Lahiomutsi Olohuone Ruokailutila Koti Tapetti Wallpaper Sisustus borastapeter rabarber-4979

Tapetit saatu osana toista työprojektia

Kolme kuukautta sitten, 10. tammikuuta 2019, puolisoni nakutteli kodissamme paikalleen pienen listanaulan ja ojentautui sitten ylös katsomaan työnsä jälkeä. Pieni naula, mutta iso merkitys: tuolla hetkellä kotimme joka ikinen lattialista oli vihdoin paikoillaan.

Kuluneiden vuosien aikana olemme oppineet, että remonttivitsien kärkipäätä pitävät kaskut erinäisistä listoista, joita ei ikinä saada paikoilleen. Päätimmekin puolison kanssa tämän olevan merkkipaalu. Tuo päivä julistettiin päiväksi, jolloin kotimme remontti saatiin valmiiksi.

Takana oli tuolloin 865 päivää, joista joinakin oli remontoitu ihan hulluna, ja joihin oli sisältynyt myös viikkoja ja kuukausia, jolloin ei ole tehty yhtään mitään remonttiin liittyvääkään.

Kävimme tuolloin selailemassa blogin remonttiaiheisia postauksia, jotta muistaisimme, miten hitokseen hommia on tehty sitten sen helteisen päivän, kun päätimme ostaa kodin ja tehdä siihen kuukaudessa pienen pintaremontin. Se pieni pintaremontti villiintyi nopeasti siihen pisteeseen, että muutimme remonttipölyiseen, keittiöttömään ja osittain sähköttömään kotiin, jota remontoitiin lapsiperhearjen ohessa vielä sen 865 päivän ajan.

Sinänsä on vitsikästä kirjoittaa tästä juuri nyt, kun kotimme on taas remonttipölyn peitossa. Kauan suunniteltu ja varrottu ikkunaremontti on vihdoin käynnissä, ja kodissamme leijuu taas tuttu maalinkatku ja höyläyskoneen melu. Kun muuttaa 50-luvulla rakennettuun kotiin, pientä nikkaroitavaa ja ikkunaentisöinnin tai kylpyhuoneremontin kokoisia remonttikassa-ahmatteja löytyy aina.

Mutta se on toinen tarina se. Yhtä kaikki, viimeisen lattialistan naputtelu oli iso merkkipaalu. Se tarkoitti sitä, että pieniä Lego-osia ei enää tarvinnut kaivaa seinän ja parketin väliin jäävistä rakosista, mutta myös sitä, että kaikilla seinillämme oli nyt maali tai tapetti.

Tämä olohuoneen ja ruokailutilan tapetti oli viimeinen tapetointiurakka, jonka puoliso hoiteli muiden huoneiden tapaan useassa osassa ja sieltä täältä riivityllä ajalla. Tapetti on näkynyt monissa postauksissa kuluneiden kuukausien aikana  – se kun ei oikein voi olla näkymättä, kuten huomaatte – mutta nyt on aika tuijotella seinää vähän tarkemmin.

Olohuoneemme ja ruokailutilamme ovat yhtenäistä tilaa, ja tahdoimme 50-luvun tyyliin tapetoida koko huonekokonaisuuden, eikä vain esimerkiksi yhtä seinää. Päädyimme valitsemaan Boråstapeterin Scandinavian Designers II -malliston vaaleapohjaisen Rabarber-tapetin.

Scandinavian Designers II -mallistossa on muotoilijoiden 1940–1960-luvuilla suunnittelemia kuoseja, ja tämä raparperi-ilottelu on ruotsalaisen jo edesmenneen Gocken Jobsin suunnittelma.  Sain tapetin osana reilun vuoden takaista työprojektikokonaisuutta K-Raudan kanssa.

Rabarber-tapetti on räiskyvän värikäs, mutta raikas ja heleä. Siinä näkyy kotimme rakennusvuoteen sopiva suunnitteluaikakausi, mutta se on ajattoman freesi yhdistelmä pastellisävyjä ja metsäisen vihertäviä läikähdyksiä. Se tuntui mallipaloja maalarinvalkoisella seinällä tuijottaessa heti tältä kodilta ja meiltä.

Mutta kun tapettirullat löysivät yksi kerrallaan paikoilleen seinille, alkoi minua epäilyttää. Onpas se tosiaan, köh, värikäs ja runsas! Keskellä talven pimeyttä ihan häikäisi, ja mietin, olisiko sittenkin pitänyt valita murretumpia sävyjä. Parissa päivässä värishokki kuitenkin tasaantui. Siirsin muutaman julisteprintin toisiin huoneisiin, sillä niiden värimaailma ei mennyt yhteen tapetin kanssa. Vaihdoin muutamien tavaroiden paikkaa ja pyörittelin sohvalle kerääntyneiden tyynyjen valikoimaa.

Ja kas, värikylläisyys ympärillä alkoi tuntua turvallisen kodikkaalta ja pehmeältä. Muutamassa viikossa kuvat valkoseinäisestä kodistamme alkoivat näyttää kolkoilta ja keskeneräisiltä. Kun saavun päivän rientojen jälkeen kotiin – raparperin, poimunlehtien, orvokkien ja ukonhattujen keskelle – tuntuu kuin olisin saapunut salaiseen turvapaikkaan, jossa on aina kesän lempeä ja huolettoman aurinkoinen tunnelma.

Kaupallinen yhteistyö: Otava. Postaus sisältää alekoodin.

Onhan se nyt kertakaikkisen pöljää, että ulos pitää laittaa jotkut tyhmät toppahousut, kun kerran ihan hyvin voisi mennä myös tyllihameessa. Ja on se kumma, että pitää syödä oikeaa ruokaa, kun kerran olemassa on myös esimerkiksi jäätelöä ja karkkia. Eikä siinä muuten ole mitään järkeä, että aikuiset sotkevat siivoamisellaan lasten leikkejä. Kun tavarat eivät ole lattialla esillä, ei niitä löydä silloin kuin tarvitsisi!

Tiedättekö sen fiiliksen, kun kirjan henkilöt resonoivat niin vahvasti, että tekisi mieli huutaa lukiessaan ”kyllä, kyllä juuri näin se on”? Minä tiedän, ja nyt tietävät myös lapset.

Saimme yhteistyökumppaniltani Otavalta luettavaksemme koko perheemme satukirjalempparityypin, Prinsessa Pikkiriikin, uusimman kirjan Prinsessa Pikkiriikki ja huutava vääryys. Se sai etenkin ensilukukerralla lapset ihan hepuloimaan siitä onnesta, että kerrankin joku puhuu järkeä. Kerrossängystä kuului lukuiltojen aikaan niin monta kertaa ”kyllä”, ”just noin” ja ”Pikkiriikki on ihan oikeassa!” -huudahduksia, että kai vaaliviikkojen vaikuttamana odotin, että seuraavaksi sieltä kajahtaa ”Pikkiriikki eduskuntaan!”.

Jos ette ole vielä tutustuneet Prinsessa Pikkiriikkiin, nyt on viimeistään sen aika. Uusi kirja on ehkä vielä parempi kuin meidän tähänastinen suosikki, ihan ensimmäinen Pikkiriikki-kirja. Tämä on prinsessasatukirjasarja niihin perheisiin, joissa minityypit painelevat menemään elsoina sekä annoina ja joissa kauppareissullekin pitää aina muistaa ottaa mukaan valtikkataikasauva, tiara tai vähintään kurahousujen alle tungettu tyllihame. Tämä on myös kirja niille, jotka saavat näppyjä höttöisistä prinsessasaduista, joissa prinsessan tehtävänä on vain kasvattaa pitkää tukkaa ja odottaa tuntematonta prinssinpälikkää pussaamaan ilman lupaa.

Prinsessa Pikkiriikki on oma itsensä, eikä jää haistelemaan prinsessakirjojen ahtaita ja tunkkaisia lokeroita. Pikkiriikki tykkää tuhmuroida – välillä tahallaan ja välillä tahattomasti – mutta on ehdottomasti aina hyvisten puolella. Hänellä on seikkailuissaan mukana taikakoira Makkara, jonka punkaamilla taikavääkylöillä saadaan aikaan aikuisten hermoromahdusten lisäksi vaikkapa karkkibileet keskelle maksalaatikkorivistöjen täyttämää kauppareissua. Siitä mihin taika loppuu, alkaa mielikuvitus.

Uudessa kirjassa Pikkiriikki on ottanut tarkasteluun erilaiset hölmöt aikuisten säännöt, joissa ei tosiaan ole yhtään mitään järkeä, kun niitä lapsen mielin ajattelee. Koska Pikkiriikki ei jaksa jatkuvasti selittää esimerkiksi sitä, että on ihan päivänselvää, ettei kannata herätä siihen aikaan aamulla, kun ulkona on pimeää kuin mörön pyllyssä, hän on kerännyt kirjaan kaikkien aikuisten luettavaksi neuvot siitä, miten asioiden pitäisi mennä.

Pikkiriikki on antanut tarkastelevan kertojaäänen Hannele Lampelalle, joka onnistuu jälleen tavoittamaan jotain sellaista lapsenmaailmasta, että kirjan sattumukset ja lausahdukset tuntuvat tutuilta niin lapsille kuin aikuisille. Prinsessa Pikkiriikki on kuin lapsuuden henkilöitymä. Ääneenluettuna kirjan veikeät tarinat, lennokkaat lauseet ja oivaltavat sanat toimivat erinomaisesti, ja Ninka Reittun rempseä kuvitus on saanut meidän sakkimme nuorimmaisen liimautumaan Pikkiriikin ääreen jo taaperoikäisenä.

Sain manguttua teille käyttöönne alekoodin Adlibrikseen. Kun säntäätte satukirjaostoksille tämän linkin kautta, saatte toukokuun alkupuolelle asti Prinsessa Pikkiriikki ja huutava vääryys -kirjan alehintaan 16,90 euroa (norm. 19,90 euroa). Erään lähiöperheen kokemuksella saatte sillä hinnalla kirjan lisäksi lastenkulttuurielämystä, naurua ja tuhmuroivaa prinsessaviisautta vuosien ajaksi.