Olemme olleet takaisin Suomessa nyt viikon verran. Kun vaihdoimme kahdeksan päivää sitten konetta Kööpenhaminassa, tuntui kuin olisi istunut...
Tammikuun viides päivä lähdimme, tänään palasimme. Ulkona satoi räntää, ja meillä ei ollut edes takkeja mukana. Otimme pölmistyneinä...
Tänään on viimeinen kokonainen päivämme Balilla. Jos tuossa menin jo huutelemaan, että olemme ihan valmiina palaamaan Suomeen, vedän...
Kävimme eilen balilaisissa hautajaisissa. Vuokraemäntämme kertoi meille sunnuntain yhteispolttohautauksesta, jossa neljä sanurilaista ruumista saateltaisiin matkalleen uuteen elämään. Hän...
Postaus sisältää *-merkittyjä affiliate-linkkejä, osa kirjoista saatu Matkakirjastoni viimeisessä kirjassa on jäljellä 350 sivua. Lentomme kotiin lähtee 3,5...
Sanurin rannassa täällä Balilla pidetään arkiaamuisin kaikille avointa joogaa. Kello 7.30 ihmiset kerääntyvät rantahietikolle, rantaan päättyvän Jalan Pantai...
Sinä päivänä olimme viettäneet useamman päivän rentoa bungalowielämää, kun kantapäissä alkoi tuntua tuttu polte. Nyt loppuu tämä löysäily,...
Kävin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni suppaamassa. Balilla jokaisella kylällä tuntuu olevan omat juttunsa. Saman kylän ravintoloilla on listallaan...
Bali on hindulainen saari, jonka ei oikeastaan pitäisi tässä muodossaan olla olemassa. Se on oma uskonnollinen valtakuntansa keskellä...
Page 2 of 91234...Last »