Välillä tuntuu, että päivät kuluvat, eikä mitään ihmeellistä jää mieleen. Vaikka elo on täynnä pieniä ja suuria ihmeitä! Siksi päätin alkaa kirjata kuukausikuulumisia. Tässä ______kuusta mieleen jääneet.

Näin ajattelin aloittaa jokaisen kuukausikatsauksen, kun tätä kuukausittain toistuvaa postaussarjaa alkuvuodesta käynnistelin. Eipä olisi tullut mieleenkään, että tämä maaliskuu kyllä muistetaan. Tämä on se kevät, johon kaikkia tulevia keväitä vertaan. Se, josta haen vertailupintaa, jos ja kun sitten normaalin arjen keväissä työtaakka ahdistaa, kodin ikkunat ovat paskaiset ja lapset eivät meinaa auringolta malttaa keskittyä tekemään iltaisin läksyjä. No mutta muistatko sen maaliskuun vuonna 2020, nii-i!

Mutta että tästä kuusta jäisi mieleen myös muutakin kuin korona, tässä poimintoja maaliskuulta:

• Kävin lasten ja ystävien kanssa musiikkimuseo Famessa. Viidessä tunnissa (joiden jälkeen lapset oli pakotettava lähtemään museosta) esimerkiksi lauloimme noin viisitoista kertaa Antti Tuiskun Sata salamaa, VR-lasit päässä ja Hartwall Areenalla.
• Kesäjuoksuinnostus selvisi talven yli ja pääsi kevätkuukausiin. Tosin loppukuusta erinäisistä virussyistä johtuen aika ja jaksaminen juoksunkin suhteen oli vähissä, samaten kuin hiljaiset ja autiot lenkkipolut.
• Sain hurjan ihanaa palautetta minun ja Satun Unelmaduunarin tilipäivä -kirjasta. Bongasin siitä arvioita myös erinäisistä lehdistä.
• Pikkumökin remontti nytkähti kunnolla eteenpäin. Saatiin kerättyä hyvä ammattilaissakki ympärillemme, teimme päätökset pintamateriaaleista ja raksahommat aloitettiin purkamalla. Suurin osa mökin vanhasta ja nelihenkiselle perheelle epäsopivasta kalustuksesta lähti uusiin koteihin.
• Opin paikkaamaan esimerkiksi paidan kainaloon tulleen reiän nätimmin kuin aikaisemmin.
• Ihastelin iltojen lisääntynyttä valoa.
• Sain levittää lastenhuoneen lattioille patjat yökyläilyjä varten.
• Kävin lasten ja ystävien kanssa katsomassa Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset -näyttelyn Kansallismuseossa. Samalla piipahdettiin Kansallismuseon Vintillä leikkimässä useamman tunnin ajan.
• Kävin ensimmäistä kertaa pizzalla kehutussa Capperissa. Samaten kävimme pizzalla hiljattain avatussa Madonnassa. Se jäikin viimeiseksi ulkona syödyksi ravintola-ateriaksi ties miten pitkään aikaan.
• Maksoin itselleni yhden naisen yritykseni ensimmäiset osingot. Ja opin, kantapään kautta, että tein sen ihan hiton hölmösti. Käytin tunteja ja tunteja verotuksen selvittelyyn. Jotain hyvääkin seurasi: päätin vihdoin vaihtaa kirjanpitäjää.
• Maksoimme pois pikkumökkiä varten loppukesästä ottamamme pienen lainan. Liittyy edelliseen, ja halvemmaksi olisi tullut maksaa lainaa korkoineen vielä vaikka vuosi. Mutta onpahan nyt ihan ikioma lautakasa!
• Isini ja äitini kävivät työmatkansa ohessa kylässä. Eipä silloin tiedetty, että menee kesään, kunnes nähdään seuraavan kerran.
• Peruttiin Satun kanssa meidän Unelmaduunarin tilipäivä -aamiaisluento. Ja siitä sitten alkoikin tämä toinen aika. Ei lähdetty lasten kanssa ystävien luo Turkuun. Töitä hävisi tai siirtyi, mutta onneksi joitakin uusia tuli tilalle.
• Lapset jäivät etäkouluun ja -päiväkotiin etukenossa 13.3.
• Startattiin palstakausi.
• Vaihdoin esikoisen kanssa kaikille kotimme kasveille mullat (paitsi kaktuksille). Laitettiin samalla parvekkeelle kevätkukat.
• 16. maaliskuuta kuuntelin yhdessä puolison ja lasten kanssa hallituksen tiedotustilaisuutta, joka kiepautti kaiken lopullisesti uuteen asentoon. Lapsi kirjoitti etäkoulussa aloittamaansa päiväkirjaan (josta sain luvan vilauttaa palasta): ”Mun koulupäivän jälkeen me kuunneltiin meneekö koulut kiinni kun on koronavirus. Koulut menee kiinni. Mä en ehdi mennä kouluun.”
• Laitettiin meidän kotona tapahtuva piano-opetus tauolle. Luulin, että ehtisin nyt soittaa paljon pianoa siitä huolimatta. Luulin.
• Aloitin itsekin päiväkirjan kirjoittamisen vuosien tauon jälkeen.
• Osallistuin lasten kanssa etänä muskariin, perhejumppaan, joogaan, tanssitunnille ja konserttiin.
• Soittelin enemmän ääni- ja videopuheluita kuin ehkä koko viime vuonna yhteensä. Ystäväni kanssa maalattiin yhdessä pari tuntia videoyhteyden kanssa. Siskoni piti lapsille videopuhelun kautta pari kertaa leivontakoulua.
• Bongasin kevään ensimmäisen kärpäsen, mehiläisen ja leskenlehden.
• En katsonut yhtään sarjoja ja elokuvistakin vain lauantaiset perheleffat. Onni on Hayao Miyazakin tuotanto Netflixissä! Kiitos seuraajaltani saamani vinkin, katsottiin myös Yle Areenaan tullut Poika ja Ilves -elokuva.
• Luin tai kuuntelin nämä kuusi kirjaa: Meri Mort: Lumoavan nainen, Lara Prescott: Tätä ei koskaan tapahtunut, Tove Jansson: Haru, eräs saari, Saara Cantell: Kesken jääneet hetket, Paula Noronen: Tarja Kulho, räkkärimarketin kassa ja Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti (Niteet saatu mediakappaleina. Arviot kirjoista löytyvät Lähiömutsin IG-tilin kohokohdista.)
• Tehtiin naapureiden kanssa yhdessä (etänä tietty) yhteistsemppiviesti meidän ikkunoihin.
• Imuroin harva se päivä (ja puoliso imuroi sitten niinä muina päivinä) miettien, miten paljon lähes 24 h kotona olevista ihmisistä irtoaa nöftää.
• Uusimaa suljettiin. Puolison työvuorot ja siinä samalla meidän muidenkin työaikataulut menivät uusiksi.
• Kärsin pahoinvointiin asti yltyvistä niska- ja päänsäryistä. Jännästi ihan kuten silloin joskus perhevapaan ja uuden yrityksen noston aikana, kun en ehtinyt nukkua ja liikkua tarpeeksi.
• Tilasin kukkakimpun kotiinkuljetuksena.
• Luukutin Muuan mies -yhtyeen Hokusai-biisiä nonstoppina.

Kaupallinen yhteistyö: Ruokavirasto

Oli syksyinen päivä vuonna 2015 Vantaan Kuninkaanmäessä. Lehtipuiden ruska oli komeimmillaan, kuten sillä lokakuussa Etelä-Suomessa tapana on. Keltaisen, punaisen sekä oranssin eri sävyt toivat väriä teollisuusalueen harmauteen. Pian lähialueella ei kuitenkaan olisi enää yhtäkään lehtipuuta.

Alueella oli tehty Suomen ensimmäinen havainto aasianrunkojäärästä. Se on nimensä mukaisesti Aasiasta kotoisin oleva kovakuoriaislaji, joka on määritelty karanteenikasvintuhoojaksi. Se vioittaa lehtipuita, kuten haapoja, koivuja, lehmuksia, vaahteroita ja omenapuita. Jotta tuhoa aiheuttavan vieraslajin leviäminen saatiin estettyä, Kuninkaanmäessä jouduttiin tehdä laajoja lehtipuiden hakkuita. Kaadetut puut haketettiin ja poltettiin. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, alue on viimeistä vuotta valvonnassa, ja yhä edelleen kaikki lehtipuiden vesat alueella katkotaan.

Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Juuri sellaista tietoa sain, kun istuin useamman tunnin ajan kahvilla yhteistyökumppanini Ruokaviraston kasvinterveysasiantuntijoiden kanssa.

Opin, että valkopilkullinen ja pitkätuntosarvinen aasianrunkojäärä oli päätynyt Suomeen ja Vantaalle kiinalaisvalmisteisen puisen pakkausmateriaalin mukana. Opin myös sen, että vaikka toisin luulisi, minäkin voin vahingossa olla levittämässä tuota kasvintuhoojaötökkää.

Kiinalainen puinen pakkausmateriaali kun monesti tarkoittaa esimerkiksi kuormalavoja ja lavakauluksia, joiden avulla Suomeen kuljetetaan erinäistä tavaraa. Me taas olemme käyttäneet lavoja ja lavakauluksia monenlaiseen nikkarointiin ajatellen, että hyvähän ne on hyötykäyttää sen sijaan, että ostaisimme uutta.

Olemme nikkaroineet parvekkeelle kuormalavasta yrttihyllykön ja kasvattaneet Kalasataman sekä Hanasaaren tiluksilla kasveja lavakauluksissa sekä kuormalavojen päällä olevissa kasvusäkeissä (kaikki kaupunkiviljelypostaukset koottuna täällä). Muutamia vuosia sitten rakensimme yhdessä naapureiden kanssa taloyhtiömme pihaan, humisevien koivupuiden alle, hyötykasviviljeljelmät vanhoihin lavakauluksiin. Aurinkotuolit teimme vanhoista kuormalavoista, samalla tavalla kuin Kivinokan palsta-alueella ja hiekkarannalla on tehty.

Vantaan aasianrunkojäärähavainto bongattiin juuri tuollaisesta puisesta kuormalavasta, jossa se oli ehtinyt myllätä pitkän aikaa. Onneksi aasianrunkojäärät ovat huonoja lentämään, joten sen populaatio oli jäänyt pienelle alueelle. Toisin olisi käynyt, jos joku olisi ajatellut hyötykäyttää puisen pakkausmateriaalin vaikka polttopuuna ja raahannut niitä metsänrannassa olevalle mökilleen, jossa puita on vieri vieressä. Silloin olisi luultavammin jouduttu kaatamaan niin mökkipihan lehtipuut kuin metsääkin.

Samalla tavalla ulkomailta tulevan puisen pakkausmateriaalin mukana levittäytyvä kasvintuhooja on myös esimerkiksi mäntyankeroinen, joka isäntäkasveiksi kelpaavat lähes kaikki havupuut. Se on amerikkalainen alkuperäislaji, ja siellä puut kestävätkin mäntyankeroista. Mutta esimerkiksi Japanissa sama ötökkä on aiheuttanut maan omien mäntyjen kuolemisia.

Suomessa mäntyankeroista on löydetty puisista tuontipakkausmateriaaleista, mutta luontoon se ei ole vielä päässyt leviämään. Näin voisi käydä, jos esimerkiksi mäntyankeroisten saastuttamassa puulavassa asuisi myös tukkijäärä. Mäntyankeroinen ei osaa lentää, mutta osaa käyttää tukkijäärää taksina seuraavaan puuhun. Näin tuholaissaastunta voisi levitä.

Ruokavirasto valvoo maahan tulevaa pakkausmateriaalia resurssiensa mukaan, mutta valtaosa riskialttiista materiaalista kulkeutuu Suomeen ilman tarkastusta. Siksi meidän tavallisten talliaisten on hyvä pitää silmänsä auki. Sillä tavalla se Vantaan havainto aasianarunkojäärästäkin saatiin.

Jos omaan kotipuutarhaansa, mökille, palstalle tai vaikka parvekkeelle rakentelee lavakauluksista tai lavoista jotain, kannattaa ensin tsekata puutavaran ISPM 15 -leima. Se on se numeroita ja kirjaimia sisältävä leima, jossa on vähän kuin tähkältä näyttävä kuvio.

Leimassa oleva HT-lyhennys tarkoittaa sitä, että puu on lämpökäsitelty. Tuholaislöydöksiä on kyllä tehty myös leimatuista lavoista, mutta leima kertoo sentään jotain. Katso myös, että leiman maatietokirjainyhdistelmä kertoo puun olevan kotoisin EU:sta, eikä esimerkiksi Kiinasta (CN), Kanadasta (CA) tai Japanista (JP). EU-maista vältettäviä ovat myös Espanja (ES), Italia (IT) ja Portugali (PT), joissa on mäntyankeroista.

Sen lisäksi jokainen voi pitää Suomen metsistä huolta tutkimalla käyttämänsä puutavaran tarkkaan. Esimerkiksi jäärien toukat voivat elää jopa 3–5 vuotta puutavarassa, etenkin jos sitä säilytetään kylmässä. Saastuneessa puutavarassa voi olla reikiä, purua ja vähän kuin homeelta näyttävää sinertymää. Mikäli jotain epäilyttävää näkyy, Ruokavirasto toivoo, että siitä napattaisiin kuva ja lähetettäisiin heille lajimäärityksen varmistamista varten. Ei kannata miettiä, että turhia kuvia tai yhteydenottoja olisi, sillä ennaltaehkäisy on kuitenkin kustannustehokkaampaa kuin se, että kasvintuhooja pääsee mellastamaan luontoomme.

Tämä mielessä me emme tilanneetkaan palstallemme sekalaista kokoelmaa käytettyjä lavakauluksia, kuten alun perin mielessä oli, vaan hankimme leimat tsekaten uudet. Hölmöltä uuden hankkiminen tuntui kaiken tiedonkin valossa, mutta parempi näin. Palstamme lavakauluksien HT-leima kertoo lämpökäsittelystä ja maakoodi LV taas siitä, että ne ovat kotoisin Latviasta. Lavakauluksissa kasvaa tulevana kesänä vihanneksia, yrttejä ja salaatteja – eikä toivoaksemme yhtäkään muualta maailmasta kulkeutunutta tuholaislajia.