Isänpäivä ei alkanut osaltani erityisen vahvasti, sillä käväisin viime yönä makuuhuoneessa lähinnä imettämässä. Muu aika kului vessassa ruokamyrkytyksen kanssa taistellen. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta sanottakoon, että välillä jämäruuista tehty jämäruoka kannattaisi syömisen sijaan vain heittää roskiin. Vaikka aamuyöstä alkoikin jo helpottaa, aamupalat meille loihti tänäänkin mies. Kuten lähes jokaisena yhteisenä vapaa-aamuna nykyään.

Kortittakin poloinen päivänsankari jäi, sillä lapsen päiväkodissa askartelema unohtui päiväkotiin ja kotona askartelemamme mies taas löysi ennakkoon ja keskeneräisenä, kun olin unohtanut sen niinkin hyvään piiloon kuin keskelle keittiönpöytää. Hieman on ollut väsymystä ilmassa. Onneksi olin kaukaa viisaana varannut meille pöydän Pacificon brunssille. Kun joku muu kattoi pöydän, pystyin varmistamaan, että mies ei viettäisi ihan koko juhlapäiväänsä kotipiikana hellan ääressä.

Emme olleet käyneet Pacificossa aikoihin. Kaukana ovat ne ajat, kun sinne mentiin tasaamaan eilistä mättösapuskan ja parin huurteisen voimin. Silloin brunssin sai muistaakseni kympillä, josta riitti takaisin annettavaksi muutama kolikko vaihtorahaa. Nykyään brunssin hinta on melkein puolet kalliimpi, mutta tasokin on noussut purkkipavuista ja nakeista. Pasificolle ominainen rouheus on kuitenkin säilynyt, eikä sinne rähjäisten nahkasohvien ja graffitiseinien keskelle mitkään kylmäsavulohisalaatit edes sopisi. Ja hyvä niin!

Tankkasimme lautaset täyteen erilaisia salaatteja ja lämpimiä ruokia. Lapsen kanssa intouduttiin syömään Nutella-paahtoleipiä suupielet suklaassa. Seurueemme vanhimmat kilistelivät kuohuviinillä. Kahvi oli niin pahaa, että juomatta jäi, mutta silti fiilis oli hyvä. Dj soitti sopivan letkeää musiikkia ja yllemme kertyneestä kitkerästä väsypanssarista huolimatta Kallion rento tunnelma tarttui. Mies sai jälkkäripöydästä kakkunsa, sillä omat leipomukseni jäivät kaikessa yrjöhötäkässä suunnitteluasteelle. Ensi vuonna olen toivottavasti taas vähän toimintakykyisempi juhlapäiväseremoniamestari.

Loppupäivä kului tärkeiden asioiden äärellä. Mies teki taikatemppuja, joissa esikoisen nenästä ilmestyi pähkinöitä. Yhdessä taas opetimme lapselle, miten suulla tehdään pieruääniä. Loppuillasta makoilimme kaikki neljä läjässä samalla sohvalla katsellen Autot-elokuvaa. Kyllä se vain on niin, että onni on puoliso ja isi, jonka kanssa voi hassutella ja nauraa.