Se näkymä saa joka kerta vatsan perhoset vetämään malttamattoman odottavan ja yllättyneen spurtin. Kun Helsingin Suvilahteen alkaa nousta tuttu jättimäinen teltta ja alueen betonisen karuuden ylle ripotellaan päivä päivältä enemmän pastellisävyjä, vihreyttä ja glitteriä, tietää yhden kesän satumaisimmista viikonlopuista olevan täällä. Flow!
On jännää, miten yhteen viikonloppuun voi tiivistyä niin hengästyttävä määrä tunteita. Se on viimeinen kesäviikonloppu, jossa on mukana vielä kesäloma keveyttä, vaikka samalla arki on jo alkanut. Pöksyt ovat revetä ilosta ja kyynelkanavat sentimentaalisuudesta samaan aikaan.
Kuumimpien kesäkuukausien festareissa on oma paahteinen hehkunsa. Mutta elokuun illat ovat maagisia festivaalitunnelman luojia; pimeys on pehmeän hellivää ja lämmintä, Flow’ssa ihmiset eläväisiä ja leikkisän hulluttelevia. Tuntuu kuin olisi samaan aikaan pohjoismaalaisessa tropiikissa, aaltoilevassa unessa ja kellottomassa todellisuudessa, jossa vuorokaudet sekoittuvat toisiinsa.
Flow on se viikonloppu, jonka vielä kiehnaan kesässä, kunnes alan olla valmiina päästämään siitä irti, ottamaan toisenkin salaa lomalle jääneen jalan arjen puolelle.
Sunnuntaina me lähdimme Flow’hun yhdessä lasten kanssa. Perhesunnuntaina 0–12-vuotiaat lapset kun pääsevät bailaamaan alueelle sellaisen aikuiskaverin kanssa, jolla on sunnuntain festariranneke ranteessa. Meillä lapset ovat käyneet minun kanssani Flow’ssa elämiensä jokaisena elokuuna. Seitsemänvuotias esikoinen nyt kahdeksan kertaa ja neljävuotias kuopus viisi kertaa.
On liikuttavaa, miten lapsille Flow on yhtä kuin festarit. Flow on heille festivaalien kantaäiti, se mistä kaikki alkaa ja mihin koko festarielämys tiivistyy. Aikuinenkin näkee alueen ihan eri tavoin, kun sitä tutkii ja sen elää lasten kanssa.
Festareihin valmistauduttiin huolella koko aamupäivä. Puoliso kähersi esikoisen hiuksia, kuopus pohti housuvalintaa Flow-paidan kanssa ja Sporifysta soi festareiden soittolista. Minä pakkasin mukaan peltoreita, kuravaatteita ja kosteusliinoja. Lopulta olimme porteilla innokkaasti tuntia ennen kuin ne avattiin, joten fillaroimme odotellessamme pizzalle Kurviin avattuun Via Tribunaliin.
Festarialueella lapset ottivat tilan heti niin sanotusti
haltuun. Hämmästelivät, kiipeilivät, kokeilivat ja katsoivat. Itsekin ihailin
vasta sunnuntaina monet pienet yksityiskohdat, jotka lauantai-illan humussa ja
ihmismäärässä olivat jääneet huomaamatta.
Lapsille oli järjestetty taas paljon kivaa ohjelmaa diskosta
joogaan ja graffittityöpajasta oman teepparin tekemiseen, mutta jotenkin me
päädyimme tällä kertaa tekemään kaikkea muuta. Sellaisiahan ne festarit ovat;
sitä miettii ohjelman etukäteen mielessään, mutta antaakin sitten fiilisten ja
ihmisten viedä.
Me kävimme festarikaveriksi saamamme siskoni Susannan kanssa pitämässä sadetta Starup Refugees gardenin upottavilla tyynyillä. Samalla molemmat lapset osallistuivat AIDA Impactin korupajaan sekä otattivat kasvoilleen päheät kasvomaalaukset. Kun sade ennusteita uhoten taukosi ja aurinko rynni esiin pilvimassojen takaa, lähdimme hyppelehtien etsimään uusia seikkailuita.
Päädyimme sattumalta J. Karjalaisen keikalle, kun nelivuotias pysähtyi ohikulkiessamme kuuntelemaan keikkaa näkemättä mitään muuta ympärillään. Voi musiikinlumo! Törmäsimme kavereihin ja otimme paljon hassuja kuvia. Söimme vegaaniset burgerit ja herkuttelimme vegaaniset pehmikset, ja minä olin onnellinen siitä, että maailma muuttuu.
Kuuntelimme Pariisin Kevään keikkaa, tai lapset painivat aikuisten kuunnellessa. Tanssimme ja joimme kaakaota. Kävimme pötköttelemässä pinkein neonvaloin, pörrröisin tyynyin ja pastellisin kukin somistetussa tilassa, jossa soivat itämaiset rytmit. Nauroimme. Halasimme. Nautimme.
Viiden jälkeen aloimme hitain askelin valua vastavirtaan koti portteja, aikuiskavereiden jäädessä vielä viimeisen illan humuun. Vaikka tänä vuonna vähän vaiheilin, ehdinkö työkiireiltäni Flow’hun ollenkaan, siinä hetkessä olin ihan kirvelevän onnellinen siitä, että nakkasin työhuoneen oven kiinni ja karkasin Flow’n rinnakkaistodellisuuteen.
Vaikka kieltämättä maanantaina ja vielä nyt tiistainakin väsy kiristää niskaa, jalkojen alle oli ilmestynyt askeleen kevyeksi tekevää taikapölyä ja kehon ympärille ystävistä ja ilakoinnista rakentunut näkymätön superviitta. Niillä taioilla arjessakin säilyy hyvä flow pitkälle syksyyn.
Kuopus aloitti eilen viimeisen vuotensa päiväkodissa. Piti oikein sormin ynnätä, että tämä on tosiaan seitsemäs vuosi perheellemme, kun saamme luottaa toisen tai molemmat lapsemme päiväisin varhaiskasvatuksen huomaan. Sitähän voi itseään jo ihan liioittelematta kutsua konkariksi näissä hommissa!
Rustasinkin ylös vuosien saatossa kertyneet
pukeutumisvinkkini ja -neuvoni päiväkodin aloitukseen, kun varhaiskasvatustaival
alkaa syksyllä. Vaikka nyt tämä homma alkaa mennä rutiinilla, muistan kyllä,
miten kujalla ja Googlen varassa näissä asioissa olin kuusi vuotta sitten, kun
esikoinen aloitti päiväkodissa.
Ja vaikka et olisikaan vasta-alkaja näissä hommissa, voipi olla, että koko syysvaatearsenaali ei vielä ole kasassa. (Jep, se aina yllättää, miten nopeasti lahkeista häviää 5 senttiä!) Siksipä vinkkaankin heti alkuun, että yhteistyökumppanini Polarn O. Pyretin myymälöissä ja nettikaupassa on nyt menossa kamppis, jossa vähintään kolmen normaalihintaisen tuotteen ostaja saa koko ostoksesta -20 % alennuksen. Voit siis hankkia vaikkapa kuoritakin, kuorihousut ja sukat, mikä settinä oikeuttaa alennukseen. Ja muista myös tsekata käytettyjen PO.P:n vaatteiden valikoima. Etu on voimassa 11. elokuuta 2019 asti.
Mutta se pukeutumisopas päiväkodin aloittaville! Vaikka näin kahden lapsen äitinä sanominen ei tuo asioihin yleensä kuin ärsyttävää painoarvoa, väitän että tätä laatimaani pukeutumislistaa seuraamalla lapsi pysyy lämpimänä, kuivana ja tyytyväisenä, eikä päiväkodin henkilökuntakaan kuormitu turhaan äheltämällä lapsen nappien, nauhojen ja säähän sopimattomien vaatteiden kanssa.
Sisävaatteet:
Sisävaatteiden on hyvä olla tietenkin lapsen mieleen ja
mukavia päällä, mutta myös sellaisia, jotka helposti mahtuvat ulkovaatteiden
alle. Siksi kaikki hörselöt, rimpsut ja puhvihihat kannattaa jättää
kotikäyttöön ainakin siihen asti, että lapsi osaa itse pukea ulkovaatteet ja
niin, että tyllit eivät ole vetskarin välissä.
Eniten huomiota kannattaa kiinnittää housuihin, sillä niitä
lapsi ainakin sitten jossain vaiheessa itse riisuu ja pukee vessassa
käydessään. Kannattaa valita vetoketjuttomia, napittomia ja nauhattomia
pöksyjä. Leggingsit, sukkahousut ja kapeat housut ovat parhaita.
Monissa päiväkodeissa päiväunien ajaksi otetaan osa vaatteista pois. Oman kokemukseni mukaan hankalin puettava pienelle ovat sukat. Ne menevät nurinkurin ja makkaralle vielä siinäkin vaiheessa, kun pukeminen muuten luonnistuu. Meille siihen ongelmaan avun toivat yhteistyökumppanini Polarn O. Pyretin jarrusukat, joiden resorivarsi oli sinne tänne sojottavien sormienkin kanssa helpompi pukea paikoilleen. Sittemmin olemme siirtyneet ihan puuvillasukkiin.
Välillä päiväkodissa sattuu ja tapahtuu niin että vaatetta
pitää vaihtaa välillä alushousuja myöten. Siksi päiväkotiin on hyvä viedä setti
varavaatteita. Jossain päiväkodeissa niitä varten on lokerot, kaapit tai korit,
mutta jossain paikoissa varavaatteille tarvitsee kangaskassin tai repun, jolla
ne saa roikkumaan lapsen naulakkoon.
Varavaatteissa olisi hyvä olla nämä:
1-2 paitaa (säistä riippuen toinen ehkä t-paitana)
2 housut
2 alushousut
2 paria sukkia
Villasukat ja villahanskat/lapaset (myöhempänä syy tälle)
Muuta tarpeellista:
Päiväkodissa lapsen vaatteet on suotavaa nimikoida. Se helpottaa ihan kaikkien elämää. Sen viereisen naulakkokaverin vanhempiakin, kun ei tarvitse miettiä, ovatko nämä mustat hanskat kenen, kun kaikilla on samanlaiset.
Me käytämme nimikointiin tarralappuja, mutta PO.P:lta saa
myös nimikointitussia. Tussilla voi kirjoittaa nimen sukkiinkin. Sillä kyllä,
kaikki mikä voi olla hukassa, on jossain vaiheessa hukassa.
Etenkin alkuun molemmat lapseni ovat vieneet päiväkotiin pehmolelun turvaksi unihetkiin. Esikoisella turvapupuna oli Polarn O. Pyretin punaraitapaitainen pupu, jonka näkeminen saa minut aina vähän nostalgisena huokaamaan voi niitä aikoja.
Jos päiväkodin aloituksen aikaan on vielä porotusta jäljellä, päiväkodin lokeroon kannattaa lapselle viedä myös aurinkolasit sekä aurinkorasva. Jossain päiväkodeissa toivotaan ulkoiluun myös omaa juomapulloa, mutta meidän päiväkodissa hikisen janoisina päivinä ulos on viety vesikanisteri ja päiväkodin nimikoidut muovimukit.
Näin loppukesästä ulkoiluun riittää ainakin täällä
pääkaupunkiseudulla nätillä säällä huppari, telmimistä sietävät housut ja
lippis tai muu kesälätsä.
Hupparissa kannattaa suosia vetoketjullisia, kunnes lapsi
itse osaa napittaa. Ja jos lapsi itse vain tykkää vähän tummemmista sävyistä,
ne ovat likaantumisen kannalta kätevämmät. Meillä on molemmilla lapsilla kolmet
ulkokäytössä olevat hupparit, mutta silti pesukone ei meinaa ehtiä perässä. Jos
huppari on tummasävyinen, ei ole niin nöpönnuukaa, vaikka hihat olisivat lialla
kuorrutettu ja selkämys ruohotarhoissa.
Vaikka periaatteissa sisähousuillakin voisi painella ulkona
menemään, monesti päiväkodista toivotaan ulkoiluun erillisiä housuja. Näin
päiväkodin sisätilat pysyvät siistimpinä. Ja ne lapsen sisähousut vähän
vähemmillä rei’illä!
Meillä molemmat lapset ovat vuosien ajan kulkeneet syksyt ja
keväät Polarn O. Pyretin resorifarkuissa. Ne on helppo pukea sisähousujenkin
päälle, vaikka tietty nepparissa ja vetskarissa tarvii pienempi aikuisen apua.
Ne ovat myös tarpeeksi lököt, joten niillä on mukava leikkiä ja temmeltää.
Farkku myös kestää kulutusta sen verran hyvin, että kuopus on voinut käyttää
esikoisen vanhoja ulkofarkkuja.
Molemmat, sekä huppari että ulkofarkut, menevät sitten sisävaatteina talvella.
Ulkovaatteet, asusteet ja välikerrastot ilmojen kylmetessä:
Kun lämpömittari alkaa näyttää alle 15 astetta, niskaan aletaan vetää kuorivaatetta. Ja hyvät kanssavanhemmat, tässä vaiheessa mennään vyöhykkeelle, joka saattaa lyhenteineen ja ominaisuuksineen saada noviisin paniikkiin. Siksi tsekkaa täältä kirjoitukseni kuorivaatteista ja niiden valinnasta – sinä selviät kyllä!
Päiväkodissa ulkoillaan paljon, minkä lisäksi me viihdymme
perheenäkin ulkona ja luonnossa. Siksi meillä lapsilla on aina ollut kahden
kuorivaatteen setti käytössä. Näin yksi on aina kuiva ja ehkä jopa etäisesti
puhdas. Pienille päiväkotiulkovaatteeksi haalari on paras, sillä se on helpoin
pukea itse ja nopein myös auttaa päälle.
Asusteissa minä palvon merinovillaa. Se on lämmin, pehmeä, mukava, hengittävä ja nopeasti kuivuva materiaali. Syyspäiviin Polarn O. Pyretin ohut merinovillapipot ovat ihan ässiä. Pyöräilevänä perheenä arvostan sitä, että ne mahtuvat nätisti kypärän alle, mutta ovat silti lämpimiä.
Käsiäkin lämmittämään valitsen villaa. PO.P:n raidalliset
villasekoitesormikkaat ja -lapaset ovat klassikot ja syystä. Ne asettuvat
mukavasti käsiin, eivät kutita ja ovat lämpimämmät kuin puuvillahanskat. Meidän
lapset käyttävät jo sormikkaita, mutta jos sormet eivät meinaa vielä löytää
itsekseen paikalleen, kannattaa valita lapasmalli.
Villasekoitesormikkaat löytyvät vakkarina lastemme lokerikosta – sen lisäksi että niitä on pari kotona. Päiväkodissa ne voi vetäistä tarvittaessa toppahanskojen alle tuomaan lämpöä, samaten kuin kurahanskojen. Lisäksi ne pelastavat niinä syksyn päivänä, kun onkin kylmempää kuin tajusitkaan ja lapsella ei ole kotoa lähtiessä puettu hanskoja.
Kaulan lämmittiminä kaulurit ovat pienillä lapsilla
parhaita. Isommat saattavat sitten jo tykätä kaulahuiveista. Ja jos taas kaikki
ylimääräinen kaulalla saa lapsen ärsyyntymään, PO.P:n merinovillatuubihuivi on
todettu pelastajaksi. Se lämmittää, mutta ei ärsytä tai ole lapsen mielestä
tiellä.
Vähän isommille päiväkotilaisille Polarn O. Pyretin mustat käsineet ovat syys- ja kevätsäihin mainiot. Ne pitävät paremmin kosteutta ja tuulta kuin villahanksat ja niillä saa paremman otteen kuin kuorihanskoilla.
Kun sää kylmenee vielä lisää, haalarin alle puetaan vielä välikerros. Ja jos minulta kysytään, sekin on tietenkin merinovillaa. Pienelle lapselle haalarimalli on paras, sillä se on helpoin pukea. Mutta perheemme viskariki valitsi yhä edelleen villahaalarin – se kun on myös nopein pukea. Mitä nopeammin pukee, sitä nopeammin pääsee ulos leikkimään!
Koska kuopuksen mustassa käpykuvioisessa haalarissa on myös irrotettava kierrätetystä polyesterista valmistettu fleecevuori, irtovuoren ja villahaalarin kanssa kikkailemalla haalarilla pärjää pitkälle Helsingin talveen.
Loppukesä menee vielä tennareissa ja kangaskengissä, mutta viimeistään
syyssateiden aikaan tarvitaan paremmin säätä kestävää kenkää. Niin sanotun
välikausikengän on hyvä kestää vähän pisaroita ja paaaaaljon remuavia leikkejä.
Minä pidän Kavatin kengistä niin kesään kuin talveen (itsellänikin on Kavatin sandaalit ja talvikengät!), ja onkin kiva, että Kavatia löytyy myös Polarn O. Pyretin valikoimista. Saa hankittua myös mieleiset kengät samasta paikasta! Syksyyn PO.P:n valikoimista löytyy Kavatin tennareita – suosittelen! Täältä löydät muistilistani onnistuneisiin kenkähankintoihin.
Tennareiden lisäksi tarvitaan myös kumpparit. Päiväkodissa ulkoillaan säällä kuin säällä, ja on ihanaa, että lapsi voi nauttia lätäköistä ja kurasta sydämensä kyllyydestä. Myöhemmin syksyllä kumpparit saa tilkittyä lämpimämmäksi villasukilla. Ohuet ja suoraan iholle puettavat merinovillasukat ovat retkeilevän perheemme ykköslämmittäjä, ja ne toimivat myös päiväkotiarjessa, kun ne vetää heti aamusta jalkaan.
Kumppareita meillä on ollut lapsilla kaksin kappalein. Toinen pari päiväkodissa ja toinen kotona. Näin kumpparit ovat aina siellä, missä tarvitaan.
Monet päiväkodit toivovat lapsille tossuja. Meillä tätä toivetta ei ole ollut, mutta harrastuksissa, junien leikkivaunuissa ja sisäleikkipaikoissa käytössä ovat olleet Polarn O. Pyretin pehmoiset mokkasiinit. Vaikka niiden pohjallinen on kestävää ja vauhdissa jalat maassa pitävää nahkaa, mokkasiinit voi pestä koneessa. Kivaa on myös se, että ne on tehty Ruotsissa.
Kuravaatteet, tuo ihana ja kamala vaateparsi! Minä näen painajaisia marraskuisista kurahousuhärdellistä, mutta samalla sekä minä että lapseni salaa rakastamme kuravaatteita. Nehän mahdollistavat ulkoilun säällä kuin säällä! Vaikka hyvä kuorivaate kestää vettä, kurahousut pidentävät kuorivaatteen ikää. Kurikset voi huuhtaista puhtaaksi, kun kuorivaatteissa putsaus voisi vaatia kuralammikossa painimisen jäljiltä pesukonetta.
Vuorillinen sadetakki on näppärä, sillä koleina loppukesän päivinä
sen alle ei tarvitse pukea muuta ulkovaatetta. Kurahousuissa etenkin
pienemmillä parhaita ovat mallit, jossa suoja ulottuu kainaloihin asti ja jotka
pysyvät henkseleillä ylhäällä. Olen hakenut lapseni kymmeniä ja kymmeniä kertoa
päiväkodista ripsiä myöten mudassa – vaikka ei olisi edes erityisen sateista.
Kurahanskoissa suosittelen valitsemaan vuorilliset. Pelkkä muovinen ja hengittämätön hanska tuntuu nihkeältä ja inhottavalta käteen, minkä lisäksi vuori lämmittää ilmojen kylmetessä. Kun alle vetää vielä villahanskat, käsinekombolla voi selättää jopa marraskuun loskan.
Kuten kumppareitakin, meillä on ollut tapana hankkia sade- ja kuravaatteita kaksin kappalein: toinen setti majailee pysyvästi päiväkodilla (mitä nyt käy välillä tarvittaessa kotona kunnon pesussa) ja toinen kotona. Näin kuravaatteet ja muut säällä kuin säällä -ulkoiluun tarvittavat vermeet ovat aina siellä, missä tarvitaan. Kun muistettavien asioiden listalta on joka päivä pois mietintä, missä ovat kumpparit, sadetakki, kurahousut ja kurahanskat ja tarvitaanko niitä tänään ja missä, mukavoittaa se arkea olennaisesti.
Noin! Mitäs sanovat muut linjoilla olevat vanhemmuusraatilaiset? Myös päiväkotien sisältä tulevat ammattilaisvinkit ja -lisäykset ovat erittäin tervetulleita! Tsekkaa myös Polarn O. Pyretin päiväkotiopas täältä.
