Ainakin vauvalla tuntuu kovasti kiinnostusta löytyvän. Ihan kuin hän olisi heti tajunnut, mikä tässä on meininkinä. Että yhdessä tässä koko perhe pistellään aamupalaa suuhun. Avokado-peijakas vaan oli niin limaisen niljakas, että siitä oli hankala saada pysymään nyrkissä. Kun vauva lopulta alkoi selvästi turhautua, autettiin vähän ja pidettiin herkkupalaa paikoillaan. Poika imeskeli ja järsi palasta välillä tuiman keskittyneenä ja välillä innoissaan jaloilla tahtia potkien.
Avokado maistui vauvasta jännittävältä. Sitä maiskuteltiin ja pyöriteltiin suussa. Suurin osa tuli pihalle, mutta niin kuuluukin. Suun motoriikka, muhennustyyli ja nielemistekniikka löytyy vain harjoittelemalla. Välillä makuelämys nauratti ja välillä sai aikaan puistatuksia ja kylmiä väreitä.
Se ruoka, mikä ei päätynyt suuhun, päätyi metrin säteellä vauvan ympärille. Pienet nyrkit muussasivat avokadon vihreäksi tahnaksi, jota oli syöttötuolissa, tarjottimessa, lattialla, naamassa, vaatteissa ja hiuksissa. Oli ihana huomata, miten en itse saanut sotkusta enää toisen lapsen kohdalla slaagia. Sapuskointi ei ole niin vakavaa, vaan sen ihanuuteen kuuluu myös ruualla leikkiminen.
Mahtavat kuvat 🙂
En käsitä miksi meillä tuo 11kk poika vihaa avokadoa. Syöihan kaikkea muuta mitä ollaan tarjottu. Jopa sellaisia vihanneksia joista itse en niin välitä. Avokadosta alkaa kuitenkin _itkemään ja sylkee pois järkyttyneenä. Ei voi käsittää, itse söin raskausaikana avokadoja paljon ja on yksi lempihedelmistäni. Ehkä se ajastaan alkaa maistua 😀
Täällä seitsenkuisen lemppari on banaaniavokado mössö 🙂
Huutonaurua lähti noille kuville, on niin elävästi mielessä esikoisen ensimmäinen perunanmaistelu juurikin nauruineen ja puistatuksineen.
Minä hienohelma en edes antanut vauvalle avokadoa sormiruoaksi kun ahdisti se sotku. Nyt jälkeenpäin naurattaa ja harmittaa oma turhantärkeys – toisaalta mitäpä sitä turhaan stressaamaan, hyvin kasvoi lapsi vaikka söi avokadot soseena ja sormiruokana sitten muuta.
Eikä, jännä juttu! Luulisi, että tykkäisi, kun kerran sille on ainakin kohdussa ”altistunut”. Mä muuten en tykännyt parsakaalista ennen Minimetä. Yritin kyllä monesti, sillä en todellakaan ole tyyppiä, joka yököttelee ruualle. Noh, Minime sitten rakasti sitä, joten oli itsekin syötävä. Ja kas, mä opin! Nykyään rakastan sitä. Tosin en sellaisena gratiinimössönä (yök, edelleen), mutta rapsakkana lisänä vaikka wokeissa.
Mitä olen ymmärtänyt, se on aika monen beben lempiyhdistelmiä 🙂
Mä en edes Minimen aikana alkuun tajunnut mitään sormiruokailua. Vaikka vahingossa sellaistakin ”harjoitettiin”, kun hiljensin likan ruuanlaiton ajaksi alkupaloilla, jotka hän sitten pisteli käsin menemään. Parin kuukauden soseilun jälkeen vaihdettiin sitten siihen, että hän söi käsin itse kaiken. Katsotaan, mikä tyyli ja aikataulu tällä kertaa on tulossa. Ainakin parin päivän jälkeen olen ihan todellä yllättynyt, miten nopeasti vauva tuntuu tajuavan homman jujun. Ja nyt hän saa siitä niljakkaasta avokadostakin aina välillä itse kiinni 😀
Ihan parhaita tuohon vaiheeseen on IKEAn hihalliset ruokalappuessut! Säilyy vaatteet edes vähän siivompina. Nim. Vuoden ikäisten kaksosten äiti 🙂
Ihanat kuvat!
Meillä kuopus oppi syömään sormiruokailulla. Nyt vaan tuli mieleen, liekö tykästynyt siihen liikaakin, kun edelleen 3,5-vuotiaana mieluiten söisi sormin, ääk! ��
Avokado on kyllä huippu, ihan joka tavalla, meillä kans maistunu alusta alkaen, menty sormiruoalla ja soseilla sekaisin. Sotkua saadaan kaikesta, nyt 10kk tyttö harjoittelee jo omalla lusikalla. Leikkaan avokadon muuten usein rinkuloiksi poikittain kiven ympäriltä, niin rinkulasta lapsi saa hetken ainakin pidettyä paremmin itse kiinni ja haukattua 🙂
Huiput on ilmeet ensimaistajalla! Poikanne kuvia katsellessa tuntuu välillä, että olet käynyt napsimassa kuvia meidän poikasesta..! Niin on jotenkin samanoloisia ja yhtä suloisia. Onnea puolivuotiaalle Minihelle! 🙂