Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Niin vain sujahti nuorimmaisen eskarivuosi ja tokaluokkalaisen kouluvuosi. Poikkeusolot ovat saaneet ajan samaan aikaan muuttumaan paikoillaan löllyväksi hyytelöksi ja liukkaasti käsistä lipeäväksi saippuaksi. Kaikesta vuoden takaisesta tuntuu olevan ikuisuus aikaa, mutta samalla en tiedä, mihin tämä eskari- ja kouluvuosi oikein meni. Kaiken vanhempiin liittyvän tapahtuminen etänä todellakin etäännyttää.
Etänä vietettiin myös molempien lasten kevätjuhlia. Eskarin päätösjuhlassa yhteys pätki, kuva pysähteli ja hienot esitykset valmistelleet lapset yrittävät kuikuilla koneen ruudulta, että mikä pienistä naamakuvakkeista on oma äiti tai isi. Omamme ei ollut bongannut meitä ollenkaan, eivätkä taputuksetkaan tietenkään välittyneet.
Liikutuinkin eniten siitä, että näin ne lapset viettävät yhden tärkeistä rajapyykeistään tietokoneen ruutu yleisönään. Ehkä se ei heitä edes haitannut, he ovat niin tottuvaisia, mutta itse olisin kaivannut yhdessä koettua juhlaa. Ihmiset ovat kautta aikain kokoontuneet yhteen juhliakseen virstanpylväitä, tarve juhlaan on meissä sisällä.
Koululaisen oman luokan kanssa pidetyn kevätjuhlan jälkeen pidimmekin kotipihassa pienet kevätjuhlat naapureiden kanssa. Sellaiset juhlat järjestyivät viime vuonna vähän sattumalta, kun koululla poikkeusajan kevätjuhlia viettäviä lapsia odottaessa kokoonnuimme kaikki pihaan herkkujen kanssa. Niistä tuli niin kivat juhlat, että lapset jo useampi kuukausi sitten varmistelivat, pidetäänhän sellaiset juhlat nytkin, kävi koulun kevätjuhlien kanssa sitten miten tahansa.
Niin tehtiin, ja eiköhän tämä perinne jatku tästä edespäinkin. Koululta kepein helmoin, rypistynein kauluspaidoin ja kopisevin kengin palaavat lapset kukitettiin voikukkaseppelein, ja pöytään kannettiin useasta kodista niin paljon herkkuja, että kaikkia ei mitenkään jaksettu syödä. Jäi rääppiäisiinkin syötävää.
Nyt kellumme pari viikkoa välitilassa. Ei ihan lomalla, mutta ei ihan arjessakaan. On perheemme viimeiset varhaiskasvatusviikot, parit leirit ja itselleni vielä rykelmä töitä. Mutta auringon hellimät päivät ja valoisat illat saavat kaiken tuntumaan pehmeämmältä, ihan vähän jo lomalta.
Siinä on jotain maagista: me laitamme bio- ja puutarhajätettä kompostoriin, jossa pieneliöt muokkaavat jätteet kasvien herkuiksi, jotka levitämme taas uudestaan maahan, joka tuottaa meille lisää kasviksia syötäväksi. Sama ympyrä uudestaan ja uudestaan, ja joka kierroksella maa tulee entistä paremmaksi ja muhevammaksi viljellä.
Saimme viime vuoden keväällä yhteistyökumppaniltani Biolanilta käyttöömme Biolan puutarhakompostorin palstalle sekä biojätteiden ympärivuotiseen kompostointiin sopivan Biolan Pikakompostori 220econ kesämajalle. Ne molemmat on valmistettu Suomessa ja kestämään pohjolan vaihtuvia säitä ja lämpötiloja.
Ja ne molemmat ovat tuottaneet meidän jätteistämme jo vuodessa monta kottikärryllistä herkkuja kasvimaallemme. Vuodessa olen ihan hurahtanut tähän hommaan, mutta kompostoida voi myös ilman että nimeää kompostorinsa (meillä on Konsta ja Pertsa), haluaa käydä kaikki kurssit aiheesta ja haaveilee myös kompostikäymälästä saadakseen kaikki tuottamansa ravinteet takaisin käyttöön. Kompostoiminen kun on yksinkertaisesti fiksua.
Kompostointi säästää kukkaroa ja luontoa
Kompostorien hankkiminen vaatii toki rahallista panostusta, mutta sen jälkeen kaikki on kotiinpäin.
Vuonna 2019 pääkaupunkiseudulla yksi asukas tuotti HSY:n mukaan 108,6 kiloa biojätettä. Koska niin kammottavan moni ei mahdollisuuksista huolimatta kierrätä, meidän nelihenkisessä ja paljon vihanneksia syövässä vegeperheessä vuositasolla määrät ovat hyvin todennäköisesti yli 500 kiloa, jos ei enemmänkin. Ennen tuon jätemäärän huolehtiminen eteenpäin on ollut taloyhtiön vastuulla ja maksettavana.
Nykyään biojäteastia on minulle aarresanko, jota en noin vain kanna roskakatokseen. Kesällä käymme Kivinokan kesämajalla harva se päivä, ja pyörän mökkikuormaan pakataan myös kodin biojätteet. Toiset roudaavat roskia mökiltä kotiin, me toisinpäin! Välillä talvella piti nöyrtyä viemään biojäte roskakatokseen ja ai että moinen herkkumateriaalin hukkaan heittäminen tihkaisi!
Sillä kun saamme biojätteet hyötykäyttöön itsellemme, on jokainen sangollinen perunankuoria, omenankotia, kahvinpuruja ja muita eloperäisiä jätteitä säästöä – ja hykerryttävän hyvää fiilistä. Me saamme tuotettua itse viljelyssä käytettäviä ravinteita ja mullan raaka-ainetta, jolloin niitä ei tarvitse ostaa kaupasta. Ja onhan kompostista saatava tavara ihan omalla tasollaan!
Sama juttu puutarhajätteiden kompostoinnin kanssa. Maaperä köyhtyy sitä mukaa, kun se tuottaa vihanneksia ja sieltä nostetaan eloperäistä ainesta pois. Mutta kun naatit, rikkaruohot, oksat, heinät ja muut viherjätteet kompostoi suoraan palstalla, ravinteet palaavat maahan. Meillä tämä tapahtuu aarin alueella, ja saan valtavia kiksejä tästä pienestä kiertotalouspläntistämme!
Jos eloperäiset jätteet pahimmassa tapauksessa törkkäisi sekajätteeseen, siitä kyllä syntyisi polttaen energiaa, mutta kaikki eloperäisen aineksen ravinteet menisivät hukkaan. Tilalle pitäisi sitten hankkia mahdollisesti keinotekoisia lannoitteita. Moinen on totaalisen pöljää, niin ympäristön kuin kukkaron kannalta, kun jätteet voisi hyödyntää siellä, missä ne ovat syntyneet ja saada ravinteet uudelleen kiertoon.
Jätemääriä miettiessä voi tulla mieleen, että mihin se kaikki kompostoinnissa syntyvä humus oikein laitetaan. Mutta jos kompostoijalla on edes pieni viljelmä tai ruukkupuutarha, ei syytä huoleen ole. Kompostoinnin aikana jätteen tilavuus nimittäin pienentyy noin puolella, parhaimmillaan jopa yli 80 prosentilla. Ainakin itse himoitsisin palstallemme paljon enemmän kompostorien tuottamia herkkuja kuin sitä nyt tulee!
Miten kompostoituminen tapahtuu
Meillä oli lapsuudessani pihan perällä tunkio. Luulin pitkään, että kompostoinnissa on kyse samasta asiasta, ja ajatus inhottavalta haisevasta ja kärpäsiä pörräävästä mätäisestä läjästä ei houkuttanut. Kompostoinnissa kyse on kuitenkin aivan eri asiasta.
Kompostointi on hapellisissa olosuhteissa tapahtuvaa pieneliöiden toimintaa. Jos kompostista puuttuu happi, se kyllä muuttuu tunkioksi, jossa jäte ei maadu, vaan mätänee. Se ei ole kuitenkaan kompostoinnin tarkoitus.
Komposti toimii, kun hajottajaeliöillä on kaikki asiat hyvin. Kompostin hoidossa keskitytäänkin edistämään pikkuöttiäisten hyvinvointia. Lemmikkejä havitteleville lapsille olenkin sanonut, että meillähän on jo miljoonia pieniä öttiäisiä, joista pitää huolta. Eivät he ole täysin vakuuttuneet, vaikka melkein yhtä innokkaasti kanssani tutkivat kompostoreissa kuhisevaa minimaailmaa.
Mistä ne pieneliöt sitten sinne kompostoriin päätyvät? Luonto hoitaa näppärästi tämänkin asian. Pienelijöitä on ympärillämme valtavia määriä, vaikka emme niitä kaikkia havaitsekaan. Metsässä elää yhden ainoan neliömetrin alueella yleensä noin 30 miljoonaa sukkulamatoa, eli ankeroista, ja 250 erilaista punkkilajia. Kreisiä!
Maaperän pikkuöttiäiset eivät pysty valmistamaan itselleen ravintoa, kuten vaikka kasvit, joten ne viihtyvät siellä, missä niille on tarjolla eloperäistä ainetta sapuskaksi. Ja kompostorissahan sitä piisaa! Niinpä ne etsiytyvät ilmastointikanavien kautta kompostoriin tai esimerkiksi alta auki olevassa puutarhakompostorissa nousevat sinne maasta. Meillä puutarhakompostoria tyhjätessä tuli huomatuksi, miten paljon siellä eleli myös erilaisia lieroja. Pieneliöitä päätyy kompostoriin myös jätteen mukana. Ja kun vain happea, kosteutta ja ravinteita riittää, ne myös lisääntyvät vauhdilla.
Ja mitä enemmän pikkuöttiäisiä kompostorissa on, sitä nopeammin ne tekevät taikojaan ja muuttavat jätteet ravinteikkaaksi humukseksi.
Kompostoria (eli sen pienelijöitä) pitää hoitaa, mutta ei se ole niin vakavaa
Toisin kuin tunkio, komposti rakennetaan kuin täytekakku, jossa tiiviit ja ilmavat kerrokset vuorottelevat. Se ei lopulta ole kovin monimutkaista tai edes vakavaa. Minä luin viime keväänä monet kompostoinnista kertovat kirjat, enkä meinannut ymmärtää yhtään mitään. Nyt sitten luin samat kirjat uudestaan, ja yhtäkkiä kaikki oli selvää. Kompostoinnin oppiikin oman kokemukseni mukaan parhaiten tekemällä ja kokeilemalla, ja perusopit siihen päälle ovat sitten plussaa.
Yksinkertaisuudessaan hyvin toimivan kompostoinnin resepti on tässä: tarvitaan ilmavuutta, eli kuohkeutta, hyvä kosteustasapaino sekä hyvä suhde ravinteita. Hyvin toimivassa kompostissa lämpötila nousee pienelijöiden hajottamispuuhista + 35–55 asteeseen, eikä se haise.
Toimivassa kompostorissa kosteustasapaino on kunnossa
Kosteustasapainon ylläpitäminen oli se, mihin me kompastuimme alkuun. Sekä puutarha- että biojäte on yleensä hyvin kosteaa, ja jos sekaan ei laita jotain kuiviketta, pieneliöiltä loppuu happi ja kompostoitumisen sijaan jäte alkaa mädäntyä. Me nuukailimme alkuun kuivikkeen käytön kanssa, kunnes kantapään kautta opimme, että sitä kannatta sujauttaa sekaan ilmavuuden varmistamiseen ja liian kosteuden imemiseen.
Kuivikkeena me olemme käyttäneet Biolanin tehokuiviketta, joka on varma keino. Ehkä pian uskaltauduimme kokeilemaan itse tehtyjä kuivikkeita, sillä sitä voi itse valmistaa myös esimerkiksi oksahakkeesta, oljesta, ruo’osta ja haravointijätteestä.
Meillä mädäntynyt haju paljasti hyvin selvästi kompostorimassan liiallisen märkyyden, mutta sen voi tsekata myös tunkaisemalla muovipussilla suojatun kätensä kompostoriin, ottamalla massaa käsiinsä ja puristamalla sitä. Jos massasta saa tihrustettua irti muutaman tipan nestettä, meno on ookoo. Jos taas kosteutta irtoaa helposti, on komposti liian märkä. Jos taas kosteutta ei meinaa irrota lainkaan, on komposti liian kuiva.
Kuivaa kompostia voi ihan yksinkertaisesti kastella vaikka kastelukannulla, mutta meillä tätä ongelmaa ei ole ollut.
Kompostorin pieneliöt tarvitsevat ravinnokseen typpeä ja hiiltä
Kosteustasapainon lisäksi on toinenkin tasapaino, josta on kompostia ja siellä työskenteleviä pienelijöitä hoitaessa koitettava pitää huolta: hiilen ja typen suhde. Kompostin pieneliöt eivät lisäänny, jos ne eivät saa ravinnokseen typpipitoisia aineksia. Hiili taas toimii pienelijöille energialähteenä, jotta ne jaksavat painaa hommia, eli hajottaa jätteitä humukseksi. Voisi ajatella, että typpi pienelijöille kuin proteiini ihmisille, hiili taas kuin hiilihydraatit. Molempia tarvitaan.
Hiilipitoista jätettä on kaikki puumainen jäte, eli esimerkiksi valmiina ostettavat kuivikeaineet. Hiiltä on myös erityisesti kuolleissa kasvinosissa, kuten syksyllä maahan pudonneissa lehdissä. Typpipitoista jätettä taas ovat ruokajätteet, vihreät kasvin osat ja esimerkiksi ruohosilppu.
Hitaasti toimiva ja jäähtynyt kompostori tarvitsee yleensä lisää typpeä. Olen käyttänyt siihen valmista Biolanin kompostiherätettä, mutta tajusin itse tuottavani typpeä monen monta desiä päivässä. Sen lisäksi, että lannoitan palstaa veteen laimennetulla pissalla, myös kompostin hajottajaeliöt saavat siitä energiaa, jonka avulla laittaa hösseliksi! Myös ruohosilppu, kanankakka ja nokkoslehtivesi toimivat.
Jos taas typpeä on kompostissa liikaa, se alkaa haihtua pahanhajuisena ammoniakkina ilmaan. Eikä se haju edes ole harmillisin asia, vaan se, että typpi on yksi kasvien pääravinteista. Ilman sitä ne eivät kasva. Siksi mitä enemmän typpeä saadaan säilymään kompostoinnin aikana, sitä herkullisempaa syntyvä kompostimulta on kasveille. Siksi kompostiin pitää lisätä hiiltä, eli helpoimmillaan Biolanin kompostikuiviketta.
Puutarhakompostorin sisältö saattaa kaivata myöhentämistä – ja toista kompostoria kaveriksi
Toimivaa ja hyvin pöhisevää kompostia ei tarvitse sen kummemmin sekoitella. Meidän biojätettä hotkivassa pikakompostorissa on ilmakanava, joka tuo happea kompostimassan keskelle ja näin osaltaan nopeuttaa kompostoitumista. Kompostori on eristetty ja sen luukkujen saumat tiivistetty, joten lämpö pysyy hyvin yllä ja kompostoituminen käynnissä.
Biojätteiden kanssa emme yleensä siis muuta kuin silloin tällöin painele massaa alaspäin ja siinä samalla kompostimassakin vähän sekoittuu.
Sen sijaan puutarhajätekomposti saattaa vaatia vähän myöhentämistä. Siitä puhutaan kompostin kääntämisenä, mikä kuulostaa isolta projektilta, mutta todellisuudessa siinä vain käännetään lahoamattomat kompostiosat kompostorin keskiosiin. Eristämättömässä kompostorissa lahoaminen kun tapahtuu nopeammin keskiosissa, kun reunoilla ei välttämättä tapahdu mitään. Massan paikkojen vaihtuminen auttaa kompostia maatumaan tasalaatuiseksi.
Puutarhakompostorin sisältö neuvotaan kääntämään keväällä, kun komposti on sulanut. Toinen kääntökerta olisi hyvä ajoittaa loppukesään.
Yleensä puutarhoissa näkeekin kaksi kompostoria vierekkäin. Toisessa muhivat edellisvuoden jätteet ja toisessa kuluvan vuoden. Mutta yhdenkin kanssa homma kyllä hoituu. Biolanin puutarhakompostori on sen verran iso, että sen voisi jakaa vaikka itse rakennetulla lautaseinämällä puoliksi. Me olemme kuitenkin tehneet niin, että olemme nostaneet talikolla maatumattomat sivuun (tai esimerkiksi kohopenkin rakennusaineeksi), tyhjentäneet valmista kompostimultaa pois ja sitten laittaneet maatumattomat ainekset takaisin kompostoriin.
Komposti saattaa jäätyä talvella – ei hätiä!
Sanotaan, että paras kompostoinnin toimintalämpötila on + 55 astetta, jolloin hajotustyö on sataprosenttista. Suomessa moisille lämpötiloille haasteita tuovat arktiset säät, minkä takia lämpöeristetty kompostori, kuten meidän Biolan Pikakompostori 220eco, on kätevä. Lumi on myös hyvä lämmöneristäjä, joten sitä voi kasata kompostorin ympärille tuomaan lisäeristettä.
Kun lämpöeristettyyn kompostoriin vain vie tarpeeksi usein uutta jätettä, sen pitäisi pysyä talvellakin hyrisemässä. Typin lisääminen (kompostiherätettä, pissaa, kanankakkaa tms.) auttaa uinahtelevaa kompostia pysymään käynnissä.
Kompostoituminen myös nopeutuu, jos hankalia jätteitä rikkoo jo keittiössä ja ennen biojätekeräysastiaan laittamista. Talvella voikin olla hyvä idea esimerkiksi murskata kananmunankuoret ja leikata avokadojen kuoret silpuksi jo keittiössä, ennen niiden nakkaamista biojätteeseen.
Toinen talvisin kompostoivalle hyvä vinkki on lisätä hiili typpipitoisen biojätteen joukkoon jo keittiössä. Helpoiten se tapahtuu laittamalla kuiviketta suoraan keräilyastian pohjalle, johon sitten biojätettä kerätään päälle. Näin kuivike ehtii lämmetä ja edistää kompostin toimintaa jo keittiössä, ennen kompostoriin päätymistään. Ja paperiset biojätepussitkin pysyvät ehkä paremmin ehjänä!
Kompostori saattaa silti lopettaa toimintansa, kuten meille viime talven pakkasilla kävi. Emme luultavasti täyttäneet kompostoria tarpeeksi usein, sillä saatoimme käydä mökillä vain kerran-pari viikkoon, ja komposti jäätyi. Se ei haittaa, vaikka onkin harmillista:
Kompostoria voi käyttää tavallisesti, vaikka massa sen sisällä olisi jäätynyt. Mutta koska maatumista ei tapahdu, kompostori täyttyy nopeasti. Meilläkin se oli ihan täynnä jo joskus helmikuun alussa, minkä jälkeen oli pakko viedä biojätteet taloyhtiön roskakatokseen. Äh, mitä hukkaanheittoa!
Keväällä ilmojen lämmetessä komposti huristelee itsensä uudestaan käyntiin. Jos näin ei ala käydä, kompostoriin voi lisätä kompostiherätettä (tai muuta typpipitoista ainetta) ja vähän sekoitella massaa. Herätessään komposti kyllä kertoo, mitä sen on vailla, jos on: kosteutta, kuiviketta, typpeä tai hiiltä.
Puolikypsää kompostia alle kahdessa kuukaudessa
Muistan ikuisesti, kun viime kesänä tyhjensin pikakompostoristamme ensimmäisen kottikärryllisen puolikypsää kompostia. En ollut avannut kompostorin alaosassa olevaa tyhjennysluukkua aikaisemmin, ja epäilin, ovatko jätteet tosiaan voineet niissä muutamissa viikoissa muuttaa olomuotoaan.
Mutta niin vain sieltä paljastui muhevan karkeaa humusta, jossa biojätteet olivat hajonneet, mutta puiset osat olivat vielä näkyvissä. Kiljahtelin riemusta ja hämmästyksestä, niin ihmeelliseltä se tuntui!
Pikakompostori tosiaan hoitaa hommansa parhaimmillaan jo 6–8 viikossa, joten kevään ja syksyn välillä ehdimme tyhjentää kompostorista herkkuja palstalle muutamaan kertaan. Pikakompostorista tyhjennetään sen alaosan tyhjennysluukun korkeuden verran massaa kerralla.
Pikakompostorista puolikypsää kompostia herkuiksi viljelymaan pinnalle
Puolikypsästä kompostista käytetään myös nimitystä katekomposti tai katemulta, sillä se on mahtavaa maanparannusainetta ja sisältää vielä paljon hajotettavaa ainesta. Se siis toimii kasvimaalla kutsuhuutona maan pienelijöille ja lieroille, noille viljelijän elintärkeille puutarhanhoitokavereille.
Katekompostia ei saakaan haudata maahan, sillä se tarvitsee vielä happea loppuhajoamiseensa. Se on myös sen verran ytyä tavaraa, että kasvien ja kukkien juuret eivät sitä kestäisi. Niinpä se levitetään kasvimaan pinnalle.
Me olemme levittäneet katekompostia marjapensaiden juurelle, kasvulaatikoiden pinnalle ja perennapenkissä kukkien ympärille. Loppukesästä levitettynä katekomposti saattaa vaikuttaa haitallisesti kasvien talveen valmistautumiseen eli tuleentumiseen. Syksyllä olemmekin levittäneet katekompostia viljelyaloille, joista sato on jo nostettu ja joissa ei kasva mitään monivuotista.
Jos katekompostin, eli puolikypsän kompostin, kypsentämistä tahtoo jatkaa, se onnistuu vaikkapa puutarhakompostorissa, jossa puolikypsä komposti valmistuu kypsäksi kompostiksi noin vuodessa. Näin pitääkin toimia, jos kompostoriin on laittanut ruokajätteiden lisäksi esimerkiksi käymäläjätettä tai lemmikkien jätöksiä.
Me olemme kuitenkin kompostoineet pelkkää ruokajätettä, joten voin levittää herkut palstalle puolikypsänäkin. Liika kypsyttäminenkään ei ole hyväksi, sillä ravinteet vähenevät ajan mittaan.
Muhevaa multaa puutarhakompostorin uumenista
Puutarhakompostorin kanssa eteneminen on vähän hitaampaa, mutta puutarhurin ajanlaskussa nopeaa. Itse tykkään puutarhahommissa juuri siitä, miten tasapainottavia ne ovat hektiselle arjelle: aina on jotain odotettavaa ensi vuodelle, sitä seuraavalle, vuosikymmenen päähän.
Me tyhjensimme puutarhakompostorin nyt keväällä kokonaan. Päällä olevat vielä maatumattomat puutarhajätteet upotimme kohopenkin ja ison kasvulavan alimpiin kerroksiin. Jos sitä mahdollisuutta ei olisi ollut, jätteet olisi vain pitänyt siirtää sivuun tyhjennyksen ajaksi ja siirtää sitten takaisin kompostoriin.
Mutta se, mitä kaiken vielä maatumattoman alta paljastui, yllätti kaiken kokemani kompostointiriemun jälkeenkin: muhevaa, murevaa, tummasävyistä multaa, jossa oli seassa muutamia oksasattumia. Vuodessa vihreä Pertsa-puutarhakompostorimme oli pitänyt uumenissaan maan pikkuväkeä niin hyvänä, että lopputuloksena oli upeaa ja mehevän paksuja matoja vilisevää multaa. Aivan tirisin ja hyrisin tyytyväisyyttä, kun sain levittää sitä multaa kasvulavaan.
On se luonto ihmeellinen, ja on mahtava saada olla osana sen ikiaikaista kiertoa.
Lähteet:
Kirsi Tuominen: Kaikki kompostoinnista ja maanparannuksesta, Minerva 2015
