Kaupallinen yhteistyö: Porin Villa ja Peite. Postaus sisältää alekoodin.

Päivä viipyilee vielä horisontissa. Se leikittelee laiskasti säteillään meren rauhoittuneilla aalloilla ja vetelee nautinnollisesti taivaanrantaan sävypaletin syvimpiä sävyjä, joihin on jo sekoittunut pala raikasta syksyä.

Me olemme pakanneet kerrostalokodin saunavuoron jälkeen korikassiin yökkärit, pari kirjaa ja pussillisen leipää aamupalaa varten. Kaikki muu on pikkumökillä valmiina, ja palstalta saa lisäapetta aamiaispöytään, joten mökille voi fillaroida tuosta noin vain yöksi.

Vaikka pyörämatka kotoa mökille vie vain 10 minuuttia, tutulla mökkipolulla Kivinokan tunnelma ottaa tulijat hellästi halaukseensa. Oli maanantai tai keskiviikko, arki tai loma, Kivinokassa on aina sunnuntai.

Levitämme kahdesta futonpatjasta koostuvan sohvan sängyksi ja nostamme esiin peitot ja tyynyt. Lapset ilakoivat pompien sekä möyrien sängyllä ja mietin, että tämä tässä on rutiini, joka sekoittuu osaksi heidän lapsuusmuistojaan. Pienessä tilassa ja yhteisessä isossa sängyssä perheemme ja olemisemme tiivistyy, dynamiikan repsottavat saumat korjaantuvat ja kiinnittyvät paikoilleen.

Iltapalan jälkeen kahistelemme peittojen sekaan. Mökin ikkunoista avautuva maisema on muuttunut tummansiniseksi, joka luo kanvaasin sen edessä varjoina keinuville puille. Lapset nukahtavat iltasatuun nopeasti. Sytytän muutaman kynttilän ja kaivan tyynyjen keskelle itselleni lukupesän, jossa avaan oman kirjani. Tämä tässä on yksi lempihetkistäni ja -tunnelmistani mökillä: raukeus juuri ennen unta.

Rakastan nukkumista. Ja etenkin rakastan nukkumista pikkuisella kesämajallamme. Siksi olemme kesän aikana välillä menneet sinne ihan vain nukkumaan.

On ihana nukkua koko perhe kuin turvallisessa pesässä. Mökki hengittää rauhallisesti, kuten minäkin. Yön viileys leijailee kuumienkin päivien jälkeen ympärille nopeasti. Luonto tulee osaksi unta. Ja sitten on vielä ympärillä olevan villan pehmeys.

Meillä on pikkumökillämme yhteistyökumppanini Porin Villa ja Peitteen kotimassa valmistetut futonpatjat sekä patjansuojus ja suomalaisesta lampaanvillasta valmistetut peitot sekä tyynyt.

Olemme nukkuneet porilaisella ammattitaidolla muokatulla villalla kotona nyt neljän vuoden ajan. Se on yksi parhaimmista päätöksistäni paremman arjen eteen – sen lisäksi että ylipäätään opettelemalla opettelin nukkumaan pikkulapsivuosien jälkeen. Villalla nukkuminen parantaa tutkitusti vauvojen ja lasten unta, mutta sama pätee oman kokemukseni mukaan myös keski-ikäisiin.

Ei siis tullut mieleenkään valita pikkumökille mitään muuta unikaveria kuin villaa. Kivinokassa kaikki on vähän paremmin, kauniimmin ja seesteisemmin kuin kotona, ja sama pätee myös uniin.

Mökille valikoituivat ohuemmat Suomivilla peitot sekä Suomivilla säätötyynyt. Myös erikoismitoin tehdyissä futonpatjoissa on käytetty villaa, kookoskuidun ja luonnonkumin lisäksi. Päivisin sohvana toimivien futopatjojen päälle levitetään nukkuessa mittatilauksena tehty villainen patjansuojus. Nyt Porin Villa ja Peitteellä on myös suomalaisten lampaiden villasta tehtyjä Suomivilla patjansuojuksia.

Vaikka mökillä ei ole vielä edes pimennysverhoja, uni siellä on kertakaikkisen hyvää. Niin hyvää, että jos väsyneenä saisi valita klassisen hotelliyön tai pikkumökkiyön jäljiltä, valitsisin heti pikkumökin. Olisipa ollut pieni kesämaja arjen keskellä olevana seesteisenä paratiisina jo pikkulapsiaikoina!

Ohuemmat villapeitot ovat olleet passeli valinta, joissa hikoilevinkin perheenjäsenemme nukkuu kesäöitä mielellään. Villa kun hengittää sekä imee ja luovuttaa kosteutta, toisin kuin muoviset peitot, tyynyt ja patjat. Uskoisin niiden riittävän myös syys- ja talviuniin, kun käyttöön otetaan myös mökin takan lämpö, talviyökkärit sekä villasukat ja mahdollisesti lisälämpöä tuovat paksut kirppisvillaviltit.

Vaikka loppukesän haikeus on riipinyt sydäntä viimepäivät, Kivinokka tuo siihenkin iloa.

On onni voida kokea ensimmäinen syksy ja talvi, jolloin voimme yöpyä pienessä töllissämme: viilentyneen ilman rapeus, hämyisät illat ja tunnelmointi mökissä, jonka villapesään saamme kaivautua nukkumaan melkein kuin Muumit.

Tässä vielä muistutus voimassaolevasta alekoodista: Koodilla ”kesapeitto15” saatte 15 prosentin alennuksen Porin Villa ja Peitteen nettikaupassa näistä ohuista Suomivilla kesäpeitoista. Koodi on voimassa 31.8.2020 asti ja koskee ainoastaan Suomivilla Kesäpeittoa.

Meillä on tosiaan käytössä ohuemmat Suomivilla peitot, ei Suomivilla kesäpeitot, mutta olen ilokseni saanut hurjan ihania ja onnellisia viestejä teiltä, jotka olette koodin käyttäneet ja päässeet maistamaan kesäisiä unia villassa!

Tänään kaksi meistä palasi arkeen. Minä koitan saada työpöydän alkuviikon aikana siihen kuntoon, että torstaina koulujen alkaessa loput kaksikin meistä ovat valmiina täyspäiväiseen arkeen.

Vatsan ja sydämen välissä ikävä pyörii ja myllertää. Se sattuu, vaikka samalla hellin tunnetta. Menneiden viikkojen ikävään sekoittuu kiitollisuus. Kaikki ne herätyskellottomat aamut, mustikkasmoothieviikset ja ikilikaisiksi ilakoidut paljaat varpaat. Kahden todellisuuden välissä oleva utopia, joka antoi luvan hetkeksi irrottaa huolesta ja tietämättömyyden pelosta.

Olipa se lyhyt, totesi kuopus tänään töihin palanneen puolison lomasta. Vaikka todellisuudessa se oli loman molemmin puolin järjestettyine vapaapäiväputkineen pidempi kuin koskaan aikaisemmin, jos ei perhevapaakesiä lasketa. Itsellänikään ei ole sentin senttiä laskutettavaa yli kuukauden ajalta, mikä ei ollut täysin tarkoitus, mutta näin nyt tänä vuonna.

Pyyhin paperikalenterini kesäkuukausilta lyijykynämerkinnöin tehtyjä loma- ja työsuunnitelmia pois, saaden tilalle päiviä, jolloin viikonpäivät sekoittuivat ja menettivät merkityksensä. Se oli ihanaa, ja silti kesän alla tuntui kytevän koko ajan odotus. Että jos sittenkin voisi olla ihan normaalisti. Vaikka en edes tiedä, mitä se sitten olisi ollut.

Tänään alkoi myös kuopuksen eskari. Tai oikeastaan se alkaa vasta koulujen kanssa samaan aikaan torstaina. Se todettiin eilen illalla pikkumökkiviikonlopun jälkeen, kaivaessamme sähköpostista esiin vanhoja tiedotteita (ja puolison työvuorolistoja, jotta hän osaisi ilmestyä oikeaan aikaan työpaikalleen). Liekö vanhan kokemuksen rutiinia vai kesän pehmittämää päätä.

Kuravaate- ja kumpparitilanteen olimme sentään päivittäneet aikaisemmin, ja illalla keräsimme varavaatekassin ja nimikoimme kengät ja upouuden lippalakin, eskarilippikseksi hankitun. Nukkumaanmenokin valahti vain puolituntia arjen normaalista, joten kyllä tämä tästä.

Valmistautumisen kehnoudesta huolimatta eskarin aloituksesta on toki puhuttu paljon viime aikoina, kiihtyvän innokkaaseen sävyyn. Ja koska pystyimme, me molemmat vanhemmat lähdimme saattamaan tuoretta eskarilaista koululle.

Sisällekin kouluun saimme mennä, kukaan ei oikein tiennyt, mitkä ohjeistukset sen suhteen nyt ovat voimassa. Opettaja oli uusi, muuten kaikki tuttua – seinälläkin vielä siskon kuva.

Nyt pitäisi itsenikin saada kiinni arjesta, mikä on hankalaa, kun sen ääriviivoja ei ihan hahmota. Kaikki on odottavassa välitilassa ja suunnitelmista on tullut jossittelua. Kuopus kysyi, mennäänhän talvella taas Lappiin, mutta eihän sellaista voi tietää tai suunnitella. Ei tiedetä töistä, ei koulusta, ei varmasti ensi viikosta.

Onneksi tiedän sen, että arkeni, meidän arkemme on hyvä. Kunhan vain saamme pitää sen.