamaa apuakin, joka aiheuttaa vain enemmän hommaa vanhemmalle. Helpompi ja nopeampi on tehdä itse.

Ja kas, lapsessa luontaisesti oleva auttamishalu tukahdutetaan kerta toisensa jälkeen. Heille opetetaan, että heidän hommansa on leikkiä, ehkä katsoa Pikku Kakkosta, pysyä poissa tieltä. Sitten muutaman vuoden päästä ihmetellään, miksi lapsi ei auta vapaaehtoisesti kuin aniharvoin.

Voi paska. Kaikki on pilalla, ajattelin ensin. Mutta onneksi ei. Vaikka olisin voinut tehdä tämän homman jo aikaisemmin ja nyt nautiskella tuloksista, acomedidoa voi opetalla vielä kouluikäisten lasten kanssa.  

Kotitöistä maksaminen ei opeta lapselle perheen vastuulliseksi jäseneksi kuulumista

Kaikkein tärkeintä on saada lapsen tukahdutettu sisäinen motivaatio auttamiseen heräämään taas. Maya-kulttuurissa vanhemmat opettavat lapsensa arvostamaan omaa työtään ja olemaan ylpeitä siitä, että he ovat osa perhettä ja saavat osallistua kotitöihin siinä kuin aikuisetkin.

Miten se sitten tapahtuu? Ensimmäinen kohta meillä on jo hallussa. Meillä ei makseta kotitöistä, eikä meillä ole jääkapin ovessa olevaa listaa, jossa kotityöt kiertävät. Me vanhemmatkaan emme jaottele kotitöitä keskenämme, vaan teemme molemmat kaikkea – se kulloinkin tekee, joka parhaiten ehtii.

Kotityölistat voivat pahimmillaan opettaa lapsen olemaan acomedidon vastakohta painottamalla listaan merkittynä, että hänen ei tarvitse välittää muusta kuin hänelle merkityistä hommista, vain tiettyinä päivinä. Tarkoitus kun olisi sen sijaan saada lapset tarkkailemaan kotia ja huomaamaan itse, milloin vessa pitää pestä, tiskikone tyhjentää, pöytä kattaa ja pyykit viedä narulle.

Kaikki tekeminen perustuu yhdessäoloon, myös kotityöt

Seuraava maya-vanhempien vinkki on ollut nerokas meidän perheemme arjessa, ainakin aina, kun olen ollut tarpeeksi levännyt muistaakseni komentamisen sijaan herätellä. Sen sijaan että täräytän ilmoille käskyn viedä roskat, herättelen lasten halua auttaa ja kykyä nähdä selkeä tarve tekemiselle.

Siksi suoran käskyn sijaan sanonkin, että roskikset ovat ihan täynnä, ne pitäisi viedä. Ihan kuin tämä pehmeämpi tapa ilmaista tosiaan saisi lapset kokemaan olonsa komennettavien mukeloiden sijaan perheenjäseniksi, joilla on tärkeä tehtävänsä perheen arjen pyörittämisessä.

Sitten aletaan tehdä! Maya-kulttuurissa kaikki tekeminen – myös kotityöt – perustuvat yhdessä tekemiseen, länsimaisen yksilösuorittamisen sijaan. Eli jos entinen minä sen kummemmin ajattelematta kehotti viemään lautasen ruokapöydästä keittiöön, nyt yritän muistaa puhua yhdessä tekemisestä ja siivoamisesta. Näin lapsi toivottavasti oppisi huomioimaan, että siitä ruokapöydästä voisi oman lautasen lisäksi samalla viedä jotain muutakin jo tiskipöytää kohden.

Alakouluikäistenkään ei voi odottaa etenkään kylmiltään osaavan hoitaa itse vaikkapa kaikki pyykit narulta kaappiin. Mutta yhdessä tekemiseen yhdistetty tehtävien delegoiminen on ratkaisu tähän. Esimerkiksi pyykkiä viikatessa lapset laittavat omia vaatteitaan kaappeihin, kun minä viikkaan pyyhkeitä liinavaatekaappiin siinä vieressä (unelmatilanteessa, aika usein yhä paahdetaan yksiksemme omaa hommaamme). Lakanoiden viikkaamisessa lapset ovat auttaneet ihan taaperoista lähtien, ja siitä toden totta huomaa, miten he ovat kehittyneet ja etenkin miten heistä on kivaa olla ihan oikeasti avuksi.

Sotku on sijoitus tulevaisuuteen

Syntyykö tästä kaikesta opettelusta sotkua ja sekasortoa, jota olen huono sietämään? Kyllä. Mutta koitan olla edes vähän enemmän kuin maya-vanhemmat, sillä ymmärrän kyllä hyvin, että sotku on investointi tulevaisuuteen. Rapatessa roiskuu ja räiskyessä oppii, kuten olen aikaisemmin kirjoittanutkin.

Metsästäjä-keräilijä -kulttuureissa vanhempien lapsilleen osoittamat pyynnöt auttaa vähenevät, mitä vanhemmaksi lapsi tulee. Siis juuri päinvastoin kuin monessa länsimaisessa perheessä. Syynä siihen on yksinkertaisesti se, että vuosien saatossa lapsi on jo oppinut havaitsemaan, mitä kaikkea kodissa pitää tehdä.

Jos maya-vanhempi pyytäisi 10-vuotiastaan auttamaan tiskikoneen täytössä, se olisi sama kuin sanoisi esiteini-ikää kurottelevan olevan lapsellinen. Kyllähän 10-vuotias jo itse huomaa, että tiskikone pitää täyttää.

Jaa