Tänään on viimeinen kokonainen päivämme Balilla. Jos tuossa menin jo huutelemaan, että olemme ihan valmiina palaamaan Suomeen, vedän sanani takaisin. Ainakin osittain. Mitä lähemmäksi lähtöpäivä on tullut, sitä enemmän mieleen on tullut häiriköimään sekaisia ajatuksia. Tuntuu kuin olisin sydänsuruissa. Vatsan päällä on iso polttava kivi ja sydän tuntuu joutuneen tehosekoittimeen. Itkettää, kauhistuttaa, pelottaa.

Hanavesi. Tämä on klassikko, mutta syystä. Se, että suoraan hanasta voi juoda, on sellainen ihme ja rikkaus, että sellaisen olemassaoloon ei ihan jokainen maailman asukas voisi edes uskoa. Lisäksi vielä se muovijätteen määrä, joka vedestä tulee täällä Balilla, vaikka kuinka on pyrkinyt ostamaan vetensä kanistereissa ja täyttämään niistä pienempiä pulloja. Myös yhdestä hanasta sopivan lämpöisen suihkuveden saaminen on kihmelöivän ihana ajatus. Hyvästi kylmä- ja kuuma-hanan epätoivoinen räpeltäminen!

Helsinki. Koska Helsinki. Ihana, kaunis, monipuolinen ja rakas kotikaupunkimme.

Nettiyhteys. Jos olisin laittanut lantin sivuun joka kerta, kun olen kironnut ja räyhännyt toimimatonta nettiä, niillä voisi täyttää toisen matkalaukuistamme. Hyväkin netti on vain keskinkertainen, mutta yleensä olen tehnyt esimerkiksi töitä kirjan kanssa. Aina kun nettisivu latautuu, olen lukenut sivun tai kaksi kirjaa. Blogiin kuvia ladatessa on ehtinyt hyvin lukea kappaleen tai pari kirjaa. Siinähän ne päivät kuluvat.

Tuntuu myös ihan uskomattomalta, että pian minulla on toimiva netti puhelimessani, missä sitten kuljenkaan. Hyvästi ravintoloiden wifit ja pizzalover1234-salasanat!

Eikä muuten yhtään haittaa myöskään se, että kotona pitäisi odottaa postilähetyksenä uusi tietokone. Vanha työjuhtani on ollut kovilla tropiikissa, ja viimeistään sen päälle tipahtanut bungalowin raskas riippulukko allekirjoitti koneen eläkepaperit. Kun on työskennellyt näytöllä, josta 2/3 on pimeänä ja säröillä, alkaa nähdä jo intohimoisia unia uudesta koneesta.

Kirjasto. Kokonainen rakennus täynnä kirjoja, joita saa lainata ihan vain kirjastokorttia vilauttamalla. Ja suurin osa kirjoista on maailman kauneimmalla kielellä kirjoitettu. Mieletöntä.

Ystävät. Kun nuorimmaiselta kysyi, mitä hän odottaa eniten Suomesta, vastaus tuli heti: Toivoa. Eli hänen hyvää ystäväänsä. Olemme matkan aikana todenneet, että niin kauan koti on muualla, kun sieltä uudesta ympäristöstä ei saa ystäviä. Tuttavia on toki kertynyt, mutta ystävät, he ovat Suomessa. Ja heitä on ihan mahdoton ikävä. Etenkin lapset odottavat innoissaan myös mummilaa.

Oma koti. Vaikka reissaaminen olisi kuinka verissä, matkalaukussa kulkeva koti alkaa jossain vaiheessa tuntua nihkeältä. On ihanaa, että pian meillä on taas oma koti ympärillämme ja tavaroille paikkansa. Odotan myös innolla kotimme kauneutta; sen kodikkuutta, puhtaita skandinaavisia linjoja ja siisteyttä.

Olemme muovipatjoilla nukkuessamme ikävöineet omia sänkyjämme ja sitä, että huoneen saa viileäksi ilman niskasärkyä ja kurkkukipua aiheuttavaa ilmastointia. Eikä yhtään pöllömpää ole myöskään oma työhuone, jossa kaikki on paikoillaan ja josta saa oven kiinni.

Ja kun on asunut kuluneet kuukaudet 24 h ihan kiinni toisissaan, on aika jees, että saa vähän lisätilaa itselleen myös kotona.

Erityismainintana oma keittiö, oi keittiö! Ihana oma keittiömme, jossa on uuni. On ikävä uuniruokia. Ja soijarouhetortilloja, makaronilaatikkoa, kaurapuuroa ja metsämarjoja, kunnon jäätelöä, Kartanon perunalastuja ja hyvää tummaa suklaata. Ja ihan vähän myös ruisleipää, ihan vain siksi, mikä suomalaisuus siihen tiivistyy. Ja kahvi, kunnon kahvi, voi autuus.

Ravintolat. Oi että, kaikki ihanat Helsingin kahvilat ja ravintolat! Fafa’s, Pikku Nepalilainen, Sandro! Esikoinen muisti mainita myös Ihana Kahvilan, vaikka ollaan hyvänen aika käyty siellä viimeksi syksyllä. Itseltäni erikoismaininta myös kauppojen sekä Alkon viini- ja olutvalikoimille, oi onni!

Leikkipuistot. Enpä olisi ikinä uskonut erityisesti kaipaavani leikkipuistoja, mutta niin on nyt päässyt käymään. Täällä Balilla sellaisia ei ole, ja välillä haluaisi vain päästä helpommalla ja roudata mukulansa leikkipuistoon kuluttamaan loputonta energiaansa.

Harrastukset. Olen välillä kaivannut ompelukonettani niin paljon, että tarve ommella ja ylipäätään luoda käsin on meinannut kasvaa isoksi räsymytyksi sisälmyksiin. Mulla on ollut täällä mukana yksi neuletyö, mutta ei sen tekeminen ole tuntunut tropiikissa mukavalta. Odotan innolla ensimmäistä kevätpäivää, kun tarkennen neuloa ulkona. Esikoinen odottaa tanssitunteja ja mies salibandya.

Kunnon pyykinpesu. Meidän kaikki vaatteet ovat enemmän tai vähemmän pilalla ja elämänsä nähneitä näiden kuukausien jälkeen. Miten nautinnollinen ajatus onkaan, että pian päästään pesemään ihan kaikki mukana olevat vaatteemme, reppumme , pehmolelumme, kantoreppumme, ihan kaiken – ne, jotka pelastettavissa vielä ovat. Ja että meillä on kunnon pesukone sekä hajusteeton pesuaine. Mieletöntä on myös se, että pian vaatekaappini koostuu muustakin kuin kahdesta mustasta mekosta ja varvassandaaleista.

Helsingin julkinen liikenne. Metro, joka kulkee neljän minuutein välein ja sinne voi vain astua sisään ilman säätämistä ja tinkaamista hinnoista – uskomatonta ja niin ihanaa! Odotetaan myös innolla pyöräilyä ja sitä huumaavaa tunnetta, kun hiekka rahisee renkaiden alla ja koko kaupunki on meidän.

Netflix. Oi oi, ihan pian voidaan miehen kanssa lasten mentyä nukkumaan katsoa vihdoin Netflixistä ne vikat jaksat Narcosta. Ja juoda hyvää punkkua samalla.

Taloyhtiön saunavuoro. Tuntuu, että tarvitsen kolmen tunnin löylyt, että saan kaiken reissuhien ja -lian pestyä iholtani. Me, saunan hämärä, naksuva kiuas ja suomalainen lagerolut. Ah!

Samaten odotan innolla paperista Hesaria aamupalapöydässä, kevätkylvöjä parvekkeellamme ja keskenjääneen remontin viimeistelyä. Olen myös iloinen siitä, että pian kaupoissa on tuotteissa hintalaput, jotka ovat kaikille samat. Pian pääsemme nauttimaan lisäksi siitä, että ei tarvitse elää jatkuvasti kielimuurin aiheuttamien kommunikaatio-ongelmien kanssa.

Yhtään pöljää ei ole myöskään se, että pian voi nukkua ilman että päälle tipahtelee katossa rallia vetäviä jättikoppakuoriaisia. Mukavaa on lisäksi se, että Suomessa vessassa saa ainakin silloin tällöin asioida ihan yksin, kun täällä Balilla toimitusta tuijottaa aina ainakin yksi gekko mulkosilmillään.