Välillä tuntuu, että päivät kuluvat, eikä mitään ihmeellistä jää mieleen. Vaikka elo on täynnä pieniä ja suuria ihmeitä! Siksi päätin alkaa kirjata kuukausikuulumisia. Tässä syyskuusta mieleen jääneet:

– Nautin ehkä ihanimmasta juoksuvuodenajasta; metsäpolkujen syksyä enteilevän mehevistä tuoksuista, hiljalleen luonnon ylle laskeutuvasta ruskasta sekä kirpeistä ja samalla lämpimistä lenkkisäistä. Juoksin myös kauden ekat syyssadelenkit.

– Aloin yhdistää juoksulenkkeihin lihastreeniä kehonpainoilla tai kaupungin ulkokuntoiluvälineillä.

– Koin hillitöntä riemua sadonkorjuu-ajasta, josta sai nauttia vielä koko syyskuunkin ajan palstalla.

– Söin perheen kanssa kiloittain, koreittain ja ämpäreittäin omenoita, mutta ei ostettu ainoatakaan niistä kaupasta. Kaupungin mailla olevien omenapuiden sadon lisäksi käytiin hakemassa omppuja siirtolapuutarhan portin pieliin jätetyistä ota tästä -koreista. Kiitokset siis Herttoniemen siirtolapuutarhan väelle!

– Iloitsin mökkiremontin viimeistelystä: päätyikkunat saivat puolison käsissä ikkunapellit ja alapohja uudet suojariteliköt.

– Olin saakelin stressaantunut ja vastapainona mökin pehmeäksi silittelemä.

– Kävin perheen kanssa monen monta kertaa puolukassa ja poimimassa korikaupalla sieniä: rouskuja, kantarelleja, suppilovahveroita, lampaankääpiä ja vaaleaorakkaita.

– Kävin näöntarkastuksessa ja toteutin haaveeni toisesta silmälasiparista.

– Koin vuosien jälkeen sunnuntaiahdistusta.

– Olin ärsyyntynyt ja harmissani, kun joku pölli meidän pyörästämme satulan. Brooksin nahkaisen satulan arvo jäi juuri ja juuri alle kotivakuutuksen omavastuurajan, minkä jälkeen ärsytyksen ja harmituksen päälle tuli vielä vitutus.

– Aloin taas pienen tauon jälkeen joogata, kun kesänrientojen vähentyessä iltoihin on jäänyt aikaa. Olin surullinen sekä itseni että Oh my goodnessin – jonka nettijoogapalvelua käytän – puolesta, kun he ilmoittivat joutuvansa hakeutumaan konkurssiin. On niin epäreilua, miten tämä aika koettelee myös pieniä hyvistekijöitä ja yrittäjiä.

– Nautin ihan hurjasti pianonsoitosta ja tajusin, että vaikka olen ihan aloittelija edelleen, olen edistynyt hienosti. Aloitin joululaulujen harjoittelun.

– Pääsin pitkästä aikaa kokemaan Lönkan lukupiirin kokoontumisen nassutusten. Viiniä, pizzaa ja kirjoja, parasta!

– Luin tai kuuntelin nämä neljä kirjaa, joista viimeisimmän olen saanut arvostelukappaleena: Tove Janssonin Kesäkirja, Kjell Westön Missä kuljimme kerran, Terhi Kokkosen Rajamaa ja Oyinkan Braithwaiten Sisareni, sarjamurhaaja. Niiden arvostelut löytyvät Lähiömutsin IG:n Luettua 2020-kokokohtapallerosta.

– Tunnelmoin perheen kanssa ensimmäistä takkatulta pikkumökillä.

– Haaveilin kahden viikon retriitistä, jonka ohjelma olisi: lukemista, nukkumista, sienestystä, punaviiniä, joogaa, päiväunia ja ehkä neulomista.

– Hajoilin hajoilevan ja vasta puoli vuotta vanhan puhelimeni kanssa. Takuukorjaus olisi vienyt kaksi viikkoa, eikä mahdollisuutta varapuhelimen vuokraamiseen ollut. Ja koska puhelin on työmaani, olin pakotettu ostamaan uuden puhelimen. Vanha toki korjattiin sittemmin, joten nyt ei pitäisi tällaista tilannetta enää tulla. Oli miten oli: älytöntä.

– Huolsin kesäkengät varastoon, ja pakkasin kesäasusteet talviteloille nekin.

– Sanoin hyvästit upealle parveketomaattikesälle 2020. Keräsin tomaattien raakileet kypsymään sisälle ja siivosin parvekkeelta kesän pois.

– Tein ensimmäisen kerran mojitot omista mintuista tälle vuodelle. Ei ihan syystunntelmiin sopiva drinkki, mutta ei sitä nyt kaikkea voi teeksikään käyttää, köh.

– Kävin puolison kanssa yön yli treffeillä Punkaharjulla. Tämä oli kolmas kerta tätä täydellistä treffikokonaisuutta: sienimetsää, neljän ruokalajin illallinen, rantasauna ja yöunet pienessä metsämökissä.

– Aloin käyttää maskia julkisten liikennevälineiden myös muuten kaupungilla liikkuessani.

– Nautin syyshuolletulla laatikkopyörällä ajamisesta.

– Istutin mökille ruukkuihin syyskukkaistutukset. Ostin varmaan sata sipulikukan sipulia, mutta ne odottelevat vielä kylmempiä säitä ennen kuin uskallan laittaa ne maahan palstalla.

– Vietettiin syksyisen tunnelmallisia öitä pikkumökillä.

– Kävin lasten kanssa katsomassa Annantalon Poikkipolkuja ekologiaan -ilmaisnäyttelyn (ja tein siitä yhteistyön IG:n puolelle).

– Aloin miettiä mökin pihan laittamista. Eli toisin sanoen palauttamista sitä enemmän luonnontilaiseksi. Alkajaisiksi puoliso kaivoi osan vanhasta perennapenkistä ylös, ja alta löytyi ihana kaunis kallio.

– Aloitin hiljalleen pastan syystyöt.

– Elokuussa hakemani aika perheneuvolaan toteutui. Vaikka nyt jo henki kulkee, kevään paino tuntuu yhä jaksamisessa.

– Hurisutin kuivuria ja sain säilöön omenoita, luumuja ja sieniä.

– Käytin järjettömät määrät aivotilaa etsimällä lasten kadottamia vaatteita ja asusteita ja muistuttamalla etsimisestä lapsia. Kuukauden aikana hukassa oli ainakin monen monta pipoa ja yksi baskeri, läjäpäin hanskoja, sateenvarjo, luultavasti jokaikinen vaatekaapin huppari ja takkikin useamman kerran. Avaimien ja puhelimen etsimisiä en edes laske.

– Olin puhujana TAMK:n seminaarissa, mutta etänä mökiltä käsin.

– Kävin puolison ja kuopuksen kanssa kutsuvieraana Musiikkitalon konsertissa, jonka veti ja jonka oli suunnitellut upea viulisti ja esiintyjä Pekka Kuusisto. Turvavälien takia se ihana yhteishurmos jäi saamatta, mutta ai että, miten itkettävän ihanaa oli saada kokea musiikkia livenä.

– Siivosin mökin valmiiksi syyskaudelle juuri ennen kuin Kivinokan kesävesi katkaistiin.

– Tyhjensin pikakompostorista (saatu osana yhteistyötä Biolanilta) valmista katemultaa ja olin ymmyrkäisenä ihastuksesta ja ihmetyksestä. Että noin vain, jätteestä ravinteeksi kasveille! Tällainen pieni oman perheen kiertotalousmahdollisuus tekee ihmisen hassun onnelliseksi.

– Kuivasin pyykkejä narulla miettien, että mikä tahansa saattaa olla se vika kerta tälle kaudelle. Että jossain välissä vain huomaa, että on kuivattanut kaikki koneelliset sisällä jo useamman viikon ajan.

– Kävin lasten kanssa HopLopissa viettämässä Lapset päättää -iltaa.

Kaupallinen yhteistyö: HopLop

HopLopiin? Mennäänhän HopLopiin? Lasten innosta kiljahdellen tulleet arviot osuivat kerrasta oikeaan. Olin kertonut heille, että pitkän odotuksen jälkeen olin vihdoin järjestänyt heidän toivomansa Lapset päättää -päivän – tai aikatauluista johtuen vain arki-illan, mutta se ei innostusta näyttänyt haalentavan yhtään – ja kysynyt, osaavatko he arvata, mihin mennään.

HopLoppiin, eikö niin äiti, HopLopiin? Kyllä, HopLopiin tietenkin! Minä itse valitsisin mieluiten luonnon tarjoamat leikkipaikat, mutta lapset rrrrakastavat sisäleikkipuisto HopLopia.

Välillä lapset päiväuneksivat yhdessä, mitä tekevät sitten seuraavan kerran, kun taas pääsevät HopLopiin. Samaten he ovat yhdessä haaveilen rakentaneet unelmiensa Lapset päättää -päivää niin kauan kuin muistan.

Itse olen sanonut, vain hitusen ironiaa äänessäni, että sellaista päivää voidaan viettää sitten, kun on ensin takana kokonainen Lapset ei marise -päivä. Omien toiveideni mukainen päivä ei ole vielä toteutunut, joten siihen nähden olimme kaikki tyytyväisiä ratkaisuun, jossa lapset saivat kokonaisen illan päättää, mitä tehdään.

Minä odotin illan olevan armotonta säätämistä, sokerihepulointia ja vaatimuksia, joiden edessä joudun sitten kuitenkin olemaan tylsä aikuinen. Mutta ilta lasten ehdoilla HopLopissa sai ymmärtämään, miten fiksuja muksuja minulla onkaan – ja miten hauskaa on leikkiä yhdessä kolme tuntia, hien virratessa ja naurun pulputessa.

Surautimme bussilla viettämään Lapset päättää -iltaa Pasilaan, Triplan HopLopiin. Olemme käyneet siellä kerran aikaisemmin, ja uudet isot tilat sekä päheimmät hilavitkuttimet, trampoliinit ja interaktiiviset pelit mielessä valitsin illan kohteeksi juuri Pasilan. Koska itse tykkään kahvilassa istuskelun sijaan olla mukana tekemisessä ­– ja nyt erikoisiltana muu ei tulisi kyseeseenkään ­– mietin myös Triplan HopLopin ninjarataa, jossa on haastetta aikuisellekin.

Olimme varanneet HopLopiin netin kautta leikkiajan etukäteen. Näin tulee kaikkien toimia nyt poikkeusaikana, jotta ruuhkat voidaan välttää ja että jäljitettävyys paranee. Samalla voi ostaa myös liput edullisemmin.

HopLopeissa on nyt voimassa tarjous, jossa viiden pääsylipun paketin saa 45 eurolla, eli puoleen hintaan. Liput voi käyttää kaveriporukassa tai vaikka nyt tulevien syyslomaviikkojen aikana itsekseen. Huoltajat ja alle 2-vuotiaat pääsevät HopLopeihin ilmaiseksi. Tarjousliput ovat myynnissä 22.9.-25.10.2020 ja ovat voimassa 23.12.2020 asti.

Pestyämme lasten kanssa kädet ja töräyteltyämme niihin HopLopiin sinne tänne tarjolle laitettua Virus Stop- tehosuojaa, lapset päättivät että ensin mentiin donitsiliukuun. Ja tärkeintä oli, että minä tulin messiin.

Tulinkin liikuttuneena huomanneeksi, että Lapset päättää -illan isoin juttu lapsille oli, että he saivat päättää minun tulevan leikkeihin mukaan. Ei mutinoita kiireestä, väsymyksestä tai asioista, jotka pitäisi hoitaa. Nyt leikittiin, yhdessä!

Ja niin minä ryömin heidän perässään seikkailulabyrintissa ja haastoin heidät ninjaradalla. Laskin liukumäkiä ja tempauduin mukaan interaktiiviseen kiipeilypeliin niin että lapset joutuvat muistuttamaan, että nyt on heidän vuoronsa. Istuin kyytiin sähköautoradalla ja laskin alas liukupomppua, vaikka ensimmäisellä kerralla en tiennyt itsekään, kikatanko enemmän kauhusta vai riemusta.

Spider towerin hämähäkinverkkoon en kuitenkaan tahtonut mennä kiipeämään. Siinä kiipeäminen haastoi notkeat lapsetkin, ja itse pelkäsin jumittuvani verkkoon räpiköimään kuin mehevä kärpänen. Vaikka Lapset päättää -illan tuoma valta selkeästi maistui muksuille, he ymmärsivät ja sain jättää tämän osuuden väliin. Samaten he ymmärsivät, kun tahdoin hyppiä trampoliineilla kauemmin kuin he. Ai että miten siistiltä tuntui laittaa keho lentämään!

Lasten toiveesta ostin heille kuusi polettia, jotka he saivat käyttää puistossa tahtomiinsa hilavitkuttimiin. Olin varautunut ostamaan poletteja enemmänkin, mutta Lapset päättää -iltaa viettävät muksut olivat innoissaan muutamistakin poleteista, joiden käyttökohteita he pohtivat pitkään.

Olin sulaa liikutuksesta, kun he kysyivät – mietteeni karkeista tietäen – saavatko laittaa yhden kolikon karkkikoneeseen. Totta kai saivat, etenkin kun oli Lapset päättää -ilta.

Päivällisen söimme leikkien välissä HopLopissa. Olin valmistautunut siihen, että lapset päättävät syödä pelkkää jäätelöä, mutta he valitsivat listalta vegehampurilaisannokset. Minä otin seitan-salaatin, ja tein lapset hurjan onnelliseksi lupaamalla, että he saavat ottaa juomaksi jäähileannokset. Tämä on ensimmäinen ja lopulta illan ainoa asia, johon en olisi normaalisti suostunut ja teki melkein mieli sanoa, että rillutelkaa nyt vähän enemmän, kun on mahdollista!

Poikkeusaika näkyi ravintolassa tyhjinä tiskeinä. Ruokia oli esillä kerrallaan vain vähän, ja nekin oli peitelty. Esimerkiksi juomamukit ja kahvikupit sai mukaansa vasta kassalta. Tällainen järjestely vaatii enemmän henkilökunnalta, mutta varmistaa hygienian paremmin. Lisäksi HopLopien pinnat on käsitelty valokatalyysiin perustuvalla itsedesinfioivalla pinnoitteella. Pinnoite siis desinfioi itsensä kun siihen kohdistuu valoa. Tämän avaruusajalta kuulostavan keksinnön on kehittänyt suomalaisyritys Nanoksi Finland.

Päivällisen jälkeen jälkiruoka olisi jäänyt syömättä, jos en olisi itse siitä kysäissyt. Lapsien kun ei olisi oikein tainnut edes tehdä enää mieli lisäherkkuja, mutta illan teemaa kunnioittaen he valitsivat pitkän tuumauksen jälkeen molemmat riemunkirjavat donitsit. Niiden kylkeen toinen valitsi pillimehun ja toinen kaikista vaihtoehdoista kuplaveden.

Herkuttelun jälkeen oli vielä tovi aikaa ennen leikkiaikamme umpeutumista. Kävimme pikakelauksella läpi suosikkimme: kaikki liukumäet, seikkailuradan parhaat palat ja trampoliinit.

Bussilla kotiin matkusti kolme väsyneen onnellista leikkijää. Kotona isille kerrottiin toistensa päälle pulputen jäähilejuomasta (äitikin maistoi ja sanoi että ymmärtää kyllä, miksi siitä tykätään!), trampoliineilla tehdyistä jättihypyistä ja siitä, että äitikin kiipesi perässä kaikkialle.

Tuntui, että lopulta iloisin illan kulusta olin minä. Miten ihanat ja fiksut lapset minulla onkaan – ja miten tolkuttoman onnellinen olen, että voin ja saan heidän kanssaan leikkiä. Tällaisia yhteisrillutteluja soisin meidän sakille useamminkin!