©Lahiomutsi Hanne Valtari Nanso Syksy 2018 Kruunuvuorenranta Helsinki-3657

Kaupallinen yhteistyö: Nanso. Postaus sisältää arvonnan.

Huomenna on luvassa sakkimme paluu täyslaidalliseen arkea. Oli hyvä ajatus ottaa ennen sitä viikon koeaika, lempeä paluu arkeen. Muksut ovat olleet viikon eskarissa ja päiväkodissa, minä pääasiassa työpöydän ääressä, mutta mies vielä lomalla. Ilman puskuria olisi arki voinut potkaista ilmat pihalle heti alkuunsa. Havaintoni on nimittäin se, että kunnon kesäloman jälkeen on myös kunnon vaikeudet päästä taas työmoodiin.

Minun tekisi vain mieleni vähän puuhastella, kuvailla ja kirjoitella, mutta olla miettimättä, että jostain tarvitsee saada myös laskutettavaa. Välillä olen jo saanut kiinni aikaansaamisen riemusta sekä työn imusta ja saanut kiksejä duunilistan ruksimisesta sekä asioiden edistämisestä. Sitten olen nähnyt jonkun vilauksen menneestä kesästä, ja vatsaa on nipistänyt ikävä. Tänään fillaroin tutun uimarannan ohitse, ja kaipuu kesäpäiviin humahti kehoon niin vahvana, että alkoi vähän itkettää. Tuossa sitä vielä ihan hiljan vietettiin aikatauluttomia päiviä toinen toisensa perään. Tajusinko nauttia ja osasinko olla tarpeeksi onnellinen, että sain kokea tämän kesän?

Jotta tulevasta syksystäkin tulisi hyvä, olen käyttänyt nämä miehen viimeiset lomapäivät tehokkaaseen elämänhallintapanikointiin. Olen varannut aikaa hammaslääkäriin, tuskaillut sekavaa perhekalenteriamme ja viettänyt yhden illan selvittäen sitä kaikista parasta kauppalistasovellusta. Parissa päivässä olen koittanut saada hoidetuksi kaiken, minkä luulin kesän aikana jossain välissä tekeväni.

Pyörien syyshuolto! Varaosa blenderiin! Uusi laturi puhelimeen! Pesetä matot! Gynekologiaika! Kumpparit päiväkotiin! Olkkarin tapetit! Soita verottajalle! Apurahahakemukset! Paikkaa housut! Oma avain siivoojalle! Ja miksi hitossa meidän pyykinpesukone yhtäkkiä haisee ja pitää outoa ääntä? Viime talvena lempeäksi saamani unirytmi on ollut kesän boheemisti keikallaan, ja aikaiset aamuherätykset yhdistettynä iltaöiden elämänhallintasäätämiseen ovat alkaneet heti kasata univelkaa. Hoida unirytmi kuntoon!

Ulkoisen habitukseni olen sentään saanut käännettyä syksyyn, kuten postauksen kuvista voi todeta. Valitsin yhteistyökumppanini Nanson syysuutukaisista lempparini, ja huomasin valkkaavani kesän huitulamekkojen jälkeen skarppia ja mukavan jämptiä pukinetta. Loman vaihtuessa arkeen, tarvitsen ympärilleni ryhtiä saadakseni uudesta rytmistä kiinni. Tunnen itseni niin hyvin tietääkseni, että vaikka olisin päivän ihan vain erakkona kotitoimistolla, tarvitsen hyvän työmoodin löytääkseni siistit ja särmät vaatteet. Kuten esimerkiksi nämä:

Neiti Etsivän teekutsut. Okei okei, yllä olevan kuvan koivu-mekko on kyllä unelmapehmeää trikoota. Mutta se on siitä ovela, että materiaalistaan huolimatta se näyttää melkein kuin tärkätyltä. Tämä mekko oli itse asiassa sellainen, jonka nansolaiset olivat sujauttaneet listani ohitse kuvauslainapakettiin. Hyvinpä he minut jo tuntevat, sillä tämä muutti pysyvästi vaatekaappiini! Tämän mekon kanssa voin soluttautua arkeen, eikä kukaan tiedä, että oikeasti minulla on päällä mekko, joka yhtä mukava kuin yökkäri (mutta ilman löysän unettavaa vaikutusta). Ja mikä kuosi mekossa on!

Flow’hun dipattu satukirjailija. Olen lantioita ja napaani myöten rakastanut noihin mintunvihreisiin Kino-housuihin! Navan yläpuolelle ulottuvista pöksyistä on myös musta versio, mutta tuo karkkikaupasta ja kasaripusakoista värinsä nappaava vihreä on täydellinen. Ohuen kahisevasta puuvilla-elastaanista valmistetut pöksyt ovat just sitä, mitä tämä syksy nyt kaipaa: mukavat ja skarpit.

Kino-housujen kaverina minulla on hattaraisen sävyinen villis-poolo. Se on valmistettu merinovillasta ja puuvillasta, noin puolet kumpaakin, mikä tekee siitä täydellisen niihin syksyn kirpeisiin säihin, kun vielä kuitenkin uskaltaa vilauttaa nilkkaa. Poolokaulus on jotakin, joka on hivuttautunut hiljalleen takaisin vaatekaappiini, vaikka luulin jättäneeni sen 90-luvulle. Tästä vaahtokarkkipoolosta tulee vielä hyvää kaveria sen kirppisnahkahameeni kanssa.

James Deanin rakastajatar. Vaikka puen ylleni mieluiten väriä, jopas vain klassinen farkku ja valkoinen t-paita -yhdistelmä näyttää törkeän hyvältä! Ja hitto, seksikkäältä! Boxi-teeppari on se, jota jo aikaisemmin keväällä fiilistelin ja joka nyt se on vihdoin myynnissä. Materiaali on paksua 100 prosenttista puuvillaa, ja se on malliltaan aavistuksen laatikkomainen.

Farkut ovat mustat ja suoralahkeiset kantti-farkut, joissa on korkeampi vyötärö kuin muissa kokeilemissani Nanson farkuissa. Hyvin saa siis taiteltua vatsaröllykän vyötärökaitaleen alle jemmaan, vaikka napa jääkin vielä vilkkumaan. Takataskut ovat chinomaiset, ja materiaaliseoksessa on mukana polyesteria, viskoosia ja ripaus elastaania, mikä tekee pöksyistä ohuen pehmeät ja joustavat.

Räppärin kirjanpitopäivä. Vihreiden kantti-pöksyjen kaveriksi sopii myös paksusta 100 prosenttisesta puuvillasta valmistettu ruoti-pusero. Monikäyttöinen collegepusero on niitä vaatteita, joita ei oikein voi kategorisoida, mikä tekee niistä erityisen monikäyttöisiä. Näkisin sen toimivan niin lököilypaitana hitaina sunnuntaiaamuina kuin levy-yhtiön neuvotteluhuoneessa niinä päivinä, kun kahvia kuluu ja pitäisi saada artistin kuitit järjestykeen.

Keramiikkataiteilijan hyppy kemistiksi. Hullunkurisen ihana ja samalla tyylikäs Palmu-paitapusero saattaa olla se ihan ykkössuosikkini Nanson syksyn uutukaisista. Tiedätte varmasti rakkauteni takkimekkoja kohtaan, ja tässä on sitä, mutta pitkään paitamalliin pätkäistynä. Paidan edessä olevat suorat taskut vievät ajatukset laboratorioon tai taiteilijan ateljeehen. Kuosi on kuin tyylikkyyden alle piilotettu Havaji-paitahurvittelu. Suloisen kreisi, skarppi ja hillitty samaan aikaan!

Että huh. Kyllä tämä tästä alun yskähtelyn jälkeen taas hyväksi arjeksi muuttuu, kunhan keho ja mieli vain tottuvat uudenlaiseen menoon. Aion pitää siitä huolen. Ja onneksi syksy on kuitenkin (ennen marraskuun pimeyttä toim. huom.) lempivuodenaikani, yksi niistä.

Pistetäänpäs vielä loppuun pitkästä aikaa arvonta! Kerro tämän postauksen kommenteissa, mikä postauksen asuista on mun päällä sun lemppari ja mikä postauksen asuista on sun päällä sun lemppari. Kaikkein kommentin jättäneiden kesken arvon kaksi lahjakorttia, joilla voittajat voivat valita itselleen mieleisensä vaatteen Nanson valikoimista. Arvontaan on aikaa osallistua keskiviikkoon 22. päivä elokuuta asti. Muistathan jättää kommenttilomakkeeseen sellaisen sähköpostiosoitteen, jota seuraat, sillä olen voittajiin yhteydessä henkilökohtaisesti.

©Lahiomutsi Arkikuva 28 Pyorailyn Opettelu Potkupyoran jalkeen Frog lastenpyora-2231

©Lahiomutsi Arkikuva 28 Pyorailyn Opettelu Potkupyoran jalkeen Frog lastenpyora-2231Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Niin vain meillä pyöräilee koko perhe ihan itse. Kuopus oppi pyöräilemään nyt kesällä, heti samana päivänä kun oman polkupyörän sai.

Tämä iso virstanpylväs olisi varmasti ollut mahdollista saavuttaa jo aikaisemmin, jos perheen nuorimmaisella ei olisi tyytyminen kuopuksen osaan. Me vanhemmat ei vain saatu aikaiseksi lähteä pyöräkaupoille. Ei, vaikka tällä kertaa ei olisi tarvinnut tehdä edes iltaöistä googlausta pyöristä, vaan valintamme oli sama kevyt ja laadukas Frog bikes -lastenpyörä kuin esikoisellakin. Tutulle Papa’s Bike -pyöräkaupalle Lauttasaareenkin pääsee nykyään metrolla, joten ei jäänyt siitäkään kiinni, vaan ihan saamattomuudesta.

Mutta vihdoin heinäkuussa, kuopuksen kyseltyä taas oman pyörän perään, päätin vihdoin hoitaa asian kuntoon. Parin tunnin Lauttasaari-piipahduksen aikana ehdimme mallata ja ostaa pyörän sekä käydä lounaalla. Että kyllä kannatti vetkuttaa tämänkin asian hoitamista monta kuukautta, eh.

Kuopus säteili onnea ja ylpeyttä ikiomasta räikeän vihreästä polkupyörästä. Kotipihassa juuri ja juuri maltettiin odottaa, että sain kaivettua kypärän esiin. Ja sitten jo mentiin. Ja ihan tosissaan mentiin, sillä potkupyörällä ensimmäisestä kesästään lähtien kruisaillut kuopus lähti menemään heti ensimmäisestä polkaisusta. ”Päästä irti äiti!” lapsi huusi, ja minähän päästin.

Osasin toki odottaa nopeaa oppimista, sillä esikoinenkin lähti pyöräilemään aikoinaan heti polkupyöräkaupan pihassa. Siksi tällä kertaa apupyöriä ei epäileväisesti edes harkittu, sillä pystyimme luottaa siihen, että potkupyörän jälkeen vaihto polkupyörään käy ilman välivaiheita.

Niin tosiaan kävikin, vaikka lapset ovat erilaisia tässäkin asiassa. Toinen tarvitsi aikoinaan aikuisen käden hartioille näennäiseksi tueksi, rutkasti rohkaisua ja paljon harjoittelua paikaltaan lähtemisen sekä polkemisen kanssa, mutta nyt sitten toista piti enemmänkin toppuutella. Ei vielä noin lujaa! Katso eteen! Jarrut jarrut! Varo ojaa! Edessä on puu! Jarruta!

Kyllä ne käsijarrutkin ovat tässä kuluneiden viikkojen aikana alkaneet löytyä (jarrutusraitojen tekeminen hiekkatiehen toimii hyvänä kannustimena harjoitteluun).

Polkupyörän satulassa maailma on yhtäkkiä ihan eri tavalla avoinna kolmevuotiaalle, mutta myös ihan koko meidän perheelle. Nyt mennään!