Koin poikkeusoloissa vietettyä vappua kohtaan etukäteen kummallista haikeutta. Siitäkin huolimatta, että minulla ei ole mitään vuosikymmenien vappuperinteitä; vakiintunutta juhlajengiä, aina samaa piknikpaikkaa tai suvun perinteistä munkkireseptiä. Ylioppilaslakkikin on vitivalkoinen kuin sen olisi vasta päähäni painanut.

Olen viettänyt lähes kaikki elämäni vaput vanhempieni hupulaisena vappumarkkinoilla myyden. Olen matkannut Vaasan torille vappupäivänä aamuvarhaisella niin opiskelija-aikoina kuin vauvankin kanssa. Vapputorimyyjänä hyöriminen on ollut rakas perinne, josta oli kummallisen hankala päästää irti.

Mutta hiljalleen aloin saada kiinni niin sanotusta normaalista vapusta. Viime vuoden kolmas tavanomainen vappu viimeistään sai rakastumaan vappuun ilman hattarasta tahmeita silmäripsiä ja vyötäröllä villinä kiskoilevaa ilmapallonippua. Vappu on raikas poikkeus suomalaisessa hartaassa ja perhepiiriin keskittyvässä juhlaperinteessä. On kansakunnan taruun nähden hämmästyttävän ilakoivaa karnevaalitunnelmaa, yhteen kokoontuvia isoja ystäväporukoita, hassuja vappuperinteitä ja kaiken yllä leijuva hentoinen lupaus tulevasta kesästä.

Tänä vuonna mitään ystäväjengin yhteistä karnevaalitunnelmaa ei kuitenkaan voinut suunnitella. Tunsin myös pelkoa. Jos itsellänikin alkaa turnauskestävyys tämän eristäytymisen kanssa loppua, miten on sellaisten laita, joille vappu on se juhlista perinteikkäin. Mietin kauhistuneena, peruutetaanko koko tuleva kesäkin, jos jengi ei malta pysyä poissa puistoista ja kavereiden kotibileistä.

Onneksi pelkäsin ja haikailin turhaan. Ihmiset yllättivät pitäytymällä pitkälti kodeissaan. Ja poikkeusvappu osoittautuikin varsin mukavaksi vapuksi. Parasta oli, että puolisollakin oli ensimmäistä kertaa sitten valmistumisensa vapaata, kiitos tämän erikoisajan. Laskeskelimme, että tämä oli 22 yhteinen vappumme ja ensimmäinen, kun kumpikaan meistä ei ollut töissä (tai harrastamassa töitä, kuten omalla kohdallani vapputorista puhuttaessa).

Kävimme hakemassa lasten huolella harkitsemat vappupallot laatikkopyörällä drive in -tyyliin oman kylän juhlakaupasta. Nostettiin paperisia hunajakennopalloja kattoon, puhallettiin muutamat kumiset ilmapallot ja lapset päröttivät serpentiiniä joka puolelle. Ylioppilaslakkeja ei jaksettu kaivaa varaston perimmäisestä loodasta, mutta simaa olin tehnyt ensimmäistä kertaa itse.

Vappuaaton aamupalapöytään puoliso kattoi munkkeja ja lapset kaikille omat juhlapillit. Siitä se lähti, vaikka oli vielä töitä ja koulu tehtävänä; kuplivainen juhlatunne. Se on jännä tunne se, sitä kun ei voi pakottaa tai myöskään estää nousemasta. Ja sieltä se tuli, vaikka mitään kovin erityistä emme tehneetkään.

Vietimme aikaa mökillä grillaten ja nikkaroiden. Aurinko lämmitti niin että itse tehty kuohuvainen sima maistuikin hurjan hyvältä, vaikka juuri olin arvostellut sen melko kehnon makuiseksi hiivalitkuksi. Perustimme palstalle lavakauluskasvimaan, levitimme avomaalle hevosenkakkaa ja skoolasimme rapaiset puutarhahanskat kädessä kuohuviinilasillisilla. Vappupäivänä kylvimme perunat maahan.

Kotona pidimme vappudiskon. Omalla dj-vuorollani en saanut houkuteltua tanssilattialle muita kuin itseni, mutta kun puoliso nappasi Spotifyn hallintaansa, tanssilattia täyttyi koko juhlaväen edestä. Espacito voitti indie-popin 10-0. Miten hyvältä tuntuikaan pitkästä aikaa antaa musiikin viedä, kappaleiden vaihtua ja topin selkämyksen liimautua hikisenä ihoon kiinni.

Kun enimmät täpinät oli tanssittu tyytyväisiksi, vaihdoimme vanhaan iskelmään. Liihotimme puolison kanssa paljain varpain pitkin olohuoneemme lattiaa Topi Sorsakosken laulaessa, ja sydän oli värähtää kaikesta yhtäkkisestä liikutuksesta ja onnesta vähän sijoiltaan.

Ilmapallot pyörivät lattialla askelten ilmavirran mukana tanssien ja mietin, että tästä tulikin poikkeuksellisen ihana vappu.

Välillä tuntuu, että päivät kuluvat, eikä mitään ihmeellistä jää mieleen. Vaikka elo on täynnä pieniä ja suuria ihmeitä! Siksi päätin alkaa kirjata kuukausikuulumisia. Tässä huhtikuusta mieleen jääneet.

– No ensinnäkin tämä kuukausi todellakin jää mieleen. Se jäänee siksi ainoaksi kokonaiseksi kuukaudeksi, kun kotona pyöritettiin sekä koulua, päiväkotia että konttoria. Toivottavasti. Ja toivottavasti osaan siirtää tästä ajasta saamani hyvät puolet sitten sinne tulevaankin.

– Siirsin joogatuntini välillä ulos ja tein kotijumppia. Ja olin tähän kaikkeen niin tyytyväinen, että peruin salikorttini. Metsän lenkkipoluilta pysyin poissa 15 päivää, kunnes hipsin takasin. Onneksi, sillä hullarit olivat ohi ja poluilla taas tilaa. Vaihdon kesälenkkarihin ja kesäjuoksutakkiin – voin kai siis virallisesti sanoa, että juoksin läpi koko talven!

– Pidin kaksi liveä Instassa. Toisessa vierailin Minskan tilillä puhumassa poikkeusarjesta lapsiperhe-elämässä. Toisessa vierailin Satun tilillä puhumassa duunihommista tässä ajassa.

– Täytin 37 vuotta.

– Käytin paljon Postin ja Matkahuollon palveluita: niiden kautta kulki niin tuoli, astioita kuin siemenperunoita. Viha-rakkaussuhteeni FB-kirppiksiä kohtaan keikahti rakkauden puolelle. Kun kivijalkakirpparit ovat kiinni, olen kaivanut pikkumökin tarvikkeita kotikylän FB-kirppareilta hyvin tuloksin. Ihaninta oli, kun sain käydä kaivamassa naapuruston omakotitalojen pihoista perennoja palstalle – enkä saanut edes maksaa kasviaarteista mitään. Voi rakkaus tätä Herttoniemeä ja sen asukkaita!

– Möyrin tuntikausia palstalla kylväen, rymsteeraten ja iloiten, että palstan myötä ennen tästä vähän nihkeänä pitämästäni vuodenajasta on tullut entistä ihanampi.

– Katsoin lasten kanssa lastenkonsertteja etänä.

– Katsoin elokuvista ja ohjelmista vain lauantai-illan perheleffat. Muistiin jäivät Kissojen valtakunta ja Angry Birds 2. Lapset sen sijaan vahtasivat Pikku Kakkosen antimia niin paljon, että onneksi en ole edes laskenut.

– Olin äimänä, miten puoliso sai pikkumökin remontin etenemään harppauksin sieltä täältä napatuilla remppatunneilla.

– Pyöräilin räntasateessa, auringonpaisteessa ja raekuuroissa.

– Pesin talvivaatteet ja villavaatteet talviteloille. Kun eteisessä on ollut ensimmäistä kertaa eläessäni koko talven ajan sekä nelihenkisen perheen välikausivaatteet että talvivaatteet, oli melkoisen puhdistavaa saada naulakoihin tilaa.

– Huolsin perusteellisesti talvi- ja välikausikengät.

– Käytin enää harvoin merinovillasukkahousuja ja välillä olin jopa ilman paksuja villasukkia. Vilukissalle tärkeä virstanpylväs vuodenkierrossa!

– Bongasin monia mehiläis(?)kuningattaria etsimässä paikkaa kuningatarkunnalleen ja havahduin liikutukseen kuullessani kevään ensimmäiset pääskyset.

– Tein ensimmäistä kertaa elämässäni mämmiä. Tein ensimmäistä kertaa elämässäni simaa. Molemmat yksinkertaisia kuin mitkä, mutta siksi kai pienetkin nyanssit ovat tärkeitä. Ei tullut niin hyvää kuin olisin toivoinut.

– Kylvin lasten kanssa siemeniä esikasvamaan.

– Söin paaaaljon tankoparsaa. Ja joka kerta pissalla käydessä silti säikähdän, että mitä hemmettiä on tämä lemu.

– Ihastelin luonnon heräämistä. Milloin sitä tottuukaan lintujen lauluun, niin että siitä tulee tavanomainen äänimatto? Nyt se kaikki tuntuu värähtelynä kehossa.

– Maalasin lasten kanssa pääsiäismunia.

– Vaihdoin kirjanpitäjää. Vihdoin! Siirryin samalla kuittikivikaudelta paperittomaan kirjanpitoon. Että jotain hyvää työnsaralle tässä ajassa, sillä olen vitkutellut vaihtoa ajanpuutteessa vuositolkulla.

– Pianoa ei soittanut juuri yhtään. Koronan takia peruuntuneet pianotunnit vaikuttavat tähän, mutta myös vain minulle varatun vapaa-ajan määrän tipahtaminen minimiin.

– Luin tai kuuntelin loppuun kaksi kirjaa: Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti ja Suvi Auvisen Lihan loppu, joista löytyy arvostelut Lähiömutsin IG:n Luettua 2020-kokokohtapallerosta. Luettujen kirjojen määrästä huomaa koronan takia vähentyneen oman ajan, mutta myös kevään, jonka myötä illat ovat siirtyneet pihalle. Lukemisen sijaan kirjoista oli muuta iloa, kun lapset rakensivat niistä ennätyspitkiä dominoketjuja.

– Päätin, että talviuintikausi (johon sisältyi ihan parit uinnit vain) loppui, kun kävin uimassa ilman mahdollisuutta sanoa sen jälkeen. Ai että teki hyvää!  Samalla nautin myös lasten kanssa vuoden ensimmäisen hiekkarannalle katetun iltapalan.

– Osallistuin Helsinki-päivän ohjelmaraatiin, etänä tottakai. 12. kesäkuuta järjestettävä Helsinki-päivä on yksi lempparipäivistäni ja se järjestetään tänä vuonna netissä sekin. Sain olla mukana valitsemassa tuotantoapurahan saavat tapahtumajärjestäjät. Olin ensimmäistä kertaa päättämässä apurahoista ja lukemassa apurahahakemuksia, ja samalla poimin oppeja omiin kirjoihin liittyviin apurahahakemuksiin. Tässä tärkeimmät: räjähtävä alku, tiivis esitys ja selkeä rahamäärin eritelty työsuunnitelma.

– Taloyhtiön pyykkinarulle viriteltiin taas narut, hiphurraa! Pyykinkuivaus ulkona on lempipuuhiani: se tuoksu, fiilis ja tietenkin myös säästyneet kierrokset kuivausrummussa!

– Ostin vapun ilmapallot drive in -tyyliin.

– Kuuntelin hallituksen tiedotustilaisuutta lapsille yhdessä muksujen kanssa. Ja myöhemmin koululainen repesi riemuun kuullessaan, että saa palata kouluun ensi kuussa.

– Poimin nokkosia kuopuksen kanssa. Tein nokkospannaria ja -pestoa, loput saaliista pakastin.

– Osallistuin Ping Helsingin järjestämille virtuaalivappu-etkoille. Somevaikuttajien lisäksi Zoom-tapaamisessa oli mukana oli sisäministeri Maria Ohisalo, jolle kuopus yökkäreissään tahtoi esitellä, miten osaa puhaltaa ilmapallon. ”Kato kato!” Harmi, että olin laittanut mikin mutelle.