”Mayday mayday, vaimollani kiristää päätä! Olisiko vaikka jotain likkojen reissua?” Jotensakin tällaisen viestin puolisoni oli lähettänyt ystävilleni Marikalle ja Auralle tässä jokin aika sitten. Ja koska kaikenlaisissa hädissä ystävät tunnetaan, koin viime lauantaina sellaisen yllätyksen että!

Kävi nimittäin niin, että viettäessäni kotipihassa naapureiden kanssa koululaisten ja vanhempien yhteisiä kevätjuhlia, paikalle ilmestyi ystäväkoplani reput selässään. Jotain olin odottanut tapahtuvaksi, sillä puoliso oli kehottanut olemaan kotona puolenpäivän aikaan hänen tullessa yövuoron jäljiltä kotiin, mutta tämä yllätti niin että jos vain osaisin, olisin kaikessa täpinässä ja riemussa heittänyt kärrynpyörät ja voltit.

Ystävät, joita olin ikävöinyt fyysisesti lähelleni niin että sydän on ollut mennä ruttuun! Ja skumppapullo, joka lupaili kuplivaa päivää, jollaisesta oli kulunut aikaa niin paljon, että kun lopulta olin kelaillut aikaa viime syksyyn asti, menin jo laskelmissa sekaisin. Siinä vaiheessa, kun minua kehotettiin pakkaamaan reppu, sillä edessä olisi viikonloppu Porvoossa, pompin kiljuen ympäri pihaa. Yöksi pois kotoa, Porvoossa! En tiedä, kumpi oli hykerryttävämpää, mutta ilo ihan poreili kehossa.

Niinpä matkasimme kolmistaan Porvooseen, ja kaikki oli unenomaisen, hämmästyttävän ja kipristyttävän onnellisen ihanaa. Vanhan kaupungin kauniit vanhat talot ja mukulakivikujat olivat paikallaan, vaikka maailma oli sitten viime käynnin nytkähtänyt eri asentoon. Kesä oli puhjennut kukkaan ja kaupunki leijui keveänä kuin siellä kukkivat omenapuut ja syreenit. Kuten olen ennenkin kirjoittanut, Porvoo on aina hyvä idea, mutta erityisen hyvä idea se on kevään jälkeen, jolloin elämä on ollut tiivistynyt kodin seinien ja Herttoniemen rajojen sisään.

Aurinko paistoi kujeillen kuin vain kesän ensimmäisinä päivinä, kun voi istua joenrannassa, eikä tarvita suomalaista sisua uskotellakseen itselleen, että ei ole ollenkaan kylmä. Vanha kaupunki oli heräilemässä koronakohmeesta ja kaikilla oli sama kollektiivinen riemu; elämä voittaa! Marika totesikin hyvin, että olemme kaikki kuin pitkän talven jälkeen kesälaitumelle päässeet lehmät. Takajalat heittivät riemusta sivuun ja on vain juoksenneltava ilosta edestakaisin; (rajattu) vapaus, kesä!

Ravintoloita ei ollut vielä avattu paikalla syömiseen, joten haimme noutoruokaa niistä paikoista, jotka auki olivat. Piipahdimme tonkimaan vintagekaupan rekkejä ensimmäistä kertaa kuukausiin. Istuimme auringossa, kunnes se tipahti horisonttiin maalaten ensin Porvoonjoen yläjuoksun oranssiksi, punaiseksi ja hellekesän keltaiseksi.

Olimme yötä Bed and Breakfast Ida-Mariassa, ihan Porvoon vanhan kaupungin sydämessä. Kävimme majatalon saunassa iltamyöhään. Saunan ikkunasta avautui maisema syreenipuiden takana mäellä kohoavalle kirkolle ja toisaalla lempeän rauhallisesti virtaavalle joelle. Aurinko oli laskenut, mutta pimeyden sijaan kaiken yllä oli kesäillan hämärä. Miten yhtäkkiä se onkaan täällä, kesä!

Kun sitten reilun vuorokauden jälkeen palasin Herttoniemeen, muistin mikä reissuissa kaiken muun lisäksi on niin ihanaa: niiden jälkeen on onnellista saada palata takaisin kotiin. Tunsin myös, miten voimakkaasti voikaan olla onnellinen ystävistä, mahdollisuudesta matkata taas kotimaassa ja puolisosta, joka pitää huolta hyvinvoinnistani silloinkin, kun itse en siitä huolisähikäisten keskellä muista huolehtia.

Fillaroitiin eilen työ- leiri- ja päiväkotipäivän jälkeen palstalle Kivinokkaan. Viikonlopun palstapiipahduksesta ei ollut kulunut kuin pari päivää, mutta sitten sen, kasvit ja kukat olivat ihan natisten venyneet pituutta ja humahtaen kasvattaneet lisää lehtiä. Ei ihme, että vanha viisaus kertoo pohjoisen luonnon suurimman kasvuihmeen ajoittuvan tuomen kukinnan ja syreenin kukinnan väliin. Viikko sitten tuomet aloittivat kukintansa, jotka nyt ne ovat saaneet seurakseen ryppäinä notkuvat syreeninkukat.

Mutta aikamoista kasvuntaikaa on ollut myös kulunut kuukausi. Sen huomaa, kun editoin palstakuvia menneiltä viikoilta. Onko tämä edes sama paikka! Missä välissä tämä kaikki tosiaan tapahtui! Olen kirjoittanut viime aikoina lavakaulusviljelmien perustamisesta sekä kateviljelyn alkeista, mutta nyt on vuorossa ihan rehdit palstakulumiset.

Sitten viimeisimpien palstakuulumisten, olemme kylväneet perunat, jotka laitoimme maahan vappuna. Hiljalleen aloin myös kantaa palstalle taimia. Ne me kylvimme kasvamaan ikkunalaudalle maaliskuussa, ja toukokuussa ikkunalaudat olivat jo muuttuneet villinä vihertäväksi viidakoksi, jonka siirtäminen aamuisin parvekkeelle ulkoilemaan ja illalla takaisin oli operaationsa – toki ihana sellainen.

Eniten odotan avomaakurkkua, jota ei olla aikaisemmin viljelty, mutta jonka taimet tuntuvat voivan hyvin – kukkiakin on jo! Uusi kokeilu on myös parsakaali. Rakastan parsakaalta, mutta saa nähdä, onko sen kasvattaminen tarpeeksi niin sanotusti kustannustehokasta. Uutta on myös varsiselleri, jonka taimia tuli niin paljon, että olen tunkenut niitä kaikille tutuille. Varsiselleri on ihanaa kaikissa tomaattipohjaisissa kastikkeissa ja sellaisenaan leivän päällä, mutta vähän jännittää, riittääkö Suomen kasvukausi pienten hentoisten taimien kasvuun.

Lisäksi laitoin laatikoihin ja pitkin poikin avomaata lehtikaalta. Se iti hyvin, mikä sopii: rrrrakastan lehtikaalta, kuten myös perheeni, joten sitä kuluu kesän aikana paljon. Viikko sitten kylvin laatikoihin lisäksi salaattisekoitusta, rukolaa ja pinaattia, jotka kaikki ovat nousseet hienosti. Toiveena onkin kesän ajan jonkinmoinen omavaraisuus salaatin sekä vihersmoothievihreiden kanssa!

Istutimme maahan myös parit kesäkurpitsan taimet, jotka saimme puolison työkaverilta. En tajua, miten unohdettiin laittaa kesäkurpitsa esikasvatukseen. No, onneksi on kasvivaihtarit, sillä sitä kautta meille on tulossa palstalle myös talvikurpitsa. Kasvivaihtareina sain myös hakea Satun ja Tommin siirtolapuutarhamökin pihasta valikoiman erilaisia perennoja (palaan palstan kukkapenkkikuulumisiin myöhemmin) sekä minttua ja piparminttua.

Haaveissani onkin sellainen villinä ja vallattomana kasvava minttuesiintymä, jonka kanssa ei tarvitsisi yhtään säästellä. Minttua menee yhteen vihersmoohtiekannulliseen puntillinen, ja siihen lisäksi vielä mojitot ja minttuteet, joten oma minttuviidakko olisi mahtava. Sitä lupailee myös naapurilta saamani minttujuurakot. Hän on itse saanut ne entiseltä naapuriltaan, joka opiskeli jotain kasveihin liittyvää Helsingin yliopistolla, jossa tuo minttu kulki nimellä drinkkiminttu.

Mintun lisäksi muita yrttejä palstalla onkin sitten vähemmän. Kylvin tilliä, sillä uudet perunat tilillä, tillivoileivät, kesäkeitto tillillä ja ylipäätään tillien tuoksu on niin kesä, että ilman tilliä ei voi palstaa viljellä. Palstan vanha lipstikkapensas voi taas pöyheästi ja olen itselleni entuudestaan tuntemattoman kasvin kanssa edelleen vähän ihmeissäni. Kotona jemmailen vielä esikasvattamiani basilikoita. Ne ovat ihan mielettömän kokoisia ja tuoksuisia jo nyt! Jännittää vain, jos palellutan ne heti, kun kasvihuonetta meillä ei ole. Luultavasti laitankin niistä suurimman osan parvekkeelle, josta ne tarvittaessa voi nostaa sisälle.

Esikasvatetuista taimista ilmojen lämpenemistä odottavat vielä myös paprikat, amppelitomaatit sekä kaksi mahtavaa runkotomaattia, joista jälkimmäiset sain eräältä herttoniemeläisrouvalta, siinä samassa kun sain hakea hänen pihaltaan perennoja. Ihana Herttoniemi ja sen asukkaat! Pensastomaatit vaihdoin isompiin ruukkuihin muutamia viikkoja sitten ja ne kukkivat jo, mutta edelleen kannan ne parvekkeelta sisään öisin. Nyt vaiheilen, olisiko ne parempi viedä palstalle, jossa on aurinkoa koko päivän, vai parvekkeelle, joka jää aamu- ja ilta-auringosta varjoon, mutta nautiskelee keskipäivän kuumimmat tunnit ja on paremmin suojassa tuulelta.

Aikaisemmin keväällä palstalle kylvävämme kasvitkin voivat komeasti. Sipulien kauniit vihreät varret nousevat huikentelevaisina, porkkanarivit näyttävät lupaavilta ja herneet ovat kasvaneet niin vauhdilla, että seuraava palstapuhde olisi rakennella niille risusavotasta jemmaamistani kepeistä ja juuttinarusta kasvutuet. Retiiseistä kasvamaan ei lähtenyt kuin osa, mutta ne jotka lähtivät, tarjoavatkin sitten palstan ensimmäiset sadot. Raparperit eivät ottaneet nokkiinsa siirrosta, vaan ovat hiljalleen alkaneet kasvattaa lehtiä nekin.

Keväällä istutettu mustaherukka ja vadelmat ovat kotiutuneet myöskin, mutta niistä tuskin satoa tänä vuonna vielä saadaan. Kuivuuteen kuolleiden mansikantaimien tilalle istutin äitini ja isini lähettämät mansikantaimet, ja viimevuotiset mansikat ovat jo valtoimenaan valkoisissa kukissa. Myös palstan vanhat viinimarjapensaat kukkivat niin komein ryppäin, että marjasatoa on odottavissa pakkaseen asti. Vähän raihnaiset karviaispensaat toivottavasti ovat piristyneet hevosenlannasta sekä runsaasta kastelusta ja palkitsevat meidät marjoin tänä vuonna.

Ai että, rakastan niin valtavasti tuota ihanaa pikkuista maaplänttiämme!