Sokerivanun tuoksuiset terveiset täältä Pohjanmaalta! Junailimme kolmistaan lasten kanssa lakeuksille vappuaattona, kun mies jäi tekemään kolmea viimeistä työvuoroaan ennen vanhempainvapaansa alkua.
Tänään vappupäivänä suuntasimme Vaasaan vapputorille. Muuta tapaa viettää toukokuun ensimmäistä en edes tiedä, sillä olen viettänyt vappuni sadan metrin säteellä Vaasan kauppatorista niin kauan kuin muistan. Välillä olen myynyt donitseja, välillä popcornia, välillä jäätelöä ja välillä ilmapalloja. Jonain vuosina olen leiponut pizzaa, toisena pakannut metreittäin lakua pussiin ja kolmantena vääntänyt pehmistä tötteröön.
Joskus on tullut rusketusrajoja, toisinaan rakeita. Aikoinaan vappuaattona riitti energiaa humpata, vaikka vappupäivänä torille painuttiin siinä vaiheessa, kun ensimmäiset teekkarit vasta hoippuivat jatkoilta nukkumaan. Nykyään aattona riittää iso mukillinen äitini tekemää simaa ja toive kunnon yöunista.
Noh, simamukilliseni sain, mutta kunnon yöunia en. Kuopus piti vierashuoneeseen pedatuissa Barbie-lakanoissa yhden vauvan pyjamabileitä koko yön, ja minä petinaapurina imetin, etsin lakanoihin kadonnutta tuttia, silitin päätä ja selvitin peiton kanssa solmuun menneitä pieniä jalkoja. Aamulla oli kohmelo, orastava päänsärky ja ärrinmurrin.
Murrinmärrinä puin kuitenkin päälle nalleasun ja pienemmälle likalle omansa. Vaasassa merituuli puhalsi, mutta aurinko paistoi niin mukavasti, että nalleille tuli vallan kuuma. Eipä musta tänä vuonna kahden pikkuisen kanssa juurikaan työläiseksi ollut, mutta pieniä hupulaisen hommia tehtiin kimpassa lasten kanssa vanhempieni myyntikojulla. Joitakin perinteitä pitää vaalia, ja jos siinä samalla yksi pikkunalle oppisi, etteivät ne karuselli- ja pomppulinnarahat vain ilmesty lompakkoon, vaikka kuinka narisisi, marisisi ja haluaisi. Asioiden eteen pitää tehdä töitä.
Kaupattiin ilmapalloja, ja pienempi töpöhäntäkin kailotti niin hienosti ohi kulkevalle toriväelle
ilmapallojaaa, ilmapallojaa, että isompi nalle pörhisti ylpeänä rintaansa ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. Tottahan niin hienosta myyntiassaroinnista sai pieni itselleen valita ikioman ilmapallon. Virallisen vappupallon tärkeään tehtävään valittiin pitkän harkinnan jälkeen yllättäen valkoinen sirkushevonen (eikä viime aikoina jostain syystä paljon puhetta herättänyt Ängldiböödsi tai ikisuosikki Muumi).
Voisin myös kertoa hervottomista räkähuutoraivareista, yhden metrisen kulkijan maailmantuskasta tai siitä, miten taas vannoin itsekseni, että en enää ikinä lähde lasten kanssa minnekään. En ainakaan kahden lapsen, en ainakaan ainoana aikuisena, en ainakaan näin helvetin väsyneenä.
Mutta kerronkin sen, miten tervetullut tämä kesää enteilevä toukokuu onkaan. Miehellä on jäljellä yksi työvuoro ennen
isikesää. Huhuh, en tiedä, mitä odotan eniten. Sitä että mä en ole näin poikki koko ajan vai sitä, että mä en ole näin väsynyt koko ajan.
Pienillä paikkakunnilla ei enää myydä foliopalloja! Kyllä 90-luvulla vielä sai 10 000 asukkaan paikkakunnaltakin.
Tiedätkö sinä näitä myyneenä, että onko syynä joku kustannusasia tai kuljetusmatkat jne?
Haikeana tästä olen ollut, tavaraa kun saa nykyään paljon enemmän, halvemmalla ja helpommin kaikessa muussakin. (ei sillä että materialismi muuten olisi tavoiteltavaa, mutta foliopallot….)
-Kaislakerttu
Tykkään lukea postauksiasi, mutta taas tässäkin minua alkaa omalla tavallaan ärsyttää tämä. Ainoana aikuisena ja sen vaikeus. Toisilla meistä se on ainut arki olosuhteista johtuen ja niin on pärjättävä aina ilman sen kummempaa kirkkainta kruunua. Minä ja kaksi lasta kaikkialla keskenämme aina ja pärjättävä ja jaksettava on. Ei ole sitä toista joka tulee ottamaan osaa ja näinkin voi pärjätä ja lopulta koska se on ainoa tapa se ei ole edes vaikeaa kun sitä ei huomaa mahdottomaksi.
Anonyymille: Jos itsellä jokin tuntuu hankalalta, ei saa valittaa koska aina on joku jolla menee huonommin?
Tottakai yksinhuoltajilla on hankalaa ja kurjaa, kun ei ole sitä toista koskaan auttamassa, mutta miksi tilapäisesti yksin huoltava ei saa sanoa, että rankalta tuntuu? Voisit ajatella ennemmin, että näinpähän näkevät arjen rankkuuden nekin, joiden perheessä on kaksi aikuista.
Hannelle: Ihanaa kun tulette edelleen Vaasaan vapuksi, kiva nähdä suosikki-bloggaajani ihan livenä 🙂 Hyvää isikesää!
-Hanna
Hmmm, olisikohan syynä se, että foliopallojen myynti ei enää ole kovin kannattavaa, kun marketit myyvät niitä ennen vappua sisäänheittotuotteina. Jos siis tarkoitat foliopalloja, joita saa ostettua ihan ehdalta ilmapallomyyjältä vapputapahtumissa.
Meidänkin vappuun foliopallot kuuluvat ehdottomasti, aika ilmiselvistä syistä johtuen 🙂
Eihän se ainoana aikuisena olo aina ole hankalaa, yleensä vallan kivaakin. Mutta sitten on näitä päiviä, kun tasaiseen tahtiin tulee hetkiä, jolloin tahtoisi painaa error-nappia. Ei siinä mitään kruunua kiillotella, kunhan jaan arkirealismia kivojen kuvien takaa. Olisi pelottavaa, jos ei voisi välillä sanoa, että vituttaa ja väsyttää, vaikka kaikki onkin lopulta hiton hyvin ja aina jollain toisaalla menee päin persettä.
Mutta ymmärrän kyllä ajatuksesi. Sama livahtaa välillä mieleeni, kun joku valittaa sitä, etteivät isovanhemmat tulleet lastenhoitoavuksi, vaikka just nyt olisi tarvinnut. Me kun emme välimatkojen takia saa ikinä kotioloissa isovanhemmilta lastenhoitoapua, joten vähänhän siinä hymähtää, kun joku napisee, että ei ole kahteen viikonloppuun saanut isovanhemmilta hoitoapua eikä oma äiti edes ehtinyt hakea lasta päivähoidosta, kun itsellä meni töissä myöhään. Mutta ei se ole minulta pois, että joku muu asuu logistisesti vähän järkevämmin sukulaistukiverkkojen lähellä. Päinvastoin. Olen heidän puolestaan onnellinen, sillä voin vain kuvitella, miten hienoa sellainen mahdollisuus olisi.
Joo, mä pidän kurjana sitä ajatusta, että ei saisi välillä valittaa, että vituttaa ja on raskasta. Oli sitten kyseessä lapset, puoliso, työ tai muut itse valitut rakkaat asiat elämässä. Jos kaikki tunteet pitäisi haudata sisälle, koska aina jollain menee paljon huonommin, olisi maailmassa aika paljon tukahdetettuja mustia mölttejä.
Oon tainnut täällä blogissakin useampaan kertaa todeta, miten arvostan yksin perheen arkea vetäviä. Ja miten onnekas olen, että itselläni on niin osallistuva puoliso. Kun välillä jo pari päivää ainoana aikuisena riittää viemään voimat.
Mutta vappuun. On tosiaan kivaa tulla tänne aina toukokuun ensimmäistä juhlistamaan. Ja oli mahtava nähdä niin useita tuttuja ja tuntemattomia ruudun siltä puolen 🙂
Mua ärsyttää kans toi, että ei sais valittaa, jos jollain on asia hankalammin. Ja se jos joku väittää toisen elämän olevan tosi helppoa koska jotain, vaikka ei edes tunne hyvin. Tai meinasin suuttua kun yksi kaveri valitteli mulle yksi päivä, että mun elämä on niin paljon helpompaa kuin sen, koska mulla on mies eli joku, joka mua rakastaa. Kuitenkin mulla on keskivaikea masennus, ja just kyseinen viikko oli ollut ihan äärimmäisen raskas. Se vaan ei tiedä sitä, kun en tunne sitä niin hyvin, että puhuisin näistä asioista sille.
Olipas sotkuinen avautuminen 😀
Ostin ne kuorintasukat tän blogikirjoituksen innoittamana! Upeat! :)!!
Sepä. Ihmisten kestokyky on myös ihan yksilöllinen ja muuttuu tilanteiden mukaan. Tietenkin omat murheeni muuttuisivat, jos esimerkiksi joutuisimme keskelle sotaa tai jos vaikka lapsi sairastuisi vakavasti. Mutta tällä hetkellä isoin paskapala elämässä taitaa olla jatkuva väsymys, joka vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin ympärilläni. Mutta se helpottaa toivoakseni ihan pian! Toivottavasti myös sinun päiviisi tulee pian lisää aurinkoa!
Eikö ole kreisit! Aika moni taitaa olla samaa mieltä, sillä kuulemma ne on loppuunmyyty monesta paikasta 🙂
Kuulostaa tutulta tuo -ei enää ikinä yksin lasten kanssa mihinkään.- Ei ainakaan ennen seuraavaa kertaa! Ihanaa, että kohta saat hengähtää, kun isikesä koittaa! (Toki ymmärrän, että teet töitä, mutta tietänet mitä tarkoitan..:))
Meillä on tässä ykkösbileet tulossa, ja toivoisin tekeväni sinun ohjeellasi porkkanakakkua. Et sattuisi muistamaan mistä arkistosta sen löytäisin…?
”Huhuh, en tiedä, mitä odotan eniten. Sitä että mä en ole näin poikki koko ajan vai sitä, että mä en ole näin väsynyt koko ajan.” Herranjestas kuinka hyvin sanottu. Tiedän tunteen! Että sen lisäksi, että on väsynyt silkasta nukkumattomuudesta, on ihan poikki kaikesta härdellistä. Mahtavasti kiteytetty!
Vitsi, olen miettinyt tosi paljon tota, että jokaisesta päivästä voi kertoa niistä kivoista hetkistä tai juuri niistä raskaista ja siitä ettei enää ikinä mitään. Kun välillä tuntuu, että antaa liian ruusuisen kuvan vauvaperheen elämästä. Kiitos tästä postauksesta, just noinhan se on.
Myhky.
Olen yh ja en yhtään samaa mieltä. Kaikki äidit voivat väsyä ja tässäkin on tietääkseni kyse äidistä joka tekee yksin lasten kanssa aika paljon. Itse yh:na olen kokenut niin vaikean uupumuksen etten vähättele kenenkään väsymystä. Se väsymys on kuin lonkero joka kiemurtelee sisäelimiin asti ja laittaa kropan ihan puuduksiin. Eli ymmärrän hyvin että odotat isävapaata. Mulla on onneksi ne isovanhemmat joiden hoitoapua odotan välillä yhtä palavasti. Sen sijaan sulle kyllä tuohon väsymykseen suosittelisin huimasti enemmän unta. Asiat muuttuu kummasti kun malttaa nukkua. Ja palkata vaikka kotiin siivousapua tms.?