Ystäväni ovat vuosien aikana kyselleet minulta, eikö ole kamalaa joutua pelkäämään koko ajan, että puolisolle sattuu töissä jotain. Ei peläten voi kuitenkaan arkeaan elää, ja kaikkeen tottuu. On hyvä, että en edes tiedä, minkälaisia tilanteita hänellä tulee työvuorojen aikaan vastaan, sillä aikaa kun minä omien työpäivieni aikana nakutan tietokonetta villasukissani tai iltaisin pesen lasten hampaita ja nukun öisin tyhjä paikka vierelläni.

Mutta viime aikoina olen huomannut ahdistuksen, huolen ja pelonkin löytäneen tiensä jonnekin rintalastan alle. Siellä se muhii, muljahtelee ja välillä äityy korventamaan.

Puoliso työskentelee yhdellä niistä niin kutsutuista kriittisistä aloista (sen tarkemmin menemättä siihen nytkään). Hän ei voi jäädä etätöihin, vaan joutuu lähtemään töihin siinäkin vaiheessa, jos yhteiskunta ajetaan minimiliekille. Hän ei voi välttää sosiaalisia kontakteja, vaan on lähikontaktissa välillä kymmenien ihmisten kanssa työvuoronsa aikana. Hän ei voi eristäytyä, vaan joutuu kulkemaan ympäri kaupunkia, missä milloinkin tarvitaan. Kuten niin moni muukin kriittisellä alalla työskentelevä.

Hän ei voi jäädä perheen kanssa kotiin turvaan poikkeustilanteissakaan. Huomaan pelontunteen ottavan minussa sijaa työvuoro työvuorolta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronavirustartunnan saanut henkilö voi levittää virusta eteenpäin jo ennen oireiden alkamista. On ollut pakko totutella ajatukseen, että puolison työn kautta virus voi kulkeutua meille, ehkä se jo on meillä oireettomana.

Siksi minä ja lapset olemme eristäneet itsemme kotiin. Emme kuulu riskiryhmään; meillä ei ole perussairauksia, emmekä iän puolesta ole niitä, joille koronaviruksen tiedetään tähän mennessä olevan kohtalokkain. Mutta me jäämme kotiin, koska meillä on mahdollisuus jäädä kotiin. Toisin kuin puolison ja tuhansien muiden yhteiskuntamme ja sen ihmisten hyvinvoinnista huolehtivien ihmisten, meidän ei ole pakko lähteä minnekään.

Emme myöskään vie viskaria päiväkotiin tai ekaluokkalaista kouluun, koska onneksemme olemme onnistuneet järjestämään omat työni niin. On perheitä, joissa ei ole tähän mahdollisuuksia, vaan lähiopetus koulussa ja meno päiväkotiin on pakko. Olen nukkunut viime viikon ihan liian lyhyitä yöunia, kodin seinät meinaavat välillä kaatua niskaan ja on nihkeää, kun kaikilla on ikävä kavereita, harrastuksia, opettajia ja sitä, että asiat olisivat normaalisti. Mutta se ei ole pakottava syy siihen, että lapset pitäisi viedä päiväkotiin ja kouluun tai päästää fudiskentille ja skeittipuistoihin, jotka eilen työvuorossa olleen puolison mukaan olivat ihan piukassa jengiä, hallituksen antamista suosituksista huolimatta.

Näin pysymme itse paremmin turvassa, mutta ennen kaikkea pidämme huolen, että jos virus meidän kotiimme tulee, se ei ainakaan minun ja lasten kautta pääse enää eteenpäin. Sosiaalisten kontaktien välttäminen on tärkeää myös kaltaisillemme terveille ihmisille, koska siten hidastetaan epidemian leviämistä ja tasoitetaan sen huippua. Näin pyrimme omalta osaltamme pitämään huolta, että sairaanhoito toimii.

Ja jos ahdistaa, voin ottaa vertailukohtaa miettimällä niitä ihmisiä, joiden elämään tässä kaiken keskellä syntyy uusia rakkaita ja joiden elämästä kuolee rakkaita. Että miten kaikki näihin liittyvät toimet, virallisuudet ja juhlat pitää hoitaa läheisten kanssa etänä, ilman fyysisesti jaettavaa iloa ja surua.

Sen rinnalla on aika pieni huoli se, että lapset nahistelevat, Skype-puhelun kuva pätkii palaverissa ja roskia ei ehdi viedä.

Tässä tilanteessa olisi suunnatonta itsekkyyttä jatkaa elämäänsä normaalisti painellen tuolla ympäri kyliä. Saati, että ottaisi tilanteen lomana painellen ympäri Suomea. Se, että itse on terve, ei oikeuta vaarantamaan toisten terveyttä. On mautonta heittää vitsikkääksi tarkoitettuja heittoja, että minä olenkin jo niin vanha, että voin kuolla onnellisena bingossa saamaani koronaan. Kaikki muut iäkkäät ja / tai päällisin puolin terveiltä näyttävät perussairauden kantajat ja näiden läheiset eivät kuitenkaan kuolemaa toivo.

Monille koti ei ole turvallinen ja onnellinen paikka, mutta meille, joille se on, toimintaohje tähän tilanteeseen on mitä helpoin ja mukavin: pysy kotona.

Faktatietoa koronasta:

• Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ajankohtaiset ja päivittyvät tiedot ja ohjeistykset koronaviruksesta.
• Valtioneuvoston koonti hallituksen linjauksista.
• Helsingin Sanomien päivittyvä uutisvirta koronasta.

Kotimme viherkasvit eivät tiedä mitään poikkeusolosuhteista, mutta ne kyllä tuntevat sen juuriaan myöten. Lasten kanssa on tullut puuhasteltua erinäisiä kotihommia paljon enemmän kuin normaalisti, ja yksi puhteista oli kotimme viherkasvien mullanvaihto. Samalla laitoimme myös parvekkeelle kevätkukkia. Yleensä parvekkeen kuivahtaneet talvikasvit ovat lähteneet vasta kesäkukkien tieltä pois, mutta olipa kiva freesata parveke kauden kukkasin jo nyt.

En ole mikään erityinen viherpeukalo, enemmänkin sellainen innostuva ja sattuman kaupalla toisinaan onnistuva urbaani marttalija. Viherkasvimme voivat veheriöivästi ja kasvavat välillä vähän turhankin nopeasti, ja saan toisinaan kysymyksiä, miten kotimme huonekasvit näyttävät voivan niin hyvin. Totuus on, että en todellakaan tiedä, sitä ihmettelen välillä itsekin. Mutta pari arviota minulla on.

Ensimmäinen on tämä nykyinen kotimme, jonka kolmeen ilmansuuntaan aukeavat ikkunat antavat valoaan kodin huoneisiin. Vanhassa kodissamme esimerkiksi peikonlehti tiputti talvisin aina kaikki lehtensä ja oli lähellä kuolemaa, kunnes kevät sen herätti eloon. Täällä peikonlehti levittelee rehvakkaasti lehtiään kaapin päällä marraskuun pimeydessäkin.

Toinen arvioni on puoliso, joka muistaa kastella (ja kasvuaikaan lannoittaa) viherkasvit. Minä rakastan kasvien kastelua, mutta kun kasveja on se yli 20 ympäri kotia, projektia ei hoida ihan hetkessä. Niinpä aina siirrän ja siirrän sitä, kunnes puoliso ehtii sen tehdä tai kasvit alkavat nuupahtaa vaatien heti toimintaa.

Kolmas arvioni on multien vaihtaminen säntillisesti joka vuosi. Tämän opin lapsuudessani mummeiltani sekä äidiltäni. Kasvien mullanvaihto kuului kevääseen kuten paksujen talviverhojen vaihtaminen keveämpiin ja koivunoksien taittaminen maljakkoon kasvamaan hiirenkorvia. Verhoja en vaihda (meillähän ei edelleenkään edes ole verhoja kuin makuuhuoneessa), mutta viherkasvien mullat vaihdan (tai puoliso vaihtaa). Tätä en ole kyseenalaistanut, kunnes sain Instagramissa mullanvaihtovideoihin hämmästelyjä, että vaihdanko tosiaan mullat joka vuosi ja perään toiveita, josko voisin kertoa siitä tarkemmin.

No, en ole hortonomi, mutta kirjasinpa silti suvussa periytyneet viherkasvien mullanvaihtovinkit ylös. Ja tarkistin ensin useammasta asiantuntijalähteestä, että kyllä, nopeasti kasvaville ja pienehköille viherkasveille kannattaa vaihtaa mullat kerran vuodessa. Isommille ja hitaasti kasvaville riittää parin tai jopa neljän vuoden välein. Välivuosina kannattaa isojen kasvien pintamultaa kaapia parin sentin syvyyteen asti pois ja laittaa päälle uutta ravinteikasta multaa kasville herkuteltavaksi.

Mullat kannattaa vaihtaa lepokauden loppuessa, mutta ennen kuin uusi kasvukausi lähtee täysillä käyntiin. Eli juuri näihin aikoihin, helmi-maaliskuussa. Multienvaihto on erityisen tarpeeseen, jos kasvi on huonossa kunnossa, se ei enää kasva tai jos juuret täyttävät koko ruukun yrittäen löytää tietään ulos jopa ruukun pohjan reiästä.

Multia on monenlaisia, mutta itse olen käyttänyt ihan huonekasvimultaa kaikenlaisille kasveille, paitsi kaktuksille, joille vaihdan mullan vasta kun on ihan pakko. Niitä on niin penteleen hankala käsitellä! Mutta jos niihin puuhiin päädyn, käytän kaktusmultaa.

Kasvin uuden ruukun on hyvä olla halkaisijaltaan noin 1-2 senttiä entistä isompi. Itse olen aina suosinut ruukkuja, joiden pohjassa on reikä. Luultavasti suvun naisilta omaksuttua tietoa tämäkin. Siitä ylimääräiset kasteluvedet pääsevät valumaan aluslautaselle, eivätkä juuret tukehdu tai homehdu. Sellaisia ruukkuja on kuitenkin tosi vähän tarjolla muina kuin ihan tavallisina saviruukkuina, jotka tosin ovat onneksi omia suosikkejani – mitä enemmän elämää pintoihinsa keränneitä, sitä parempi.

Viime vuosina olen kuitenkin haksahtanut ostamaan myös pohjastaan umpinaisia, lasitettuja ja kauniisti koristeltuja saviruukkuja. Niiden pohjalle laitan ennen multaa kunnon kerroksen kevyttä ruukkusoraa, joka toimii ikään kuin salaojituksena liialle kasteluvedelle. Ainakin vielä, vuodenkin jälkeen, kasvit voivat hyvin niissäkin ruukuissa. Ruukkusoraa kannattaa käyttää myös etenkin isojen kasvien kanssa, jotta ruukuista ei tule niin julmetun painavia.

Mullan, ruukkusoran ja ruukun lisäksi multienvaihtoon tarvitsee sanomalehtiä suojaamaan pintoja, ison astian (esimerkiksi pesuvati), istutuslapion ja / tai istutustalikon (käsinkin tarvittaessa onnistuu), kastelukannun ja sangon.

Lisäksi viherkasvit on hyvä kastella kunnolla päivää ennen mullanvaihtoa, jotta kasvi kestää mullanvaihdon paremmin ja veden pehmittämä multa irtoaa helpommin ruukusta.

Tiedän, että monet kaatavat mullan suoraan säkistä kuivana multienvaihdon yhteydessä ruukkuun, sitten kastelevat multaa, tiivistävät multaa ja kastelevat taas. Omassa lapsuudessani viherkasvien multa kasteltiin kuitenkin etukäteen, ihan kuten marja- ja vihannestilan muissakin kylvö- ja istutustöissä. Silloin esimerkiksi porkkanankylvössä oli käytössä vanha rautakylpyamme, mutta kotiviljelijällä ja multienvaihtajalla homman hoitaa pesuvati.

Pesuvatiin siis kaadetaan multa ja perään kastelukannusta vettä. Vettä saa olla yllättävän paljon, mutta ei kuitenkaan niin että mullasta tulee litisevän märkää. Oikean määrän oppii tekemällä, ja kannattaa alkuun laittaa vähemmän, sekoitetaan istutustalikolla tai -lapiolla ja lisätä vettä vähitellen. Näin multa on jo valmiiksi ennen hommiin ryhtymistä kosteaa, helposti käsiteltävää ja möyheän tiivistä.

Kun multa on valmiina, otetaan ruukku, jonka pohjalle laitetaan parin sentin kerros ruukkusoraa ja päälle sen verran multaa, että siihen tuleva kasvi nousee ruukussa samalle korkeudelle kuin vanhassakin. Sitten kasvi irrotetaan vanhasta ruukusta ja siitä hellästi ravistellaan sankoon irtomulta. Jos juuret ovat ehtineet paakkuuntua kovin, niitä irrotellaan varovasti erilleen, jotta ne tajuavat uudessa ruukussa alkaa kasvaa vähemmän supussa. Vanhat mullat laitetaan biojätteeseen tai ne voi käyttää oman puutarhan maan rikastamiseen. Itse kannoin vanhat mullat pihan kasviviljelylaatikkoomme.

Lopulta kasvi asetellaan uuteen ruukkuunsa ja ruukun reunat täytetään uudella mullalla. Ruukkuihin kannattaa jättää reilusti kasteluvaraa, eli ei täyttää niitä liian täyteen. Ainakin jos kasvit hujahtavat sellaisella vauhdilla kuin meillä, mikä tarkoittaa sitä, että vuoden aikana kasvavat juuret tunkevat multaa ylemmäs pois tieltään. Nytkin meillä oli parissa kasvissa mullan pinta noussut koholle ruukun reunan yläpuolelle, ja voin kertoa, että sellaisen kasvin kastelu on ihan hanurista.

Ja noin, valmista on! Itse hellin kasveja tässä vaiheessa vielä pyyhkimällä niiden lehdiltä pölyt. Luonnossa tästä huolehtii sade, mutta huonekasvit tarvitsevat siinä hoitajiensa jeesiä, jotta saavat lehtensä täysillä käyttöön ja voivat näin paremmin. Itse pyyhin lehdet ihan vain nahkealla rätillä, ja onnekkaimmat pääsevät kasvispahan, eli suihkuteltavaksi kylpyhuoneeseen.

Mullanvaihdon jälkeen kasvien on hyvä antaa oleilla rauhassa pari viikon ajan pitäen huolta kosteudesta. Sen jälkeen voi aloittaa lannoituksen ja uuden kasvukauden ihastelun!

Samalla kun vaihtaa multia, voi myös miettiä, josko kasvia tahtoisi jakaa (jos sille voi niin tehdä – netti osaa kyllä kertoa, miten mitäkin kasvia voi ja kannattaa lisätä). Meillä esimerkiksi anopinkieli oli kasvattanut ruukkunsa taas ihan täyteen, vaikka juuri viime vuonna siitä irrotettiin pieni nippu oksistoa ja juuristoa kasvamaan toiseen ruukkuun. Niin tehtiin taas. Leikkasin siis juuriston kasviveitsellä kahteen osaan, ja istutin jaetun kasvin kahteen eri ruukkuun. Nyt meillä on alkuperäisen yhden anopinkielen sijaan kolme anopinkieltä.

Samaten pari vuotta sitten pistokkaana saamamme aloe vera oli taas puskenut kylkeensä yksitoista (!!) kasvivauvaa, jotka nyt varovasti veitsellä irrotin emokasvista ja laitoin veteen kasvattamaan juuria. Napsin pistokkaita myös esimerkiksi rönsyliljoistamme. Pistokkaiden ottamisesta huonekasveista kirjoitin enemmän täällä.

Että hyvät ihmiset, ei lähdetä nyt mihinkään kylille heilumaan, ellei ole aivan pakko. Pysytään sen sijaan kotona ja nautitaan vaikka viherkasvien mullanvaihdosta. Multaa ja ruukkujakin saa ainakin kaupungeissa kotiinkuljetuksella joiltakin kukkakauppiailta ja puutarhamyymälöiltä tai ihan vaikka ruokaostosten ohessa, joten senkään takia ei tarvitse kotoa poistua. eKukka.fi-sivustolla on listattuna kotimaan kukkakauppiaita, jotka toimittavat leikkokukkia, viherkasveja ja muita kasvituotteita kotiovelle tarvittaessa ilman ihmiskontaktia. Eiköhän multaakin saa, jos kysyy. Monet näyttävät tarjoavan kuljetusta jopa ilmaiseksi.