Viime viikonloppuna sain kaivaa kaapista pitkästä aikaa I love weekends -kreppilakanat. Lapsikin jo tietää, että siitä seuraa kivaa: yövieraita! Saimme kylään Minimen kaksi tätiä, joiden kanssa vietimme lauantain Ravintolapäivä-hekumoiden. Sunnuntaina suuntasimme muun muassa merenrantaan ja saariretkelle.

Luin Suomenlinnassa asuvan Doritin Paikka Auringossa -blogista, että Suokin viereinen pikkusaari, Lonna, ollaan avaamassa yleisölle. Se tieto oli tällaisen himokotikaupunkimatkailijan märkä päiväuni. Veneetönkin voisi päästä saareen, jossa juuri kukaan turisti ei ole vielä käynyt! Saarta on remontoitu puolitoista vuotta yleisön käyttöön, ja nyt edellisviikonloppuna ensimmäiset perustalliaisetkin pääsivät rantautumaan saareen.

Retkeily Lonnaan

Niinpä hyppäsimme retkiporukkamme kanssa Kauppatorilta noin kerran tunnissa lähtevään JT-Linen vesibussiin, joka matkallaan Suomenlinnaan pysähtyy myös Lonnassa. Edestakainen matka kustansi aikuiselta 7 euroa ja kaksivuotias sai matkustaa ilmaiseksi.

Matka saareen vie vain tovin, sillä Lonna sijaitsee noin 1,5 kilometriä mantereesta, ihan Suomenlinnan kupeessa. Pikkuisella saarella ei ole läpimittaa kuin 150 metriä ja nyt sen koko pinta-ala oli täynnä pesiviä lintuja. Kanadanhanhia, lokkeja ja jopa joutsenia. Tulikin olo kuin olisi pamahtanut luvatta keskelle lintujen valtakuntaa. Lasta ei voinut päästää juoksentelemaan vapaasti, sillä etenkin uroshanhet olivat ymmärrettävästi yhtäkkisestä ihmismäärästä paniikissa ja vihaisena pesiään puolustamassa. Onneksi rantaviivasta löytyi yksi ihmistenmentävä rako, jossa kävimme heittelemässä kiviä veteen lintujen tuijottaessa joka puolelta touhujamme.

Retkeily ilman eväitä

Siellä missä retki, siellä eväskori. Se on kotikaupunkimatkailumottomme, mutta tällä kertaa lähdimme poikkeuksellisesti matkaan ilman pikniktarpeistoa. Saaren ravintola kun kuulosti mainiolta vaihtoehdolta kauden tuoreine herkkuineen. Ravintolan lisäksi saarella on kahvila, mutta sen ruokatarjonta oli ainakin avajaisviikonloppuna onnetonta. Niinpä parekkeerasimme lounaalle saaren ravintolaan. Paistettu 18 euron purjo oli kieltämättä erittäin hyvää, samaten kuin kuulemma seuralaisten lohiannokset. Mutta eihän noista piiperryksistä retkeilijän nälkä lähtenyt. Mä vannoin vatsa kurnien, että en enää ikinä lähde retkelle ilman eväitä. Yksi seurueen jäsen vitsaili nälissään paistavansa pari lokinmunaa auringosta hehkuvalla kalliolla.

Lapsi onneksi nukahti vähemmilläkin murkinoilla päiväunille, joiden ajan me istuimme maisemia tuijotellen. Eipä saarella juuri muuta ihmettelemistä olisi ollutkaan. Tulevaisuudessa sinne on aukeamassa näyttely saaren sotilashistoriasta ja lasten leikkipaikkaakin kuulemma valmistellaan.

Kokemuksia Lonnasta

Siisteintä on, että saarelle suunnitellaan yleisösaunaa sekä hyvinvointipalveluita, kuten joogaa ja pilatesta. Ehkä siis poikkeamme saarella joskus uudelleen vähemmän nälkäisinä ja omat eväskorit pullollaan. Ehkä silloin lintujen tuijotuskaan ei enää ole niin häiritsevän intensiivistä. Nyt kuitenkin tuntuisi hölmöltä maksaa uudestaan 7 euroa pääsystä Lonnaan, kun viereiseen Suomenlinnaan pääsee HSL:n lautalla samaan hintaan kuin mihin tahansa kaupungissa HSL:n julkisilla liikennevälineillä.

Retken parasta antia kun taisi – kivien heittelyn lisäksi – olla se, kun vesibussi saapui ja matkasimme sen kyydissä Suomenlinnaan. Siellä marssimme ensimmäisenä Siwaan ja ostimme hyllyt tyhjiksi ruuista. Söimme sapuskat kursailematta suoraan annospakkauksista läheisellä venelaiturilla. Kyllä nälkä vain on hyvä mauste, sillä se oli yksi parhaista piknikeistä hetkeen.